Tuntuu siltä, että täällä tukinetissä ei enää ole yhtä paljon aktiivisia kirjoittajia kuin ennen... Ihmiset varmaan niin kiireisiä....

Viime aikoina olen huomannut, että urheilun jälkeen palautumisessa kestää hirveän kauan. Kaukana on ne päivät kun pystyin treenaamaan säännöllisesti. Kai sekin sitten johtuu iästä. Olisi hienoa jos sitä vielä pystyisi käymään kolme kertaa viikossa salilla, mutta olisin ihan jumissa jos niin tekisin... Mitä tässä nyt sitten tehdä tulevaisuutta silmällä pitäen, en tiedä... Pitää vain homehtua kotona... Siihen tämä elämä on mennyt... Luulin että vanheneminen olisi jotenkin, en tiedä, kivaa jossain mielessä. No elämänkokemusta on, mutta se ottaa päähän että keho ei siedä enää samalla tavalla urheilua kuin ennen... Olen viime aikoina nähnyt paljon alkoholisoituneita ihmisiä, mietin että toivottavasti joskus hamassa tulevaisuudessa oma kohtaloni ei ole sellainen... Tuskinpa... Olen ajatellut että on kaksi myrkkyä mihin en koske enää ikinä: alkoholi ja tupakka... No, eipä tässä auta mennä kuin päivä kerrallaan...

Ihmiset ympärilläni säteilevät elämän voimaa. Itse mietin vain loppua. On tämä maailma kummallinen paikka. Elämme rapistuvissa kehoissamme. Pitäisi toivoa elinvoimaa, mutta joka puolella näkee vain rappiota. Mikä tämä tämmöinen maailma ja elämä oikein on? Itsetietoisia olentoja ollaan vain sen takia, että näkisimme tuon rappion. Oli kivaa olla nuori ja vapaa. Mutta mitäs sitten kun ei enää olekaan niin nuori? Mitä tällä elämällä silloin tulisi tehdä?

Elämä on vaan kipua ja tuskaa. Jokainen liike vaatii tahdonvoimaa. Kun vain pystyisi palaamaan ajassa taaksepäin. Olla ikuisesti nuori. Tiedän että elämään kuuluu tietty kärsimys, mutta että joutuu kärsimään päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Ja kun se kärsimys tuntuu olevan liian voimakasta. Ei siinä mitään, jos vähän vain kärsii. Sellaista kevyttä kärsimystä, mutta tuntuu että oma kärsimys on ollut voimakasta jo monta kuukautta jopa monta vuotta. Eikä siihen ole mitään ns. lääkettä. Se vain täytyy kestää kuin mies. Ihmiset on erilaisia, jotkut vain joutuu kärsimään aivan liikaa. Ja esim. sen takia he alkavat juomaan ja sille tielle jäävät... No, ei sitten itselle jää muuta vaihtoehtoa kuin vain kestää. Ihmisten kohtaaminen sentään vähän auttaa. Mutta maailman luonne nyt vaan sitten on sellainen, että ihmisen on kärsittävä... Ainakin siltä vaikuttaa... Toki mistä minä tiedän, voihan maailmassa olla ihmisiä joille elämä on kuin Taivas... Epäilen kyllä vahvasti kuitenkin...

Hintojen nousu kyllä vaikuttaa aika paljon omaan arkeen. Pitäisi vähentää autoilua ja pitäisi tarkemmin katsoa ruokakaupassa hintoja. Muutama vuosi sitten pärjäsi ihan hyvin tällä kuntoutustuella, mutta tällä hetkellä kyllä tiukkaa tekee. Pitäisi olla jokin työ. Jonkin verran sitä saa tienata, vaikka onkin eläkkeellä...

Luin Hessestä, että hän ns. pakeni kaikkea. Yksi elämisen muoto sekin. Itseäni ei niinkään enää huvita paeta. Olkoon elämä sitten minkälaista vaan... Oikeastaan ehkä elämässä tärkeintä on vain se, että pankkitilillä on rahaa ja jääkaapissa ruokaa... Turha oikeastaan paeta tätä faktaa...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 2 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Ei voi muuta kuin ihailla kuinka nerokas ihminen Nietzsche oli. Hänen opetuksiaan on kyllä historian saatossa tosin käytetty usein väärin. Mutta en keneltäkään muulta ole oppinut yhtä paljon elämästä kuin Nietzscheltä. Näin puhui Zarathustra, Antikristus, Hyvän ja Pahan tuolla puolen. Kaikki loistavia kirjoja. Suosittelen.

Mietin vaan, että mikäköhän tämän elämän idea on? En haluaisi olla pessimisti, enkä nihilisti yms. mutta en tajua tätä elämää. Ihmisiä vain syntyy koko ajan lisää. Ja lisää. Ja lisää. Kaikki miettivät, että mikäköhän tämä olemisen idea on... Eläimiähän mekin kuitenkin ollaan. Sukua sammakoille ja linnuille ja kaikille eläimille. Me vaan ollaan (ehkä) vähän sivistyneempiä kuin ne. Mutta ihmisen taakka on raskain kaikki eläimet huomioon ottaen. Koska ihmisellä on itsetietoisuus... Ja tuo itsetietoisuus voi viedä kohti nihilismiä ja pessimismiä... Tuntuu siltä että mitä enemmän maailmasta oppii, niin sitä masentuneemmaksi mieli muuttuu... Ja eihän ihmisen elämällä oikeasti ole mitään ns. "tarkoitusta"... Muuta kuin olemassaolo. Tai että ihmisen elämän tarkoitus on itse elämä. Elämän jatkaminen. Selviytymisvietti. Siitähän se Darwinkin puhui... On oikeastaan ihan sama onko ihminen masentunut... Kaikkihan nyt varmaan vähän on masentuneita, ainut mitä ns. todellisuus meiltä haluaa on se että keho pysyy kunnossa... Ja aika usein on niin että jos keho on kunnossa, niin mielikin on... Kehomme tilahan kuitenkin vaikuttaa suoraan mielialaan... Kehon kunnossa pito siis tärkeetä ja sitten sosiaalisten suhteiden ns. "kunnossa pito" jotta ihminen pysyy järjissään... Mutta eivät nämä kaksi asiaa oikeastaan kuitenkaan välttämättä riitä... Usein riittää, muttei aina... Sanotaanko, että ehkä nuorena nuo kaksi asiaa riittää... Mutta kun ikuisen nuoruuden -pilleriä ei ole vielä keksitty... Sehän tästä elämästä vasta pulmallisen tekee... Sitä odotellessa...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 2 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe

Pää on negatiivisia ajatuksia täynnä... Joku SSRI-lääke varmaan voisi toimia... Niistä vaan voi tulla aikamoisia sivuvaikutuksia... Ryhmäterapia ei ainakaan toimi mun kohdalla... Eikä oikein mikään terapian muoto... Liikunta on parasta terapiaa...

Hei.

Nyt olen päässyt jo ulkoilemaan keuhkokuumeen jälkee. Taidan käydä uimahallissa tänään.

Mä en ottaisi kovin vakavasti Nietzschen kirjoituksia ainakaan elämän ohjeina. Lähinnä ajatusleikkeinä kuten mutkin filosofit ovat kirjoittaneet "ajatusleikkejä" joita ei todellakaan ole tarkoitettu elämän ohjeiksi.

Eikä raamatun, koraanin, tai veda kirjojen tekstejä ole tehty resepteiksi vaan "tienviitoiksi"

Elämä ei alistu filosofialle, uskonnoille, tieteille sen joutuu vaan elämään.

Elämä ratkeaa elämällä, joka on tanskalaisen filosofin toteamus.

HerKaramazov kirjoitti:
Hei.

Nyt olen päässyt jo ulkoilemaan keuhkokuumeen jälkee. Taidan käydä uimahallissa tänään.

Mä en ottaisi kovin vakavasti Nietzschen kirjoituksia ainakaan elämän ohjeina. Lähinnä ajatusleikkeinä kuten mutkin filosofit ovat kirjoittaneet "ajatusleikkejä" joita ei todellakaan ole tarkoitettu elämän ohjeiksi.

Eikä raamatun, koraanin, tai veda kirjojen tekstejä ole tehty resepteiksi vaan "tienviitoiksi"

Elämä ei alistu filosofialle, uskonnoille, tieteille sen joutuu vaan elämään.

Elämä ratkeaa elämällä, joka on tanskalaisen filosofin toteamus.

👍

Mun henkilökohtainen mielipide on , että Nietzschenkin kirjat ovat eräänlaisia tienviittoja...

Toki voi olla niinkin että Taivas on ainut pelastus. Että ainut toivo on se, että pääsemme kuoleman jälkeen johonkin parempaan paikkaan. Kuka sitäkään tietää... Elämä tuntuu olevan täynnä pettymyksiä ja ahdistusta. Paniikkia, kipua ja tuskaa. En tiedä onko tässä elämässä paljoakaan toivoa? Nuorena ehkä on. Kun keho on hyvässä kunnossa. Ja on energiaa paljon. Mutta kun nuoruus kestää yleensä sellaiset 20 vuotta jos sitäkään. Ja mitäs sen jälkeen sitten. Tulee sairaudet ja kärsimykset. Yksinäisyys. Nietzsche saattoi olla oikeassa, että Jumala on kuollut, niin kuin hän totesi, mutta eipä se mikään iloinen asia ole. Mitä tehdä maailmassa, jos Jumalaa ei ole. Dostojevski kirjoitti, että jos Jumalaa ei ole niin kaikki on sallittua. Mutta minusta tuo ei pidä paikkaansa. Ei varmaan kaikki ihmiset kipuile näiden asioiden äärellä. Minä olen miettinyt näitä jo vähintään 15 vuotta. Ehkä 20. Aina ne vaan vaivaa. Eipä sekään auta vaikka näistä kirjoittaa, varmaankaan... Mielessä nämä asiat silti vain pyörii... Joten tuntuu tämä kirjoittaminen aika turhalta... Elämä on mitä on. Maailma on mitä on. Siihen on tyydyttävä. Elämä on vaikeaa. Se tuntuu olevan fakta... Kaikki teot vaativat ponnisteluja... Mitään ei saa ilmaiseksi... Kaikkeen liittyy kärsimys... Mutta joo, sittenpähän liittyy... Sittenpähän kärsitään... Pitää jollain oudolla tavalla nauttia kärsimisestä... Kärsitään sitten kaikki yhdessä ja iloisesti... Amen...

Ootko HerKaramazov linjoilla?

Elämä tuntuu olevan vailla päämäärää. Mitään tarkoitusta ei ole. Muuta kuin jotenkin vain selviytyminen. Universumi ei piittaa ihmisestä. Jotenkin vaan luonto on meidät luonut vuosi miljoonien aikana. Ensiksi kehittyi soluja ja jossain vaiheessa eliöitä ja sitten jossain vaiheessa ihminen näki päivänvalon. Ihminen vaan syöksyy äitinsä kohdusta maailmaan ja hän sitten jossain vaiheessa tajuaa että on vain eläin eläimien joukossa. Nisäkäs. Ja että elämä on rajallinen matka. Ja elämän aikana joutuu kärsimään paljon. Lähes päivittäin... Voi niitä aikoja, kun ihmiset pystyivät vielä luottamaan esim. Raamattuun. Tiede syöksee meidät lopulta nihilismiin tai ateismiin... Joo onhan se kiva kun keksitään uusia lääkkeitä. Teknologia kehittyy. Tekoäly. Mutta mihin tämä maailma ihan oikeasti on menossa? Ilmastonmuutos on fakta. Tekoäly alkaa olla pelottavan kehittynyttä. Mikä on ihmisen osa tässä maailmassa? Kärsivänä olentona... Joo, onhan se tietenkin kiva välillä nauttia esim. suklaasta tai vastaavasta, mutta kun oikeasti sitten alkaa miettimään tätä elämää... Ihmiselle voi puhjeta ties mitä sairauksia. Ja jos ei sairastu, niin se on varmaa että koko ajan kuitenkin vanhenee. Ja vuodet menee koko ajan nopeammin ja nopeammin. Onko kymmenen vuottakaan oikeasti hirveän pitkä aika? Kiva jos ihmisellä on tällä hetkellä hyvä vointi... Ei siinä mitään. Mutta tulevaisuudesta ei tiedä... Tiede lehdet sanoo että kaikki sairaudet pystytään kohta parantamaan yms. Mutta onko se nyt oikeasti ihan totta? Kaikkea sitä lupaillaan... Mutta maailman kohtalo on täysi arvoitus... Ihmisen kohtalo... En usko siihen että ihmisen elämästä pystytään tekemään täydellistä. Ei ainakaan lähi-tulevaisuudessa.... Suuri mysteeri on kuitenkin se millainen maailma on sanotaan nyt vaikka 20 vuoden päästä. 2040-luvulla. Millainen esim. ilmasto meillä silloin on? Tai että kulkeeko tuolla kadulla silloin robotteja? Voi olla. Saa nähdä...

Olen huomannut ns. live-elämässä, että monet ihmiset yrittävät pilata toisten ihmisten elämän. Siis kun ajattelee vaikka koulu-maailmaa. Toki lapset ei aina ymmärrä sanojensa ja tekojensa merkitystä. Koulu-maailma on jossain määrin kuin villi länsi. Siis esim. ylä-aste. Joskus siellä voi olla ihan kaoottista se meininki. Ja nyt kun on koulujen päättäjäiset, niin saa nähdä onko kaupungit täynnä sammuneita nuoria. Toki kyllä itsekin nuorena join muutaman kerran. Sellaista se nuoruus tuntuu olevan. Toki varmaan ajat on voineet muuttua...