Moi, ei oikein hyvää kuulu. Kun täällä kaikki ei pysty normaaliin kommunikaatioon. On tärkeämpiä asioita kuin läheiset, esim työ ja harrastukset.

On olo että on tiellä ja vaivaksi. Taakka.

On vaikea pala joutua myöntämään että kaikki ei pysty siihen mitä normaalisti voi ihmiseltä odottaa.

Ei mun perhe olekaan niin kiva kuin jossain vaiheessa oikeesti luulin. Tai en voi odottaa sitä mitä mä olen odottanut.

Ollaan palattu samaan pisteeseen kuin aiemmin. Ja se ei minua miellytä.

Moro!

Onpa meillä tänään synkkää ja pohjamutia tosiaan. Niin minullakin täällä, mutta onneksi lääkkeistä on apua ahdistukseen. Mukavaa kuitenkin, että nyt viikonloppunakin on moderaattori touhussa ja ollaan saatu kuulla tilanteistamme. Toivottavasti itse kukin saa apua jostain pahan olon sietämiseen ja kestämiseen. Voimia kaikille sinnittelijöille 🙂👍

Moi,

Ei tässä itselläkään mitkään parhaat fiilikset...☹️ Kipuja ja ahdistusta. Se on ollut trendi muutaman kuukauden... Pelkotiloja myös... Täytyy vaan pitää toivoo yllä...

Huomenta kaikille! Sain nukuttua hieman paremmin ja heti on asteen verran parempi aamukäynnistys kuin eilen. Ulkona näyttää olevan ärtsy keli joten siitäkin on hyvä mieli, että ei ole pakko mennä ulos tänään ellei tahdo. Samanlainen sinnittelypäivä tästä on tulossa kuin eilenkin. Tsemppiä kakille!

Olisi kiva kuulla teiltä muilta vinkkejä a) ahdistuksen sietämiseen ja b) ajankuluun. Onhan tässä ketjussa näitä jo ollutkin, mutta lisävinkit ei olisi pahitteeksi. Luettelen ketjussa jo olleita juttuja:

Ahdistuksen sietoon: lääkkeet, jooga, mindfullness, ulkoilu, liikunta, rentoutusharjoitukset, suihku...

Ajankuluun: televisio, netti, neulominen, lukeminen...

Heippis.
No niin mökillä ollaan. Ja aivan ihanaa. Luulen että sen takia kun ei tarvitse tavata, nähdä tai puhua kellekkään ylimääräiselle😎.
Tämä päivä menee loikoillessa, en tee mitään ylimääräistä sillä eilinen tänne lähtö ja tulo oli sen verraan sosiaalista että olin ihan loppu kun päästiin perille😉.
Tuosta ajankulusta niin minä pyykkään pyykit ja siivoan keittiön, se semmoinen rauhoittavaa tekemistä. Ennen tykkäsin imuroida mutta nyt on se imuri ahdistanut niin paljon että on saannut olla ihan rauhassa siellä kaapissa 😎.
Täytyy vielä laittaa tähän että, kiitos tästä keskusteluryhmästä 🙂🌻. En tunne itseäni niin kauhean yksinäiseksi näiden asioiden kanssa. Thanks Lukossa 🌻🙂🌻 että aloitin tämän ketjun.

Hups, tänään on ollut huonompi päivä. Yleensä iltapäivällä ahdistaa, ja ilta on sitten parempi. Menin kuitenkin nukkumaan päiväunet, mikä ei ollenkaan ollut hyvä juttu. Sen jälkeen onkin ahdistanut reippaasti. Mutta kun aamulla tuli tehtyä niin paljon lumitöitä, niin väsyttihän se. Huusholli on minullakin hujanhajan, ihan kuin olisi siivoamisen kiintiö tältä vuodelta jo täynnä. Siivoamisen ajattelukin ahdistaa. Se tuntuu jotenkin saman toistolta, eikä sittenkään tuota riittävää tulosta. Meillä tuo varaava takka nokeaa kaikki paikat. Vaikka kuinka kuuraisi, noki ei lähde kaikkialta. Sellainen puolittainen ei sovi psyykelleni. Se koskee kyllä muitakin asioita. Täydellisyyden vaatimus on niin musertava, etten jaksa sitten edes aloittaa. Merkityksiäkin kyseenalaistan, mielessä pyörii kaiken hyödyttömyys. No, se tunne lienee seurausta masennuksesta, eikä siis aivan totta. Eilen illalla oli hyvä hetki; jaksoin ajatella tavoitteellisestikin. Sellaisena hetkenä sitä melkein unohtaa, että oli ahdistunut vain muutama tunti aiemmin. Samaan tapaan kuin kesällä on unohtanut sateisen syksyillan pimeyden. Tai kun maa on lumen peitossa, niin on vaikea kuvitella kesäillan suloisuutta linnunlauluineen ja kukkasineen. Nytkin ahdistaa ja surettaa, mutta suru tuntuu hyvältä ahdistukseen verrattuna. Toivotan kaikille teille selviämistä ja parempia hetkiä!🙂🌻

Mä olen huomannut, että autolla ajaminen lieventää ahdistusta. Siinä on se kummallisuus, että ajamisen ajattelu taas aiheuttaa ahdistusta, niin siksi olen vältellyt sitä. Tänään kotona istuminen alkoi tuntua niin kestämättömältä, että lähdin huonosta säästä huolimatta ajelemaan hieman kauemmas ruokakauppaan. Siitä tuli parempi olo. Ehkä se olo parani siksi, että sain voitettua itseni ja tehtyä jotain ahdistuksesta huolimatta.

Olen myös huomannut, että olo on heti ryhdikkäämpi jos puen kunnolliset päivävaatteet päälle, enkä vain lököile jossain oloasussa. Sekin vain vaatii ponnistusta, jos tiedän etten ole minnekään menossa. Tänäänkään ei ollut tarkoitus lähteä minnekkään, mutta kun sain vaatteet päälle ja tukan ojennukseen, niin olikin helpompi lähteä liikkelle. Ehkä pitää jatkossa alkaa "maanitella" itseään jotenkin niin, että "nouset vain juomaan kahvia ja sitten voit mennä takasin nukkumaan, jos on vielä paha olo". Ja sitten kun on kahvikuppi nenän edessä, niin jatkaa, että "Puet vain päivävaatteet päälle, voit silti nukkua sohvalla jos siltä tuntuu". Siitä voisi yrittää eteenpäin, että "Käväiset vain viemässä roskat" tai "Teet ihan pienen lenkin ja voit kääntyä takaisin, jos et jaksa". Auttaa siis kun ajattelee vain yhden askeleen eteenpäin eikä sen pitemmälle. Joskus se sitten jää siihen yhteen askeleeseen, mutta joskus voi jaksaa enemmän.

Herätessä oli normaali hirvittävä olo, sietämätön tuska yksinäisyydestä. En itkenyt niin paljon kuin tavallisesti, en uskaltanut, kun rinta on kipeä vuosien itkemisestä ja se pelottaa: onko jo sydämessä jotain? Jossain vaiheessa sitten muistin tuon erityisherkkyysjutun ja mietin, että minä nyt olen tällainen eikä minun tarvitse siitä itseäni syyttää, on vain toistaiseksi välillä siedettävä näitä tuskallisia oloja. Ajattelin, että pidän tuon herkkyyden mielessäni avainsanana ja mietin aina vaikeina hetkinä sen osuutta asiaan. Tutkin lehteä ja mietin, olisiko mitään paikkaa, mihin mennä virkistäytymään, mutta en keksinyt. Tuntui epätoivoiselta. Päätin sitten lähteä homehtumisenestoon kaupungille, etsimään itseni ilahduttamiseksi yhtä juttua tavaratalosta ja käymään samalla syömässä. No, tavaratalo olikin pistetty uusiksi, kaikki myllätty uuteen uskoon, olin siellä ihan paniikissa ja eksyksissä enkä löytänyt mitään, mutta ajattelin, että kyllä minä tästä selviän. Menin ruokaosastolle, hamuilin kuin sumussa, pystyin valitsemaan muutaman elintarvikkeen mukaani hengenpitimiksi ja painuin kotiin. Illemmalla luin pitkästä aikaa vähän mielikirjailijani teosta ja pääsin kuin ihmeen kautta hetkeksi kiinni "siihen johonkin", olennaiseen elämässäni (en ole pitkään aikaan jaksanut lukea mitään). Illalla chattailin ja hassuttelin ihmisten kanssa, joihin olen tutustunut netissä.
Yö käy päälle. Miten selviän, saanko unta ilman lääkkeitä vai ahdistaako minua tavan mukaan sietämättömästi ja valvonko aamuyöhön? Välillä tänään tuli tunne, että joskus vielä voisin selvitä tästä masennuksesta ja ahdistuksesta. Onko minun tosiaan pakko pelätä yöllä? Mitä jos saankin haihdutettua tuon tunteen päästäni, sehän on vain tunne? Koin hetken ihmeellistä normaalia oloa. Olen siis ollut vuosikausia vakavasti masentunut ja pahan ahdistuneisuushäiriön kourissa.

Minulla on nukkuminen mennyt surkeaksi. Herään monta kertaa yössä. Seuraavaan psykiatrikäyntiin on pari viikkoa, joten ehkä sinnittelen sen ajan ottamatta nyt vielä yhteyttä minnekään muualle. Päivisin en nuku ollenkaan, mutta lepäilen toki paljon. Olo on surkea ja täälläkin on huusholli vähän sekaisin. En jaksa tehdä sille mitään isompaa. Pixako se oli, joka suositteli kotitöitä ahdistuksen hallintaan. Pientä siivousta eilen teinkin ja sillä oli ihan myönteinen vaikutus. LonelyWolfin neuvot päivävaatteiden pukemisesta ja itsensä maanittelusta olivat mielestäni hyviä. Tänään joudun lähtemään asioille, mutta ns. vapaapäivinä saatan tosiaan viettää koko päivän pyjamassa, mikä ei varmaankaan piristä mutta tuntuu toisaalta kovin turvalliselta ja lohduttavalta. Minulla on siis somaattisiakin sairauksia riesana ja olen antanut itselleni luvan olla silloin tällöin ns. ihan petipotilaana.

Tsemppikukat kaikille viikon aluksi 🌻🙂🌻

Allekirjoitan tuon, mitä LonelyWolf kirjoitti eli sen, että on ajateltava yksi askel kerrallaan eteenpäin selvitäkseen, ja joskus sekin on jätettävä väliin. Ja toden totta, mulle psykiatri joskus sanoi, että nuo normaalit, hyvät hetket lisääntyvät vähitellen, joten jokainen hyvä fiilis on merkki paremmasta. Hupaisaa oli lukea tuosta autolla ajosta. Samoin olen itse kokenut, että autossa olo on parempi. Ehkä siinä joutuu keskittymään liikenteeseen tai sitten se on muistuma vaikkapa mukavista kesälomareissuista. Pitäneekin hypätä tästä taas auton rattiin! Itse luulen, että Cipralexin aloitus on jo helpottanut tilannetta. Ei tietysti ole kiva syödä lääkkeitä, mutta kun ja jos kerran ne auttavat, niin sekin parempi kuin ahdistuksen alho. Edellisellä masennusjaksolla lääkkeitä vaihdeltiin jatkuvasti, ja lopetin lääkkeenoton vähän väliä somaattisten oireiden vuoksi, ja siitä vasta soppa syntyi. Ei voi suositella😋. Hyvää tai ainakin parempaa päivää kaikille, ja kaikkein epätoivoisimmille uskoa ja toivoa tulevaan.

Rina kirjoitti 22.2.2016 9:37
Allekirjoitan tuon, mitä LonelyWolf kirjoitti eli sen, että on ajateltava yksi askel kerrallaan eteenpäin selvitäkseen, ja joskus sekin on jätettävä väliin.

Kävin juuri suihkussa ja pukeuduin. Alku sekin!

Rina kirjoitti 22.2.2016 9:37
Ei tietysti ole kiva syödä lääkkeitä, mutta kun ja jos kerran ne auttavat, niin sekin parempi kuin ahdistuksen alho. Edellisellä masennusjaksolla lääkkeitä vaihdeltiin jatkuvasti, ja lopetin lääkkeenoton vähän väliä somaattisten oireiden vuoksi, ja siitä vasta soppa syntyi.

Joo, ei ole kiva syödä lääkkeitä, mutta pakkohan se on. Ja on niistä lääkkeistä ollut apuakin, joten sinänsä koen ne hukkuvan oljenkorreksi...

Rina kirjoitti 22.2.2016 9:37
Hyvää tai ainakin parempaa päivää kaikille, ja kaikkein epätoivoisimmille uskoa ja toivoa tulevaan.

Ihana toivotus. Vertainen ymmärtää eri tasot.

Masentaa. Olen ilmaa tällekin porukalle. Niin on tietysti moni muukin. Ei pitäisi välittää.

Desper kirjoitti 22.2.2016 10:52

Masentaa. Olen ilmaa tällekin porukalle. Niin on tietysti moni muukin. Ei pitäisi välittää.

Desper... Minun piti kommentoida viestiäsi viimeisimpään viestiini, mutta kommentoinnit eivät ole niin helppoja tabletilla. Kun on kirjoitusikkuna auki, ei näe toisten kommentteja. Enkä minä muista nimimerkkejä - ainakaan vielä. Muisti prakaa, kuten taudin kuvaan kuuluu. Ihailin joka tapauksessa viestisi juttua siitä, että olit päässyt kirjan kyytiin. Minä olen lukenut paljonkin, mutta nyt lukeminenkin tökkii. Tosin joitain kirjoja olen lukenut ihan kohtuullisen hyvin. Mutta juuri se tarinaan mukaan pääseminen on nyt vaikeaa. Lukeminen tuntuu tekniseltä rivien suorittamiselta. Onneksi olkoon sinulle, että pääsit tästä alhosta edes hetkeksi "pois". Kirjat olisivat hyvää todellisuuspakoa, jos lukeminen sujuisi. Toivottavasti et oikeasti koe olevasi ilmaa. Tai no, ilman ilmaahan emme voi elää 😉

Desper, en usko, että kukaan tarkoituksella täällä jättää kenenkään viestiä kommentoimatta eli älä siitä lisää masennu. Itse kukin vain tarttuu niihin kirjoitettuihin asiohin, jotka sillä kertaa tuntuvat omimmilta ja joihin on juuri sinä hetkinä helpoin samastua. Kurjoittele vain sinnikkäästi pahaa oloasi pois, jos kirjoittaminen tuntuu helpottavan. Eihän me oikeasti täällä toisiamme tunneta, mutta tunnetaan se masennuksen tai ahdistuksen tila, jossa joku toinen kamppailee. Toki meissä on erojakin, mitä tähän sairastamiseen tulee. Voimia sulle Desper, ja toivottavasti kukaan muukaan täällä ei kuvittele olevansa turha! 🌻🙂🌻