Juuri tuo että toiset ihmiset on se ratkaisu. Esim. parisuhde tai vastaava. Siis voisi ainakin kuvitella että se olisi ratkaisu. Mutta sitten tulee vastaan kaikki kokemukset. Pitäisi vain hypätä siihen parisuhteen suohon. Vaikka sitten sillä uskon loikalla. 🙂 Mutta miten saada kukaan kiinnostumaan? Tuntuu että ne vuodet on jotenkin takana päin, kun kävin vielä paljon treffeillä yms. Että enää ei viitsisi mennä.

Mietin sitä että sen takia ei saisi olla pessimisti, kun se vie niin synkkiin olotiloihin. Ja juuri esim. masennukseen. Ehkä.

Sitä itsekin ihmettelen että toiset ihmiset näyttävät vain kiitävän eteenpäin elämässä. Heille ei tapahdu oikein mitään pahaa. Paitsi, olen kyllä sitten nähnyt ihmisiä jotka ovat maan päällisessä helvetissä. Esim. monet juopot.

Juuri se että tekemistä ei ole tarpeeksi, vaan kelailee kämpässään syntyjä syviä. Mutta välillä on sitten niin paljon tekemistä että uuvun. Menee ääripäästä ääripäähän.

Itse juttelen usein ruokakaupanmyyjille yms. ja ihan hauskaa se on, mutta että saisi jonkin syvemmin yhteyden esim. johonkin naispuoliseen henkilöön niin tuntuu olevan vaikeaa. Tuntuu siltä että nuorempana ehkä se onnistui paremmin. Ehkä...

Pitäisi vain rakentaa jotenkin tätä elämää, mutta kun ihminen on mitä on. En tiedä olenko välillä liian laiska. Liian mukavuudenhaluinen.

Musta vaan välillä tuntuu että pitäisi vain ns. loikata jonkun asian pariin ja tehdä sitä täysillä, mutta usein kaikki jää puolitiehen. Kun olin joskus töissä, niin en jaksanut sitä edes kuukautta. Se oli erittäin fyysinen työ. Meinasi aikanaan jäädä lukiokin kesken. Jotenkin taistelin sen loppuun. Ja sitä rataa.

Itsemurhassa onkin juuri se pointtina, että sitten ei olisi enää mitään velvollisuuksia eikä ns. elämän tuomaa taakkaa. Mutta en minä sitä tee silti, vaikka se kiehtookin.

Elämä ei ole reilua, se vaan on hyväksyttävä jotenkin. Yritettävä tehdä asioita. Torsti Lehtinen sanoi että itsemurhaaja ns. tähdätessään sulkee molemmat silmänsä...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 8 kuukautta sitten. Syy: korjailu

Miten saada toinen kiinnostuun itsestä, kun itse ei ole löytänyt kiinnostusta juuri mihinkään. Tai olen kyllä löytänyt kiinostuksen kohteita elämässä, mutta juuri nyt ei nekään innosta. Kuvataide, musiikki, syvällisetkeskustelut, hengellisyys, filosofia,mm.

Jotenkin tuntuu että edellisiin asioihinkin liittyy toiset ihmiset, jotta kohteet lähtisivät elämään.

Juuri nyt olen miettinyt mitä odotuksia/toiveita olen asettanut elämälle. Mitä olen tavoittanut, ja mitä en ole tavoittanut? Mitä tavoitteita muut ovat asettaneet minulle? Tuntuu käsittämättömän pahalle kun katsoo taaksepäin elämäänsä ja joutuu toteamaan että monesta rakkaasta asiasta on joutunut luopumaan terveydellisistä tai psyykkisistä syistä, ja osasta omaa tyhmyyttäni, tai sopeutumattomuuttani. Kelaa että miksi tuli tehtyä tyhmiä valintoja joilla on ollut kauaskantoisia vaikutuksia. Kun menneisyytensä osaisi hyväksyä, elää tässä hetkessä (istua se 5min aloillaan), eikä kurottaisi tulevaisuuteen.

Minullakin tuntuu jäävän asioita puolitiehen, en vain jaksa fyysisesti ja psyykkisesti. Edellinenkin tuntuu pahalta myöntää olevansa sairas, sairas jota ei kukaan hoida, itse täällä sairaudetkin kannetaan. Ehkä vähän helpottaa kun tänne voi kirjoittaa.

Olet varmaan tehnyt parhaasi lukiossa ei sen enempää voi vaatia itseltä.

Torsti Lehtisellä on hyviä ajatuksia.

Minulle netti on ollut siunaus, kun pystyy esim. youtubesta katsomaan vaikka Jordan Petersonin luentoja. Ja ne imaisevat mukaansa. Niistä olen tällä hetkellä kiinnostunut, mutta toisaalta pitäisi tehdä kaikkea muutakin. On niin paljon pakollisia asioita elämässä, joista ei kuitenkaan ole mitenkään kiinnostunut.

Minuakin ottaa päähän tietyt valinnat menneisyydessä. Elämä on siitä raakaa leikkiä, että mitään tekoa ei saa anteeksi. Sen takia on koko ajan oltava tarkkana että mitä tekee seuraavaksi.

Se on se ikävin juttu juurikin kun ei vaan jaksa tehdä tiettyjä asioita vaikka haluaisi. Haluaisi käydä salilla useammin, muuta kroppa menee niin jumiin ettei voi. Haluaisi tehdä kaikenlaista, mutta seinä tulee vastaan valitettavasti.

Usein miettii, että voi kun saisi aloittaa kaiken alusta. Jos pystyisi kelaamaan aikaa taaksepäin, esim. siihen lukion alkuun, niin varmasti tekisin kaiken toisin...

Mites sulla on HerKaramazov mennyt tämä viikko im-ajatuksien suhteen? Mulla ollut niitä jatkuvasti. Se ei ole enää pelkkä ajatus vaan se on myös tunne. Kelailen sellaisia juttuja, että mitä varten mun pitäisi elää? Ketä varten? Itseänikö? Ehkä. Elämä on nykyään sellaista että jos ei ole mitään ns. fyysistä vaivaa, niin sen tilalla on sitten im-ajattelu. Mutta kaikki im-jutut samalla kauhistuttaa. Samalla hirvittää koko ajatus kuolemasta. Kuinka kamalaa se onkaan. Ja kuitenkin sitä kelailee, että minkä takia olla maailmassa. Ainut syy minkä löydän on juuri se että kammoksun kuolemaa. Sitä että yhtäkkiä ei olisi enää mitään. Että kaikki loppuisi. Ja se juuri että kuoleminen fyysisenä prosessina on varmasti karmiva. Mutta sitten toisaalta en näe tässä maallisessa elämässäkään oikein toivoa. En ole sitä mieltä että elämä on paha asia. Haluaisin vain elää hyvää elämää. Siinä se ongelma. Jos vain voisin elää hyvää elämää, niin ehkä hyväksyisin olemassaolon rajallisuuden. Mutta kun tällä hetkellä elämäni ei ole hirveän hyvää. Ja toisaalta, en edes tiedä millaista hyvä elämä on tässä maailmassa? En ole varma olenko ikinä elänyt hyvää elämää. Ehkä välillä siedettävää, mutten välttämättä hyvää.Ja kun ihminen kuitenkin näyttää luonnon-oliolta, niin mikä neuvoksi? Siis siinä mielessä luonnon-oliolta, että meitä ei varmaankaan ole Jumala luonut, niin mikä ihmisen tarkoitus sitten on?

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 8 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe

Jos saisi aloittaa kaiken alusta siis jostain syntymästään alkaen voisi olla että unohtaisi asioita, kun on vaikka on vauvana ensimmäisen vuoden, ja sitten taaperona muutama vuosi.
Platon kirjoitti Sokrateen suulla että ihminen ei sinänsä opi mitään uutta vaan palauttaa muistiinsa. Platon taisi olla jälleensyntymä opin kannattaja?

Jos saisit valita synnytkö uudestaan vai jäätkö pois laskuista, mitä tekisit?

Ehkä miettisin parikertaa lähtisinkö uudestaan tänne maapallolle, jos olisin päässyt pois ja omaisin tietoisuuden...

Ne valinnat mitä nyt tehdään niin niiden hedelmiä syödään huomispäivänä.  Eikö kaman-laki tarkoita juuri tätä? Tai "sitä niittää mitä on kylvänyt". Sitä saa mitä on tilannut.
Edellinen ei ole ihan noin yksiselitteistä. Sillä menneisyydessä ei edes tiedostanut tekevänsä valintoja. Nyt ehkä osaa olla tarkempi, mutta ei se paranna vuosia sitten tehtyjä valintoja, luulen?

HerKaramazov kirjoitti:
Jos saisi aloittaa kaiken alusta siis jostain syntymästään alkaen voisi olla että unohtaisi asioita, kun on vaikka on vauvana ensimmäisen vuoden, ja sitten taaperona muutama vuosi.
Platon kirjoitti Sokrateen suulla että ihminen ei sinänsä opi mitään uutta vaan palauttaa muistiinsa. Platon taisi olla jälleensyntymä opin kannattaja?

Jos saisit valita synnytkö uudestaan vai jäätkö pois laskuista, mitä tekisit?

Ehkä miettisin parikertaa lähtisinkö uudestaan tänne maapallolle, jos olisin päässyt pois ja omaisin tietoisuuden...

Ne valinnat mitä nyt tehdään niin niiden hedelmiä syödään huomispäivänä.  Eikö kaman-laki tarkoita juuri tätä? Tai "sitä niittää mitä on kylvänyt". Sitä saa mitä on tilannut.
Edellinen ei ole ihan noin yksiselitteistä. Sillä menneisyydessä ei edes tiedostanut tekevänsä valintoja. Nyt ehkä osaa olla tarkempi, mutta ei se paranna vuosia sitten tehtyjä valintoja, luulen?

Nietzsche puhui ikuisesta paluusta. Että pitäisi kuvitella, että elää tämän saman elämän aina uudelleen ja uudelleen, joten siinä valossa: miten ihminen sitten haluaisi elää, jos kaikki toistuisi.

Kaikkein mieluisinta olisi päästä johonkin ns. Taivaan tapaiseen, mutta luulenpa ettei sellaista ole. Joten en tiedä. En haluaisi syntyä uudelleen, koska sitten pitäisi taas kokea samaa tuskaa luultavasti. Haluaisin ehkä että pystyisi olemaan sellaisessa tilassa, että koko ajan olisi miellyttävä olo. Ei tarvitsisi huolehtia mistään. Ei tarvitsisi edes tehdä mitään. Kunhan vain nauttisi. Mutta sellainen ei ole mahdollista.

Se on juuri niin julmaa, kun kaiken tajuaa usein vasta liian myöhään. Jokin asia joka tapahtuu muutaman sekunnin aikana voi muuttaa koko loppu elämän. Peterson puhui juuri siitä, että ihminen ei enää ole ns. samassa paikassa kun jotain ratkaisevaa on tapahtunut. Siis henkisesti ei ainakaan ole samassa paikassa. Niin kuin puhuin aiemmin siitä ns. alapuolella olevasta maailmasta. Synkästä maailmasta. Underworldistä.

Hirvittävä elämän väsymys. Luin Tapani Kilpeläisen Itsemurhan filosofia -kirjaa, aika mielenkiintoinen. Voisin sanoa että olen väsynyt tähän väsymiseen. Koko ajan vaan pitäisi tehdä jotain. Ihan mitä vaan, mutta kun ei millään jaksaisi. Lukea jaksaa yms. mutta se että pitäisi siivota, käydä kaupassa jne. ne uuvuttavat. Mutta kun ihminen kuolee jos hän ei käy kaupassa. Siis nälkäkuolema. On vaan niin hemmetin tyhjä olo. Koko ajan vain pitäisi olla siellä sun täällä, mutta loppujen lopuksi mikään ei riitä. Elämä on yhtä suota vaan, joka ei lopu koskaan. Ei mitään tarkoitusta tunnu olevan millään. Eliöt syntyy, elää ja kuolee. Mutta minkä takia kaikki tämä? Ihminenkin on vaan kärsivä biologinen olento. Mitään ratkaisua ei oikeastaan ole. Tai ehkä vain se että elää niin kauan kuin vain pystyy, niin kauan kuin jaksaa taistella olemassaolon puolesta. Vaikka tämä koko maailmankaikkeus olisi mieletön paikka. Vaikka elämällä ei olisi mitään ylhäältä annettua tarkoitusta. Niin ainakin ihminen pystyy rämpimään tässä suossa. Niin kuin Camus sanoi että on ns. kapinoitava kuolemaa vastaan...

Tuntuu että pää on tyhjä, ja rintalastan takana ahdistusta niin että voisin jakaa sitä poiskin, jos joku huolii.
On niin raskasta olla ihminen, tai en tiedä olenko ihminen...ahdistunut aineenvaihdunta tapahtuma.
Pään tyhjyys johtuneen elämän merkityksettömyydestä, luulen. Olen isä kahdelle nuorelle naiselle, mutta edelliselläkään ei tunnu olevan juurikaan merkitystä.
Vellon minäni ympärillä enkä näe mitään pelastusta. Rukoillut olen, mutta tuntuu että sekin kaikuu tyhjyyteen. En todellakaan tiedä mitä tehdä - taistellaan nyt hetki hetkeltä elämästä.

Nyt elämä tuntuu pahalta...jos kääntyisi edes siedettäväksi olisin tyytyväinen. Välillä tuntuu että onko minut kirottu? Jos ihmisen voi kirota niin siihenkin tarvitaan jotain ihmistä suurempaa. En tiedä kauhea olo.

Yritän selvitä taas lähes minuutti kerrallaan. Voimia kaikille ahdistuksen kanssa kampaileville.

No, minä en ole edes kenenkään isä. Toki oli isä tai ei niin siltikin elämä on vaikeaa. Luulen että ihminen on biologinen olento tai karkeasti sanottuna aineenvaihdunta tapahtuma, mutta toisaalta onhan meillä sitten vielä tietoisuus. Vaikka toki saattaahan sekin olla vain biologinen ilmiö ja todennäköisesti onkin. Sen takia luulen että olemme lirissä.

Carl Jung sanoi että elämä on taistelukenttä. Kai se sitten on.

Rukoilla voi ja saa. Itse vaan olen jo uponnut niin tähän elämän suohon, etten jaksa rukoilla enää. Ja vaikka sitä rukoilisi niin tuskin sitä kukaan kuulee... Siltä tuntuu minustakin...

Nyt on todella epätoivoinen olo. Neljä tuntia vahvoja im. ajatuksia. Yritän taistella.
En tiedä kauanko tätä jaksaa. Nyt mennään taas minuutti kerrallaan.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 8 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Tsemppiä sinne. Itsellä viime aikoina ollut taas vähän vähemmän im-ajatuksia. Toki niitä aina välillä on.

Luulen, että ainakin omalla kohdallani, im-ajatuksia on sen takia koska elämässäni ei ole tarpeeksi tapahtumia. Että elämäni on liian tasaista. Liian merkityksetöntä. Liian yksinäistä. Mutta toisaalta, en haluaisi olla koko ajan menossa.

Ongelma on nyt se, että minulla on liikaa vapaa-aikaa. Se ei välttämättä ole hyväksi ihmiselle. Pitää olla ne tietyt kahleet. Mutta miten saan ne kahleet, kun ei ole voimia tehdä mitään työtä yms. Ja se on ongelma, että mitä minä tekisin tällä elämällä, joka on täynnä masennusta, tiettyjä somaattisia ongelmia ja täynnä kärsimystä...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 8 kuukautta sitten. Syy: korjailu

Luin eräästä kirjasta, että Antiikin Kreikassa itsemurhaa ei pidetty pahana asiana. Sitten tuli kristinusko Eurooppaan ja itsemurhan tehneet ei päässeet kirkkomaahan ja muutenkin sitä pidettiin pahana tekona. Nykyään aika sama linja, että itsemurhaa pidetään pahana tekona yleisesti ottaen. Mutta kyllä sitä pystyy tavallaan ymmärtämäänkin miksi jotkut itsarin tekee. Mutta silti se teko tuntuu jotenkin moraalittomalta, vaikkei se sitä olisi. Mutta jos ihminen on sairauden riivaama, henkisen tai fyysisen, niin kyllä hänellä on oikeus päättää elämänsä. En toki itse arvosta itsemurhaa, mutta jotkut elämäntilanne ajaa siihen. Sellaista tämä elämä valitettavasti voi olla. Aika arpapeliä välillä...

Sama juttu tuo vapaa-ajan kanssa. Liikaa aikaa ajatella. Toivoisi että elämä olisi tasaista, vaikka kaipaisi vaihelua.
Sitten kun saa Kelasta hylkäävän päätöksen tuntuu että pieni elämä kaatuu.
On tää elämä outoa?

Elämä on paradoksaalista. Haluaisi olla yksin, mutta sitten kun on yksin niin haluaisi seuraa. Haluaisi työn, mutta sitten kun on töissä niin varmaan uupuisi ja haluaisi että olisi koko ajan vapaa-aikaa.

Jatkuvasti muutenkin on väsynyt, Vaikkei työtä olekaan.

Kierkegaard kirjoitti juuri ton tapaisista jutuista, että ikinä ei ole hyvä.

Itsekin pitää olla Kelan kanssa nyt taas tekemisissä. Se on usein hankalaa. Päätöksissä kestää tai hakemukset hylätään yms. Minullakin ollut monia ongelmia Kelan kanssa vuosien mittaan...

Luulen että ihminen ei saa olla liian vapaa tässä maailmassa. Silloin alkaa mt-ongelmat, jos kalenteri on tyhjä ja elämä tuntuu tyhjältä. On pakko olla joitain harrastuksia tai vastaavia. Tai työ. Tämä elämän tyhjyys on hirveän kuluttavaa. Mutta toisaalta miten tässä hemmetin elämässä voi oikein edetä, kun on koko ajan väsynyt? Elämä on ongelma joka ei ratkea täysin. On vain jotenkin siedettävä tätä ongelmaa. Jos normaalisti ihmisellä on about 10 000 ajatusta päivässä niin minulla noista ajatuksista ehkä 5 000 on todella negatiivisia....

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 8 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä