Ja vielä se, että kun nyt seksistä puhutaan, niin oma penikseni on erittäin pieni. Todellakaan kenenkään naisen kanssa sängyssä en sellaista ottaisi esiin mistään hinnasta.
Ja ainahan puhutaan, että ei seksi ole pelkkää yhdyntää, yms. mutta kyllä nykyajan naiset arvostavat miehessä myös sitä alapäätä. Tällaisilla auttamispalstoilla olen lukenut niin paljon (totta kai koska tämä on auttamispalsta), että seksi on muutakin, jne. Kuitenkin niin paljon saa kuulla siitä, miten miesten pientä varustusta hävetään, haukutaan tai muuten vaan siitä ei pidetä.
Kuka haluaisin itselleen pienikaluisen miehen? Erittäin paljon olen kuullut naisten suusta, että miehisyyttä on myös peniksen koko. Pieni pippeli kuuluu pikkupojille, isompi sitten taas miehille. Ja kuka aikuinen nainen taas haluaa seurustella pikkupojan kanssa?
Tämäkin asia vain ja ainoastaan voimistuu itsessä. En koskaan ennen välittänyt sen koosta, mutta tässä parin vuoden aikana, kun asiasta on ottanut kunnolla selvää, niin totta kai asenteeni tätä asiaa kohtaan on muuttunut. Naiset kun pitävät enemmän miehisistä miehistä.
Ja jälleen täytyy taas muistuttaa, että eivät kaikki naiset välitä sen koosta, mutta kyllä sellaiset naiset, joita itse haluaisin, niin välittävät. Elikkä taas se suurin osa.
Mitä olen erittäin monesta lähteestä kuullut, niin eipä kukaan nainen haluaisi, että muut saisivat tietää omalla miehellä olevan onneton penis. Sekin kuuluu myös osaltaan naisenkin itsetuntoon, että kumppani on miehinen mies, eikä mikään pikkupoika, kuten itse olen.
Ja niin kuin kaikille varmasti on selvää, niin penis kuvaa miehisyyttä. Sehän erottaa miehen naisesta. Ja kyllä erittäinkin monen naisen silmissä peniksen koko kuvaa miehisyyttäkin osittain. Täytyy taas huomauttaa, että ei kokonaan, vaan osittain.
Ja kyllähän monelta naiselta menee seksihalutkin osittain pois, kun penis on onnettoman pieni. Seksi ei siis edelleenkään ole pelkkää yhdyntää, yms. mutta on tärkeässä roolissa kuitenkin. Kyllähän penis toimii kiihottimena seksissä kuin mikä tahansa muukin, mutta jos seksistä jää yhdyntä pois, niin aika heikkoa on. Kyllähän tällä palstalla voidaan lohdutuksena sanoa mitä vain, mutta todellisuus on se mikä ratkaisee.
Suurimmalle osalle naisista miehen peniksen koolla on väliä, koska onhan se osa miestä ja seksiä. Ne taas vaikuttavat oleellisesti koko parisuhteeseen. Tällä palstalla voidaan taas väittää mitä tahansa, mutta todellinen elämä ratkaisee.
Tälläkin palstalla aina sanotaan, että tosirakkaus sulkee kaikki ongelmakohdat pois. No entä jos tosirakkautta ei synnykkään, koska on liikaa niitä poistyöntäviä asioita? Kuten itsellä. Rakkautta ei välttämättä synnykkään sellaiseen mieheen tai naiseen, joka on monin tavoin luotaantyöntävä. Ei ketään ihminen halua sellaista ihmistä kumppanikseen.
Kyllähän edelleen kaipaan seksiä ja parisuhdetta, olen kaivannut jo n. 6 vuotta. Mutta tällaisena ihmisenä en todellisessa elämässä halua parisuhdetta, tai seksiä. Kun se on vielä monien asioiden takia suht vaikeaakin, siis parisuhteen tai seksin saaminen. Haluan kumppanuutta, läheisyyttä, seksiä, yms. mutta en tällaisena ihmisenä todellakaan, jolla on näin paljon naisten mielestä luotaantyöntäviä asioita.
Vihaan itseäni koko ajan ja haluankin sitä. En halua tällaisena ihmisenä ollakkaan tyytyväinen itseeni. Terapiassa voisi ehkä muuttaa asennettaan, mutta asiat olisivat edelleen yhtä huonosti naisten silmissä. Täten en halua mitään terapiaa, koska en halua olla tyytyväinen itseeni todellakaan. Haluan vain halventaa, hävetä ja vihata itseäni näiden asioiden takia.