Itseen luota, ja elämään luota. Kuolemaan älä, se on ansa. Voimia sun viikonloppuun 🍀👍

Kaikkihan varmaan lähtee siitä itseluottamuksesta. Täytyy vain (kuvainnollisesti) hypätä kylmään veteen ja katsoa mitä siitä seuraa.

Tarkoitan tällä että menee esim. sosiaalisiin tilanteisiin vain sillä luottamuksella että kyllä tästä selviää.

Olen vähitellen, kaikkien mutkien kautta, oppinut juuri hyppäämään tuohon ns. veteen.

Sillä luulisin että kuitenkin elämän syvimmät asiat ovat sosiaaliset tilanteet ja kaikkein rikkaimmat asiat. Niissä voi jopa löytää itsensä uudelleen. Kunhan vain uskaltaa niihin mennä. Sillä tavalla itsellä hyvin asiat, että pystyn hyppäämään tuohon veteen, vaikka se olisi jäätävää. 🙂

Totta! Avantouintia, tai vaikka vaan kastautumista parempaa ei ole! Mitkä endorfiinit..... 😁

Tuo on hieno asia: rohkeus olla mukana, kohtikin, vahvistaa oloa, halua uskaltaa kotipesästä ulos.

Syvimmät asiat on sosiaalisesti vahvistavia. Yhteyden kokeminen niissä se 'koukku', jota janoaa.

Moi!
Nyt kun avantouintipaikat ovat olleet kiinni niin millä olette pärjänneet päivästä toiseen im. ajatuksen kanssa?
Musta tuntuu että ssri-lääkkeet rauhottavien kanssa ei katkaisen tuota ns. pakonomasta ajatusta päivienpäättämisestä.

Olo on joinan päivinä ihan kauhea kuten eilen-tänään ja ajatukset sen mukaiset.

Millä te saatte ajatuksen poikki kun omat konstit ei riitä? Hyväksymällä et ajatuksen kanssa eletään loppuun asti?

Ajatukset saa usein poikki kun väkisin vaikka keskittyy lukemaan kirjaa. Ja yrittää pelata ajalla.

Tai sitten esim. liikunta auttaa. Jotenkin täytyy itsekin aina yrittää estää ajatuksia harhautumasta mihinkään vieraille poluille. Aika paljon elämä on kuitenkin psyykkeen koossa pitoa. Ja sitä että yrittää suorittaa tietyt tehtävät, mitkä on päättänyt suorittaa päivän aikana.

Im-ajatus on jumiajatus. Jumi kun tulee, teen konkreettisesti jotain... ajatuksen suuntoiaan jhnkn konkr.järkevään, tekemiseen. Johonkin mitä aikonut esim. terassilaatat hioa, maalata joka ois hyvä joka kesä uusia. Jos ei ole millä maalata, ostamaan.... Konkretialla, tekemisellä, liikkumisella saan itseä irti jumeista.

Jännä jos im-ajatusten velloessa ihminen on kykeneväisessä tilassa ollakseen tervehenkisesti aktiivinen. Tätä mietin kun aiempia vastauksia luin missä kehotettiin nikkaroimaan yms. No, masennusta ja ahdistusta on erilaista.

Täytyy tarkentaa tuota viestiä.. Olen elänyt im-halujen, yritystenkin, vaiheen läpi. Jos se saa totaalisesti vallata minut, en tosiaan kykene minkään muun ajatteluun. Tuon ajan jälkeen oli vuosia myöhemmin läheisen ihmisen kuoleman jälkeen syvä masennus. Näitä vaiheita on ollut ja jokainen on opettanut jotakin. Jos ei muuta niin itsestä tiedostamaan milloin katkaistava tekemiseen suuntautumalla turhan alaspäin viettävät ajatusvyyhdet. Sitä tarkoitin mutta jäi sanomatta. Imssä on kyse elämästä luopumisesta. Elämässä on kyse imstä luopumisesta, koska pakeneminen ei ole elämää. Itsemurhan ajattelu on eräs tapa suhtautua vaikeuksiin, äärimmäinen. Sen ajatteleminen voi hetkellisesti helpottaa, mutta suurempi helpotus on kun sen ajatuksen hylkää, kun siitä pääsee irti.

Tuo on varmasti totta että im on jotenkin helppo ratkaisu. Pakeneminen vastuusta. Luulen että ihminen kuitenkin kestää paljon kaikkea kuraa, kyse on vain siitä miten asennoituu. Sillä kuraa sataa niskaan elämässä aina välillä, se on vain fakta.

Ihminen ei ole koskaan valmis. Kai sitä täytyy vain ajatella aina että mitä seuraavaksi alkaa tekemään ja huonoin vaihtoehto on im.

Se on juuri niin että kaikki tapahtuu ketjureaktiona. Ja se syövereihin käyvä tie pitää katkaista ronskisti.

Usein aika auttaa, että kun vaikka elää välillä hiljaiselämää ja antaa ajan kulua, niin sitä yhtäkkiä huomaakin ettei asiat niin huonosti ole mitä oletti.

Olen jotenkin vakuuttunut siitä että ihminen kestää todella isojakin ongelmia. Kyllähän keskitysleireistäkin selvisi porukkaa ihan mielenvoimalla. Sitä on syytä ajatella.

Viktor Frankl (itävaltalainen neurologi ja psykiatri) oli keskitysleirillä, jossa loi tavallaan perustan opista tarkoituksen merkityksestä elämässä, jota logoterapiaksi kutsutaan.

Elämänsä aikana selviydyättään noista keskitysleirin kauhuista kirjoitti monia kirjoja.

Ihmisyyden rajalla (suomennettu 1978). Elämän tarkoitusta etsimässä (suom. 1980). Olemisen tarkoitus (suom.1983). Itsensä löytäminen (suom. 1984). Ehjä ihmiskuva (suom. 1986). Tarkoituksellinen elämä (suom. 1986).  Tahdonvoimalla terveeksi (suom. 1986). Tiedostamaton Jumala (suom.1987). Logoterapia - avain mielekkääseen elämään (suom. 2005).

Logoterapia haastaa miettimään miten voisi muuttaa perusasennoitumistaan, jotta voisi paremmin ja pystyisi suojautumaan elämän muutoksilta ja kolhuilta.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/10/23/kadonneen-tarkoituksen-metsastys

Olen jonkin verran lukenut Franklia.

En tiedä sitten tuosta hänen hengellisestä puolesta.

Ihmiselämässähän on kaksi ääripäätä syntymä ja kuolema. Syntyä on pakko ja varmaan kuollakin joskus ellei sitten tiede keksi jotain kuolemattomuus rohtoa.

Ilman kuolemaa meillä tuskin olisi hengellisyyttä. Mutta mitä hän oikein haluaa viestittää tuolla hengellisyydellä? Minkä takia pitäisi olla hengellisyyttä? Toki se lohduttaa. Mutta onko se totta?

Elämäähän voi elää sitenkin että yrittää kaikin konstein selvitä hengissä. Ja se on sitä Darwinin oppia. Eloonjäämistä. Eikä välttämättä tarvita mitään taivasta.

Toki elämä on jotenkin monimutkaista kun meille tarjotaan niin paljon uskontoja, ideologioita ja filosofioita. Ehkä siinä tuule sitten se juuri mistä Kiergekaardkin puhui että valinta on tehtävä. Ja annetaanko meille mitään muuta vaihtoehtoa, kuin valinnan tekeminen? Me olemme täällä vain kerran ja jotain on tehtävä. Se on ainakin minulle selkeä asia. En vain sitten aina oikein tiedä että mikä olisi se itselle sopivin tehtävä.

Sillä ei täällä voi vain lorvailla. Se usein vie im-ajatuksiin.

Tämä ei ehkä ole kovin terve tapa, mutta itse olen tuntenut liian suurta syyllisyyttä teon seurauksista. Minulla on 2 löytöeläintalosta adoptoitua kissaa, ja jotenkin pahimmalta tuntuisi pettää niiden luottamus (nehän hyljätty jo aikaisemminkin), syyttömiä ja söpöjä kun ovat. Myös paras ystäväni ja poikayastäväni menisivät varmasti tolaltaan pitkäksi aikaa, ties mitä seurauksia heille teosta lopulta koituisi.

Ja viimeisenä: minulla ei ole 100 % varmaa keinoa päästää itseäni hengiltä. Olen pohtinut eri keinoja paljon ja tullut siihen lopputulokseen, että kaikki jota pystyisin ja uskaltaisin toteuttaa, voivat epäonnistua. Kaikkein pahintahan olisi, että yritys epäonnistuisi ja olisin sen jälkeen niin vammmautunut, etten pystyisi yrittämään uudestaan...

Nämä ajatukset ovat lopulta pysäyttäneet itseni.

Itsemurha tunteen järkeistäminen saa aikaan järjen tunteistamisen - Ainakin minulla ja se ärsyttää.

Onko im-ajatus tunteellinen päätelmä joka johtuu esim. sisäisen turvattomuuden tuomasta sietämättömästä tilasta jonka järki yrittää rakentaa rationaaliseksi kuoleman kaipuuksi.

Siis tunteistettu järki voi johdatella väärälle tielle - ja koita nyt sitten erotella mikä on objektiivistä, ja mikä subjektiivistä tunteilua?

pohdintaa...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: Lisäsin tekstiä

Jossain olikin että itsemurha harvoin tehdään aivan järki selvänä. Esim. yleensä on täytynyt juoda alkoholia tai ottaa huumeita yms.

Im-ajatukset ovat kuin väläyksiä vain mielessä. Mahdollisuuksia. Jotenkin tuntuu siltä että vaikka olisi jopa järkevää jossain tilanteessa tehdä im, niin useimmiten (jos mieli vain on selkeä) ei sitä tee.

Itsemurha on niin totaalinen teko, siitä ei ole paluuta. Aina voi sen tilalle keksiä jonkin tehtävän itselleen. Menen kauppaan, käyn kaverilla jne. Itsemurhaan yleensä ajaudutaan ajan mittaan jos kaikki asiat menevät huonosti ja ei ole kyllin ronskisti katkaissut tuota epäonnen ketjua.

Olen oppinut sen, mitä Nietzschekin sanoi, ettei pidä koskaan juoda alkoholia. Se on radikaali päätös, mutta jos haluaa elää moraalisesti ja rationaalisesti niin parempi on jättää juominen.

Varmaan tuosta tunne puolesta että tunteet tulevat ja menevät, niin kuin ajatuksetkin. Kun pitää vain elämänsä kultaisena sääntönä ettei kuole oman käden kautta, niin varmasti pärjää ihan hyvinkin ehkä.

Aika hyvinkin kultainen sääntö on tuo!