Nyt on juuri sen verran lunta, että maa on valkoinen. On kuitenkin luvattu lämpötilan olevan plussan puolella, joten kauaa tuo lumi ei maassa pysy. Mutta sainpa sen kuitenkin, kun eilen illalla niin harmittelin.

Viime yönä näin paljon unia. Sisarukseni näyttivät eläviltä kuolleilta. Heidän kätensä olivat vanhat ja suonikkaat. Äitini osasikin laulaa. Minä jaksoin juosta. Reitti oli oikeasti täällä oleva, mutta pitempi kuin mitä se oikeasti on. Unessa oli mukana kummisetäni. Uni ei tuntunut ahdistavalta, mutta herättyä se sitä oli. Ja nyt...

En ole ollut äitiini yhteydessä. Näin mua ohjeistettiin toimimaan. Tunnen kuitenkin nyt suurta syyllisyyttä asiasta. Kai mun on soitettava hänelle. En tiedä, miltä se sen jälkeen tuntuu, mutta en vain kestä tätä.

Mua pelottaa. Tuntuu, etten selviydy...

Hei JP. Huono omatuntosi on kuin uni, lähetä postikortti jouluksi, jos se menee perille äidillesi niin hyvä. Ei sinun kannata soittaa tuollaisessa mielentilassa ja kyseenalaistaa riippumattomuuttasi äidistäsi, joka siitä saa vain uuden tilaisuuden pitää välimatkaa parempana vaihtoehtona.

Mulla on nytkin syyllisyys, Pikemiten. Aamulla yritin soittaa äidilleni. Ei silloin vastannut, mutta soitti hyvin lyhyesti takaisin. Sanoi soittavansa myöhemmin. Ei ole ainakaan vielä soittanut. Tuntuu, että mun pitäisi taas soittaa häntä kiinni, mutta ehkä mun ei ole pakko. Odotan, josko hän itse soittaisi...

Tyttöä on ollut jo ikävä. Laitoin hänelle viestin tulevasta viikonlopusta. Olen menossa tapaamaan häntä.

Tapasin tänään hoitajan. Puhuttiin muistista ja oppimisesta. Aivot muokkautuvat. Nyt sitä muokkausta tehdään fysioterapian ja keskustelujen avulla?

Mä oon nykyään tosi ahdistunut. Nyt mulla on oletus, että kaikki "hoidot", joissa käyn, ovat täynnä ahdistusta. Mulla oli jopa selkeä mielikuva asiasta. Hirveä stressi asioista. Tuntuu, etten jaksa. Mua pelottaa, etten jaksa...! Miten sitten käy?

Mulla iskee muistoja mielen pintaan. Olenko niissä läsnä vai en? Mun on nyt... paha olla... Aina epäilen  selviytymistäni... Tarvitsen apua. Älkää jättäkö mua yksin tämän helvetin keskelle!

Olenko mä riippuvainen isän hyvästä olosta? Voin soittaa 3 kertaakin äitille, et miten menee. Haluan koko ajan tietää. Pelottaa jättää isä parin viikon päästä oman onnen nojaa. Ei siitä kokouksesta tuu mitään, kun ajattelen, miten isä pärjää. En pääse hoitaa häntä kerhon jälkeen.

Onko äitini riippuvainen musta.

Hei JP. Oikeastaan ihailen sinua kuin pystyt noin hyvin toimimaan, vaikka on hankala olo. 😀 Millainen helvetti sinua nyt ympäröi? Onko se menneiden asioiden penkomisen helvetti? 😀 Itselläni helpotti kuin aloin kirjoittaa ylös asioita, joita pulpahteli mieleeni. 😀 Oletko jo kokeillut sitä?

Hei JP, joko siellä lumi on sulanut? Täällä on ollut pari päivää vesisadetta ja aika lämmintä - eilen olin unohtanut makuuhuoneen ikkunan auki ainakin puoleen päivään asti, enkä ollenkaan muistanut sen sulkemista ennen lounasaikaa kun asunnon lämpötila ei alkanut laskemaan.

Parin viikon päästä voi laittaa jouluvalot.

Jardin Prive kirjoitti:
Aamulla yritin soittaa äidilleni. Ei silloin vastannut, mutta soitti hyvin lyhyesti takaisin. Sanoi soittavansa myöhemmin. Ei ole ainakaan vielä soittanut. Tuntuu, että mun pitäisi taas soittaa häntä kiinni, mutta ehkä mun ei ole pakko. Odotan, josko hän itse soittaisi...

Jos odottaminen tuntuu mahdolliselta, se kuulostaa minusta järkevältä - nyt kun yritit soittaa, äitisi tietää että olet ajatellut häntä etkä halua katkaista yhteyttä, ja hän ottaa yhteyttä sinuun sitten kun hänestä siltä tuntuu. Menneisyydestänne jotain tietäen, voisin kuvitella että sinä herätät hänessä vaikeita muistoja samalla tavalla kuin hän herättää sinussa... Varmasti hankalaa molemmille traumaattisten tapahtumien jälkeen - molemmat ovat joutuneet tekemään pitkän ajan kuluessa omia sopeutumis- tai mukautumiskeinojaan, ja voi olla että ne ovat niin eritahtisia tai erisuuntaisia että yhteisen sävelen löytäminen on vaikeaa.

Tsemppiä ja jaksamista paljon sinulle, toivon että olosi taas helpottuu!

• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: yritin korjata quotea

Soroppi, sun ajatuksesi mun äidistä oli mulle ihan uudet. En ole noin osannut ajatella. Voi kai se olla niin kuin kirjoitit. Tänään hän soitti. Ja minä sain taas kohtauksen. Nyt olen osittain rauhoittunut.

Pikemiten. En ole kirjoittanut muualle kujin tänne. Tekstit on ajatuksia ja oloja. Näyttävät jotenkin vierailta, kun niitä katsoo jälkikäteen. Kirjoitan niin isossa myrskyssä.

Saloka, Olet huolissasi isästäsi. Hän on sinulle tärkeä. Kuten tyttösikin! Ehkä voi ajatella, että äitisi on sinusta nyt riippuvainen, kun tarvitsee sinua (tytärtään) huolehtimaan miehestään. Miltä se sinusta tuntuu?

Täällä kaikki ajatuksetkin on julkisia. Mietin eikö sinulla ole tarvetta salata mitään?

Hei, Pikemiten. Olen salannut lähes kaiken vuosikymmenet. Nyt tuntuu siltä, ettei enää tarvitse. Mietin enää äitini tuttavapiirin osalta, että mun on oltava "hiljaa". Mutta koskeeko sekään kaikkia?

Olin tänä aamuna taas kovin väsynyt. Näin unta, jossa sisareni oli kuollut ja pahvilaatikossa. Kai... Olen alkanut nähdä unia kuolleista sisaruksistani. Mistä ne nousevat?

Haluaisin vain mennä takaisin sänkyyn! Unohtaa kaiken pahan.

Äitini ei pärjää ilman mua. Tänäänki, isä ei saanu kenkiä pois jaloista. Mietin va, mitä sillon 29. Pvä. Miten isä pärjää yksin. Itkettää jo pelkkä ajatus että isä joutuu istuu tuolilla kun ei pääse ylös tai kompastuu kun yrittää saada kenkii pois. Tai horjahtaa ottaes takkii pois, mitä ei saa ehkä pois.

Tytön jaksamisesta oon huolissani. Haluaisin joka tunti raportin voinnista, mutta tiedän että se on mahottomuus. Tyttö ei tainu olla valmis sittenkään asumaan yksin.

Anteeksi selitykseni.

Miksi pydät anteeksi "selityksiäsi"?! En koe niitä sellaisiksi! Olet tärkeä ja kaunis ihminen! Olet niin tärkeä monelle...

Tällä hetkellä olet ehkä väsynyt siihen, että sinua tarvitsevat niin monet ihmiset. Ja sinä itse taitaisit nyt tarvita muita kovasti. Olenko oikeassa? Tuo ristiriita on tuskallinen. Mua itseäni ahdistaa monasti se, että minä haluaisin itselleni jotain, mutta mun on toimittava toisten takia toisin. Ehkä näen sen selvimmin siinä, että olen monasti kokenut tarvitsevani sairaalaa, mutta tyttö tai mies tai joku on tulossa mun luo tai jotain muuta.

On raskasta kantaa huolta toisista, kun tarvitsisi itse huolenpitoa.

Puhut asiaa ja se otti päälle. Olenko väsyny siihen että on huolehdittava muista. Voiko ihminen väsyä siihen. Mä luulin että oon terästä ja että kestän ja jaksan. Jollen sit jaksakaan. Mitä mä sit teen. Pelottaa....

Hei JP.

Oletko jo viikonloppu tunnelmissa? Mitä olet ajatellut tehdä viikonloppuna?

Olen nyt miehen luona, ja sunnuntaina matkustan tapaamaan tyttöäni. Hyvä viikonloppu. Entä sinä, Pikemiten, mitä sinun viikonloppuusi kuuluu?

Mietin tavoitteita itselleni, jotka liittyisivät jotenkin fyysiseen puolen. Keksin joitain. Haluan jaksaa punnertaa taas ihan oikeasti. Haluan päästä eroon siitä, että fyysinen rasitus saattaa tuntua minusta ahdistukselta. Enempää en vielä ole keksinyt... Siinä kuitenkin alkua.

Tänään fyssarin luona iski kova ahdistus. Onko ahdistus pelkoa tai turvattomuutta? Nyt siitä yli auttoi tyyny, jota halata, ja rajat, joita fyssari silitti. Vähän puhuttiin siinä. Olo melkein helpotti. Saatiin jatkettua.

Mulla tunteet tuntuvat sekavana ryppäänä rinnassa. Voisivatko ne tuntua, voisinko kokea ne selkeämmin?

Missä teillä tuntuu ilo, onnellisuus, pelko, viha tai esim. toivo?

Jardin Prive kirjoitti:
Olen nyt miehen luona, ja sunnuntaina matkustan tapaamaan tyttöäni. Hyvä viikonloppu. Entä sinä, Pikemiten, mitä sinun viikonloppuusi kuuluu?

Mulla tunteet tuntuvat sekavana ryppäänä rinnassa. Voisivatko ne tuntua, voisinko kokea ne selkeämmin?

Missä teillä tuntuu ilo, onnellisuus, pelko, viha tai esim. toivo?

Minun viikonloppuni menee lepäillessä ja kavereita tapaillessa.

Tunteet ovat kovin yksilöllisiä, toisilla niitä on laidasta laitaan, minulla on vain Alakulo vai Piristynyt minä. Jos olen onnellinen ja iloinen se johtuu pirteydestäni. Ja alakulo taas tulee masennuksesta. Pelkään yliluonnollista joka tulee Jumalasta, ja en vihaa oikein mitään, ja toivon kaiken järjestyvän parhainpäin. Oletko huomannut tuon "Miksi pimeää" kirjoittajan jo? Hän koettaa koota ajatuksiansa siellä, ja sain näpeilleni mennessäni kommentoimaan "hänen" kaaottista ajatusmaailmaansa. Ei voinut keskittyä itse. Kuinka hyvin sinä voit keskittyä kuin sinut keskeytetään vähän väliä?

Hyvää viikonvaihdetta. Pikemiten.