Miksi olen tälläinen?
Olen lueskellut foorumia monesti illan pimeinä tunteina kun olen päätynyt googlettamaan yksinäisyydestäni ja miten pääsen siitä eroon… En ole löytänyt vastausta, mutta päätin purkaa tuntojani tänne, josko se edes hieman auttaisi oloani.
Olen yksinäinen. Tunnen itseni hyödyttömäksi ihmisten silmissä, täysin turhaksi otukseksi joka on olemassa vain, jotta voisi maksaa veroja ja tehdä rahaa työnantajalleen. Minulla on muutama kaveri, jotka asuvat kuitenkin sellaisissa paikoissa jonne autottomana ja kortittomana en voi lähteä kahvittelemaan vaikka tiedän, että he ottaisivat ilomielin minut vastaan. Parhaita hetkiä elämässäni ovatkin ne kun kaverit käyvät kahvilla muutaman kuukauden välein ja saamme puhuttua asioista, vaikka en uskalla edes pahimpia asioitani purkaa noin harvakseltaan näkemilleni ihmisille… Ja se syö miestä.
Olen urheilullinen, normaalin näköinen, toimeentuleva ja fiksuksikin sanottu, rauhallinen tavallinen mies joka osaa kuunnella ja olen siitä saanut jopa tunnustusta. Urheilen nykyisin paljon tappaakseni aikaa ja treenaan usein tavoitteellisesti jotain tapahtumaa kohti. Harrastan terveellisiä elämäntapoja pari vuotta sitten tekemäni elämäntaparemontin jälkeen ja se on poistanut elämästäni aivan liikaa kavereita joiden kanssa ennen juhlistin elämääni baareissa. Nyt ei maistu sellainen elämä ja sitä 90% ihmisistä jotka tunsin, eivät ymmärrä. En osaisi edes heidän kanssaan tehdä muuta kuin ryypätä, koska en ole ikinä muuta näiden ihmisten kanssa tehnyt. Ei ole yhteisiä harrastuksia, ei olla koskaan käyty kahvittelemassa tms mitä voisi tehdä selvinpäin.
Perheeni on aina ollut hajalla. Isoveljeni on ainoa jonka kanssa voin jutella asioista, mutta hänellä on oma perheensä ja paljon tekemistä sen kanssa. Käyn silti heidän luonaan niin usein kuin jaksan ja koen, että kehtaan mennä. En jaksa uskoa, että hekään mua jaksavat joka kuukausi katsoa. Muut sisarukset ovat etäisiä ja vaihdetaan kuulumiset muutaman kerran kuukaudessa, joskus harvemmin. Kerran oli kaksikin vuotta taukoa, ettei kuulunut. Vanhempani… Noh se on asia erikseen. Toinen on töissäkäyvä alkoholisti, yksinäinen kuten minäkin. Toinen itsesäälissä koko ikänsä rypenyt ihminen. Ovat onneksi eronneet, ettei tarvitse enää katsella heidän tappeluaan kuten elämäni ensimmäiset 24v olen katsonut.
Ei minulla ole alkoholi ongelmaa ollut, vaan läheisyyden ja yhteisöllisyyden sekä hyväksytyksi tulemisen puute. En ole koskaan kokenut kuuluvani porukkaan, mutta bileporukoita löytyi sentään joka viikonloppu ettei tarvinnut yksin olla. Käyn jopa nykyisin kavereiden juhlissa, mutta otan ehkä pari bisseä ja loppuillan vesilinjalla. Minulla on hauskaa siihen asti kunnes tajuan, että olen ainoa joka lähtee sieltä yksin kotiin ja herää aamulla taas yksin yksiöstään ja lähtee lenkille, ettei tarvitse koko päivää maata sohvalla.
Nyt iltaisin monesti töistä päästyäni mietin vain, että miksi en kelpaa? Miksi olen tälläinen? Miksi en ole ikinä seurustellut? Miksi 10v vanhat teot ja sanomiset palaavat päähäni ja mietin miksi en tehnyt asioita toisin? Miksi mä en kelpaa sellaiseksi kaveriksi, että mua voisi katsella useamminkin kuin pakollisissa juhlissa ja puolen vuoden välein kahvilla? Miksi mä olen surullinen? Miksi haukun itseäni? Miksi en kelpaa edes itselleni? Miksi kelpaisin muillekaan kun en kelpaa edes itselleni? Miksi kelpaisin itselleni kun en kelpaa muille? Miksi olen niin tyhnmä, etten ole päässyt opiskelemaan vaikka olen hakenut? Miksi mä en voi onnistua elämässä? Auttakaa, mä itken todennäköisesti taas itseni uneen kun mietin miksi en vaan voi olla kuten muut ja kelvata edes itselleni.
Anteeksi tajunnanvirrasta, oli vaan pakko vuodattaa jotain jonnekin. Olen kirjoitellut asioita ylös itsellenekin, mutta heitin kaikki paperit pois. En kokenut saavani hyötyä…
Nimetön kirjoitti:
Hei Pulutus!Eikö teidänkin koulussa ole kesälomaa?
Kahden viikon loma tuossa elokuussa kun covid-19 tuli ja sotki harjoittelusuunnitelmat ja työmahdollisuudet. Järjestettiin sitten ns. kesäkoulua jossa on projektiluontoista etätyöskentelyä ja osalle teamsissa tunteja esim. matematiikkaan jne liittyviä kursseja, jotka mulla on suoritettuna jo entisen ammatin lukemisen aikaan.
Tänään 1 viesti, että paikat ovat jo täytetty ja onnea työnhakuun! ...tu.
Jossain se sinunkin (työ)paikka sinua odottaa.... Voimia selättää pettymyksiä 💗
Hei vain hei "päiväkirja". Olen edelleen elonlangassa kiinni. Heikosti, mutta olen. En kelpaa työkkärille, koska olen koulusta tauolla. Siksi Kelallekaan en kelpaa, joten rahaa olen saanut satunnaisilla hanttihommilla elämiseen. Koulusta en saa papereita ilman näyttöjä.
Multa uupuu vain harjoittelupaikka tehdä ne.
En enää tiedä haluanko edes valmistua, koska en kelpaa harjoitteluun joten tuskin kelpaisin töihinkään.
Jouluksi tulee 250€ hanttihommista, joten saan kai jonkun aterian syötyä muutakin kuin kaurapuuroa ja perunaa sekä luumurusinasoppaa ja porkkanoita joista mun ruokavalio on koostunut pääosin koko syksyn. Vuokraan ei oo varaa tammikuulle olenhan koulupudokas ja nuo viranomaiset pallottelee keskenään. Oon elossa, mutta en oo elänyt sekuntiakaan moneen kuukauteen. En ole nähnyt ketään pitkiin aikoihin ja edellinen muu kuin viranomaispuhelu on kesäkuun ja heinäkuun taitteesta noin suurinpiirtein. Välissä on kuitenkin omat tasavuosi synttäritkin. Sain sisaruksilta onnittelut sentään. Vanhat kaverit ei muistaneet kun en somessa mainosta ikääni.
Jouluna tuskin teen muuta kuin syön vähän paremmin. Ehkä suklaatakin jos laskuilta jää rahaa. En oo tehnyt lisää velkaa, mutta en oo kyennyt lyhentämään penniäkään entisiä. Ahdistaa päivä päivältä enemmän kelpaanko enää ikinä normaaliin elämään jossa olisi työ, harrastuksia, kavereita ja ehkä jopa parisuhde. Tuskin.
Koronakaan ei näy juuri arjessa kun ei käy missään ja oon tilannut ruuat ovelle pidemmän aikaa.
Oon niin turtunut olooni ettei edes itketä enää eikä kyllä jaksa mikään ilahduttaakaan oikeasti.
Oon lukenut viikottain 2-4 kirjaa ja treenannut aivan älyttömästi. Oon paremmassa kunnossa kuin koskaan. Sain paikalliselta fb roskalavalta käsipainot joissa säätövaraa. Liki joka päivä joku pieni jumppa tullut tehtyä. Pelannutkin olen melko paljon, mutta pääosin yksin. Ahdistaa tuttuun peliporukkaan meneminen, koska muilla on duunit, perheet ja rahaa tehdä asioita kuten harrastaa. Mulla on rahaa ostaa joskus kahvin seuraksi pulla. Vittu mitä elämää.
Haluan lähteä lenkille.
En vaan pääse ulos kämpästä kun siellä on kohta jo pimeää.
Ei haluta mennä tonne ahdistavaan harmauteen joka vaihtuu mustaksi tunnin sisään.
Mä vihaan tätä pimeää talvea yli kaiken.
Aina 5kk kun on kylmä, mustaa ja pimeää.
Kevät ja kesä menee aina "ihan hyvin", saan asioitani kuntoon ja jaksan uskoa, että joskus mäkin oon viel työssäkäyvä toimeentuleva ihminen jolla on jotain annettavaa kanssaihmisille ja työelämälle. Sit iskee syksy ja vituttaa päivä päivältä kaikki enemmän ja herää se ihana ajatus, että kumpa tää ois ohi. Ei mua kukaan kaipaa kuitenkaan. Ei sukulaiset, vähäiset kaverit eikä työelämä.
Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita. Mulle ei.
Hyvillä ihmisillä on verkostoja ja ihmisiä ympärillä. Mulla ei.
Hyvät ihmiset onnistuu ennenpitkää kun yrittävät tehdä asioita
Minä en ole onnistunut missään.
Apua ei saa kun ei ole rahaa maksaa siitä ja jaksamista tapella sen puolesta, että pääsisi sinne avun piiriin.
- Muokattu moderaattoreiden toimesta 3 vuotta, 11 kuukautta sitten. Syy: -
Ikävä tilanne sinulla. Itselläni venyi valmistuminen 1,5 vuodella harjoittelun viivästymisen takia. Ensimmäinen harjoitteluni tosin keskeytyi sairastumisen takia. Lopulta olin pakkoraossa, jossa opinto-oikeutta annettiin enää 0,5 vuotta, ja tilin saldo läheni pyöreää nollaa.
Pääsin lopulta puoli-ilmaiseen harjoitteluun paikkaan, joka tarjosi vain harjoittelupaikkoja. Jo harjoittelusopimusta allekirjoitettaessa oli tiedossa ettei työtä ole harjoittelun jälkeen. Kyllähän se motivaatiota söi, että toiset ovat onnistuneet saamaan palkallisen harjoittelupaikan, ja mahdollisesti vielä jatkaneet samassa paikassa harjoittelun jälkeen. Itse ei saa edes pakollisia laskuja maksettua pienellä harjoittelukorvauksella, ja valmistuu suoraan työttömäksi. Kirpputorilta ja panttilainaamosta piti puuttuva raha kaivaa.
Totesin silloin, että tämä on pienempi paha, kuin jäädä viranomaisten palloteltavaksi ilman rahaa ja tutkintoa. Tiedän myös ihmisiä, jotka ovat vastaavassa pakkoraossa menneet jonkun tutun yritykseen "ilmaisharjoitteluun" tekemään ei mitään. Tämä toki vaatii jonkun luotettavan tutun, joka haluaa auttaa, ja jolla on uskottava yritys. Eihän se mitään mieltä ylentävää ole, mutta opiskelija-statuksella et saa työttömyysetuutta etkä välttämättä edes toimeentulotukea.
Toisilla ihmisillä on niitä verkostoja ja ihmisiä ympärillä, mutta ihmisen hyvyydellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Joillekin vain osuu aina ne huonot kortit käteen, ja niillä on sitten pelattava. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö tilanne voisi tulevaisuudessa muuttua. Toivon sinulle voimaa jatkaa eteenpäin. Kyllä se harjoittelupaikka vielä löytyy.
Kuka saa kipinän alkaa taistella epäkohtia poistaakseen?!!
Pumppu sille! ❤️
Hei, mitä Pulutus kuuluu nyt? 🙂
Luin tämän keskusteluketjun vasta nyt ja samaistun sinun ja monen muun täällä kirjoittaneen tunteeseen tarpeettomuudesta ja pohjattomasta yksinäisyydestä.