Hei Maanvaiva!
Oletpa läpikäynyt ison operaation, on hienoa että nykyyisin pystytään korjaamaan sydänvikojakin leikkauksella, hyvä että leikkaus meni hyvin. Toivotan voimia kuntoutumiseen, siinä tarvitaan varmaan kärsivällisyyttä ja sisuakin että jaksaa niitä harjoituksia tehdä. Edistys tapahtuu varmaan pienin askelin vaikka tietysti toivoisi että olisi heti samantien kunnossa. Kiva että pystyt asumaan vanhemmillasi tilapäisesti niin ei tarvitse miettiä kotitöitä. ja mukavaa että miehesi pystyi töiltään olemaan kanssasi. Voimia sinulle, kirjoita taas!

Kiitos arka.
Nyt juuri tuntuu ettei tapahdu mitään edistystä, väsyttää vaan.
Ulkona olin peräti 15min, kävelin vähän ja siskonlasten kanssa tein ns. lumitöitä lasten hiekkalapiolla.
Jumpparin kanssa on henkisesti raskasta tehä hengitysharjoituksia. Sitä ennen pitää ottaa kova kipulääke ja tuntuu kummalta ettei osaa hengittää kunnolla.

Vielä pitäisi jaksaa käydä suihkuttamassa leikkausarpia, syödä iltapala ja sitten onneksi saa mennä nukkumaan.

Hei Maanvaiva!
Paljon on päivääsi mahtunut, ulkoiluakin. Ei ihme että väsyttää. Minä heräsin tänään aikaisn enkä enää saanut unta. Päivällä olisi hammaslääkäri. Eipä juuri muuta tekemistä, paitsi pitsan teko. Tyttären poikaystävä tulee huommenna käymään ja teemme valmiiksi pitsaa. Voimia sinun päivääsi!

Kiitos tosi paljon, arka kun jaksat tukea, olet tosi hyvä vertaistukia.
Minä olen sen toisen kuntoutuksen aina ulkona ja just nyt paistaa aurinko ja oikein odotan, että pääsen ulos. Mutta ensin pitää vähän nukkua.

Minä syön pääasiassa vaan kaurapuuroa, mustikkakeittoa ja erilaisia lisäravinnejuomia joita ostetaan apteekista. Silmät kiinni vaan ja pillillä imaisen.
Lisäksi äitini tekee jotain voimakeittoa jonka epäilen olevan kanaa.
Oikeasti mikään ruoka ei maistu miltään mutta kaiken syön.

Toivon sinulle, Maanvaiva kärvisällisyyttä ja sitkeyttä toipumiseen ja kuntoutumiseen. Vaikka niitähän sinulla kyllä jo näyttää olevan. Silti pieni lisä ei liene pahitteeksi.

Mietin tuota sinun alkuperäistä otsikkoasi. Mä ymmärrän jotenkin niin, että on sairauksia/vaivoja/tiloja, joissa ryhdistäytyminen ja reipastuminen edistävät kuntoutumista. Sekä psyykkistä että fyysistä. Mutta, jos sairaus johtuu esim. uupumisesta, niin silloin lisätekeminenhän vaan pahentaa sitä. Eikö? Jos ihminen on uupunut, niin eikö hänen silloin päinvastoin pitäisi levätä paljon toipuakseen. Ei sinultakaan voi vaatia nyt 10km lenkkiä sillä perusteella, että "otat vain itseäsi niskasta kiinni ja menet. Kyllä se siitä." Ei se ihan noin mene vaan pitää edetä todella pienin askelin. Sama tilanne on, jos ihminen on lopenuupunut. Ei voi sanoa, että menet vain lenkille, niin kyllä se siitä. Tai voihan niinkin tehdä, mutta ei siitä mitään hyvää seuraa. Silloinkin pitää edetä pienin askelin. Ei voi vaatia liikoja. Vaikeinta on varmaan selittää läheisille ja muille ihmisille, että oikeasti voimavasat ovat todellakin vähäiset eikä kuormittaminen auta tilannetta yhtään. Että muistaisi itsekin tehdä vain tosi vähän ja todellakin levätä paljon. Siis silloin, kun kyseessä ei ole selkeä fyysinen syy niin kuin sinulla nyt. Omaa tilannettani vaan tässä mietin. Voimia taaperrukseen sekä sinulle että muillekin täällä!

Hei Maanvaiva!
Hyvä että syöt kaiken mitä tarjotaan vaikka ruokahalua ei olisikaan. Tarvitset varmaan esim. äitisi voimakeittoa jotta saat voimaa kuntoutumiseen. Ja sinulla on lupa edetä pienin askelin, älä aseta itsellesi liian suuria tavotteita eihän tuommoinen sydänleikkaus mikään pikku juttu ole. Kirjoitit ketjussani uskosta -kiitos muuten että kävit siellä.Minulla on usko vaikka en ole jaksanut kiittää kovinkaan paljon vaikka Raamattu kehottaa kiittämään joka tilassa. Rukouksetkin ovat sellaisia lyhyitä huokaisuja Jeesuksen puoleen, Hartauskirjoja kyllä luen paljon. Minä ajattelen niin että Sinä olet Jeesukselle rakas ja hän pitää sinusta huolen vaikka et itse nyt olisi missään uskovaisessa mielentilassa. Tätä vähän samaa taisin jo kirjoittaa omaan ketjuuni että tulipahan sanottua kahteen kertaa. Mukavaa lauantaita Sinulle ja kirjoittelehan miten kuntoutumisesi etenee.

Hei repukka ja arka.
Minä en usko, että uupumus paranee pelkällä lepäämisellä vaan ihan samoin silloin pitää tehdä jotain muuta kuin levätä. Esim kävellä ulkona pari minuuttia ja joka päivä yksi minuutti enempi. Kävely on vaan esimerkki, ihan yhtä hyvin voi tehdä sisällä jotain. Kuhan se sellaista, että siinä voi edistyä jotenkin.

Mulla tietenkin on helppoa, kun minuun kytketään happisaturaatio -ja pulssimittari ja saan kuntouttaa itseäni niiden mukaan eikä tarvihe juuri miettiä mitä pitäisi jaksaa. Joka päivä jaksan jotain tehdä minuutin lisää tai kävellä ulkona sata metriä enemmän.
Tänään eikä huomenna ei ole jumpparia vaan teen kaiken isäni kanssa.
Oli vaikeaa tehdä hengitysharjoituksia sen kanssa, jumppari vaatii paljon enempi. Isäni ehdotti lopettamista kymmenen minuutin päästä, kun olin muka valkoinen mutta en suostunut vaan jatkettiin eikä kumpikaan pyörtynyt.
Päivällä taas ulos, aurinko ei paista mutta ei se haittaa.
Nyt jaksan jo lukea oikeaa kirjaakin pari sivua päivässä.

Nyt on mitta täynnä apteekin lisäravinnejuomia ja alan syömään oikeaa energiaa.
En myöskään juo mustikkakeittoa niin paljon, koska se vie nälän tunteen pois.
Laitan aamulla kaurapuuroon selvää, aitoa voita nokareen ja päivällä syön marjoja kermavaahdolla. Ja kasviksiin laitan öljyä kastikkeeksi.
Kun joku käy kaupassa joskus, mitä täällä tehdään kerran viikossa, tilaan avokadoa. Yritän sellaisen syödä puolikkaan päivässä, koska siinä on terveellistä rasvaa. Vaikka se maistuu aivan sammakon kudulta.

En suosittele muille ruokavaliotani. Minä yritän saada painoa lisää ja sitten, kun luvataan, alan rakentaa taas lihaksia.

Muuten tämä päivä tuntuu alkavan mukavasti. Eka harjotus on tehty ja tänään aion potkurilla lönkytellä ainakin kolmesataa metriä.
Näytän varmaan rollaattorimummolta.

Tuo sanonta, että pitää ottaa itseään niskasta kiinni on tosiaan vain joillekkin ei kaikille tarkoitettu eikä sitä saisi ihan kenelle tahansa sanoa.Se aiheuttaa vaan kauheaa syyllisyyttä ja ahdistusta ja olo vain pahenee. Mutta hyväähän ihmiset yleensä tarkoittaa kun niin sanovat.
Läheiseni sitä hokivat minulle kauan kauan sitten, eikä se auttanut, ei vaikka kuinka yritin. Sitten elin jo kaksoiselämää, näyttelin suvulle että hyvin menee ja olin ihan romuna muulloin, henkisesti, psyykkisesti.
Tässä yhtenä päivänä puhuinkin siitä eräälle suvun jäsenelle, että vieläkin meinaa olla kulissi päällä, etten voi näyttää kenellekään jos menee huonosti.
Mutta Maanvaivallehan tuo sanonta kait on nyt paikallaan kun on pakko kuntoutua ettei mene huonoon kuntoon fyysisesti, on tehtävä harjoituksia vaikka kuinka tuntuis ettei voi.
Tsemppiä ja voimia sinulle. Tunnen ihmisiä joille paikoilleen oleminen on kauheaa, he ärsyyntyvät ja ovat kiukkuisia kun eivät pääse liikkeelle, mutta kun heidät tuntee niin ei loukkaannu vaikka sieltä välillä onkin tullut kiukkuisia sanoja.
Sinulla on kyllä ihanat vanhemmat ja olet onnekas kun on vanhemmat jotka jaksavat hoitaa, eipä monella ole sellaisia.

Kiitos salainen 55, nämä ovat adoptiovanhemmat ja välillä kyllä olen jotenkin häpeissäni, kun tarvitsen niin paljon heidän apua. Tai mietin olisivatko minut ottaneet, jos olisivat tienneet kuinka sairas olen välillä.
Mutta olen sanonut heille, että kun ovat vanhoja, hoidan heitä sitten vuorostani.

Vaikka minä tässä ketjussa puhunkin paljon vaan fyysisestä kuntouttamisestani, niin on se samalla myös psyykkistä kuntouttamista. Sillä olen just sellainen ihminen joka tulee hulluksi, jos ei saa liikkua ulkona.
Mutta samalla myös ymmärrän ihmisiä jotka eivät kaipaa ulkona olemista.
Ja nyt se aurinko taas paistaa ja pääsen ulos, jees.

Hei Maanvaiva!
Kiva että isäsi tekee kanssasi hengitysharjoituksia vaikka hän ei raskikkaan piiskata sinua samalla tavalla kuin jumppari. Ja mukava kun syöt monipuolisesti, toivottavasti saat lisää painoa. Minulla päinvastainen ongelma eli ylipainoa on. Minä kaipaan omia vanhempiani jotka ovat jo kuolleet. Haluaisin itsekin olla heidän hoivattavanaan, vaikka mieshän hoivaa onneksi minua hyvin. Kyllä on onni omata läheisiä jotka rakastaa. Olisi niin paljon vaikeampaa pärjätä yksin.

Kiitos taas arka.
Minä en varmaan osaisi tätä fyysistä kuntoutusta mieheni kanssa. Se on parasta suurimmaksi osaksi tehdä ulkopuolisen kanssa, niin ei tule mullakaan vinkuntaan etten jaksa tai sattuu.
Mutta jokailtaista puhelinkeskustelua kyllä haluan mieheni kanssa.

Uskokaa pois vaan, että lihottaminen on yhtä vaikeaa kuin laihduttaminen. Olen saanut vain 600 grammaa lisää vaikka tuntuu, että syön koko hereilläolon ajan.

Nyt ällötysvaara eikä heikkohermoisille.
Minulta poistettiin jotain reenejä joiden tarkoitus oli estää nesteiden kertyminen.
Otin tai sain kipupiikin ja sitten minusta vedettiin ulos kolmesta kohtaa sellaista raaan pekonin näköistä pötkyä ja tilalle jäi kolme reikää. Joita kotisairaanhoitaja käy puhdistamassa joka päivä.
Lisäksi poistettiin yli kymmenen kiinnikettä ja nyt mie olen kuin suurella neulalla kokoonommeltu.
Miten enää koskaan voin olla alasti muiden seurassa.

Hei Maanvaiva!
On se aika vähän tosiaan tuo 600 grammaa, täytyy kai olla senkin suhteen kärsivällinen. Voi kun voisin antaa sinulle kiloja omistani. Oletko syönt avokadoa jo, löytyikö niitä kaupasta. Itse en ole koskaan maistanut mutta kuullut olen että niissä on hyyviä rasvoja. Onneksi puhelimet on keksitty, voi jutella oman rakkaansa kanssa vaikka välimatkaa onkin.

Se olisikin jotain todellista vertaistukea, jos voisit antaa pari kiloa mulle.
Tänään saan avokadoa, hyi. Se jotenkin menee leivän päällä pieninä palasina. Se on vieläpä kallista, melkein kaksi euroa kappale ja pitäisi saman päivän aikana syödä kokonaan muuten se mustuu. Onneksi on muitakin syöjiä, saavat auttaa.

Mie taisin eilen liikaa kuitenkin liikkua tai nuo operaatiot oli liikaa. Rintakehä on kuin tulessa, yölläkin piti ottaa särkylääke. Nyt otin myös ja odotan sen vaikutusta tässä kirjoittelemalla. Hiki vaan valuu.
Aurinko jo vähän nousee, hieno päivä tulee, kun vaan tämä kipu loppuisi

Hei!
Toivot5tavasti särkylääke auttoi pian.