Tunne siitä, että voimat loppuvat
Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.
Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.
Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.
Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.
Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.
Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?
En tiedä mitä tekisin.
Mukava kuulla, että olet päässyt maalle. Ehkä teillä nyt vain jännitteet purkautuvat, kenties ja toivottavasti huomenna on jo parempi päivä.
Ruokamieltymyksien ristiinmenot ovat kyllä hankalia ratkaista. Itse tykkäisin näin pääsiäisen kunniaksi syödä karitsaa, vaikkapa paahtopaistia (Hesarissa oli juuri herkullisen oloinen resepti 😋), mutta sinkkukeittiöön paistilihat tuppaa olemaan liian isoja (ja kalliita) eikä porukat tykkää "villanmakuisista" lammasruuista, joten syömättä jää.
Minä yritän viettää rentouttavan pitkän viikonlopun ilman, että uhraan ajatustakaan työlle tai millekään muullekaan. Esseetä kyllä pitää edes hieman koettaa tahkoa.
Hyvää pääsiäistä kaikille! 🐣💐
Kaikki hyvin täällä maalla. Mies tuli sopuisana lenkiltä koiran kanssa. Sain ruoan tehtyä ja se kai miellytti häntä. Pieni kiitoskin tuli. Itse söisin vain kasvisruokaa ja kalaa sekä kanaa, mutta en tee siitä numeroa ja syön muutakin tarpeen vaatiessa.
Minulla on ollut nuorena syömishäiriö ja yritän pitää huolta, että en enää siihen sairastu. Siksi ruoka ei saa muodostua ongelmaksi.
Ikävää No'tt, että työasiasi eivät ole menneet nappiin. Minulle on ollut helppoa työuraan siirtyminen, ehkä siinä on ollut onnea mukana, että näin on käynyt. Työ on iso osa ihmisen elämää ja siksi tärkeää.
Mutta nämä breikitkin on tärkeitä, että jaksaa uudistua työssä ja saada tuloksia aikaan. Ehkä se on luonnekysymys, että ajatus työn tekemisestä on tämä.
Ollaan vielä muutama päivä täällä paratiisissa. Sitten on paluu takaisin kaupunkiin.
Hyvää pääsiäistä kaikille! Olin viikon koronassa ja nyt ollut taas töissä. Aika väsynyt olo siis, koronasta ja töistä palautuminen vie valtavasti voimia.. Pääsiäinen meneekin sitten töiden parissa.
Rauhallista pääsiäistä kaikille, voimia ja toivoa kaikille. Mietin onko kevät aikaa joka ilahduttaa vai masentaa. Itselleni elämä on ollut vuodenajasta riippumatta turhauttavaa alakuloisuutta ja välillä ahdistavaa jopa hysteeristä masennusta ja paniikkia. Tunnen jo itseni raunioksi, tuhoutuneeksi, enkä usko että voin korjata ja rakentaa itseäni takaisin kokoon. Toisaalta kukaan ei kiellä minua yrittämästä piristyä, paitsi minä itse.
Minulla on oudon kaksijakoinen olo. On toisaalta pirteämpi fiilis, kiitos auringonpaisteen, mutta samalla vanha ahdistus velloo edelleen. On energiaton olo, mutta samalla levoton ja ylivirittynyt.
Essee etenee kuin langalla työntäen ja siitä on huono omatunto. En nähtävästi saa sitä vähääkään aikaan, mitä joskus ennen.
Epävarmuudet töiden suhteen vain jatkuvat.
Kuinka teillä muilla menee?
Kirjoita essee pienissä osissa kynällä käsin pikku lappusille ja yhdistä lappuset.
No'tt on ikävää, että ne työasiat eivät mene haluamallasi tavalla. Se varmaan stressaakin.
Lomapäivät ovat nyt takana ja paluu työhön on sujunut hyvin. Tosin olen vieläkin väsynyt, mutta kun voin rytmittää työpäiväni, niin se ei vaikuta kovin paljon mihinkään.
Säät ovat nyt suosineet ja patiolla olen viettänyt breikit, jopa lounastanut kissa ja koira hyvinä kavereina.
Mietin taas siirtymistä kokonaan maalle, kun etätöissä se on mahdollista ja työtilatkin on siellä. Mutta täällä kaupungissa on vielä kevättöitä tekemättä. Piha ei ole vielä sulanut kuin osittain ja on talven jäljiltä vielä siivottavaa ulkona. Vaikka syksyllä on haravoitu mielestäni hyvin, on kaikkea roskaa keväällä kuitenkin. Fyysinen työ ei haittaa, vaan antaa hyvää vastapainoa "leipätyölle".
Olen nyt iloinnut kauniista säästä ja kesän tulosta. Kaikki ikävät uutiset maailmalta pitää välillä unohtaa, muuten elämä menee liian rankaksi.
Sain esseetä kirjoitettua peräti 5 riviä. Jee.
Tänään on kiukkupäivä. En oikein tiedä miksi tai mille/kenelle raivoni suuntautuu, itseeni, maailmalle vai yleensäkin elämälle.
Töissä tuli taas lisää peruutuksia. Ja huhtikuun piti olla verrattain työntäyteinen kuukausi. Turhauttaa.
Mollyan, pihan rapsuttelu on varmasti rentouttavaa. Maailman murheet on turhankin helppo unohtaa, kun oma elämä on yhtä kamppailua. Sitä jotenkin käpertyy itsensäänsä.
Eieiei, essee taitaa ihan tahtomattani rakentua palapelimäisesti pienen pienistä osista, tosin en kirjoita käsin.
K.ha, oletko jo täysin toipunut?
Kyllä sitä raivota saa olipa sitten kohde tiedossa tai ei. Se puhdistaa ilmaa, kun päästelee höyryjä pois. On vaarallisempaa kerätä paineita sisimpään, kyllä nekin sitten purkautuvat ja sitten onkin jo rankempi juttu edessä.
Essee syntyy kyllä. Eräs kirjailija sanoi, ettei hän voi odottaa inspiraatiota. Kun asettuu työpöydän ääreen se on varma merkki siitä, että tulosta tulee.
Kaunis päivä tänäänkin. Kävimme jo lenkillä koiran kanssa ja nyt on työpöydän ääreen asetuttava tekemään ne päivän työjutut.
Nótt kirjoitti:
keskustelua, syvimmät osanottoni. Kuulostaa todella rankalta tilanteelta. Hirmuisesti voimia suruusi!
Kiitos.. Mieli apeana, mutta jotenkin lohdullisena kun ajattelen heitä, pois lähteneitä, ovat päässeet tuolle puolen, ahdistukset ja kivut on pois. Tänään kuuntelen viimeisimmän sielunkelloja, tai kuuntelisin jos olisin siellä. Kynttilän sytytin ja ajatuksin muistelen lähteneen elämää. Haikea muisto jää...
N'ott, 5 riviä on parempi kuin 3 riviä... Ehkei lohduta, mutta kun saat yhteyden sinua kiinnostaviin ajatuksiin esseen tiimoilta, rivejä alkaa tulla. Ellei ole joku este? mitä mielessäsi liikkuu mikä estää? ajatusten juoksun aiheesta josta esseetä teet? Muotoile se irtopaperille pois, että ajattelet sitä tai niitä vaikka myöhemmin... V o i m i a 🍎🍊🍍🌹
Edelleen koronan jälkeinen yskä välillä vaivaa ja vieläkin on poikkeavaa väsymystä. Niin tuntuu puolisolla ja työkavereillakin olevan taudin jäljiltä. Mulla on ollut hyllyssä odottamassa jo kuukausia korttiprojekti ja tänään sain jo askarreltuakin jotain. Kävelylenkeilläkin olen jaksanut käydä. Pientä edistystä siis harrastusten parissa.
Jälleen peruutuksia töissä. Tai ehkä pitää alkaa jo puhua epätöistä. Tällä kertaa peruutukset eivät päässeet yllättämään, koska suhtauduin niihin jo lähtökohtisesti mahdollisina töinä. Ehkä niin pitää tehdä aina.
Muuten on taas vaihteeksi ollut valoisampi mieli. Olen tämän viikkoa kävellyt lenkkini kuntoradalla, vaikka se on vielä osittain lumen peitossa (talvikunnossapito on jo lopetettu). Virkistävää päästä metsän rauhallisuuteen.
Ostin hetken mielijohteesta timjamin siemeniä. Saa nähdä lähtevätkö kasvamaan. Olen antiviherpeukola.
Mollyan, minä olen aina ollut tavattoman huono pakkotekemään mitään. Jotenkin paine aikaansaamisesta kasvaa silloin niin suureksi, että ylivirityn ja en saa sitä vähääkään aikaiseksi. Toisaalta minulle alkuun pääseminen on aina ollut vaikeaa, vaikeampaa kuin varsinainen aloittaminen. Ehkä kirjailija on ehdollistanut itsensä niin, että työpöytä tarkoittaa töihin keskittymistä?
Toivottavasti näitä aurinkoisia kevätpäiviä on vielä edessä päinkin.
keskustelua, sielunkellojen soittaminen on kaunis tapa. Muistan kun isoäiti kuoli (melkein jo pari vuosikymmentä sitten) ja istuttiin vanhempieni kanssa autossa kuuntelemassa niitä. Katkeransuloinen hetki.
K.ha, väsymys saattaa tarkoittaa tulehdusta. Viimeksi kun minulla oli oikein pitkänlinjan nuhaköhä, niin se jätti jälkitaudiksi lievän kuivan yskän ja aivan tolkuttoman väsymyksen. 2 kuukautta kärvistelin sen kanssa kunnes viimein kyllästyin ja menin lääkäriin. Diagnoosiksi tuli keuhkoputkentulehdus.
Se on varmaan luonnekysymys, miten kukin virittyy mielessä olevan työn suorittamaan. Minulle se on vain työpöydän ääreen meneminen ja siitä se sitten alkaa... Kun on saanut rungon valmiiksi sitä on sitten helppo parannella ja ei aikaakaan, kun työ on valmis. Olen toiminnan ihminen kaikessa. Minulla on kiire saada homma pois käsistä ja aloittaa sitten uutta. Ymmärrän, että monet ihmiset toimivat toisella tavalla ja niin on hyvä. Puolisoni prosessoi ja miettii paljon ennen työn aloittamista, mutta kun se tehty, niin työ syntyy sitten vaivatta.
Sää on kylmentynyt ja pihatyöt voi hetkeksi unohtaa. On kumman hidasta tämä kevään eteneminen. Lunta oli paljon ja se aiheutti vaurioitakin. Autotallin katto alkoi vuotamaan sulamisvesistä ja se täytyy korjata ensi tilassa. Mies lupautui sen hoitamaan. On kätevä käsistään ja korjaushommatkin sujuvat. Ei tarvitse korjauspalveluja juurikaan ostaa, kun on remontti-Reiska omasta takaa.
Hui, onneksi yskä on jo vähän lieventynyt, mutta vielä on väsynyt olo joinain päivinä. Tämä varmasti tällä hetkellä johtuu antibiooteista, mitkä sain korvakäytävän tulehdukseen. Ainakin toivon niin.
Olen alkanut kaivata todella paljon vapauden tunnetta. Olisi ihanaa yhtäkkiä lähteä vaikka toiseen kaupunkiin kiertelemään, tutustua kahviloihin jne.
Todellisuudessa kaikki vapaa-aika menee kellon kyttäilyyn, että milloin pitää lähteä töihin. Töiden jälkeen en ehdi tekemään muuta, kuin just ja just pakolliset asiat ja sitten onkin jo mentävä nukkumaan, että jaksaa taas töissä aamulla.
Yövuoroviikkoina elämää ei ole, koska vuoron jälkeen olo on aivan pöhnäinen ja illalla alkaa taas kellon kyttäys, ettei vaan myöhästy.
Viikonloppuisin olisi kaikkea kivaa tapahtumaa, mutta suustani tuttu lause "anteeksi, minulla on yövuoro, täytyy nukkua ennen töitä" tai "anteeksi, mutta yövuoron jälkeen oloni ei ole yleensä kovin hyvä, joten parempi levätä". Alkaa kohta riittää...