Taistelu im:ää vastaan.

Taistelu im:ää vastaan.

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 06.05.2020 klo 20:34 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 06.05.2020 klo 20:34

Mitkä on hyviä keinoja välttää im-ajatukset, puhumattakaan teoista? Miten selvitä arjessa näitten ajatusten kanssa ja miten välttää joutumasta ojasta allikkoon? Olisi hyvä kuulla kokemuksia, että miten pärjäätte im-ajatuksien kanssa? Ja miten päästä elämässä eteenpäin vaikka välillä on sellaisia? Perustin tämän ryhmän, koska itseäni vaivaa usein kyseiset ajatukset. Ja haluaisin kuulla että miten muilla asiat? Hallitsevatko ne teidän elämää?

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 20.06.2023 klo 13:10

Tänään tosin on ollut alakuloinen olo, vaikka ulkona olen ollut nyt ainakin 2 tuntia. On jotenkin menneet asiat taas nousseet mieleen ja ne masentaa. Masennus on se pahin peikko... Sellasta...

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 12 kuukautta sitten. Syy: Korjailu
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 21.06.2023 klo 11:01

Todellakin tuntuu rahapussissa ruoan hinta ja bensan hinta. Vielä muistelee niitä aikoja, kun litra-hinta oli 1,5€. Tai vähemmänkin saattoi välillä olla. No ei auta muu kuin olla kotona. Autoilu nimittäin vie kaikki rahat. Tylsää tietenkin on vain kotona istua koko ajan, mutta minkäs teet...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 22.06.2023 klo 10:27

Ehkä pitää vaan elämässä ottaa kärsimys avosylin vastaan. Peterson sanoi jossain haastattelussa, että kärsimys voi tuoda tarkoituksen elämälle. Tai että elämän tarkoitus voi jossain tapauksessa olla kärsimyksen kestäminen. Vaikka sitä ehkä haluaisikin että elämällä olisi jokin ns. mukavampi tarkoitus...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 22.06.2023 klo 17:49

Olen huomannut että liika whatsappin käyttö lisää itsetuhoisia ajatuksia. Kun pitäisi olla koko ajan tavoitettavissa. Se ei ole hyvä homma.

Yksinäisyys tekee pieninä annoksina hyvää. Pitää laittaa välillä kaikki älylaitteet kiinni ja vain olla.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 11 kuukautta, 4 viikkoa sitten. Syy: Lisää tekstiä
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 23.06.2023 klo 19:54

Utelisin vähän että onko kellään positiivisia kokemuksia suomalaisesta asiakaspalvelusta? Esim. ruokakaupoissa? Olettaisin että pääkaupunkiseudulla asiakaspalvelu voi olla hyvää. Omalla seudullani törmään harva se päivä huonoon palveluun. Toki ihmiset on erilaisia. Myyjät on erilaisia. Mutta jotenkin vaan ottaa päähän välillä. Huonolla fiiliksellä lähtee kaupasta. No, eipä sitä voi olettaa että elämä mitään ruusuilla tanssimista olisikaan...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 25.06.2023 klo 09:55

Olen huomannut että elämä on pääosin vain venailua. Ja ne pärjää parhaiten ketkä ovat kärsivällisiä. Jotka eivät toimi impulsiivisesti. Sen takia ei pidä juoda alkoholia tippaakaan koskaan, koska kännissä ihminen toimii usein impulsiivisesti. Olen seuraillut eri sivustoilla ihmisten alkoholi-keskustelua, aika useat käyttävät alkoholia ja usein, ainakin keskustelujen perusteella. Se on mun mielestä paha mentaliteetti, että tavallaan ihminen ei välitä mistään, siis senhän takia alkoholia juodaan ettei tarvitsisi välittää mistään. Ja kaikista pahinta on se jos painostetaan juomaan. Silloin joskus nuorempana muistan kun jossain kaveriporukoissa sellaista vähän oli. Uskon kuitenkin että nykynuoret on fiksuja. Kun tietoakin on niin paljon saatavilla. Juuri luin kuinka alkoholi vaikuttaa kaikkiin elimiin. Ja sitä suositellaan ettei ihminen joisi ikinä tippaakaan. Kuinka vähän rikoksia tehtäisiinkään jos kukaan ei joisi. Kuinka paljon kaikki onkaan siitä kiinni, mitä kaataa kurkkuunsa...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 26.06.2023 klo 09:24

Kirjojen lukeminen on kuin matkustamista, ilman että tarvitsee lähteä kodista mihinkään. Mieli tavallaan matkustaa.

Lukeminen tuntuu olevan parasta lääkettä ahdistukseen.

Mutta kuitenkaan koko ajan ei voi lukea ja on lähdettävä välillä kämpästä pois. Silloin alkaa kärsiminen. Esim. kun menee ruokakauppaan. Onneksi kaupassa tarvitsee käydä yleensä vain kerran päivässä.

Sama homma, kun tekee esim. kävelylenkin, se on kärsimystä. Toki välillä on pakko kärsiä. Se on fakta...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 28.06.2023 klo 09:56

Maailmassa tuntuu olevan sotaa, epäoikeudenmukaisuutta, pahuutta. Ja tuntuu että se pahuus on saanut yliotteen kaikesta. Mutta mitäpä sitä voi odottaa muutakaan ihmislajilta joka polveutuu apinoista.

Yksi ongelma omassa elämässäni ja varmaan monen muunkin elämässä on se, että ollaan yksin koko ajan. En tiedä enää miten tässä maailmassa voisi muodostaa parisuhteen, kun kukaan ei enää varsinaisesti kohtaa toista ihmistä. Muuta kuin ehkä ruudun kautta. Mutta onko se oikea kohtaaminen?

Mutta niin kuin jossain Ylen kolumnissa toimittaja kirjoitti on toisaalta täysin turha valittaa jostain pienistä asioista. Ihmisen elämä on sellaista että siihen sisältyy paljon kärsimystä ja se on vain hyväksyttävä. Pitää tavallaan vain suhtautua elämään uudella tavalla. On otettava vastaan kärsimys. Koska muuta vaihtoehtoa ei tunnu olevan. On välillä syleiltävä kärsimystä.

Mun mielestä ihmisen suurin valttikortti on aina se että hän pystyy sopeutumaan erilaisiin tilanteisiin. Vaikkei maailmassa hyvyyttä olisikaan, niin ainakin ihminen pystyy elämään elämää. Ajattelen että kaiken pohjana on kuitenkin se että ihminen pysyy hengissä, kaikki muu tulee vasta sen jälkeen...

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 11 kuukautta, 3 viikkoa sitten. Syy: Osa pois
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 30.06.2023 klo 10:14

Särkee, kolottaa, väsyttää. Siinäpä elämä pähkinänkuoressa.

Käyttäjä kirjoittanut 10.07.2023 klo 23:47

Julkisuudessa on nyt ollut paljon tämän yhden lahjakkaan nuoren ihmisen kuolema. En tiedä onko korrektia aiheesta edes kirjoittaa, mutta se pyörii mielessä jatkuvalla syötöllä. Jos hänkin uskalsi, niin miksi en minäkin? Tunnen surua siitä, että hän voi niin huonosti. Samalla tunnen toivoa, että ehkä minäkin voisin päästä pois, kun hänkin pääsi.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 13.07.2023 klo 18:15

Joo, tiedän ketä tarkoitat. Olen kuunnellut hänen podcastia. Aika masentavista jutuista puhui. Itse haluan irtautua itsemurha jutuista. Se on niin kamala asia. Parempi vaan elää elämää ja olla ajattelematta mitään itsetuho juttuja. Oli mulla joskus vaihe kun niitä synkkiä asioita kelailin, mutta en halua kelailla niitä enää. Ja hyvin on mulla nyt viime aikoina mennyt, kun en ole jäänyt kiinni mihinkään im-ajatus kuvioon. Olen vain tehnyt asioita. Nähnyt ihmisiä. Elämässä pitää olla rohkea. Ja täytyy välttää itsemurha... Tiivistettynä: rohkea ihminen ei tee itsemurhaa...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 19.07.2023 klo 11:11

Siitä Liukkosesta: Minäkin olen 1989 syntynyt, niin kuin hänkin oli. Sen takia se jotenkin jysähti vielä lujempaa. Hänen podcastissaan kyllä aika rajuja teemoja, eli pystyi melkein jo ennakoimaan ettei hän tule elämään pitkää elämää. Hän puhui yksinäisyydestä ja mielenterveysongelmista yms. Erityisesti tuo yksinäisyys on minunkin kohdalla se ongelma... Mutta mietin että kannattaako tällaisista asioista yleensäkään kirjoittaa tai puhua? Suomalaisessa kulttuurissa yleensä pidetään asiat itsellään, eikä ole niinkään tapana puhua henkilökohtaisista asioista, muuta kuin ehkä sitten lääkärille tai terapeutille... Liukkonen puhui avoimesta juuri henkilökohtaisista asioistaan, mutta se ei pelastanut häntä... Ehkä sitten niistä ei kannata puhua...

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 23.07.2023 klo 13:29

minäitse89 kirjoitti:
... Liukkonen puhui avoimesta juuri henkilökohtaisista asioistaan, mutta se ei pelastanut häntä... Ehkä sitten niistä ei kannata puhua...

Luulen että avoimuudesta kyllä on keskimäärin hyötyä mielenterveydelle, vaikka toki se riippuu myös viestin vastaanottajien reaktioista. Ja joidenkin asioiden jakamisen suhteen kannattaa vähän miettiä mikä on sopiva (turvallinen) aika ja paikka siihen.

Se, että pitää asiat sisällään voi vaikeuttaa sosiaalisten suhteiden muodostamista. Pinnallisella tasolla voi toki aina keskustella (jos jaksaa ja aihe kiinnostaa - räjähdysherkät aiheet kierrän suosiolla vähän kauempaa koska en vain jaksa alkaa väittelemään), mutta se ei ole keskimäärin läheskään yhtä kiinnostavaa kuin ihmiset joiden kanssa keskustelee. On aina vaikeampaa tuntea empatiaa tai kiintyä ihmiseen joka kertoo itsestään hirveän vähän.

Käyttäjä kirjoittanut 23.07.2023 klo 14:55

Mistä tuo podcasti löytyy?

Minä olen vanhempi, mutta myös jotenkin samaistun vahvasti häneen monessa asiassa.

Olen jo pitkään ajatellut ettei mitään "apua" oikeasti missään ole. Tämä maailma tuntuu niin välinpitämättömältä ja kylmältä paikalta. Puhuminen ja kirjoittaminen voi helpottaa hetkeksi, mutta ei lopulta ratkaise mitään.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 24.07.2023 klo 13:31

Soroppi: Itse en viitsi kertoa esim. kavereille mistään ongelmista. Kyllä täällä nyt ehkä sitten kun voi nimimerkin alla puhua. Paitsi olen sen huomannut että jos alan kirjoittamaan, niin ne tekstit on aina jonkinlaisia vuodatuksia. En tiedä mitä hyötyä siitä vuodatuksesta sitten periaatteessa on..? Kun periaatteessa voisi saman vuodatuksen kirjoittaa vaikka Wordillä ja sitä ei tarvitisisi lähettää mihinkään. Niin olen kyllä usein tehnytkin... Joo se tässä ns. julkisessa kirjoittamisessa on, että tämän näkevät kaikki... Ja kuka vaan voi vastata... Olen miettinyt että olisi kiva jos olisi joku ihminen jonka kanssa viestitellä sähköpostin kautta, mutta eipä täällä pysty yksityisviestillä kenellekään lähettämään sähköposti-osoitettaan...

Toivoton1234567: Se podcasti on Yle Areenassa. Joo, sellainen fiilis välillä minullakin... Tapailin kerran erästä naista, jonka kanssa oli kiva puhua. Silloin huomasin että kyllä se kommunikaatio jonkin verran lievitti masennusta. Ainakin silloin aina oli hyvä fiilis kun hänet näin ja vitsailtiin paljon, mutta sitten aina kun palasin kotiin niin fiilis oli taas huono. Eli juurikin niin että hetken helpotuksen tuo jonkun kanssa puhuminen... Mutta tosiaan siitä treffailusta on jo kymmenen vuotta aikaa... En tiedä, jos nyt tapailisin jotakuta, niin vaikuttaisiko se minuun samalla tavalla. Siis että helpottaisiko se oloa... Ei välttämättä... Ihminen kuitenkin muuttuu kymmenessä vuodessakin aika paljon... Paitsi kyllä välillä auttaa kun juttelee sairaanhoitajan kanssa... Mutta usein haluan olla vain yksin ja esim. lukea... Niin, eipä se juttelu aina välttämättä mitään ratkaisua ongelmaan tuo...