Tunne siitä, että voimat loppuvat
Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.
Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.
Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.
Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.
Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.
Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?
En tiedä mitä tekisin.
K.ha.. Vuorotyön ihanuudet... Kokemusta on.. Ihan liiaksi asti.. Paras osuus kun vknlvuorot näkyy tilipussissa, varsinkin pyhinä. Eikun tsemejä sinne 👍
Avoimen opinnot ovat plakkarissa. Helpottunut olen, kun ainaki yhdestä stressinaiheesta pääsin eroon, mutta tuntuu myös omituiselta, kun ei ole mitään työnalla. Ja sitten loppukesästä tai alkusyksystä taas uutta kehiin.
Väsyttää. Tuntuu, että päänsärky tekee tuloaan.
Lainasin kirjastosta pitkästä aikaa ihan romaaneja. Saa nähdä saanko aikaan lukea edes toisen niistä.
Timjami lähti odotusten vastaisesti kasvamaan. Siitäkin huolimatta, että minä googlasin fiksusti vasta istuttamisen jälkeen, ettei siemeniä olisi pitänyt peittää. Pitänee hommata sille isompi ruukku.
Mollyan kirjoitti:
Se on varmaan luonnekysymys, miten kukin virittyy mielessä olevan työn suorittamaan. Minulle se on vain työpöydän ääreen meneminen ja siitä se sitten alkaa... Kun on saanut rungon valmiiksi sitä on sitten helppo parannella ja ei aikaakaan, kun työ on valmis. Olen toiminnan ihminen kaikessa. Minulla on kiire saada homma pois käsistä ja aloittaa sitten uutta. Ymmärrän, että monet ihmiset toimivat toisella tavalla ja niin on hyvä. Puolisoni prosessoi ja miettii paljon ennen työn aloittamista, mutta kun se tehty, niin työ syntyy sitten vaivatta.
Valitettavasti en ole kumpaakaan työskentelytyyppiä, vaan olen jahkailija. Luulen, että se liittyy epävarmuuteeni. Alkuun pääseminen on usein työn ja tuskan takana. Ja sitten deadline onkin hyvä kirittäjä, vaikka aina edes se ei toimi.
K.ha kirjoitti:
Olen alkanut kaivata todella paljon vapauden tunnetta. Olisi ihanaa yhtäkkiä lähteä vaikka toiseen kaupunkiin kiertelemään, tutustua kahviloihin jne.(- -)
Viikonloppuisin olisi kaikkea kivaa tapahtumaa, mutta suustani tuttu lause "anteeksi, minulla on yövuoro, täytyy nukkua ennen töitä" tai "anteeksi, mutta yövuoron jälkeen oloni ei ole yleensä kovin hyvä, joten parempi levätä". Alkaa kohta riittää...
Tuohon vapaudenkaipuuseen on kyllä niin helppo samaistua!
Olisi ihanaa herätä vieraasta kaupungista tietäen, että edessä on koko päivä omien oikkujensa toteuttamista (yksin matkustamisen iloja! 😎). Tai ajella päämäärättömistä ja vain nauttia edessä avautuvasta tuntemattomasta tienoosta. Tai istua junassa tai bussissa ohi lipuvaa maisemaa katsellen, musiikkia kuunnellen ja omiin ajatuksiin unohtuen.
Tai ehkä etenkin se, että olisi hetki niin, ettei olisi minkäänlaista to do -listaa. Ei pyykinpesua, kaupassakäyntiä, työtä tai työvuoron toteutumisen jännittämistä...
Onnistuisiko edes mini-irtiotto? Jos vaikka kotikaupungista löytyisi ennen käymätön kahvila tai jos vaikka koetat suhtautua kotikaupunkiin turistin silmin.
Vuorotyö on kyllä hankala.
Hyväähän sinulle kuuluu No'tt. Sait työn tehtyä ja se on pääasia.
Se vapauden tunne on monille tärkeää ja liittyy usein juuri matkusteluun ja uusien paikkojen tutustumiseen. Minä ja mieheni toteutimme tätä ihan nuorina opiskelijoina. Aina oli joku reissu edessä, vaikka ei olisi ollut varaakaan. Töitä tehtiin opiskelun lomassa, niin iso oli tarve irtautumiseen.
Nyt kun siihen olisi kaikki mahdollisuudet ei enää kiinnosta. Maalla olo ja se rauha on nyt tärkeintä. Kumma on tämä ihmisluonto, kun elämälle tärkeät asiat näin muuttuvat.
Minä olen kirjojen suurkuluttaja. Luen keskimäärin kirjan viikossa. Kun ihastun johonkin kirjailijaan pyrin lukemaan koko hänen tuotantonsa.
Nyt on breikki pidetty ja taas sorvin ääreen...
Edelleen väsynyt olo. Ehkä jopa väsyneempi kuin viimeksi väsymystä valittaessa.
Yritin eilen lukea. Kirja on mukaansa tempaisevan oloinen, mutta aloin silti nuokkua istualtani. Ja sitten kun menin nukkumaan niin uni antoikin odottaa itseään. 🙄
Mollyan, noinhan tuo joskus menee, että prioriteetit menevät uusiksi. Tärkeintä lienee onkin tunnistaa, että mikä milloinkin tuntuu hyvältä tai tärkeältä.
Väsymys minuakin painaa, on kestänyt koko kevään. Kyllä minä töistä selviän ja kotipuuhistakin, mutta pakko on myöntää, että vireystaso on laskenut. Tänäänkin piti nukahtaa töiden jälkeen. Vasta sen jälkeen tein pihatöitä kissa ja koira kavereina. Koiran ulkoilutus sujuu kyllä, kun se on pakko hoitaa. Siivousta olen vähentänyt ja mies on imuroinut kaikki kolme kerrosta ja rappuset. Ikkunan pesijä on jo tilattu.
Maalla sitten on omat puuhansa ja siellä pesen itse kaikki ikkunat. Tuntuu, että kesä alkaa siitä, kun ikkunat ovat puhtaat talven jäljiltä. On itselle kiva tunne, kun näkee työn jäljen välittömästi. Vanha talo vaatii aina kunnostamista ja huolenpitoa. On kiva suunnitella ja pyrkiä säilyttämään se alkuperäinen tunnelma, mikä siellä on alunperin ollut. Opiskelua se on vaatinut materiaaleista yms. . Helpointa olisi ollut laittaa kaikki uusiksi, mutta siihen emme kumpikaan sortuneet.
Nyt toivon, että selätän tämän väsymyksen ja saan uusia voimia..
Hyvää tätä päivää! 🌹
Väsymys on saanut kaverikseen alakulon. Mahtava duo...
Mollyan, jos selätät väsymyksen, niin kerrothan minullekin kuinka se onnistui. 😔
Ikkunanpesu ei ole suosikkiaktiviteettiani, kuten ei ole muukaan siivoaminen, mutta ikkunanpesussa on se kiva puoli, että sen jälkeen sisätilat tuntuvat valoisemmilta. Liekö vain omaa mielikuvitustani, mutta kuitenkin.
keskustelua, hyvää tätä (tai sitä 😉) päivää sinullekin!
No'tt en ole keksinyt vielä lääkettä väsymyksen poistoon. Tänään yritin toista keinoa. Menin heti ulos puutarhahommiin, kun työt lopetin. Sää oli sopivan raikas, mutta yhtä vetämätön on olo. Syön pääosin kasvisruokaa ja hedelmiä niin, ettei ruoankaan pitäisi väsyttää.
Kun ikkunat on puhtaat näkee kyllä ulos paremmin ja muutenkin on "puhdas" tunnelma.
Eilen tv:ssa oli upea taiwanilainen tanssiteos Rice. Se näkyy Areenassa nyt. Tanssia olen harrastanut ja tässä oli kyllä jotakin ihan uutta. Upea muotokieli ja kokonaisuus. Ei voi kuin ihailla sitä tanssijoiden taitoa ja sisäistymistä. Harvoin tv:sta tulee mitään sykähdyttävää, mutta nyt tuli. Suosittelin sitä ystäville ja toivon, että katsovat.
Kissa pihalle vielä tepastelemaan ja koira lenkille. Lukemista ja sitten päivä onkin jo pulkassa..
Pitkästä aikaa kohtuullisen hyvin nukuttu yö takana. Heti on myös hieman virkeämpi olokin.
Avoimien opinnoista pitäisi tilata todistus (miksei sitä voi lähettää automaattisesti?), mutta en vain saa aikaan. Miten yhden sähköpostin lähettäminen voi olla näin nihkeää?
Minä olen tanssilukutaidoton. Olen ihan yrittämällä yrittänyt oppia "lukemaan" balettia, mutta ei vain irronnut. Musiikkia osaan ainakin jollain tapaa tulkita (ja hienoa musiikkia baleteissa onkin, esim. Joutsenlampi tai Romeo ja Julia 💓), mutta jos baletista poistaisi musiikin ja pelkän tanssin perusteella pitäisi esitystä seurata, niin valitettavasti minä en saisi siitä mitään irti.
Minäkin olen freekku, ja tiedän hyvin sen tunteen, mitä epävarmuus töiden jatkumisesta ja riittävyydestä aiheuttaa. Epävarmuus tekee myös sen, ettei oikein uskalla pitää lomaakaan, kun ei voi olla varma työn jatkokuvioista. Olen nyt ahkeroinut ja säästänyt pahan päivän varalle niin paljon, että pärjään säästöillä ainakin puoli vuotta, jos työt yhtäkkiä loppuisivat.
En usko, että minusta enää on normaaliin palkkatyöhön. Voi tietysti tulla tilanne, että sitäkin joutuu vielä kokeilemaan ennen eläkkeellepääsyä. Mulla on skitsofreniadiagnoosi, joten kuvittelisin, että eläkepäätöskään ei olisi kovin pitkissä puissa.
Friendly kirjoitti:
Minäkin olen freekku, ja tiedän hyvin sen tunteen, mitä epävarmuus töiden jatkumisesta ja riittävyydestä aiheuttaa. Epävarmuus tekee myös sen, ettei oikein uskalla pitää lomaakaan, kun ei voi olla varma työn jatkokuvioista. Olen nyt ahkeroinut ja säästänyt pahan päivän varalle niin paljon, että pärjään säästöillä ainakin puoli vuotta, jos työt yhtäkkiä loppuisivat.En usko, että minusta enää on normaaliin palkkatyöhön. Voi tietysti tulla tilanne, että sitäkin joutuu vielä kokeilemaan ennen eläkkeellepääsyä. Mulla on skitsofreniadiagnoosi, joten kuvittelisin, että eläkepäätöskään ei olisi kovin pitkissä puissa.
Moikka Friendly! 🙂
Minä en ole freekku (jos tarkoitat sillä freelanceria), vaan 0-tuntisopparilainen. Mutta joo, onhan tämä aikamoista epävarmuuden suossa rämpimistä, kun työ on tyyliä suattaapi olla, vuan suattaapi olla olemattakin. Epävarmuuksia oli jo ennen koronaa, koronan kanssa (joka vaikuttaa edelleen ja pelkään jo valmiiksi sitä, millainen syksystä tulee) vähintään potenssiin sata.
Freelanceriutta tai kevytyrittäjyyttä olen kyllä harkinnut. En sinänsä ole pätkän vertaa yrittäjähenkinen, mutta tykkää (ainakin näin ajatuksen tasolla) em. yrittäjyystapojen tuomasta vapaudesta. Jos voisikin yhdistää nykyisen työn, kevytyrittämisen ja pienimuotoiset opinnot. Minulla vain ei ole selkeää ideaa kevytyrittämiselle tai freekkuilulle, ainoastaan joitakin ideoiden etiäisiä.
Jos joskus jäätkin eläkkeelle, niin eihän sen tarvitse tarkoittaa töiden lopettamista. 👍 Onhan näitä eläkeläisiä esimerkiksi harrastusyrittäjinä. Kuka ties töihin tulisikin uutta virettä, kun ei enää tarvitse painia epävarmuuden kanssa niiden suhteen vaan ne ovat vain lisätuloa tai sitä virkistystä.
Tuota kevytyrittäjyyttä en suosittelisi, siinä maksat isot provikat nettipalvelulle, vaikka pienyrityksen laskutus ja verotus on oikeasti tehty aika helpoksi nykyään. Äkkiä sen oppii, joten oma toiminimi on mielestäni parempi ratkaisu. Jokin idea tietysti pitää olla siinä, minkälaista osaamistasi sitten "liiketoimintana" myyt.
Varmaan voisin jatkaakin pienimuotoista työntekoa eläkkeellä, jos sinne asti hengissä selviän. Eläke tulee jäämään niin laihaksi, että mielellään sitä lisätuloja hankkisi, jos niihin on mahdollisuus.
Samanlaisia kommentteja olen kuullut muiltakin. Kevytyrittäjyys ei ehkä pidemmän päälle kannata noiden osuuksien takia, mutta ymmärtääkseni se on hyvä tapa päästä alkuun. Ei tarvitse kuin keskittyä siihen varsinaiseen tekemiseen, kaikki muu hoidetaan kevytyrittäjän puolesta. Kevytyrittäjyydessä on ymmärtääkseni myös se hyvä puoli, että sen kautta voi helposti harjoittaa monenlaista ja hetkellistäkin toimintaa, vaikkapa lemmikin hoitoa tai talon maalausta. Ei tarvitse tehdä sen enempää uraa tai ajatella toimintaa sitä yhtä työkeikkaa pidemmälle.
Sitten jos homma alkaa vetää, niin sitten kannattaa siirtyä toiminimiyrittäjyyden puolelle. Muistanko oikein, että jollain tasolla (ammatinharjoittaja?) kirjanpidoksi riittää yhdenkertainen kirjanpito?
Mutta tällä hetkellä yrittäjyysasiat ovat vielä kaukaisia. Ehkä joskus, ehkä ei. 🙂
Yhdenkertainen kirjanpito riittää useimmille. Yksinyrittäjät ovat niin pieniä sinttejä, että mitään kirjanpitoon kohdistuvaa verotarkastusta on turha pelätä. Sellaisia ehkä tehdään sitten, jos on niin kova kapitalisti, että vuosittainen liikevaihto on vähintään puoli miljoonaa. Kirjanpitokin on helppo tehdä sähköisesti, ja mulla ainakin kaikki laskutus tapahtuu netin kautta.
Täällä oli viime viikko vähän parempi. Kävin kotipaikkakunnalla pienellä luontoretkellä ja kiertelimme puolison kanssa myös meidän nykyisessä kotikaupungissa.
Tällä viikolla olenkin taas nukkunut huonommin ja olo ei olekaan enää kovin virkeä. Olen kovasti miettinyt taas työpaikan vaihtoa tai opiskelua. Töissä pyörii jälleen kesälomat ja jos joku on kaiken lisäksi sairaslomalla, työn kuormittavuus on melkoista.