Olen kirjoittanut tänne jo yli viisi vuotta. Ajatukset on pysyneet hyvin samoina. Toukokuussa 2014 olen kirjoittanut tämän:

"Ahdistaa. Masentaa. Viiltelen. Otan lääkkeitä.

Mitä järkee missään on...?

Vaikka hoitoa on, tuntuu, että yksin on selvittävä. En luota ihmisiin. Siihen, että he haluaisivat minulle hyvää.

Paska maailma! Paska minä!"

Mikään ei ole muuttunut. En ole edistynyt. (Mihin olisi pitänyt?) Se, mitä olen elämästäni silloin ymmärtänyt, on liki sama kuin nykyäänkin. Ajatukset ja teot on samoja. Itsen haukkuminen on samaa. Oikeastaan, miksi kirjoitan ja toistan itseäni? Samaan pääsisin kopioimalla entiset tekstit ja muuttamalla vain päivämäärät.

Heräsin normaaliin viikonloppuaikaan, puoli yhdeksän jälkeen. Tänään pitäisi tehdä tutulta saaduista omenoista sosetta pakkaseen. Paremmat omenat teen varmaan osittain lohkoiksi, esim piirakoihin... On jotenkin hankala pysyä hereillä. Mutta kun yritin tuossa aiemmin mennä vielä torkuille, en sitten nukahtanutkaan. Elä tässä vähän käpristellään...

Sadetta on luvassa koko päivälle. Eipä tarvitse mennä minnekään.

Mulla on yksi käsityökurssi edessä parin viikon päästä. Pitää tehdä tilaus tarvikkeista sitä ennen. Ei olisi nyt varaa, mutta tarvikkeet tarvitsen! Eihän siitä muuten mitään tulisi...

Tiistai on mulle tosi tiivis päivä. Muuten sitten viikko onkin tyhjä! Voi olla, että viikolla on tarve hakeutua päivystykseen. Sen näkee sitten.

Väsyttää. Heräsin ensin neljältä ja nyt sitten ennen kuutta. En mene sänkyyn ellen sitten kokonaan väsähdä. Huomenna on tiivis päivä, tänään on vielä oikeastaan ihan tyhjää kalenterissa. Yritän hakea omenoita ja luumuja, jos päivällä ei sada ja jos niitä on kohtuu kunnollisina.

Harmittaa, kun olen sen verta vanha, etten voi pukeutua sukkahousujen kanssa polven yläpuolelle jääviin mekkoihin. On oltava alla housut, ja ajatella vaatteita tunikoina, kuten ne on ommeltukin... Niitä olisi tarve hankkia parit lisää, mutta vasta ensi kuun puolella. Jostain ihan halvalla. Rahaa ei ole!

Astianpesukone olisi ihana! Saisin pidettyä tiskipöydän tyhjänä ja siistinä.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 7 kuukautta sitten. Syy: korjaus

Otin illalla melatoniinia ja Tenoxia. Ne kai väsyttää vielä kauheasti! Ei ole enää varaa nukkua. Hyvä, kun jaksan pysyä hereillä... Nyt on puettu. Tuntuu, että mun on pakko saada nukuttua! Ei ole aikaa...

Ihan kuin olisin jo jonnekin seuraavan kirjoittanut, mutta en nyt löydä sitä mistään... Eli...

Tässä joku päivä, ehkä eilen, tuli ajatuksiini, että tulen melko varmasti kuolemaan itsemurhan kautta. Se tuntuu totuudelta. Uskon siihen. Kerroin sen tänään hoitajalle. Ei hämmentynyt siitä. Itse vain totesin, että näillä ajatuksilla ei kai pitäisi olla enää avohoidossa. Takanahan kun on jo itsemurhayrityksiä...

Miten jaksoit päivän?

Kiitos, Saloka, kun kysyit! Jaksoin koko päivän ihan hyvin. Yllätyin ihan itsekin.

Soitin illalla psykiatrian päivystykseen. Ajattelen niin itsetuhoisia, eikä se ahdista mua oikeastaan lainkaan. Se hämmentää. Ja kun mulla on selkeästi se ajatus, että tulen kuolemaan jossakin vaiheessa ennenaikaisesti. Olen miettinyt, voiko ajatukseni olla tällä hetkellä jotenkin psykoottinen. Psykoosiahan ei itse kai pitäisi tunnistaa (Tietääkö joku tästä asiasta?) Mutta koen että havainnoin itseäni ja reagoin jonkinlaiseen outouteen. Ehkä tarkkailen itseäni kuin ulkopuolelta.

Tein eilen sosetta pakkaseen. Se olisi ollut oikeastaan tämän päivän projekti, mutta päätin tehdä sen ennen mahdollista sairaalaan joutumista. Mulla oli luumuja. Keitin sen soseeksi, mutta se oli ihan keittoa. Lisäsin seokseen reilusti sekäö sokeria ja että valkoista Melatinia. Lopputulos oli oikein mukava!

Olen varautunut siihen, että jään osastolle. Onko silloin diagnoosina itsetuhoisuus vai mikä, en tiedä... Mutta aivan samoin voi olla, että palaan kotiin.

Puhuin illala miehelle olostani, että menen käymään arviossa. Tunnen pettäväni hänet. Mutta hän sanoi, ettei siihen pelkoon ole mitään syytä. Vähän helpotti, mutta kyllä se silti siltä edelleen tuntuu.

Kohta on käytävä vaihtamaan vaatteita. Pestävä hampaat. Päätä särkee, ja siihen olen ottanut lääkettä.

Mua väsyttää.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 7 kuukautta sitten. Syy: korjaus

Hei JP.

Psykoosin voi tunnistaa siihen sairastunut. Sehän on vain epätodellinen olotila, jota ei itse hallitse. Jos ihmismieli kykenisi ratkaisemaan kaikki psyykkiset ongelmansa itse, ei tarvitsisi hoitolaitoksia ollenkaan. Oletko ajatellut jotain muuta kuin itseäsi tai läheisiäsi? Onko tullut mieleesi etteivät kaikki tunteita herättävät tilanteet ole sinua varten, vaikka läheisesi ovat olleet asialle myötämielisiä? Miten perustelet sen mikä asia kuuluu sinulle? Jne. Ym. Ex.

Olin sairaalassa yön seurannassa. Kotiutus oli tänään. En tiedä varmasti, onko mulla psykoottia oireita. Luulen, että on joitakin. Enkä tiedä sitäkään, että selviydynkö kotona. Pelkään tästä tulevan vain ravaamista kodin ja sairaalan välillä. Tai ainakin puhelimessa roikkumista. Mua pelottaa nyt.

Se maanantain(?) oivallus, että tulen kuolemaan ennenaikaisesti itsemurhan kautta, tuntuu tällä hetkellä jo joltain. Siinä on hieman pelkoa ja surua. En ole enää täysin tunteeton sen kanssa.

Mutta nyt mua tuntuu pelottavan isommin jo koko oloni. Mitä jos valahdan kokonaan psykoosiin?

Soittamiseksihan se ilta ensin meni. Kun yksi puhelu loppui, oli pian soitettava toinen. Olin jo jossain välissä ottamassa pienen kourallisen lääkkeitä, mutta havahduin... siihen, että parempi on soittaa päivystykseen ja kysyä kuinka monta tablettia saan ottaa.

Ilmeisesti, kun on riittävän ahdistunut, eivät lääkkeetkään väsytä niin paljon kuin ei-niin-ahdistuneena...?

Sain tänään postitse lääkärin launnon. Luin siitä äsken ensimmäisen sivun. Ei yllätyksiä... Ja nyt luin sen loppuosan... En ahdistunutkaan lausunnosta.

Nyt alkaa taas ahdistaa - ja masentaakin.

Ikävää, ettet saanut jäädä osastolle, jos koet tarvitsevasi sitä kuitenkin. Apua on joskus niin vaikea saada.

Ikävää että vointisi on mennyt taas huonommaksi! Olen (ehkä itsekkäästi?) iloinen siitä että soitit sairaalaan ennen sen lääkekourallisen ottamista.

Saako kysyä mitä eilinen lausunto koski?

Meillä on matkapäivä - ajetaan muuttokuormaa etelään. Päätä särkee vähän ja sain aamulla pienen ahdistuskohtauksen (jolloin kaveri siirtyi rattiin ja antoi minun huilata muutaman tunnin) mutta muuten on mennyt hyvin. Tie on onneksi vielä kuiva.

Hei, mmila ja Soroppi! Iso kiitos, kun kirjoititte! Tuntuu, etten ole niin yksin...

Hakeuduin eilen takaisin päivystykseen. Ja pääsin osastolle hoitoon. Mulla on hoitopalaveri maanantaina. Eli olen osastolla siihen asti.

Oli tosi lähellä, etten ottanut liikaa lääkkeitä toissaillan ahdistuksessa.

Eilinen päivystyksen lääkäri sanoi, että he pitävät mut hengissä täällä. Se tuntui hyvältä ja lohdulliselta! Ehkä koin helpotusta tuosta lupauksesta siksi, ettei elossa pysymistä laitettu mun vastuulle.

Turvallista matkaa, Soroppi!

Hienoa, että pääsit osastolle ja saat olla siellä nyt ainakin maanantaihin. 🙂

Lääkärillä on vakaa ajatus siitä, että en tarvitse sairaalaa. En tänään muistanut tuota viime viikon "oivallustani". En siis muistanut puhua siitä. Luultavasti sillä ei olisi ollut merkitystä, kuitenkaan...

Olen ollut kotona. Mies oli luonani pari tuntia iltapäivällä. Monenlaisia oloja on mennyt ohi. Mulla oli tosi hyvä keskustelu yhden ihmisen kanssa. Se avasi paljon ajatuksia. Vaikka pelkään unohtavani suuren osan (kirjoitin niitä kyllä paperille keskustelun lomassa), jonkunlainen merkityksellisyyden häivähdys jää muistiin toivottavasti. Jo se, että toisella ihmisellä oli aikaa mulle!

Mun jatkohoidon osalta selvitellään varsinaisen terapian mahdollisuutta. Eikö ihan jo ajatuksena tunnukin hyvältä!