Tääl on pimeää

Tääl on pimeää

Käyttäjä Jardin Prive aloittanut aikaan 11.05.2014 klo 21:26 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 11.05.2014 klo 21:26

Mun elämässä on synkkä kausi. Taas kerran ja ollut jo pitkään. Vahingoitan itseäni. Mietin kuolemaa. Haluaisin pois. Ihan oikeasti kuolla vain pois. Masennus on aika kova, enkä sen usko muuksi muuttuvan. Haluaisin huutaa. Ja pyytää apua. – Mutta korrekti kun olen, niin pysyn hiljaa. Pitäisikö hakeutua sairaalaan?!

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 08.09.2019 klo 13:26

Olenko aiempaa epätoivoisempi, kun olen valmis sähköhoitoon? Tuntuu, ettei millään ole väliä. Ei edes sillä, että voisin paremmin.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 08.09.2019 klo 17:17

Kello on jo yli viiden. Soitin joskus iltapäivällä osastolle ja Kriisipuhelimeen. Kummastakin jäi jotenkin vähätelty olo. Mulla on hirveä tarve puhua, mutta ei ketään jolle puhua! Läheisiä en halua ihan niin kovasti huolestuttaa. Jotain heille kerron, mutta tarvitsisin ulkopuolisia, joille voisin kaataa koko tämän oloni. Saanko kertoa edes hoitajalle viikolla kaikkea? Vai torpataanko mut sielläkin?

Ensi viikko on kamala!

Haluan pois, haluan edes nukkumaan. Ahdistaa. Otan lääkettä. - Tämä menee jo yli sen, mitä mulle on kirjoitettu. Ei paljon, mutta kuitenkin.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 09.09.2019 klo 18:04

Jotain on pakko kirjoittaa. Ei siitä, kuten ei puhumisestakaan, ole kuitenkaan oikeasti apua. Puhun, ja puhun, mutta se ei helpota. Kukaan ei pysty auttamaan. Jotenkin en pysty ottamaan edes rauhoittavaa, kun koen, että yhden jälkeen otan toisen, ja sitten monta. Suojelen itseäni edes näin. Suojelenko oikeasti?

Ja kaiken olon keskellä tiedän, että olo voi olla tätä vielä monin kerroin kauheampi.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 09.09.2019 klo 18:15

Jardin Prive kirjoitti:
Hei, Soroppi! Lähdittekä vaellukselle? Sää on ainakin täällä hyvä... Vieläkö olet Suomessa, vai oletko jo muuttanut kauemmas?

Hei, ei lähdetty, la-illan väsymykseni taisi olla niin näkyvää ettei asiaa otettu enää uudestaan puheeksi. Ja ihan hyvä niin, sää ei ollut niin kaunis kuin säätiedotuksessa oli luvattu. Käytiin sienestämässä illalla vaan. En ole käynyt Suomessa sitten heinäkuun, seuraava kerran varmaan jouluna.

Hitsi kun alkoi tehdä mieli perunarieskoja (kuulee kyllä että lounaasta alkaa olla nelisen tuntia)! Tehtiin viikonloppuna perunamuussilaatikkoa sienillä ja lihalla. Syön enemmän lihaa kuin itsekseni asuessa, mutta jos se pysyy harvakseltaan -tasolla pystyn kyllä elämään asian kanssa. 🙂

Onpa ikävää että avunpyyntö-yhteydenotoista tuli kokemus vähättelystä! Osaatko sanoa mikä vastapuolen puheissa sai sen tuntumaan siltä? Tunnistan hyvin tuon ettei halua kaataa asioita läheisten niskaan. Voisitko kaataa asian tänne tukinettiin, vai tuntuuko siltä että hissukseen päivittyvä foorumi ei ole se paikka jossa haluat niitä jakaa?

Mitä sulla on ensi (tai siis tällä) viikolla tiedossa?

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 viikko, 2 päivää sitten. Syy: yritin järjestellä lainausta
Käyttäjä Soossi91 kirjoittanut 09.09.2019 klo 22:56

en ole saanut pyydettyä apua koska tunnen että me kuitenkin ollaan ammattilaiselle työpäivän täytettä. tuntuu että ainoat ihmiset jotka oppivat välittämään toisistaan on ne jotka on saanut kokea vastoinkäymisiä. tietenkään hyvänä olemisesta ei palkkaa saa ja onnellista loppua on turha odottaa. en usko että näistä syövereistä nousee ellei päädy läheiseksi sellaisen kanssa jonka kanssa voi samaistua. tietenkin pahin on itselleen valehtelu. mutta ehkä kipu tuleekin vasta sitten kun todellisuus iskee puukkona selkään.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 10.09.2019 klo 09:12

Mua väsyttää. On varmaan vielä mentävä sänkyyn. Viime yön nukuin hyvin, mutta otinhan kaiken mahdollisen tarvittavan (ja vähän ylikin).

Soroppi, ehdotit tätä palstaa asioiden kaatoon. En uskalla. Pelkään, tulevani moneroiduksi, ja se tuntuisi pahalta sekin. Mutta kyllähän mä tätä jo käytänkin tuohon, mitä ehdotat.

Joskus tulee kuitenkin ole kuulluksi tulemisesta, Soossi91. Niin kuin eilen illalla. Puhuin taas Kriisipuhelimeen, pitkään. Ainahan sinne soittaminen on riski. Olo voi huonontuakin. Mä osaaan tunnistaa, mitä keinoja mun "manipulointiin" yritetään käyttään: tyttö, mies...

Nyt mun on päästävä nukkumaan. Otan kupillisen kahvia ja sitten sänkyyn...

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 viikko, 1 päivä sitten. Syy: kirjoitusvirhe
Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 10.09.2019 klo 21:42

Soossi91 kirjoitti:
en ole saanut pyydettyä apua koska tunnen että me kuitenkin ollaan ammattilaiselle työpäivän täytettä. tuntuu että ainoat ihmiset jotka oppivat välittämään toisistaan on ne jotka on saanut kokea vastoinkäymisiä. tietenkään hyvänä olemisesta ei palkkaa saa ja onnellista loppua on turha odottaa. en usko että näistä syövereistä nousee ellei päädy läheiseksi sellaisen kanssa jonka kanssa voi samaistua. tietenkin pahin on itselleen valehtelu. mutta ehkä kipu tuleekin vasta sitten kun todellisuus iskee puukkona selkään.

Hei, Soossi91, ja kiitos, kun kirjoitit... Tunnen, että olen liikaa. Vien oman avohoidon työntekijän aikaa. En soita hänelle huomenna. Miksi liikaa häiritä? Hermostuu vain enemmän. Tunnen itseni turhaksi ja ylimääräiseksi.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 11.09.2019 klo 10:53

Eilisillan ruokaryhmä oli liikaa. Olin todella ahdistunut. Selvisin kuitenkin kotiin, mutta todella vaikeaa se oli. Kädet vapisivat, ja koko ajan oli yritettävä selviytyä ja kestää. Tätä vastaavaa ryhmää olisi ollut vielä toinen kerta, mutta peruin sen nyt aamusta. En selviäisi siitä. Ryhmätilanteet on mulle nyt vaikeita! Yksi ryhmä (käsityö) on tiedossa vielä perjantaina, mutta siitä saatan selviytyäkin. Uskon siihen aika vakaasti.

Olen kohta menossa miehen luo puutarhahommiin. Ulkona on lämmintä liki 20 astetta, joten todennäkölisesti tulee aika kuuma. Kirjastossakin pitää käydä.

Olen väsynyt. Nukkumaanmeno houkuttaa, mutta aikaa siihen ei ole. Ehkä sitten myöhemmin päikkkärit. Pitää alkaa valmistautua lähtöön. Mies tulee kohta hakemaan.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 11.09.2019 klo 17:56

en tiä miten jaksan mennä eteenpäin. Ihmiset ympärillä vaihtaa roolejaan niin tiuhaan tahtiin, etten tiä keneen luottaa. On asioita tapahtunut lauantain jälkeen paljon. Ollaan saatu mut hermostumaan ja murehtimaan. Ollaan arvailtu suhdetta tyttäreen ja jne. TUnnen etten ole enää tytölle äiti. Hänelle oon, mut olenko enää muiden mielestä. Taas tä menee itkemiseksi. Sattuu vaan asiat niin paljon.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 11.09.2019 klo 21:46

Kaksi iltaa, etten ole soittanut päivystykseen tai Kriisipuhelimeen. Tunnen olevani turha ja yksin. Tuntuu siltä, ettei minulla ole väliä. Minulla on tyttö ja mies. Pitäisikö sen tuntua joltain? Kaiketi heillä on minulle merkitystä. Välillä en sitä kuitenkaan pysty tuntemaan lainkaan. Olen merkityksetön. Kaikki on minulle merkityksetöntä.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 12.09.2019 klo 05:17

Heräsin neljän jälkeen, lähempänä puolta viittä... Olen vielä väsynyt. Luultavasti menen uuudestaan unille. En tiedä... Kyllähän se aamuun mennessä selviää. Mulla on aika hoitajalle tänään. Kävin eilen jopa suihkussa. Siitä kai voi olla ylpeä?

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 12.09.2019 klo 14:20

Kirjoitin jo tuonne Septemberin ketjuun, että mulla epäillään kaksisuuntaista. Kerroin asiasta miehelle, kun tuossa päivällä nähtiin. Mainitsin asiasta pari kertaa. Hän ei sanonut asiasta mitään. Minä sitten kysyin, mitä hän ajattelee asiasta... Totesi, että olen sama ihminen olipa diagnoosini mikä tahansa. Kiltisti sanottu.

Mun on vaikea hyväksyä tuota diagnoosia itselleni. On jotenkin selkeämpää olla keski- tai vaikeastimasentunut. Onko kaksisuuntainen psykoottista? Empähän ainakaan parane.

Hoitaja esitti tuon diagnoosimahdollisuuden. En ole hänen mukaansa epävakaa. Olen tehnyt haastavia asioita. Ja suunnitellut niitä. Tapaan psykologin ensikuun lopussa. Hän kai jatkaa tuota selvittelyä. Ja onhan mulla lääkäri myös ensi viikolla...

Kertokaa mulle kaksisuuntaisesta.

Käyttäjä saloka kirjoittanut 12.09.2019 klo 22:54

Mä en osaa 2suuntasesta kertoo mitään. Mulla on yks ystävä jolla se on. Hän on epäilly et mullakin olisi. Mut hoitotaho ei ole reagoinut mitenkään.

Voimia sulle.

Mulla oli isän hoito tänään. Äiti väittää et se on vapaaehtoista mulle. Että se on mun ja isän kahdenkeskeistä aikaa.  Huomenna pe ei ole isän hoitoo., mut ensi viikolla taas.

Nyt alkaa kirjaimet menee sekaisin, alan nukkuu...

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 14.09.2019 klo 14:55

Hei, Saloka! Ei kuulosta sun ja isäsi olo ainakaan aina vain kahdenkeskiseltä laatuajalta...  Mikähän saa äitisi ajattelemaan noin? Olisiko se hänellä jonkinlaista itsepuolustusta, ettei kokisi itseään niin liian .. en nyt tiedä miksi...

Olin eilen reissussa. Nyt on jotenkin huono olo. Pääasiassa fyysisesti. Olin miehellä yötä ja kotona oon nyt päivällä pyykännyt. Nyt särkee vähän päätä, pakottaa selkää ja on oksettava olo. Lisäksi mua väsyttää aika paljon. Ehkä viime yö jäi liian lyhyeksi. Oli kuitenkin mukava olla reissussa! Tapasin vanhoja tuttuja. Ja yhtä ystävääni. Oli kiva jutella ihmisten kanssa. Ja kun siellä uskallan sanoa ääneen, että mua ahdistaa. Se on mulle tosi paljon!

Tekisi mieli laittaa ruokaa!

 

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 14.09.2019 klo 19:08

Olen mietiskellyt sitä, että jos mulla on kaksisuuntainen. Mitä kaikkea se tarkoittaa...? Lääkitykseen olen jo kaiketi sitoutunut. Mulla taitaisi olla harvemmin varsinaisesti hypomaanisiavaiheita. Hoitaja tosin puhui jotain sellaista, että mun itsetuhoisuuteni olisi ehkä verrattavissa johonkin sellaiseen. Voiko niin olla? Enemmän kai oireilen masennuksella. Kaipa se lähikuukausina selvenee...