HerKaramazov kirjoitti:

keskustelua kirjoitti:
Kärsikää toisianne sano pappi kun elefantteja vihki...

Kärsimystä on niin monenlaista. Mikä toiselle on kevennys,  toiselle voi olla kärsimys, ja toisinkinpäin kai?

Mistä näkökulmasta katsoo, vaikuttaa oloon? Välillä tuntuu kuin kaleidoskooppiia tuijottais kun omia elämänpolkuja pohtii. Ihmetellen miten selvis siitä ja toisesta pimeydestä kolmanteen. Kohti valoa elävän mieli. Valossa on voima.

Ketkä tässä ovat nyt "elefantteja" joiden pitää kärsiä? Kuka katselee kaleidoskooppiin ja miksi? Kuka selvisi pimeyksistä toiseen? Kenellä on elävä mieli joka etenee valoa kohti?
Epäsuoraa vihjailua?

Ei ollut tarkoitettu vihjailuksi. Papit yleensä päättävät vihkipuhetta, rakastakaa toisianne. Olin kerran häissä jossa pappi käytti tuota ilmausta 'kärsikää toisianne' mistä tuli vaan mieleen elefanttien kärsät. Ei tarkoittanut mitenkään henkkoht ketään kohtaan tarkoitetuksi, kömpelöä huumoria vaan.

Kaleidoskooppikohta viittas mun omiin elämänpirstaleisiin. Pimeyksissä oli kyse omista pimeyksistä, jotka pakottaneet etsimään valoa jonka koen antavan voimaa.

Raha tarkoittaa minusta sitä, että voi ostaa ruokaa ja ruuanlaittovälineitä. Voi asua jossain. Saa kodin lämmitettyä. Pystyy hankkimaan vaatteita ja muita elämälle välttämättömiä asioita. Hanasta tulee puhdasta vettä. Ne on minusta ihan perusasioita, joita ei saa ilman rahaa. Lisäksi voi hankkia erilaisia ylellisyyksiä, kuten sähkö.

Työnteolla voi ostaa perusasioita, jotta ylipäätään pysyy hengissä. Minusta sitä ei pidä väheksyä. Jos kukaan ei tekisi työtä, kellään meistä ei olisi ruokaa tai kotia eikä talvella lämmitystä eikä mitään muutakaan. Liikkuminen olisi rajoitettu kävelyyn.

Työn laji kertoo usein ihmisestä jotakin. Ehkä siksi moni on kiinnostunut, työskenteleekö toinen ihminen vaikkapa lastenhoitajana vai poliisina vai ehkäpä juristina tai valokuvaajana tai maanviljelijänä. Kyseinen henkilö silloin osaa tietyntyyppisiä asioita, piti hän työstään tai ei. Siitä voi avautua paljon ihmisestä kertovia tärkeitä asioita. Jos joku ei tee työtä, siitäkin voi avautua tärkeitä asioita.

Lainaten Keskustelua "mikä toiselle on kevennys, toiselle voi olla kärsimys" on minusta hyvin sanottu. Esimerkiksi jollekin ihmiselle isoihin juhliin osallistuminen voi olla kevennys ja tarkoittaa keveämpiä hetkiä kuin arki, mutta toiselle se voi olla suunnaton kärsimys, jos hänellä on vaikkapa vaikea sosiaalisten tilanteiden pelko.

Mutta minua ärsyttää se, kun tässä maailmassa ajatellaan, että työ on koko elämän tärkein asia. On toki tärkeää että ihmiset tekevät töitä, mutta että se olisi elämän tarkoitus. Että mitään muuta ei ole kuin työ. Että ihmisen tehtävä on polttaa itsensä loppuun töissä. Siis ainakin jotkut ajattelevat näin. Ei kaikki. Mutta kuitenkin se, että kaikki keskustelut esim. juuri siellä tinderissä avataan että: mitä teet työksesi, ärsyttää. Hyvä jos työpaikka on. Peukut sille, mutta että se toinen ihminen siellä tinderissä ei pidä sitä toista ihmistä edes ihmisenä, jos hänellä ei ole työtä, niin on kyllä outoa.

Ja raha määrää nykyajan yhteiskunnassa aivan kaiken. Ilman rahaa ei voi perustaa perhettä, ei voi mennä mihinkään, ei voi tehdä mitään, ei voi syödä mitään jne. Ja sitten jos joutuu tukien avulla vain elämään, niin se on pirun hankalaa, varsinkin kun hinnat nousseet melkein tappiin joka paikassa.

Eikö se hyvä elämä kuitenkin ole kaiken perusta? Ja toisille hyvä elämä on ehkä sellainen että tekee töitä. Mutta kaikille se ei välttämättä ole, mutta silti töitä on melkein pakko tehdä nykyään. Jos sairastuu. niin ihminen jää lähes tyhjän päälle. Toki Kela auttaa, mutta eipä ne summat hurjia ole. No eipä sitä kukaan ole sanonutkaan varmaan ikinä missään, että maailma olisi jotenkin reilu paikka...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 10 kuukautta sitten. Syy: korjailu

Nyt ymmärsin edelliset...

Pitääkö ihmisellä olla työ jotta hänellä voi olla mahdollisuus parisuhteeseen? Tinderissä, ilmeisesti?
Ihminen tuli toimeen 20-vuotta takaperin, jopa kelan perusrahalla...silloin 1200e. takuu eläke raha olisi ollut kohtuullinen toimeen tulo.

Nyt peruspäivärahalla ei oikein selviä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana "köyhät" ovat kaksinkertaistuneet suomessa. Köyhä ihminen on egologinen koska hän ei pysty kuluttamaan, matkustelemaan, jne.

Hyvää elämää on vaikea elää köyhänä, kun perus oleminen maksaa niin paljon. Ruoka, bensa, vaatteet, vuokrat, jne.

Välillä tuntuu siltä, että ilman työtä, ei ole mahkuja parisuhteeseen.

Minkäköhän takia Kelan tuet nykyään pienempiä?

Niin, oikeastaan rikkaat saastuttavat paljon enemmän tätä planeettaa. Kun lentelevät ties minne. Mun puolesta turisti-lennot voitaisiin kieltää. Ehkä tämä ilmastonmuutos sitten pysähtyisi.

Jos bensan litra-hinta nousee kolmeen euroon, niin pitää varmaan lopettaa autolla ajo. Että on ruokaan varaa.

Afrikkalaiselle hyvä elämä olisi varmaan sellaista, että saa puhdasta vettä joka päivä. Ja meille eurooppalaisille hyvä elämä on sellaista, että pitää joka toinen kuukausi lentää johonkin turisti-kohteeseen. Vähän kärjistäen. Pitäisi vaan meidänkin opetella tyytymään vähään, mutta vaikeaa se on...

minäitse89 kirjoitti:
Välillä tuntuu siltä, että ilman työtä, ei ole mahkuja parisuhteeseen.

Minkäköhän takia Kelan tuet nykyään pienempiä?

Niin, oikeastaan rikkaat saastuttavat paljon enemmän tätä planeettaa. Kun lentelevät ties minne. Mun puolesta turisti-lennot voitaisiin kieltää. Ehkä tämä ilmastonmuutos sitten pysähtyisi.

Jos bensan litra-hinta nousee kolmeen euroon, niin pitää varmaan lopettaa autolla ajo. Että on ruokaan varaa.

Afrikkalaiselle hyvä elämä olisi varmaan sellaista, että saa puhdasta vettä joka päivä. Ja meille eurooppalaisille hyvä elämä on sellaista, että pitää joka toinen kuukausi lentää johonkin turisti-kohteeseen. Vähän kärjistäen. Pitäisi vaan meidänkin opetella tyytymään vähään, mutta vaikeaa se on...

Ne joilla on, niiden pitää saada enemmän, ei puhettakaan että hyvätuloisilta leikattais. Tai niin kuin leikkaukset tuntuu pienituloisilla, jos samassa suhteessa leikattais hyvätuloisilta, yhteiset verovarat riittäis paremmin perusongelmien ratkaisemisiin.

Tänään taas kävelylenkillä mietin koko ajan, että mikä tämän elämän idea oikein on? Ei pysty oikein nauttimaan mistään. Nihilistisiä ajatuksia elämän tarkoituksesta. Että meidät vaan lykätään tänne maailmaan, eikä kerrota syytä että miksi meidät on tänne lykätty. Tolstoi sanoi että ihminen on vain hiukkasten väliaikainen kasautuma. Ainakin sitä mieltä hän oli jossain vaiheessa elämäänsä. Mutta minkä ihmeen takia ne hiukkaset sitten on kasautuneet? Mitään syytä ei näytä olevan.

Elämässä vain olla möllötetään oman kehonsa kanssa. Ei pysty käsittämään että minkä takia elämä on yleensäkään alkanut maapallolla? Siis kun joka paikassa toitotetaan ettei ole Jumalaa, niin miten me sitten ollaan tultu tietoisiksi olioiksi? Jos mikään ylivertainen olio meitä ei ole luonut, niin miten me ollaan voitu vain sattumalta kehittyä tällaisiksi olioiksi?

Joka päivä mua vaivaa aina nää samat ajatukset joihin ei saa vastausta. Kävelylenkit aina menee sillä tavalla että näitä jauhaa mielessä. Että toisaalta ihminenkin on eläin muttei kuitenkaan. On tämä kaikki niin kummallista...

Vähän sama juttu mulla. Kysymyksiä paljon, ja vähän vastauksia. Sitten kun nuo kysymykset jauhaa päässä ei pysty olemaan rento ja näkemään ympäröivää maailmaa.
"maailma on kaunis ja hyvä elää sille jolla on aikaa ja tilaa unelmille" - Vexi Salmi.

Miksi ihminen kiusaa itseään kysymyksillä joihin ei saa vastausta? Jotkut sanoo että kun on "herännyt" maailmaan näkee vastauksia koko ajan ympärillä. No, miten sitten herätään? Anttohony Melle puhuu tietoisuudesta ja uudestaan tietoisuudesta.

Mutta kun tietoisuudessa on kysymykset tiettä...

Dostojevskin mukaan ne on kirottuja kysymyksiä.

Sepä se kun pitäisi nähdä tämä maailma ympärillä.

Eläimet ei varmaan kiusaa itseään eksistentiaalisilla kysymyksillä. Tai eipä sitä tiedä mitä esim. delfiinit pohtii...

Tänään ollut hankala aamupäivä. Ehkä tää päivä tästä käynnistyy vielä. Pitää vain keksiä ohjelmaa. Se tässä on olennaisinta...

Mietin, että kyllä kristinuskossa se ydin sanoma on todella järkevä ja perusta länsimaisille yhteiskunnille, toisaalta kysymys siitä: Onko Jumala olemassa? On asia erikseen. Kristinuskon monet opetukset on todella hyödyllisiä elämässä. En toki pysty, (niin kuin puhuttiin) lyömään lukkoon Jumala-uskoa yms. mutta se perus idea, että ihminen on lopulta arvokas olento ja ihmisen tulee pystyä elämään toisten ihmisten kanssa, on tärkeä idea. Se sitten että kuinka moni sitä ideaa tässä maailmassa noudattaa on eri asia. Ehkä välillä noudatetaan ja välillä ei. Mutta kuitenkin, ei ne Jeesuksen tietyt opetukset ihan tuulesta temmattuja ole... Se vaan, että uskon asioissa on aina se vaara. että usko menee överiksi...

Mulla aamu kahdeksasta - iltapäivä kolmeen pelkoja, ahdistusta, itseinhoa.

Edelliset tunteet vuorottelevat ja siinä päällä leijuu ahdistus.

Onko teillä rauhottava lääkitystä jolla saatte poikkastua ahdistusta?

Oletteko lukeneet Anthony Mellon ;Havahtuminen, tai Echart Tollen ;Läsnäolon voima? Molemmat on elämäntaito kirjoja joita on käännetty ympäri maailmaa.

Toisinaan en jaksa lukea elämäntaito kirjoja, mutta noihin edellisiin palaa uudestaa ja uudestaa.

Elämä tietty selviää elämällä, mutta välillä tuntuu olevan niin hukassa että tarvii jonkin näköistä tukea. Mellon kirjassa käy selville että elämässä tuleekin olla hukassa, vaikka se ei ole mitään hauskaa.

Mulla tarvittavana lääkkeenä Temesta, mutta ei se auta.

Parhaiten mulla toimii musiikin kuuntelu, TV:n katselu, lukeminen ja kävelylenkit. Välillä mullekin tulee noita ns. pelkotiloja, mutta ei ne kestä pitkään. Ne saa poikki hyvin musiikilla. Varsinkin klassisella musiikilla.

Joskus luin jotain Tollen kirjaa, mutten loppuun. Olen lukenut kummatkin Jordan Petersonin Elämänohje kirjat. Niistä oli kyllä apua.

Luulen, että nämä pelkotilat, ahdistukset ja muut ovat tavallaan testejä. Tai niin ne voi mieltää. Välillä joutuu kärsimään. Ei voi mitään. Täytyy vain suorittaa niitä elämän perus asioita. Ruoka, siivoaminen, suihku yms. Tai mitä kaikkea siinä Maslow'n pyramiidin pohjalla on. Kierkegaardin lukeminen myös auttanut. Kun hän puhuu nimenomaan ahdistuksesta. Että kuinka yleistä se on. Ei se kivaa ole, mutta välillä sitä on pakko sietää...

Celianetissä ei o Pettersonin kirjoja, aika ihme kun kaikkea muuta elämänohje kirjoja loytyy?
Kun mä yritän katkasta ahdistusta televisiolla sieltä tulee huvila ja huusi, huutokauppa keisari, weeler dealer, amerikan keräilijät, tai alastomat selviytyjät...edelliset lisää ahdistusta🤔

Toimiko se temesta jossain vaiheessa?

Jonkinlaisina testeinä ahdistus kohtauksia voi pitää. Toisinaan ne saa purettua (harvoin) kun vastaa itselleen joka pelkoon "entä sitten..?".

Maailman kaikeuteen ei saa "järjestystä", siis lopullista; kvanttifysiikalla, filosofialla, elämäntaito kirjoilla, pyhillä kirjoilla. Edelliset kyllä antavat suuntaviittoja ja moraaliohjeita, mutta mitään lopullista vastausta ei löydy.

Lopullinen vastaus vaatisi taas sen yhden kohteen lukitsemista, ja kyseenalaistamisen lopettamista. Edellinen on taas tenmpperamentti, tai tietoisuuden rakenteen juttu. Ketään ei voi pakottaa uskomaan yhteen totuuteen, ei edes itse itseään. Se miten edellinen onnistuu toisislta on mielestäni kiinnostava juttu. Ihmisinä me ei olla toisiaamme huonompia tai parempia suhteessa pystyykö lukitsemaan jokin vastauksen. Vain meidän teot, ja sanat määrittää meidät, luulen??

Elämä tuntuu olevan sellaista, että koskaan ei voi pysähtyä. Siis että koko ajan on pakko tehdä jotain. Huolehtia jostain asiasta. Täytyy syödä, mennä johonkin, maksaa joku lasku jne. Koko ajan täytyy olla aktiivinen. Sehän tässä kaikkein vaikeinta on. Kun ei voi milloinkaan levätä laakereillaan. Paitsi tietenkin sitten yöllä. Koko ajan on päivällä vain tarve tehdä jotain. Tavoitella jotain. Schopenhauer puhui juuri tuosta Tahdosta.  On koko ajan tahto saavuttaa jotain. Mutta ajatellaan vaikka sitä että valmistuisi yliopistosta. Ihminen juhlii sen yhden päivän ja sitten seuraavana päivänä pitää keksiä että mitä sitten taas tavoittelisi. Siitähän se Buddhakin puhui, että pitäisi luopua tavoittelemisesta. Mutta miten siitä sitten luovutaan? Kuolleena ihminen ei enää tavoittele mitään, mutta siinä on se huono puoli, että ihmistä ei ole enää olemassa silloin. Että silloin ei voi enää nauttiakaan mistään.

Koko ajan vaan elämä testaa ihmisen sietokykyä. On vain pakko yrittää keskittyä asioihin niin hyvin kuin vain pystyy, sillä muuten mieli vaeltaa ikävissä, nihilistisissä jutuissa. Ei pidä antaa mielen liikaa vaeltaa. Kai...