Yleistä turinaa, mitä kuuluu tänään?

Yleistä turinaa, mitä kuuluu tänään?

Käyttäjä Lukossa aloittanut aikaan 14.02.2016 klo 23:02 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 14.02.2016 klo 23:02

Hei kaikille!

Kirjoitinkin jo johonkin viestiin, että viihdyin vuosia sitten täällä Tukinetissä ja nyt koin tarpeelliseksi tulla takaisin. Keskustelut ovat nykyään täällä erilaisia. Minua ilahdutti huomata, kuinka paljon täällä on kirjoittajia, mutta samalla ahdisti huomata kuinka paljon ja vaikeita ongelmia monilla on. Yritän kommentoida aina silloin tällöin teidän omiin ketjuihinne, mutta minun on tunnustettava etten voi lukea niitä kauheasti, etten itse ahdistuisi lisää.

Ajattelin, että onnistuisikohan avata tällainen uusi ketju, johon kaikki saavat kirjoittaa vaikka kuulumisiaan. Saa kirjoittaa, vaikka olisi paha olo, mutta olisi mukava lukea positiivisistakin asioista.

Toivon kaikille hyvää, tai edes siedettävää, tätä päivää! 🙂🌻

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 03.07.2017 klo 13:27

Itse olen kyl vähän eri mieltä.
Nimittäin kyllä isosiskoa, jos hän on läheinen/tärkeä, nii voi olla ikävä, jos häntä ei näe usein..

Käyttäjä Tammyka kirjoittanut 03.07.2017 klo 14:18

Mutta kai ymmärrät sen,ettei nyt ole mistään isosiskosta edes kysymys. Hän on sun yksilövalmentaja,ei isosisko. Oletko miettinyt minkälaisen suhteen hänen kanssaan haluaisit,voisiko hän sellaiseen ryhtyä virka-asemansa perusteella jne. Ei pidä tuhlata voimavaroja sellaiseen,missä ei ole mitään onnistumisen mahdollisuuksia.
Eikö olisi terveempää hakeutua ikäistensä nuorten aikuisten seuraan ja saada sitä kautta ihan oikeita ystävyyssuhteita luotua.

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 03.07.2017 klo 23:08

Tammyka, kunpa se kavereitten hankkiminen olisikin niin helppoa.. mut kun mulle se ei ole.
Olen todella yksinäinen, kun ei oikein ole niitä kavereita, joiden kanssa viettää aikaa.

Käyttäjä Tammyka kirjoittanut 04.07.2017 klo 08:26

Varmaan on niin. Mutta onhan sulla harrastus,sieltä pitäisi löytyä samanhenkisiä ihmisiä. Reagoin tähän asiaan voimakkaasti. Lähipiirissäni oli tapaus:potilas rakastui hoitajaansa. Hoitaja oli empaattinen ja kiva kaikille eikä huomannut edes asiaa tarpeeksi ajoissa. Tilanne ei päättynyt hyvin kummankaan kannalta. Siksi minusta on tärkeää,että kunnioitetaan ihmisen työ-minää eikä ladata tällaiseen työtä tekevään ammatti-ihmiseen sellaisia tunteita,jotka eivät kuulu asiaan.

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 04.07.2017 klo 09:02

Tiedän kyllä että yksilövalmentaja on vain yksilövalmentaja.. Mutta hän on siitä huolimatta mulle tärkeä ja vähän kuin isosisko, koska hänen kans olen puhunut vaikeimmistakin asioista.
Mutta tiiän kyllä sen, että näen häntä vain työasioitten merkeissä..

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 06.07.2017 klo 02:01

Lukossa, Rina ja Pompula mitä teille kuuluu?
Entä aavameri, miten sulla menee?

Mulla itellä on jotenki nyt ollut alakuloinen fiilis.
Enkä oikein tiiä mistä lie johtuu..
Liekkö yksinäisyydestä..

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 11.07.2017 klo 10:47

Hiljasta on..

Ärsyttävää ku taas on hammaskipeä, mutta kun se ajanvaraaminen on niin vaikeeta soittamalla. Lisäksi syyskuussa olisi aika hamnaslääkärille. Toiseksi en myöskään oikein hahmota ett mikä hammas on kipeänä.. muuta kuin ett kipu on oikella puolella :/

Käyttäjä Smöggis kirjoittanut 13.07.2017 klo 13:37

Muutin reilu viikko sitten Tampereelle. Tarkoituksenani opiskella parissa vuodessa filosofian maisteriksi. Olo on kuitenkin ahdistunut, epävarma ja näköalaton. Hallitus leikkaa taas opintotuesta ja heikoimmiltaan.

Opintotukileikkaus ei varsinaisesti minua koske, sillä minulle on myönnetty oikeus opiskella työttömyyskorvauksella. Kuitenkin koko päätöksen näköalattomuus saa minussa aikaan raivoa ja pelkoa Suomen tulevaisuutta kohtaan. Miksi rapauttaa järjestelmää, johon perustuu koko kansallinen hyvinvointimme?

Oma opiskeluni tuntuu melkein turhalta, mutta en tiedä mitä muutakaan tekisin. Ylemmälle koulutusasteelle hakeutuminen tuntui loogisemmalta, kuin toisen amk- tai ammattitutkinnon suorittaminen. Joka paikassa toitotetaan koulunkäynnin kannattavuutta. Mutta kuitenkin tavan tallaajilta ja kavereilta kysyttäessä ei kyllä varsinaisesti kannusteta kouluttautumaan, ainakaan korkealle.

Olenkin luvannut itselleni seuraavaa; Jos tämä mahdollinen maisterintutkinto osoittautuu turhaksi, tapan itseni. Tavalla tai toisella. Päämäärättömyys saa riittää.

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 17.07.2017 klo 13:59

Viime viikolla tulikin sitten lopulta käytyä 2 kertaa hammaslääkärissä ja vieläpä kahtena päivänä peräkkäin, ja kahteen hampaaseen tuli sitten väliaikainen paikka, alhaalle ja ylhäälle.

Lisäksi piti käydä tänään uudestaan hammaslääkärissä (oli nyt eri hammaslääkäri, kuin viimeksi), koska ilmeisesti paikat oli jätetty viimeistelemättä ja ne sitten korotti hampaissa niin paljon ettei pystynyt kunnolla syömään mitään kiinteää ja leuatkin ehti tulla viikonlopun aikana kipiäksi. Liekkö se on ihan normaalia, että jos paikka jää korkeaksi, niin se sitten voi aiheuttaa kipua leukaankin.

Nyt tänään sitten vain hiottiin noita paikkoja, ja ei ainakaan enään tunnu niin korkealta kuin mitä aiemmin. Toivottavasti nyt pärjäisi elokuun loppuunasti näitten hampaitten kanssa. Sain nimittäin viime keskiviikkona elokuulle ajan ns. omalle hammaslääkärille.

--

Mites muuten muilla on mennyt?

Itsellä on ollut jotenkin apea fiilis, yks päivä tuli jopa useamman kerran itku, enkä oikein tiiä mistä johtui. Ellei sit osana syynä ollut tuo hammas-/leukasärky.

Mutta joo.. Tänään olis illalla tallille meno.
Saas nähä miten tallilla menee, kun yks kaveri ei oo tänään tulossa tunnille :/

Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 19.07.2017 klo 14:29

Delffi kirjoitti 6.7.2017 2:1

Lukossa, Rina ja Pompula mitä teille kuuluu?
Entä aavameri, miten sulla menee?

Mulla itellä on jotenki nyt ollut alakuloinen fiilis.
Enkä oikein tiiä mistä lie johtuu..
Liekkö yksinäisyydestä..

Moi Delffi! Ja moi kaikille muillekin.

Mun kesä on mennyt tänne asti ihan yhdessä hujauksessa. Aika tuntuu menevän ihan älyttömän nopeasti. Mulla oli kesäkuussa aika paljon menoja, koska olin viikon verran ulkomailla ja lisäksi mun piti osallistua yhteen tutkimukseen, joka työllisti aika paljon. Nyt heinäkuussa ei ole paljon pakollisia menoja. No, kuun alussa oli muutamia tapaamisia ja labrassa täytyisi käydä. Lisäksi mulla on muutamia kirjallisia tehtäviä, jotka täytyisi saada valmiiksi ennen elokuun alkua. Kotonakin on ollut paljon tekemistä, koska on kaikenlaista pientä sisustamista ja siivoamista. Osallistuin myös sellaiseen minimalistipeliin, joka oli tosi mukava. Siitä seurasi kylläkin, että jouduin tekemään joitakin keskeneräisiä käsitöitä valmiiksi ja lukemaan kirjoja, jotka halusin lukea. Tekemisen puutetta ei siis ole ollut yhtään. Nyt mulla on ollut selkä kipeänä jo yli viikon. Se on ollut aika pahastikin kipeä, mutta en ole jaksanut mennä lääkäriin, koska tiedän mistö kipu johtuu ja mulla on ollut viime kesäisiä lääkkeitä. Ne lääkkeet kyllä jo loppuivat, mutta kipukin on jo lieventynyt. Kivun vuoksi en ole pystynyt tekemään sellaisia asioita, joita olisin halunnut tehdä kuten mattojen ja ikkunoiden pesut. Mun parvekkeella on aika hurjan paljon kukkia eli niiden määrä on reilusti lisääntynyt viime kesästä. Kukkien istuttaminen ja kasteleminenkin on oma urakkansa, mutta kyllä ne ovat tosi nättejä. Nyt haluaisin vähitellen lähteä enemmän kotoa pois. Kelit ovat kyllä olleet varsin surkeita. Minulla pitäisi olla yksi (tai pari) kotimaan reissu vielä tulossa ja lisäksi haluaisin käydä museoissa, puistoissa, konserteissa ja vastaavissa paikoissa. Liikkumaankin tekisi mieli eli ihan vaan pyöräilemään ja patikoimaan. Toivottavasti tämä selkäkipu nyt vaan hellittäisi kokonaan.

Pompulasta ei ole kuulunut pitkiin aikoihin mitään. Olisi mukava kuulla, miten hänellä menee. Rina oli viime kesänäkin pitkään poissa linjoilta. Olisikohan ollut jossain mökillä tms. silloin?

Delffi: Kun olet valitellut tämän keskustelun hiljentymistä, niin oletko ajatellut, että voisit liittyä joihinkin muihin keskusteluihin. Olet maininnut, että sinulla on mm. todettu olevan Aspergerinpiirteitä ja on suositeltu sopeutumisvalmennuskurssia. Minun perheessä on yksi henkilö, jolla on Aspergerin syndrooma. Lisäksi minulla on myös todettu olevan Aspergerin syndrooman piirteitä. Ei se niin kauheaa tai kummallista ole. Esimerkiksi Asperger-ihmisllä on netissä useampiakin keskustelupaikkoja. Esimerkiksi Facebookissa on Aspergerin syndrooma -ryhmä. Kivaa että olet liikkunut ja käynyt ratsastamassa.

Smöggis: Ota rauhallisesti siellä Mansessa. Muutto vie aina voimia ja uuteen paikkaan tottuminenk ottaa aikansa. Mä yritän usein ajatella niinkin, että mikä olisi vaihtoehto. Tarkoitan sitä, että olisiko sulla ollut jotain parempaa vaihtoehtoa seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Olisiko esimerkiksi työttömänä eläminen kotiseudulla ollut parempi ratkaisu? Sinuna en hirveästi asettaisi paineita sinne kahden vuoden päähän, että niin ja niin täytyy tapahtua. Opinnot ja uusi kotikaupunki voivat tarjota sulle monenlaista uutta joka tapauksessa, jos pidät mielen avoimena. Suosittelen tutustumaan uusiin ihmisiin esim. opiskelukavereihin avoimesti. Minäkin haluaisin käydä Tampereella piakkoin. Se on kiva kaupunki 🙂 Olitko muuten siellä Aasian matkalla?

Käyttäjä jahoolii kirjoittanut 19.07.2017 klo 15:58

Eka postaus tällä foorumilla.
HengariHertta, avustajani, laittoi mulle tänään ruokaa ja leipoikin. Mulla ei kädet enää pelitä entiseen malliin. Kaikki tippuu sormista ja safkan laittaminen on yhtä säheltämistä ja lattian pyyhkimistä. Nyt ei huolta pariin päivään. Jaksaisko huomenna aamulla ulos kävelemään ? Dg on fiba. Lähes kaikki sattuu ja kivutonta päivää ei ole ollut 2 vuoteen. Hertta ollut apunani hieman yli kuukauden.

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 23.07.2017 klo 11:15

Huoh..
Ärsyttävää ku ihmisten pitää mennä koirapuistoon istuskeleen ilman koiraa, vaikka penkkejä olis muuallakin.

Ei paljoa huvita mennä koirapuistoon silloin kun siellä on ihmisiä ilman koiraa.

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 23.07.2017 klo 12:11

Mikä ihme siinä nyt ärsyttää. On ihmisiä,jotka nauttivat eläimistä ja niiden katselusta,mutta eivät voi itse jostakin syystä koiraa itselleen hankkia.Pitää ihmisiä sietää koiran kanssa ja ilman,sitä elämäksi kutsutaan!

Käyttäjä Tammyka kirjoittanut 23.07.2017 klo 12:30

Koirapuistot ovat yleisiä alueita ja niissä voi kuka tahansa olla myös ilman koiraa. Tuntuu mukavalta,kun joku esim. vanha ihminen puhuttelee koiraani ja muistelee omaa lemmikkiään siinä samalla.Se on ihmisten välistä vuorovaikutusta ja jos ei sitä siedä,pitää pysytellä omassa aitauksessaan ihan tiukasti ja olla yksin.

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 28.07.2017 klo 16:22

Lukossa:
Olenhan mä joskus noita keskustelupalstoja ettinyt, mut jotenki tuntuu ett ainakin se minkä viimeks löysin, ett se olis hiljaisempi kuin tämä.

---

Noista koirapuistoista vielä, nii täällähän siis koirapuistossa saattas olla iha juoppoja iltaisin istumassa ei pelkästään vanhoja ihmisiä.

Niimpä nyt oonkin alkanut käymään aamuisin koirapuistossa, kun silloin siellä harvemmin on muita.

Mut joo.. ensviikko vähä jännittää, ehkä jopa pikkuisen pelottaa yhden jutun takia.