Hei, Saloka! Hyvä, etten ilmeisesti loukannut sinua hymylläni toissayön unestasi... Minä näin jotain vaikuttavaa unta viime yönä, mutta kun en palauttanut sitä mieleen ajallaan herättyäni, en sitä enää muista.

Tahtoisin mennä nukkumaan, mutta on lähdettävä hoitamaan asioita miehen kanssa.

Väsyttää!

Hei. Ulkona on kaunis auringonpaiste.

Totta, Pikemiten! Ihana kesäsää jatkuu! Kävin ostoksilla kesämekkossa. Rintsikatkin unohdin alta. 😉

Huomenna aamusta mulla on aika lääkärille. Mietitään ainakin lääkkeitä... En tiedä, reagoiko traumajuttuun.

Tänään oon ollut miehen seurassa, mutta nyt kotona ihan itsekseni. Sain kirjeen ja siinä kielteisen päätöksen erääseen rahatuki-asiaan. Olen tosi pettynyt! Melkeinpä itkettää. 🙁  Harmitus on tosi iso. En ollut oikein varautunut tähän.

Mä oon läski.

Väsyttää.

Kävin aamusta lääkärin luona, ja hän muokkasi lääkitystäni. Nyt ei pitäisi olla niin paljon päiväväsymystä ja yöt voisivat mennä paremmin. Sain myös papereihin merkinnän tämän hetkisestä Opamoxin käytöstä. (Sen annostahan olen siis pudottanut, ja pudotan taas parin päivän päästä pikkuisen lisää.) Jos joudun sairaalaan, on kirjanpito oikea, enkä joudu siellä perustelemaan sitä, miksen ota kaikkia mulle jaettuja lääkkeitä.

Deprakinestakin puhuttiin. Lääkäri ei tiennyt, mihin tarkoitukseen sitä oli määrätty. Kerroin kouristuskohtauksista, ja mikä niihin oli neurologin mielestä vaikuttanut. Bentsojen lopettaminen/vähentäminen/vaihto on mulla ollut kohtauksia provosoimassa. Pidämme nyt siis senkin lääkkeen käytössä. Jo ihan siitäkin syystä - jos ymmärsin oikein -, että senkin lopettaminen ilmeisesti saattaisi provosoida kohtauksia...

Hoitajalta sitten kuulin mahdolllisista terapia-suunnitelmista...

Mulle oli suositeltu DKT-terapiaa, mutta sitähän en halua! Sen suhteen olen varma.

DKT on varmasti hyvä terapiasuuntaus ja sopii toisille erinomaisesti, mutta mun kokemukseni mukaan se on mulle liian rankka suuntaus ja lähtee mun mielestä liikkeelle ihan väärästä päästä. DKT:n perusta voi olla ihan hyväkin, ene tiedä siitä niin, mutta mulle se näyttäytyi sellaisena, että ensisijaista oli toiminta ja teot. Mä haluan lähteä liikkeelle syistä, jotka saavat aikaan toiminnan.

Mikä on dkt-terapia?

Näin taas ihme unta. Pitäis varmaan öisin kirjoittaa ne ylös, kun en enää muista.

Traumoista Hesarin sivun lause osui ja upposi...:

"MITEN trauman tunnistaa? Usein se ilmenee tunne-elämän epävakautena ja näkyy ihmissuhdevaikeuksina."

Mulla on diagnosoitu epävakaa persoonallisuus. Tuossako on syy sille? Ja nyt ne yrittää saada mua DKT-terapiaan sen takia. Onko epävakauden syytä edes selvitetty?!

DKT tarkoittaa Dialektista käyttäytymisterapiaa. Pääkaupunkiseudulla sen ryhmämuotoinen kuntoutus toimi niin, että oli viikoittain ryhmämuotoinen opiskelu, missä käytiin läpi eri keinoja ahdistuksen hallintaan, ja yksilökäyntejä jollain terapeutilla...

Muistaakseni se lähtee liikkeelle siitä, että pyritään aktiivisesti olemaan esim. vahingoittamasta itseä. Siihen opetellaan ryhmässä keinoja ja yksilökeskusteluissa käydään henkilökohtaisemmin läpi asioita ja esim ajatusketjuja.

Varmaan ihan hyvää, mutta kiitos ei. Lähdetäänkö taas puun latvaan perse edellä?!

Minä en vain pääse minkäänlaiseen terapiaan, paitsi keskustelemaan nykyisyydestä psyk.sh.n kanssa, ja nyt en enää siihenkään kuin olen koulussa.

Haluaisin kirjoittaa jotain, mutta en saa mitään näppäimille asti. Olen neulonut viime päivinä aika paljon. Nytkin työn alla on kahdet sukat ja pari tiskirättiä. Olen ilmeisesti istunut niin huonossa asennossa, että ristiselkä on kipeä. Heti, kun nousen ylös seisaalle, joudun kumartumaan kävellessä. Silloin kipua ei ole juurikaan.

Tunnen vointini nyt vähän huonoksi. Sekä fyysisesti että psyykkisesti. Viime yönä nukuin yli 12 tuntia eli ei mua ainakaan pitäisi väsyttää, mutta silti koen itseni alakuloiseksi, kuten usein väsyneenä.

Mikä ihanuus, että alakerrassa tunnutaan nyt olevan poissa. Ei ole sitä jatkuvaa parvekkeelle tupakalle ramppausta kuten viikolla iltaisin! Soitin eilen isännöitsijälle, vaikka sain vain sen odottamani vastaukset, ettei asialle voida tehdä mitään. Voin vain hakea asuntoon, jossa tupakointi on kielletty. Ja se tarkoittaisi pienempää asuntoa ja kovempaa vuokraa. Ja sitäkään kun en halua! Voin vain odottaa kesän loppua ja viileämpiä aikoja, jolloin en enää halua pitää parvekkeeni ovea auki...

En saa apua mistään.

Muistan lukioajoiltani yhden tytön, joka mainitsi silloin ohimennen, että oli istunut isänsä sylissä. Niin vanhana?! Lähes aikuisena on ollut niin läheinen suhde vanhampaan! Tuntui musta aivan mahdottomalta. Tosin mun isäni oli kuollut joitain vuosia aiemmin, mutta en ollut istunut vanhempieni sylissä ainakaan yli kymmeneen vuoteen. Muistan peruskoulun ekoilta vuosilta tilanteen, että olin - muka - nukahtanut olohuoneen lattialle TV:tä katsoessani, jotta isäni kantasi mut sänkyyni. Niin kova sylin ikävä...

En ole osannut tyttöänikään sylitellä isompana. Halaamme tosin kuitenkin aina tavatessamme ja erotessamme.

Mä oon neulonu ja virkannu kädet kipeeksi. Mut sain ku sain tytön synttärilahjan valmiiksi. Nyörit enää puuttuu.

Täällä ei onneks polteta alakerras, mut koiran ulvontaa, lapsen itkua, ihmisten puhetta, pesukoneen linkous ja tietenkin ne kolinat kuuluu. Nyt kuuluu ulkonakin ääniä, kun alkavat viereen rakentaa. Viikolla kaatoivat puut jo ja ottivat kiviä ja kantoja pois.

Ihana helle! Pyykätessä ja tiskatessa tulee hiki. Käsitöihin asti en ole tänään vielä ehtinyt. Nukuin pitkään. Olen vähän vilkuillut alkavan viikon kalenteriin. Asioita ja käyntejä useampana päivänä, huomisesta alkaen...

Saloka, miten sulla on tämä päivä mennyt? Vieläkö kädet on kipeet? Mun selkä on rauhoittunut. Otin aamusta särkylääkettä, mutta lisää en ole ottanut. En tiedä pitäisikö. Kun en ole sairaanhoidon henkilöstöä, en tiedä, mikä on parasta. Pitäisikö soittaa siskolle...? Olen edelleen väsynyt, vaikka nukuin taas pitkään.

Mun on käytävä illasta suihkussa.

Eilen illalla soitin tytölle. Kerroin, että rakastan häntä todella paljon. Kerroin hänelle tuon lukioaikaisen kokemukseni, josta kirjoitin tuossa ylempänä. Sanoin hänelle, etten muista kuinka paljon hän on istunut sylissä... Ainakin pienempänä... Kyselin kuulumisia. Tapaamme vasta ensikuussa. Mun on ikävä häntä.

Nousin ajoissa, ennen kuutta. Heräsin, enkä viitsinyt enää nukkua.

Näin yöllä ihan kauheaa painajaista. Tyttöni oli kateissa ja vaarassa. Oloni oli herätessä kovin ahdistunut. Pelkään hänen puolestaan.

Miten paljon lastaan voikaan rakastaa!

Psykosomaattisii kipuja siellä täällä. On va pärjättävä niiden kans.

Hei, Saloka, kuka on määrittänyt kipusi psykosomaattisiksi? Eikö sinulle aiheudu ihan pelkästään "somaattisia" kipuja esim. paljosta neulomisesta?

Kävin tänään kädentaidot-ryhmässä. Tein muuutaman jutun ja jutustelin vieruskaverin kanssa. Ihan mukavat kaksi tuntia. Nyt olen kotona. Väsähdin ehkä tuosta sosiaalisesta olemisesta. Olo on alakuloinen ja masentunut. Haluaisin myös satuttaa itseäni.

Oksensin muutama ilta sitten sormet kurkussa. Sen jäljiltä mulla on verenpurkaumia silmien ympoärillä. Jos on ihan "tavallinen" oksennustauti, ei mustelmia tule.

Huomenna mulla on aika lääkärille. En ole oikeastaan edes ajatellut koko asiaa. Olen kai jotenkin rutinoitunut noihin vuosittaisiin käynteihin. Toisaalta voi se kai olla pelkoakin. Kun ei ajattele, ei tarvitse niin aktiivisesti pelätä asiaa.