Tääl on pimeää

Tääl on pimeää

Käyttäjä Jardin Prive aloittanut aikaan 11.05.2014 klo 21:26 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 11.05.2014 klo 21:26

Mun elämässä on synkkä kausi. Taas kerran ja ollut jo pitkään. Vahingoitan itseäni. Mietin kuolemaa. Haluaisin pois. Ihan oikeasti kuolla vain pois. Masennus on aika kova, enkä sen usko muuksi muuttuvan. Haluaisin huutaa. Ja pyytää apua. – Mutta korrekti kun olen, niin pysyn hiljaa. Pitäisikö hakeutua sairaalaan?!

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 05.11.2019 klo 16:16

Mä stressaannun helposti, olet siinä todella oikeassa, Soroppi! Stressaan sellaisia tilanteita, missä joudun toimimaan muiden ihmisten kanssa. Se voi yksinkertaisimmillaan olla käynti kirjastossa tai apteekissa. Mutta varsinkin sellaiset tilanteet, joissa joudun käymään läpi itseäni ja puhumaan, olemaan esillä (vaikka se olisi vain kahdenkesken esim. fysioterapeutin kanssa), ovat minulle toisinaan hyvinkin stressaavia. Toivon, että voisin ja uskaltaisin useammin sanoa sen siinä tilaisuudessa ääneen! Eilen kerroin fysioterapeutille, miten vaikea mun oli olla muutamaan otteeseen. Otin jossain välissä sitten lisää tarvittavia, jonkin kerran muutettiin sitä, mitä oltiin tekemässä.

Mulla oli tänään sairaanhoitopiirin käsityöryhmä. Sen jälkeen palaveerasin vetäjien kanssa. Hoitosuunnitelmaani kirjattiin, että jatkan ryhmässä. Se tuntuu hyvältä ja helpottavalta. Varmistin vielä, että voin tehdä siellä ihan mitä haluan. Olen ajatellut, että tekisin siellä lähi-aikoina joulukortteja tai joululahjoja. Molempiin mulla on materiaalit jo olemassa. Tekisi myös mieli tilata joulukkoriste-materiaalit Tiedän, mitä haluaisin itselleni tehdä täksi jouluksi! Sekin onnistuisi ryhmässä.

Olen nyt aika väsynyt. En meinannut aamusta edes päästä sängystä ylös. Nousin muutaman kerran, mutta laitoin sitten taas kellon soimaan puolituntia myöhemmin, ja nukahdin vuoteeseen. Aivan kuin mun pitäisi mennä päikkäreille. En vain haluaisi...

 

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 06.11.2019 klo 09:20

Hienoa että sait sanoitettua oloasi fysioterapeutille, ja mukavaa kuulla että hän osasi ottaa olosi huomioon siinä mitä tehtiin!

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 06.11.2019 klo 19:34

Tapasin tänään psykologin, toista kertaa. Emme ehtineet käsitellä kaikkea, mitä oli tarkoitus, joten tapaamme vielä kerran kahdestaan. Olen testien perusteella mm. masentunut, ahdistunut enkä tunnista tunteita. En tiedä, mikä mulle olisi nyt hyväksi. Joudun ottamaan rauhoittavia maksimin, ja ylikin, päivittäin. Nyt tuntuu, etten jaksa!

Puhuimme psykologin kanssa tuosta fysioterapeutin luona käynnistä, ja mikä olisi siellä käynneissä hyväksi. Jos muistan oikein, myös hän, kuten sinäkin Soroppi kirjoitit, suositti kertomaan fyssarille herkästi siitä, miltä jokin tuntuu, että hän osaa muokata tekemistä... Kun ei ole hyväksi lisätä ahdistusta...

Seisoin ulkona paikallani puolitoista tuntia; jonotin influenssarokotukseen. Sain rokotuksen, mutta nyt paleltaa. Ei mulla kuumetta ole. Koko päivän jäljiltä väsyttää. Mietin jo nukkumaan menoa, peiton alle pääsemistä, vaikka kello on vasta puoli kahdeksan.

Yritän vielä soittaa ystävälle. Jos en saa häntä kiinni, menen nukkumaan.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 07.11.2019 klo 18:17

Mun ei tarvinnut tehdä mitään asumistuen suhteen. Kaikki oli jo valmista edellisvuoden päätöksen perusteella. Iso helpotus. Eikä nyt siis tarvinnut postitella mitään, tai odotella uusia päätöksiä.

Laitoin uunin lämpiämään. Ostin eilen glögiä Alkosta  ja ajattelin viettää nyt, tänä iltana talven alkua. Oltiin miehen kanssa liikkeellä päivällä, ja sitten hän tuli käymään luonani. Neuloin hänen lähdettyään hetken tytön sukkaa, ja menin sitten nukkumaan suunnilleen tunniksi. Ei mulla ollut taaskaan mitään herätystä, mutta olen jo tottunut siihen, ettei unet yleensä ole juuri tuntia pitemmät...

Musteläikkätestit on mielenkiintoiset... Haluaisin tietää tuloksistani tarkemmin.

 

 

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 07.11.2019 klo 18:40

Olipas se pitkä jono 😮 Eikö sisälle mahtunut vai miksi se oli järjestetty niin että jono oli ulkona?

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 08.11.2019 klo 09:17

Hei, Soroppi! Se oli joku liikkuva juttu eli auto kiertää eri puolilla kaupunkia... Ja siis rokotukset oli siinä autossa, jolloin jono oli ulkona...

Väsyttää!

<hr />

Kävin nukkumassa. Nyt on parempi! Ja ei kun kurssille!

 

Käyttäjä saloka kirjoittanut 08.11.2019 klo 12:17

Olen yrittäny tyttöä hommaamaan rokotuksen, mut ei se saa mitään aikaiseksi. Ite olen kahden vaiheella otanko vai en.

Käyttäjä kirjoittanut 09.11.2019 klo 08:38

Nyt taitaa minulta jäädä ottamatta rokotus.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 09.11.2019 klo 16:14

Tunnen itseni vähän masentuneeksi. Olen ollut puolesta päivästä lähtien yksin. Puhunut tosin puhelimessa miehen ja siskon kanssa. Ja nyt odotan ystävän soittoa. Silti olo on surullinen. En tiedä, miksi ja mikä tämän nyt tekee...

Mulla tuo rokotuksen ottaminen on jo tapa. Tiedän, että jos saisin influenssan, sairastuisin siitä todennäköisesti pidempiaikaisesti. Mulle riskin ottaminen ei ole järkevää.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 09.11.2019 klo 18:26

Halaus! Täällä ollaan, joskaan ei fyysisesti. Tultiin keskustaan, nyt on istuttu pubissa. Mulla alkaa olla nälkä, pitää kysyä haluaisiko muut syödä.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 09.11.2019 klo 21:33

Kiitos, Soroppi! Halausta ihan livenäkin kaipaisin. Mutta kyllä virtuaalistakin tulee hyvä mieli!

Olen istunut liki koko päivän koneella. On - taas - olo, etten saa mitään aikaiseksi. Pitäisi tehdä ja olla... Enämmän! Psykologi ymmärsi mua, mutta nyt hän ei ole läsnä. Seuraavaan tapaamiseen on aikaa. Mulla on aika hoitajalle alkuviikosta. Sitä odotan. Ja fyssarin tapaan viikon lopulla.

Olen ottanut kaikki päivän tarvittavat. Ei ne auta.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 10.11.2019 klo 15:34

Käytiin miehen isän luona isänpäiväkäynnillä. Soitin sen jälkeen tytön isälle ja isoisälle onnittelut. Tytön isää en saanut kiinni, mutta jätin onnittelut vastaajaan.

Nyt mulla on kahvit tippuneet... Ajattelin tehdä käsitöitä. En tiedä, pitäisikö mun pyykätä tänään. En kuitenkaan jaksa lähteä pyykkituvalle; Eli se olisi nyrkkipyykkiä. Ei mikään mahdoton ajatus! Näinhän se on hoitunut viimeiset pari viikkoa.

Mulla on pikkuisen lämpöä. Olo ei silti ole huono. Otan varmuudeksi Buranan, ettei olo myöskään huononisi. Mä joudun pistämään itseäni yhden sairauteni vuoksi kerran viikossa, ja tämä pieni lämpö voi johtua ihan siitä. Vaikka otin aamulla jo Buranaa ja Panadolia, alkavat ne jo vaikutukseltaan heikentyä.

Olen tällä hetkellä tyytyväinen siitä, että alkavalla viikolla on kalenterissa huomattavan tyhjää. Kulunut viikko olikin ihan liian rankka, kun joka päivä oli jotain. Ehdin tekemään kotona käsitöitä haluni mukaan.

Käyttäjä kirjoittanut 10.11.2019 klo 16:37

Äiti amman halaa metro areenalla espoossa, keskiviikkona ja torstaina, ilmainen sisäänpääsy.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 10.11.2019 klo 16:58

Ei pakko vastata, mut käytkö fysiossa polin tai muun kautta? Mä käyn polin kautta.

Halaus täältäkin sulle.

Syömisen jälkeen tuli huono olo, joka alkaa pikku hiljaa helppaa. Tiedän että syä pitää, mut jos se taas alkaa tekee pahaa, ni en tiä mitä teen. Lopetanko syömisen sitten kokonaan.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 11.11.2019 klo 19:03

Hei, Pikemiten ja Saloka! Mulla on fysioterapian käynnit  - kai - polin kautta. Vaan en oikeastaan tiedä.

Olen tänään tehnyt käsitöitä. Olen siihen pystynyt, vaikka hetkitttäin ahdistaa. Eilen oli tosi iso ahdistuskohtaus. Otin kaikki mahdolliset lääkkeet. Se meni jossain vaiheessa ohi. En vain pystynyt itse tekemään sen lopettamiseksi mitään. Mikään sellainen, mikä yleensä voi auttaa, ei toiminut. Olin ihan voimaton sen suhteen. Mun on haettava yhtä lääkettä huomenna. Loppuu muuten, kun kohtaukset vie sitä.

Miksi ei ole jo talvi! Ja lunta!