Taistelu im:ää vastaan.

Taistelu im:ää vastaan.

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 06.05.2020 klo 20:34 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 06.05.2020 klo 20:34

Mitkä on hyviä keinoja välttää im-ajatukset, puhumattakaan teoista? Miten selvitä arjessa näitten ajatusten kanssa ja miten välttää joutumasta ojasta allikkoon? Olisi hyvä kuulla kokemuksia, että miten pärjäätte im-ajatuksien kanssa? Ja miten päästä elämässä eteenpäin vaikka välillä on sellaisia? Perustin tämän ryhmän, koska itseäni vaivaa usein kyseiset ajatukset. Ja haluaisin kuulla että miten muilla asiat? Hallitsevatko ne teidän elämää?

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 06.06.2020 klo 21:21

Itsemurhan ja itsemurhahalun koen olevan HerKaramazovin termejä lainatakseni siihen paskaan oloon epähuomiossa samastumisen ongelma. Olen myös oppinut, että siihen ainakin itselläni liittyy tyypillisesti häpeä, jota en välttämättä edes huomaa. Se ajaa samastumaan olotilaan, joka koostuu kärsimystä tuottavien tunteiden coctailista, jota voisi kokonaisuutena kuvata termillä "paska olo".

Käyttäjä kirjoittanut 07.06.2020 klo 08:46

Sanotaan sen lisääntyvän, mihin huomionsa suuntaa, ja sen vähenevän mihin ei kiinnitä huomiota. Miksi ei ajattelisi hyviä? enemmän? useammin? sen sijaan että huomaa vaan sen mikä vie mielialaa alas?

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 07.06.2020 klo 11:20

"Miksi ei ajattelisi hyviä? enemmän? useammin?" Jos elämän yleistilanne on tällä hetkellä tai jo vuosia kärsimystä, kipuja, itkua ja hammasten kiristelyä on todella vaikea ajatella omista fyysisistä ja psyykkisistä kivuista jotain positiivista.

Uskon että moni on yrittänyt itsensä kanssa.

 

 

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: Korjaus
  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: Korjaus
Käyttäjä kirjoittanut 07.06.2020 klo 13:09

Olen pahoillani. Luettuani uudestaan tuon mitä olin kirjannut, siitä saa kevyen vaikutelman, ei ollut tarkoitus kevyesti ottaa kantaa asiaan. Kivut ei ole itsellekään vieraita. Joku yhteys psyyken kivuilla on siihen miten mieltää oman elämän arvon. Ja varsinkin kuinka tulee kohdelluksi ihmisenä. Vähätellä ei ollut tarkoitus kenenkään tilanteita.

Fyysisten kipujen kanssa voi elämä myös olla taistelua. Miksi kivut kalvaa kehoa varsinkin levon aikoina? jona vois palautua päivästä ja saada voimia uuteen päivään?

 

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 07.06.2020 klo 13:39

Purjeveneelle.

juuri tuota tarkoitin 🤗

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 07.06.2020 klo 13:57

Tuntuu siltä että hyvän ajattelu kuuluu ehkä nuoruuteen, mutta kun vanhenee niin saattaa ajatella että ehkä maailma ei olekaan niin onnellinen paikka. Voihan se mennä tietenkin päinvastoinkin. Mutta pääosin näkisin että kipujen keskellä ei ajattele muuta kuin että miten kivusta pääsisi.

Tämä elämä on siitä outoa, että nuorena me olemme fyysisesti yleensä hyvässä kunnossa, mutta emme vielä tajua maailmasta niin paljoa ja sitten kun on vanha niin tajuamme maailmasta (ehkä) paljon, mutta fysiikka on rapistunut (ehkä). Voiko tällaisessa maailmassa sitten ajatella että kaikki olisi hyvin?

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 07.06.2020 klo 14:01

Minulla hyvien asioiden ajatteleminen pahan olon hetkillä pahentaa tilannetta entisestään. Hyvien asioiden ajattelemista paremmin minulla toimii kaiken pahan olon todentaminen rehellisesti niin kauan kuin sitä kestää. En tiedä täsmälleen, miksi se menee niin, mutta ihan selvästi näin se minussa on. Ehkä huonon olon todentaminen tuo lähemmäs ydintä, kun se auttaa vain katselemaan sitä huonoa oloa. Ehkä tilanteen rehellinen tiedostaminen irrottaa sisintäni siitä vähäsen.

Koen olevani tässä vähän outo, koska olen huomannut, että useimmilla muilla ihmisillä se ei mene näin, vaan heidän kertomansa mukaan positiiviseen keskittyminen auttaa heitä. Olen yrittänyt löytää sellaisia ihmisiä, jotka kokevat samoin päin kuin itse koen.

Huonossa olossa hyviin asioihin keskittyminen pahentaa oloani entisestään heti tai pienellä viiveellä. Siitä olen päätellyt, että aina olemassa olevan sisäisen tilani todentaminen rehellisesti ja siitä puhuminen myös jollekin toiselle ihmiselle, jos mahdollista, on paras keino. Se toimii useammin kuin mikään muu. Ehkä se tapahtuu juuri siksi, että silloin ihan vähän irtoan "paskasta olosta" ja havainnoin sitä etäämpää, vaikkei se täydellisesti onnistuisikaan.

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 08.06.2020 klo 11:10

Tunteiden, ajatusten poistyöntäminen vahvistaa pois työnnettyjä. Jos mä pakotan itseni ajattelemaan eihän tässä niin kauheen huonosti asiat ole ja yritän suurennella elämäni hyviä osia. On jotenkin tapaperoista/p-edellä puuhun kiipeämistä jos väkisten yrittää ajatuksiaan vääntää toiseen suuntaan.

Okei kyllä mä joitain pieniä  juttuja yritän huomioida positiivisesti esim. Voin keittää kahvia/teetä, mulla on katto päänpäällä, mulla on ruokaa, kotieläimiä,jne

Voin todeta edelliset mutta eivät ne jää "kantamaan" kovin moneksi sekuntiksi.

Ja yksi juttu on helpottanut kun on huomannut ja sisäistänyt että kaikki ihmiset ovat outoja omallatavallaan 🙂

Jonain hetkinä pystyn keskittämään olemisen sisimpääni ja katsomaan itseäni kuin ulkopuolelta...minulla on särkyjä, eri vahvuisia ahdistuksen tunteita, pahimmillaan i.m. ajatuksia silti pystyn toimimaan rationaalisesti...mutta vain joinain hetkinä.

Paras apu minulle on päästä kertomaan ahdistusistani kasvotusten vaikka kyllä tää kirjoittaminenkin hivenen auttaa.

 

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: Korjaaminen
  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: Korjaaminen
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 08.06.2020 klo 16:25

Ne onkin parhaita hetkiä, kun pystyy uppoutumaan johonkin. Vähän niin kuin meditaatiossa. On välillä niitäkin päiviä kun ei saa mitään aikaiseksi. Ei saa luettua, kun ajatukset harhailee ties missä.

Välillä tuntuu kauhealta elää, välillä taas ihan ok olo. En vain ymmärrä miksi kauhistelen kaikkea. Aivan kuin välillä katsoisi johonkin pohjattomaan kuiluun.

Toisaalta kaiken näköiset tuntemukset kuuluu elämään. Vaikka haluaisi että olisi hyvä olo koko ajan, niin se varmaankaan ei ole mahdollista. On toki hyvä maksimoida hyvä olo. Mutta ajatukset joskus vie kauhistuttaviin asioihin. Aivan kuin olisi huolissaan kaikesta. Ei pelkästään omasta elämästä vaan monen muunkin.

Toisaalta ajatukset pitää vain saada pois noista kauheista asioista ja jatkaa tavallista elämää,

Käyttäjä kirjoittanut 08.06.2020 klo 19:51

HerKaramazov kirjoitti:
Tunteiden, ajatusten poistyöntäminen vahvistaa pois työnnettyjä. Jos mä pakotan itseni ajattelemaan eihän tässä niin kauheen huonosti as....

....Voin todeta edelliset mutta eivät ne jää "kantamaan" kovin moneksi sekuntiksi.....

Ja yksi juttu on helpottanut kun on huomannut ja sisäistänyt että kaikki ihmiset ovat outoja omallatavallaan 🙂......

Paras apu minulle on päästä kertomaan ahdistusistani kasvotusten vaikka kyllä tää kirjoittaminenkin hivenen.

 

 

Kun minä olen kirjottanut tänne tuosta johonkin muuhun ajatusten suuntaamisesta, en ole tarkottanut mitään pakonomaista, vaan vaan otteen niistä surkeista ajatuksista irrottamista kiinnittämällä mielen semmoseen mistä pidän, monenlaiseen tekemiseen.

Toimiminen on usein vapauttanut siitä paskimmasta olosta. Yksin on saatava olla. Siinä olossa en jaksa muita ihmisiä. On aina jotain tekemistä. Tekemällä jotakin olen tottunut olemaan käsittelemättä niitä mielen synkentäviä asioita. Kertalaakista mood ei vaihdu, aikaa vie eikä se aina onnistukaan. Sauvakävely, tai mikä liikkumisenlaji kelläkin. Paras masennuslääke on kaatosateessa tehdä lenkki. Joku outo helpotuksentuoja tuokin kun tekee vaikka noin kastumalla totaalisesti olonsa kahtakauheammaksi. Samalla tapahtuu kehossa jotain; liikkuminen on tavallaan.masennuksen vastalääke. Endorfiinit liikkeelle....

Tuosta, "kantavista"löydöistä fundeerauksen tasolla.... omassa taustassa ei ollut henkeviä juttutuokioita kun olin kasvuvaiheessa. Mutta joka on oppinut miettimään yhdessä porukalla perheenä asioita, on siinä mielessä onnellisessa asemassa, on saanut ajatteluun virittäviä eväitä enemmän. Ehkä he on niitä, joita masennus ei suuremmin vaivaa?

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 08.06.2020 klo 20:59

En ymmärrä mistä tämä joka päiväinen im-ajatus tulee. En vain haluaisi enää jatkaa, mutta kun kuolema on niin hirvittävä asia ja siihen liittyy niin paljon kipua, etten sitäkään halua. Kun saisi vain olla paikallaan koko ajan ja kuunnella musiikkia. Ettei tarvitsisi käydä kaupassa, eikä syödä, juoda jne. Jos saisi vain olla. Se olisi taivas.

Mutten ymmärrä minkä takia tähän elämään synnytään kärsimään. Minkä takia, jos Jumala on olemassa, niin hän laittaa meidät tällaiseen testiin. Kun maailmassa on kauheasti kärsimystä.

Ja silti sitä ei huomaa, kun kävelee kaupungilla. Vaikka sen tietää että jokainen ihminen tavallaan kärsii. Toisilla se vaan on niin sietämätöntä, että haluaisi jo luovuttaa.

Ja kun miettii mihin tämä elämä loppujen lopuksi johtaa, niin saarnaaja oli oikeassa: ei mitään uutta auringon alla.

Elämä on täysin käsittämätöntä. Täysin vailla reiluutta. Evoluutio vain jyrää, vahvat selviää. Koko maailma vain jyrää eteenpäin, eikä missään näy mitään tietoa siitä mitä meille tapahtuu kun täältä lähdetään.

Uskontoja on hirveästi, mutta sellaista ei ole missä uskottaisiin maailmaan. Sellaista uskontoa ei ole missä ei olisi mitään ihmistä suurempaa. Kaikki uskonnot viittavat johonkin maailman ulkopuoliseen, mutta mitä jos kaikki onkin tässä. Se on karmiva ajatus, että me kärsisimme turhaan.

Mutta mikä tässä elämässä enää on ´jujuna? Kun kärsimys on niin valtavaa. Se tulee fyysisenä ja psyykkisenä. Se tulee jokaisen sosiaalisen tilanteen jälkeen. Se tulee jokaisen ilon hetken jälkeen. Ajatus että minkä takia jatkaa? Mutta jatkampa kuitenkin, vaikka olosuhteet alkavat olla sellaiset, että kärsimys tuntuu hirveältä...

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: korjailu
Käyttäjä kirjoittanut 09.06.2020 klo 05:49

minäitse89 kirjoitti:
Ne onkin parhaita hetkiä, kun pystyy uppoutumaan johonkin. Vähän niin kuin meditaatiossa. On välillä niitäkin päiviä kun ei saa mitään aikaiseksi. Ei saa luettua, kun ajatukset harhailee ties missä....

....Toisaalta tuntemukset kuuluu elämään. Vaikka haluaisi että olisi hyvä olo koko ajan, niin se varmaankaan ei ole mahdollista. On toki hyvä maksimoida hyvä olo. Mutta ajatukset joskus vie kauhistuttaviin asioihin. Aivan kuin olisi huolissaan kaikesta. Ei pelkästään omasta elämästä vaan monen muunkin.

Toisaalta ajatukset pitää vain saada pois noista kauheista asioista ja jatkaa tavallista elämää,

 

 

Niin. Niitä ei kestä kauaa kantaa eikä niille kannata antaa valtaa.

Tyhjensin mieltä hiljaisina hetkinä avioliiton ajan. Se oli keino kestää. Niitä kertyi pitkä rivi. Itselle avoimia kirjoja. En ole hennonut niistä osaa hävittää kun tytär nelivuotisena ja alle kouluvuotisena oli käynyt piirtelemässä niihin kun oli jäänyt esille. Perheen elämää niissä.

Ei se elämä ihan masennusta täysin ollutkaan, kun sai tyhjemnettyä mustimpia päiviä mielestä. Ja näin jälkeenpäin näkee, onnenkin hetkiä oli, vaikka jostain syystä ne herkästi uppoavat yleensä arjen harmauteen.

Käyttäjä kirjoittanut 09.06.2020 klo 11:40

minäitse89 kirjoitti:
...Kun saisi vain olla paikallaan koko ajan ja kuunnella musiikkia. Ettei tarvitsisi käydä kaupassa, eikä syödä, juoda jne. Jos saisi vain olla. Se olisi taivas...

Ja silti sitä ei huomaa, kun kävelee kaupungilla. Vaikka sen tietää että jokainen ihminen tavallaan kärsii. Toisilla se vaan on niin sietämätöntä, että haluaisi jo luovuttaa.....

...Elämä on täysin käsittämätöntä. Täysin vailla reiluutta. Evoluutio vain jyrää, vahvat selviää. Koko maailma vain jyrää eteenpäin, eikä missään näy mitään tietoa siitä mitä meille tapahtuu kun täältä lähdetään....

Uskontoja on hirveästi, mutta sellaista ei ole missä uskottaisiin maailmaan. Sellaista uskontoa ei ole missä ei olisi mitään ihmistä suurempaa. Kaikki uskonnot viittavat johonkin maailman ulkopuoliseen, mutta mitä jos kaikki onkin tässä. Se on karmiva ajatus, että me kärsisimme turhaan.....

.....

 

 

Tuossa ekassa kohdin vaikuttaa, että koet ettet saa elää kuin haluat? Kenellä muulla voi olla valta sinun elämään?

Maailmaan uskominen, eikö se ole sitä että uskotaan ihmisyyteen, meihin tällä planeetalla? Ihmiseen, jokainen itseen? Sehän on alkulähtökohta, itseen uskominen.

Itsen tuntemisen kautta parempi elämä? Jo täällä. Vaikka jo nyt peiliin katsomalla?

 

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 09.06.2020 klo 15:37

Kuinka moni loppujen lopuksi saa elää niin kuin itse haluaa? Tuskin kukaan. Kenelläkään muulla ei ole valtaa, mutta silti elämme maailmassa jossa on toisia ihmisiä ja heidät täytyy ottaa huomioon.

Tarkoitin maailmaan uskomisella sitä, että ei usko mihinkään muuhun kuin siihen että tämä maanpäällinen elämä on ainut elämä.

Yritän tutustua itseeni, mutta eikö sekin tehdä muitten ihmisten kautta?

Myönnän toki sen että Jumalaan uskominen voi auttaa elämään hyvää elämää, mutta mistä tuon uskon saa? Ja tuo uskohan voi olla myös vaarallista..?

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 13.06.2020 klo 14:58

Vuosi vuodelta tuo im:n ajatus kasvaa. Vaikka toisaalta se on raukkamainen teko. Mutta toisaalta minkä takia elää elämää jossa joutuu kärsimään niin hirveästi?

Toisaalta kuolema on niin lopullinen asia, niin karmiva, niin pelottava. Että kai minkälainen elämä tahansa on hyvä.

Olen miettinyt tätä elämää. Jos todella kuolemassa katoamme täysin, niin ihmisen elämä on juuri absurdi, niin kuin Camus totesi.

Kun välillä haluaisi kuolla, mutta siinä katoaa sitten kokonaan, joten se ei ratkaise mitään. Ongelmat vain kasvavat kun muut ihmiset alkavat suremaan kuolemaani.

Kai se on sitten niin että ihmisen täytyy vain hyväksyä elämä ja kärsimys ja jatkaa elämän kivistä tietä...