Ei varmaan ihan ole sovelias asia tälle foorumille mutta en muutakaan paikkaa keksinyt. Mutta mun pitäisi innostua shoppaileen uuteen kotiimme huonekaluja ym. Mulla on edessä nytkin kuvastoja ja sieltä ruksailen jonkun sohvan tai nojatuolin tai sängynpeitteen ja sanon miehelle, että käy tuollainen ostaan, se näyttää sopivalta. Sille ei kelpaa vaan sen mielestä meidän pitää lähteä joko Ikeaan tai huonekalukauppoihin kierteleen ja katseleen ja mittaileen.
Ikea on maailman kaikkeuden kauhein paikka. Sitä paitsi meille tulee aivan varmasti avioero, jos alamme kahestaan niiden huonekaluja kokoamaan.
Meillä on tietty summa rahaa mitä voimme tässä vaiheessa käyttää ja minusta on selkeintä ruksata kuvastosta jossa on hinta ja väri ja koko. Sitten meille on tulossa ylimääräistä rahaa aika paljonkin, koska hilla-ja muu marjasato näyttää tulevan tosi hyväksi. Ja niillä rahoilla voisimme sitten mennä shoppaileen ihan kauppaan asti. Minusta hyvä suunnitelma, miehestä ei.
Sitä paitsi mua nyt pelottaakin muuttaa kauemmas adoptiovanhemmista ja siskostani. Niille on aina voinut vaan kävellä, jos on jotain missä en yksin pärjää. Olen voinut mennä niille yöksi, jos on pelottanut olla yksin tai jos biologinen äitini on tullut kummittelemaan. Nyt, jos se tulee uuteen kotiini, ei turvana ole kuin kissat tai koirat ja haulikko, jos mies on työmatkalla. En minä ampua halua äitiäni sentäs.
Lisäksi mun pitää yksin selvitä lääkkeistä. Ja piikityksistä. Kukaan ei kysy olenko muistanut syödä aamulääkkeet ja mitannut verensokerit. Olenko käynyt suihkussa tai vaihtanut pussilakanat.
Kai mun uusi työnantaja ainakin kysyy, miksen muistanut aamulla tulla töihin.