Taistelu im:ää vastaan.
Mitkä on hyviä keinoja välttää im-ajatukset, puhumattakaan teoista? Miten selvitä arjessa näitten ajatusten kanssa ja miten välttää joutumasta ojasta allikkoon? Olisi hyvä kuulla kokemuksia, että miten pärjäätte im-ajatuksien kanssa? Ja miten päästä elämässä eteenpäin vaikka välillä on sellaisia? Perustin tämän ryhmän, koska itseäni vaivaa usein kyseiset ajatukset. Ja haluaisin kuulla että miten muilla asiat? Hallitsevatko ne teidän elämää?
https://www.mtkl.fi/ajankohtaista/varjojen-enkelit-runo-kasvoi-lauluksi/
Kun selaat auki tuon, pääset kuuntelemaan alosassa linkkiä tuon laulun.
minäitse89 kirjoitti:
Pitäisi itsekin muuttaa vähän elämän tapaa, mutta auttaako se elämän ongelmaan? Kun kuolema kyttää joka nurkan takana. Silkkaa selviytymistaistelua koko ajan. Eksistentiaalista tuskaa, kun aivot tarjoaa itsemurhaa ratkaisuna. Mutta se olisi lopullinen tappio. Suurin moka kaikista. Pahin ns. synti. Koska jos me ollaan vain biologisia organismeja, niin meidän on kaikilla mahdollisilla tavoilla vältettävä kuolema. Vältettävä tuho. Kaikessa on kyse vain selviytymisestä. Kaikki muu tulee vasta sen jälkeen.
Pointti kai siinä, mihin milloinki kiinnittää huomion? Jos ignooraa kuoleman pois huomioitavien joukosta, helpottaako yhtään? onnistuuko?
Sitä on vaan niin vaikea ignoorata, kun sitä vastaan kuitenkin taistelee päivittäin. En tiedä onnistuuko se...
Voiko loogisella päättelyllä päätyä itsemurhaan vaihtoehtona? Että jos ajatellaan, että mitään syvempää tarkoitusta elämässä ei ole ja elämä on vain kärsimystä, niin mikä estää ihmistä? Kuolemanpelko sitten varmaan... Ja moraali... Toki on aina sitten se puoli elämässä, että voi nauttia tietyistä hetkistä... En meinaa im:ää tehdä, koska kuitenkin on vielä elettävää edessä...
Sekin vielä, että on niin vaikea nauttia enää ihmisten tapaamisesta. En tiedä mistä se johtuu? Tiedän että muiden ihmisten kanssa oleminen on tärkeetä, mutta en jotenkin vaan useinkaan nauti siitä.
Jos tuntuu ettei nauti toisten seurassa olemisesta, silloin on parasta olla itsekseen. Minulla tulee silloin lähdettyä luontoon, sitä jotenkin vaan on niin tilan tarve ja luonnossa sitä tilaa on. Ehkä silloin kuulee omia toiveita paremmin kuin jos olisi toisten tai jnkn toisen seurassa... Elämää kohti ajatusten suunta ei ole paha suunta....
Joo, pakko olla välillä yksin. Luonto on paras terapeutti. Välillä toki kaipaa seuraa, mutta en tiedä sitten että jaksaisiko sitä olla koko ajan jonkun seurassa... Yksin on tilaa juuri ajatella tai nauttia. Esim. lukemisesta yms. Ihmisten seurassa tulee usein konflikteja jne.
Ajattelen, että tavallaan elämässä jokin kimmeltää siellä edessä, tulevaisuudessa. Jokin jota kohti on mentävä luovuttamatta. Se on tietenkin aika uskonnollinen ajatus, mutta sellainen vain joskus tulee mieleen, vaikka en ole uskovainen...
Viime aikoina olen ollut myös älyttömän uupunut. Pitäisi alkaa katsomaan opiskelu juttuja ja vastaavia, mutta olen aivan rätti väsynyt. Vaikka liikun paljon, en syö enää hirveän epäterveellisesti, niin kuitenkin väsyttää. Ja vaikka nukun myös hyvin.
En tiedä mitä pitäisi tehdä jotta olo paranisi? Tai tuo väsymys. Tuntuu että koko kesän ajan ollut sitä. Vaikka en juo alkoholia, en polta tupakkaa jne. niin silti... Alkaa kyllästyyn jo tähän.
Mietin myös, että eikö sitä voi vaan elää elämisen takia. Pitääkö sitä aina suorittaa jotain? Pitääkö sitä tehdä työtä, joka vain uuvuttaa ja joka ei miellytä? Tai opiskella hirveästi? Elämä on siitä outoa, että täällä painotetaan vain työn tekemistä. Mutta mitäs sitten kun ihminen sairastuu? Tuntuu ettei häntä pidetä enää ihmisenä. Siis jos hän ei suorita koko ajan jotain asioita. Mutta jos tavoitteena on elää ja elää edes jotenkin siedettävää elämää, niin minkä takia tulisi suorittaa koko ajan jotain? Varmaan sitten vain rahan takia. Mutta tuntuu siltä että elämässä on paljon muutakin kuin työ tai opiskelu tai raha. Toki ilman rahaa ihminen ei pärjää, mutta se että ihminen voi sairastua ja ei se ole hänen vikansa. Mutta silti yhteiskunta kohtelee häntä siten, että kuin sairaus olisi hänen vikansa...
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä
Vitamiineista oisko virkistystä? uintireissusta/pyöräilystä tms.? ajatusten vaihdosta jnkn kanssa?
keskustelua kirjoitti:
Vitamiineista oisko virkistystä? uintireissusta/pyöräilystä tms.? ajatusten vaihdosta jnkn kanssa?
Pitäisi varmaan vitamiineja ruveta syömään. Näen kavereita illalla, siinä ainakin pääsee sitten juttelemaan.
Kaikenlaista sitä voikaan olla elämässä. Kolotusta, masennusta, kyllästymistä jne. Kaikkea tällaista ollut kyllä viime aikoina. Yksinäisyyttä myös. Ei oikein pysty käsittämään että mistä nämä kaikki tuntemukset tulee? Elämä tällä hetkellä siedettävää, mutta ei tämä mitään riemu paraatia kyllä ole...
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: korjailu
Mutta onko niitä samassa mitassa jos ei anna niille huomiota? Jos mielen suuntaa johonkin tekemiseen mitä ei ole pitkään aikaan tehnyt? Minua itteeni helpottaa jos löysään vaan huomion jostain minkä tiedän vievän ilon olosta johonkin mitä voin tehdä olon paranemiseksi. Jos esim. musiikista löytää jnkn kappaleen joka jotenkin vastaa omia senhetkisiä tuntemuksia, mikä estää hankkiutumasta sen musiikin ääreen? Ja radiossa puhutaan kaikenlaisia ajankohtaan liittyviä asioita, ja nythän on Areena josta voi löytää esim.kuunnelman joka antaa sisältöä yksinäiseen hetkeen.
Niin se on se paras keino että kohdistaa huomion muualle, mutta välillä nuo kaikki negatiiviset asiat yrittää tulla väkisin mieleen. Toki sitä voi sitten antaa niitten hetken aikaa pyöriä mielessä, kunnes taas palauttaa huomion johonkin muuhun. Lukeminen on tehokkain tapa. Tai sitten Youtube videoiden katselu. Kyllähän niitä tapoja on, mutta välillä vain vaikeaa alkaa mitään tekemään, kun kolottaa luissa asti. No ehkä kuitenkin pitää aina yrittää...
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: korjailu
"Mietin myös, että eikö sitä voi vaan elää elämisen takia. Pitääkö sitä aina suorittaa jotain? Pitääkö sitä tehdä työtä, joka vain uuvuttaa ja joka ei miellytä? Tai opiskella hirveästi? Elämä on siitä outoa, että täällä painotetaan vain työn tekemistä. Mutta mitäs sitten kun ihminen sairastuu? Tuntuu ettei häntä pidetä enää ihmisenä. Siis jos hän ei suorita koko ajan jotain asioita."
Itselleni oli kuntoutumisvaiheessa tärkeää osa-aikainen opiskelu ja vapaaehtoistyö. Vapaaehtoistyö on nykyään usein projektiluontoista, eikä siihen ole pakko sitoutua pitkäksi aikaa. Jos ajattelu urautuu samoille raiteille viikoiksi, kuukausiksi ja vuosiksi, eikä palkkatöitä jaksa tehdä tai niitä ei ole tarjolla, on kuitenkin hyvä pitää itsensä avoimena uusille kokemuksille tavalla tai toisella.
Eräs elämän eliksiiri on taide. Taide saa katsomaan maailmaa uusilla tavoilla ja auttaa parempaan yhteyteen oman tunne-elämän kanssa. Käyn aika paljon museoissa ja nautin taiteesta, vaikken osaakaan luoda itse muuta kuin runoja. Kannattaa harkita tämäntyyppisiä aktiviteetteja oman mielenterveytensä rakennukseksi.
En tiedä jaksanko opiskella. Olen niin poikki välillä. Hyvä kun kaupassa jaksaa käydä. Kaikki minun tutut painostaa, että pitää opiskella tai tehdä työtä, mutta olen niin uupunut etten varmaan tällä hetkellä pysty. Ja jos jotain työtä alan tekemään joskus niin teen sitä luultavasti vain rahan takia, koska mikään asia mistä olen kiinnostunut ei työllistä. Esim. filosofia yms.
Toivon vaan että päivät jotenkin kuluisivat. On vaan niin hemmetin uuvuttavaa tämä olemassaolo.
Minun kohdalla parhaiten auttaa luonto. Mutta niin harvoin toisaalta menen metsään, kun metsä on niin kaukana minun talostani.
Tämä viikko on ollut hirvittävä, täytyy vain toivoa että kaikki vielä palautuu normaaliin tilaan.