Yleistä turinaa, mitä kuuluu tänään?

Yleistä turinaa, mitä kuuluu tänään?

Käyttäjä Lukossa aloittanut aikaan 14.02.2016 klo 23:02 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 14.02.2016 klo 23:02

Hei kaikille!

Kirjoitinkin jo johonkin viestiin, että viihdyin vuosia sitten täällä Tukinetissä ja nyt koin tarpeelliseksi tulla takaisin. Keskustelut ovat nykyään täällä erilaisia. Minua ilahdutti huomata, kuinka paljon täällä on kirjoittajia, mutta samalla ahdisti huomata kuinka paljon ja vaikeita ongelmia monilla on. Yritän kommentoida aina silloin tällöin teidän omiin ketjuihinne, mutta minun on tunnustettava etten voi lukea niitä kauheasti, etten itse ahdistuisi lisää.

Ajattelin, että onnistuisikohan avata tällainen uusi ketju, johon kaikki saavat kirjoittaa vaikka kuulumisiaan. Saa kirjoittaa, vaikka olisi paha olo, mutta olisi mukava lukea positiivisistakin asioista.

Toivon kaikille hyvää, tai edes siedettävää, tätä päivää! 🙂🌻

Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 17.08.2017 klo 17:53

Kukkuu pitkästä aikaa...! Mitäs tänne mahtaa kuulua?

Mulla on ollut aika kiireinen kesä. Tosin on tullut maattua flunssassakin ja muuta ikävää. Muuten kuuluu ihan kohtuullista. Aikoinaanhan aloin kirjoittaa tänne, kun oli ahdistusta ja masennusta. Kumpikin niistä vaivoista on nyt historiaa. Minun terveyttä on kuitenkin alettu tutkimaan muilta osin tarkemmin ja jotain on löytynytkin. Valitettavasti en ihan vielä ole saanut lopullisia tietoja niistä tutkimuksista. Enkä ole vieläkään palannut työelämään, mutta sitä edelleenkin suunnitellaan ja nyt jo konkreettisemmin kuin aiemmin. Psykiatrista lääkitystä on vähennetty asteittain jo pitkään, mutta nyt suunnitellaan mahdollisesti vielä jotain lääkitysmuutosta noiden tutkimusten takia. Jonkin verran olen harrastellut nyt kesän aikana, mutta en ole kummemmin reissannut. Parvekekukkia olen hoivannut, mutta ne näyttävät vähän siltä, että niitä olisi pitänyt hoivata vähän enemmän 😳. Jäätelöä olen syönyt vähemmän kuin viime kesänä, mutta aika paljon silti 😳😋.

Olen välillä aina pohtinut, mitä kuuluu Rinalle ja varsinkin Pompulalle. Olisi mukava kuulla jotain kuulumisia.

Delffi: Oletko Facebookissa? Jos olet, niin etsi sieltä esim. Aspergeriin liittyviä ryhmiä hakutoiminnon avulla. Siellä pitäisi olla ainakin sellainen ryhmä kuin "Aspergerin syndrooma (moderoitu)".

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 18.08.2017 klo 16:50

Lukossa: Olenhan minä facebookissa, mutta vaikka sinne ryhmään liittyisinkin, niin tuskinpa siellä tulisi kirjoiteltua.

Eikä mulla varsinaisesti ole vielä edes todettu aspergerin syndroomaa, vain piirteitä siitä ja mitä viimeksi verkostossa oli siitä asiasta puhetta, niin loppujen lopuksi voisi periaattees sanoa, ett kaikilla ihimisillä on niitä aspergerin piirteitä, vaikkei oliskaan aspergeria.

Mutta joo.. eipä mulle ihmeempiä. Tässä mennään päivä kerralla.
Sunnuntaina olisi maasto, jos vaan on hyvä keli (toivottavasti) ja ensviikon keskiviikkona olisi myös pitkästä aikaa estetunti (ns. pikkuhyppy). (Sinänsä harmi etten silloin ehkä ehdi chattiin)

Nyt tässä kuitenkin mietin, että mitä sitä keksis vielä tälle päivälle tekemistä, ku ulkona alkoi sataan kaatamalla :/
Olin nimittäin miettinyt, ett kävisin pyöräilemässä, mut eipä tuonne viitsi lähteä pyöräileen.

Ja tosiaan, kuntouttavaa on ollut nyt tauon jälkeen 6 päivää ja yksilövalmentajan kans on ollut vasta vain 1 tapaaminen/juttutuokio, joka oli 3.8.
Saa nähä tuleeko hän käymään kahden viikon päästä siellä työyksikössä..vähän epäilen, että tulisi.

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 18.08.2017 klo 21:12

Hieman kyllä nyt alkaa pelottaan tämä maailman meno, kun kuuntelin ja luin uutisia.
Eipä sitä enään oikein uskalla minnekkään lähteä reissuun, hyvä jos edes kotoa uskaltaa lähteä käymään kaupassa/harrastuksissa..

Käyttäjä aavameri kirjoittanut 18.08.2017 klo 21:34

Turun tilanne ahdistaa 😭

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI Kriisikeskus Helsinki) kirjoittanut 19.08.2017 klo 14:45

Hei ja tiedoksi kaikille,

SPR järjestää tänään lauantaina 19.8. kriisichatin Turun eilisten tapahtumien vuoksi. Chat on klo 19-22 täällä Tukinetissä.

Tervetuloa mukaan!

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 06.10.2017 klo 22:31

Asuispa omillaan.. Ei tarttis kestää noita vanhempia ja varsinkaan katella isän juomista, kun se ei osaa ottaa kohtuudella silloin kun se juo alkoholia.

Omillaan asumisessa olisi kyllä yhtenä miinuksena se, että miten sitä sitten pääsisi tallille. Juu, ajokortti on, mut en ole ajanut pariin vuoteen, kun en vain ole saanut kaveria kyytiin (vanhempien kans en halua ajaa) ja yksin en oikein uskalla lähteä autolla ajamaan eli on jonkinlainen autolla ajopelko.

Mutta joo.. muuten (jos isän juomista ei lasketa) tämä viikko on ollut kohtalainen eli tähän mennessä on viikossa ollut pari hyvääkin päivää.
Saa nähä miten loppuviikko menee. Sunnuntaina olisi talllilla koulukisat tallin omalle porukalle.

Ai niin, on kyllä tällä hetkellä semmoinen fiilis, ettei yhtään huvittais olla kotona. Mutta minneppä sitä mennä, kun ei niitä kavereita ole täällä kotipaikkakunnallani.. Ja eikä sitä kehtaa yksilövalmentajan tai yhden työkaverinkaan ovelle mennä koputteleen ett "anteeksi kun häiritsen, mutta voisinko tulla yöksi, kun kotona ahdistaa."

Pitää vain ikävä kyllä yrittää jaksaa olla kotona.. no, onneks on oma huone, jonka saa tarpeen vaatiessa lukkoon.

Mutta mieluten olisin tällä hetkellä jossain muualla, kuin kotona. Harmi ettei täällä kotikaupungissa ole mitään turvataloja, on sen verran pieni kaupunki.

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 17.10.2017 klo 06:59

Tämä keskustelu onkin hiljentynyt täällä.

Mutta tosiaan, eilen oli vähän erinlaisempi päivä. Vähän ehkä henkisesti raskas, kun oli semmoinen ryhmäjuttu, jossa meitä oli 10 ihmistä, kun lasketaan mukaan myös ohjaajat ja vetäjä.

Olihan se ihan mukava kokemus, mutta kaikkiin leikkeihin sitä ei oikein vain pystynyt osallistumaan. Alkoi hieman ahdistaan (en sanonut sitä paikan päällä suoraan), mutta otti myös seisominen vähän nilkkaan.. Joten syyksi enemmän sanoin vaan tuon jalan..

Mutta seurailin kyllä sivusta ja siinäkin oppii jotain..

Itsestä kuitenkin opin sen, etten oikein osaa heittäytyä mukaan. Varsinkin jos porukassa on enimmäkseen poikia.

Eka mietin, että tuntemattomassa porukassa (no, oli siellä pari tavallaan tuttua ihmistä kyl) en osaa heittäytyä. Mutta sitten taas kun mietin ripariaikaa, niin kyllähän siellä oli joitakin leikkejä, mihin kyllä osallistuin ja porukka oli ihan tuntematon ripari akana. Mutta riparilla (ko. ratsastusripari) oli sitten taas kaikki tyttöjä ja isompi porukka, joten ehkä tuo että suurin osa oli poikia, niin jotenkin pisti ahdistamaan.

Mutta tulipahan tuokin nähtyä.. vielä ois kait kaks kertaa tuota kurssia tulossa, mut en tiiä tulenko niihin seuraaviin kursseihin osallistumaan. Vähän kyllä epäilen..

Tosiaan tuollla parituntisella oli vähän semmoisia eri leikkijuttuja. Yks leikki oli swish-pang-bojoing. Ja se olikin yks mihin en oikein osannut heittäytyä mukaan..

Mutta joo.. saa nähä tullaanko torstaina yksilövalmentajan kanssa jutteleen tuosta maanantain parituntisesta.

Niin, ja tosiaan.. Tänääkin olisi taas yks meno, nimittäin sosiaalitoimistossa käynti. Saa nähä miten siellä menee.

Onneksi tänään on illalla tuo chatti..

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 19.10.2017 klo 09:35

Huoh..
Nyt sitten meni nilkka.
Saa nähä kuinka kauan menee nilkan paranemisessa..

Eniten ärsyttää se kun ei pääse lenkkeileen eikä pyöräileen tämän nilkan takia..

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 27.10.2017 klo 11:00

Eipä tähän keskusteluun näköjään enään kukaan muu kirjoittele.

Mutta joo.. olispa jo kello 20.00

On nimittäin ollut jo todella suoraan sanoen *aska fiilis useamman päivän.
Kaiken lisäski eilen ja tänään se fiilis vain meni entistä enemmän alaspäin..

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 25.11.2017 klo 17:01

Eipä tänne näköjään enää kukaan muu kirjoittele ku minä.

Mutta joo.. miten voikin elämä olla niin vaikeaa..
Ajattelin että kun olisin yksilövalmentajalle saanut sanottua asiani, että fiilis olis parempi sen jälkeen..mut eipä mennytkään niin. Itseasiassa tuli vaan entistä huonompi fiilis ja tuli sit yksin ollessa itku.

Yksilövalmentaja oli jotenkin tylyn oloinen kun sanoin tuon vaikean asian. Toisaalta ehkä ymmärrän miksi oli tyly (häiritsin häntä vapaa-ajalla)..

En tiiä sit ett jos olisin tämän saman asian sanonut itkien, ett miten olisi yksilövalmentaja siihen reagoinut.

Mut olisin vaan halunnut saada kunnolla sovittua tämän yhden vaikean asian..

Käyttäjä Tammyka kirjoittanut 26.11.2017 klo 08:15

Et taida ymmärtää rajoja,mitä ei pidä eikä saa ylittää. Työntekijän häiritseminen hänen vapaa-ajallaan on sellainen. Tällainen käytös johtaa siihen,että hänen on vaikea sinua kohdata ammatti-ihmisenäkään. Asialliset välit tällaisessa työntekijä-asiakassuhteessa ovat kaiken perusta.

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 26.11.2017 klo 10:19

Niin,tuntuu aika uskomattomalta,että häiritset työntekijää hänen vapaa-ajallaan ja ihmettelet tylyä käytöstä vielä. Olisiko pitänyt vielä itkeä,sitä mietit. Miten pitkälle olet valmis menemään ja mitä tekemään. Tällainen käytös tosiaan pahentaa tilannettasi ja saa yksilövalmentajankin olevan varuillaan käytöksesi takia.

Käyttäjä kirjoittanut 26.11.2017 klo 11:01

Mistäpä hän olisi saanut yksilövalmentajan puh. numeron vapaa-ajalle, jos ei yks.valmentajalta itseltään? Jos on niin typerä että antaa oman henk.kohtaisen puhelinnumeron tai sähköpostiosoitteen, on kyllä oma vikansa eikä Delffin.

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 26.11.2017 klo 11:18

Tosiaan.. oli tarkoitus yrittää yksilövalmentajan kanssa sopia eräs asia (joka ei ole työasia)..mutta enpä saanut sanottua kuin vain 1-2 sanaa..vaikka olin miettinyt että mitä sanoisin, mut jotenki vain menin lukkoon..

No.. Toivon kuitenkin että vielä tulisi uusi mahdollisuus saada sovittua tämä yks asia kunnolla..

Käyttäjä Tammyka kirjoittanut 26.11.2017 klo 11:57

En oikein usko,että ammatti-ihminen antaa oman puhelinnumeronsa asiakkaalle. Pienessä kaupungissa on helppo saada selville,missä ihminen asuu ja mennä vaikka oven taakse norkoilemaan. Joka tapauksessa asiatonta käytöstä. Asiat selvitetään työaikana eikä häiritä vapaa-aikana. Jos jokainen käyttäytyisi noin,mikä rumba siitä tulisikaan.