Miksi olen tälläinen?
Olen lueskellut foorumia monesti illan pimeinä tunteina kun olen päätynyt googlettamaan yksinäisyydestäni ja miten pääsen siitä eroon… En ole löytänyt vastausta, mutta päätin purkaa tuntojani tänne, josko se edes hieman auttaisi oloani.
Olen yksinäinen. Tunnen itseni hyödyttömäksi ihmisten silmissä, täysin turhaksi otukseksi joka on olemassa vain, jotta voisi maksaa veroja ja tehdä rahaa työnantajalleen. Minulla on muutama kaveri, jotka asuvat kuitenkin sellaisissa paikoissa jonne autottomana ja kortittomana en voi lähteä kahvittelemaan vaikka tiedän, että he ottaisivat ilomielin minut vastaan. Parhaita hetkiä elämässäni ovatkin ne kun kaverit käyvät kahvilla muutaman kuukauden välein ja saamme puhuttua asioista, vaikka en uskalla edes pahimpia asioitani purkaa noin harvakseltaan näkemilleni ihmisille… Ja se syö miestä.
Olen urheilullinen, normaalin näköinen, toimeentuleva ja fiksuksikin sanottu, rauhallinen tavallinen mies joka osaa kuunnella ja olen siitä saanut jopa tunnustusta. Urheilen nykyisin paljon tappaakseni aikaa ja treenaan usein tavoitteellisesti jotain tapahtumaa kohti. Harrastan terveellisiä elämäntapoja pari vuotta sitten tekemäni elämäntaparemontin jälkeen ja se on poistanut elämästäni aivan liikaa kavereita joiden kanssa ennen juhlistin elämääni baareissa. Nyt ei maistu sellainen elämä ja sitä 90% ihmisistä jotka tunsin, eivät ymmärrä. En osaisi edes heidän kanssaan tehdä muuta kuin ryypätä, koska en ole ikinä muuta näiden ihmisten kanssa tehnyt. Ei ole yhteisiä harrastuksia, ei olla koskaan käyty kahvittelemassa tms mitä voisi tehdä selvinpäin.
Perheeni on aina ollut hajalla. Isoveljeni on ainoa jonka kanssa voin jutella asioista, mutta hänellä on oma perheensä ja paljon tekemistä sen kanssa. Käyn silti heidän luonaan niin usein kuin jaksan ja koen, että kehtaan mennä. En jaksa uskoa, että hekään mua jaksavat joka kuukausi katsoa. Muut sisarukset ovat etäisiä ja vaihdetaan kuulumiset muutaman kerran kuukaudessa, joskus harvemmin. Kerran oli kaksikin vuotta taukoa, ettei kuulunut. Vanhempani… Noh se on asia erikseen. Toinen on töissäkäyvä alkoholisti, yksinäinen kuten minäkin. Toinen itsesäälissä koko ikänsä rypenyt ihminen. Ovat onneksi eronneet, ettei tarvitse enää katsella heidän tappeluaan kuten elämäni ensimmäiset 24v olen katsonut.
Ei minulla ole alkoholi ongelmaa ollut, vaan läheisyyden ja yhteisöllisyyden sekä hyväksytyksi tulemisen puute. En ole koskaan kokenut kuuluvani porukkaan, mutta bileporukoita löytyi sentään joka viikonloppu ettei tarvinnut yksin olla. Käyn jopa nykyisin kavereiden juhlissa, mutta otan ehkä pari bisseä ja loppuillan vesilinjalla. Minulla on hauskaa siihen asti kunnes tajuan, että olen ainoa joka lähtee sieltä yksin kotiin ja herää aamulla taas yksin yksiöstään ja lähtee lenkille, ettei tarvitse koko päivää maata sohvalla.
Nyt iltaisin monesti töistä päästyäni mietin vain, että miksi en kelpaa? Miksi olen tälläinen? Miksi en ole ikinä seurustellut? Miksi 10v vanhat teot ja sanomiset palaavat päähäni ja mietin miksi en tehnyt asioita toisin? Miksi mä en kelpaa sellaiseksi kaveriksi, että mua voisi katsella useamminkin kuin pakollisissa juhlissa ja puolen vuoden välein kahvilla? Miksi mä olen surullinen? Miksi haukun itseäni? Miksi en kelpaa edes itselleni? Miksi kelpaisin muillekaan kun en kelpaa edes itselleni? Miksi kelpaisin itselleni kun en kelpaa muille? Miksi olen niin tyhnmä, etten ole päässyt opiskelemaan vaikka olen hakenut? Miksi mä en voi onnistua elämässä? Auttakaa, mä itken todennäköisesti taas itseni uneen kun mietin miksi en vaan voi olla kuten muut ja kelvata edes itselleni.
Anteeksi tajunnanvirrasta, oli vaan pakko vuodattaa jotain jonnekin. Olen kirjoitellut asioita ylös itsellenekin, mutta heitin kaikki paperit pois. En kokenut saavani hyötyä…
Kaikki paikat kiinni. Työharjoittelut peruttu, koulu etäopetuksena. Hyviä tekoja kaikki ja tarpeellisia. Se vaan tässä huolettaa, että ainoat sosiaaliset kontaktini ovat olleet koulussa viimeisinä aikoina. Saa nähdä kuinka pahasti pää hajoaa täydelliseen yksinäisyyteen ennen kuin tää ralli on ohi. Ahistaa jo valmiiksi ihan hitosti. Jaksankohan tämän ohi...
- Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: Liian aikainen painallus Lähetä nappiin
Haluatko kertoa, missä päin suunnilleen asut?
Onko kukaan yksinäinen harkinnut muuttavansa johonkin kimppakämppään? En ymmärrä, miksi yksinäiset ihmiset eivät tunnu kohtaavan. Miksi he vain kertovat tarinansa netissä, toiset yksinäiset vastaavat kokevansa samaa, ja sitten homma vaan jatkuu entiseen tapaan. Itse kärsin yksinäisyydestä lapsena, kun en nettiä vielä oikeen käyttänyt. Nykyään on mielestäni todella hyvät mahdollisuudet löytää samanlaisista ongelmista kärsiviä ihmisiä, jotka ymmärtäisivät ja osaisivat varmasti käyttäytyä juuri niin, kuin itsekin toivoisi toisen käyttäytyvän. Tai ainakin paremmin kuin muut. Mutta eikö kukaan halua tavata oikeasti? Valaiskaahan minua.
Jollei ihmisillä ole muuta yhteistä kuin olemattomat sosiaaliset taidot ja yksinäisyys niin siitä ei ystävyyttä varmasti synny.
Elämä jatkuu vaikka talous romahti täysin keikkaduunien loppuessa ja nyt oleskelen vain neljän seinän sisällä. En usko selviäväni enää kuivinnahoin vaan ulosotto ja maksumerkinnät sun muut odottaa. Kamala fiilis, mutta en jaksa stressata. En vaan voi kertoa kellekään koskaan tästä, häpeä on liian suuri kun 30v ihminen ei itse pärjää elämässään millään tasolla. Tekisi mieli vaan lopettaa koko paska jollain tavalla. Resetoida itsensä tai vaikka hakeutua laitokseen, vankilaan tms. jonnekin missä ei tartte enää yrittääkään pitää itsestään huolta jatkuvasti epäonnistuen. Liikaa epäonnistumisia elämässä tappoi minut sisältä. En osaa edes itkeä enää vaikka haluaisinkin.
Toistaiseksi on vielä sentään pleikkari päällä kun netti on maksettu vuokran mukana ja sähkö peritään vasta kesäkuussa. KELA ei auta ja töitä ei tässä maailmantilanteessa saa. Tänään uutisotsikko "15% enemmän itsemurhia" herätti uinuvat tunteet pintaan ja oli ns. pakko kirjoittaa tänne. Ollut täysin tunteetonta kulkua viime viikot. Olen 4 päivänä tehnyt koulutehtäviä 8h päivässä. Olen syönyt paljaaltaan riisiä, makaronia tai kaurapuuroa kaksi kertaa päivässä, urheillut ja pelannut. Löytöpullo rahoilla saa välillä jotain muuta ruokaa ostetuksi. Yhtään ihmiskontaktia ei opettajan lisäksi ole ollut. Ruoka-avun hakemisen kulut olisivat enemmän kuin ruuan hinta ja kävellen kuluttaisin haetun ruoka-annoksen jo matkan pituuden takia itse kävelyn aikana, joten olen jättänyt hakematta..
Hei Pulutus.
Hyvä kun elämä jatkuu vaikka olosuhteet vaikeutu. Älä resetoi itseä! Äläkä hankkiudu vaikeuksiin, jotain elämän on pakko avata. Sisältä syntyminen on ihme, sitä elämä haluaa meille antaa. Hyvä, että kontakti opettajaan on vielä ollut.
Ruokakin olis hyvä, jos vois olla monipuolista, ei aina samaa. Mutt hyvä, että on ollut sitä kuitenkin. Oletko tietoinen, että on instansseja joissa jakavat ilmaiseksi ruokakasseja? Täällä alueella jakaa vaan ev lut srk, ja vaan kerran kuukaudessa ja vain kuivamuonia, ja joitain kouluilta pakastettuja ruokia voi myös saada. Siis tuon systeemin kautta. Täällä pitää ensin soittaa tai laittaa txt diakoniatyöntekijän nroon ja ilm.tarvivansa ruokaa, joka tekee jokaiselle ruokapussin ja sovittuna aikana sen voi hakea hakupaikasta. (Sitä en käsitä miksi se pitää ovenraosta antaa://)
Sen mitä ehdin tätä ketjuasi lukea, sain sinusta käsityksen, ettei elämä ole ollut kohdallasi reilu. Kysyt otsikossa miksi olet tällainen. Vaistoan, että sinua parempaa tyyppiä saa kauan hakea. Voimia sun viikonloppuun ja loppukevääseen!
Koululta ruoka-apu olisi lähin, 6km suuntaansa kahdesti viikossa omiin astioihin. Seurakunta on 8.5km päässä josta saisi jotain, mutta käytännössä sekin on eu ruoka-apua joka on kuivaruokaa: samaa mitä ostan itsekin. Matka ei sinällään ole este, mutta sillä hinnalla ei oikein kaupasta paranna saatujakaan ruokia kuin satunnaisesti. Ruuanlaadussa ei ole pahemmin mitään sanottavaa tai moitittavaa, mutta vihannekset uupuvat kuten muut proteiinit kuin soijarouhe tai satunnaiset pavut jos pulloja löytyy paljon. Marjatkin ovat jo pakkaesesta loppuneet.
Lihaa en syö ihan hinnan ja osittain teho-maataloutta vastustaakseni. Riistaa syön, jos satun saamaan.
Tomaatteja kasvaa partsilla sentään.
Haluan pois. Ei ole valoa, eikä tulevaisuutta. Miksi pitäisi jaksaa ja yrittää päivästä toiseen kun en vieläkään ole töitä saanut tai löytänyt yhtään ihmistä ympärilleni? Miksi sain näin paskat kortit elämääni?
Suljetulle hoitoon tai vankilaan pitää mennä, ettei tartte enää itse ajatella. Saisi vaan olla yrittämättä. Nukkua ja kuolla pois kaikessa hiljaisuudessa. Ihan kuin kukaan jaksaisi välittää vaikka tekisin sen itse. Tuskin.
En tee koska nautin kivusta ja tuskasta. Elämäni on paskaa ja yksinäistä, mutta se on elämää. Tämä ei voi silti kauaa jatkua näin, koska kohta mulla ei ole mitään jäljellä. Katto on pään päällä, mutta nyt en saa enää rahaa mistään. Ei velaksi tai tueksi. Saispa töitä jolla eläisi, vaan ilman maisterintutkintoa ja 5v työkokemusta ei saa edes vittu varastotyötä. Ei voi olla näin saatana.
En ole käynyt ulkona kuukausiin kuin lenkillä ja nekin olen tehnyt 01-04 yöllä. Ruuan tilaan ovelle ja silloinkin pyydän jättämään oven taakse, etten joudu näyttämään itseäni kellekään. Ei tälläinen ihminen kuulu tähän yhteiskuntaan, en tule ikinä kelpaamaan mihinkään. Eikä apua saa, se on tässä kaikkein paskinta paskaa. Pompotellaan vain ja vittuillaan päälle, että menisit tuonne ja tuonne ja oletko tehnyt tuon ja tuon...
Jospa olisi saanut paremmat kortit, näillä ei tätä peliä nimeltä elämä voi pelata.
Häpeä ei ole kevyttä seuraa. Olet ihminen! Mies vielä! Hyvä kun jaksat yhä ottaa näin yhteyttä muihin! mitenhän paljon täällä tukinetissäkin käy lukemassa samankaltaisessa tilanteessa olevia? Ei varmaankaan lohduta ajatus, että et ole ainoa joka kokee yksinäisyyden rankkana?
Tuo häpeän kokemus on tuttua. Saman seurassa olen itsekin saanut kasvaa. Ehkä leukaperät on liian löyhät kun ajatukset miltei karkaa (ääneen) niissäkin tilanteissa, joissa olis parempi pitää ne sisällään.
Kuvaat elämää korttipakaksi. Ehkä sinun valttikortit on vielä osumatta käsiin? Pelataanko seiskaa?
Sitäkin taitaa olla montaa lajia, mitä niistä olet tottunut pelaamaan?
En minä pelaa. Sehän tässä onkin paskaa, että koko homma on vain peliä. Jollet huijaa, vääristele ja kerro valkoisia valheita, kiillota kuvaasi ja jätä kertomatta asioita kun kysytään miten menee niin olet outo, suorastaan hylkiö, jotain saastaista jota pitää välttää kuin ruttoa. En minä jaksa olla epäaito pelaaja kun haluaisin vain elää elämää pelaamatta. Ei jaksa huijata ja olla jotain kiiltokuvaa kun kaikki sen tietää, että elämä ei ole sitä pelkästään. Kun menee hyvin niin voin vastata kysymykseen "miten menee" "kiitos kysymästä, hyvin" enkä vain tavan vuoksi, koska niin kuuluu pelissä tehdä. Valehdella ei kuulu muutenkaan elämässä.
Tänään en jaksanut taaskaan laittaa työhakemuksia. En ole jaksanut moneen päivään laittaa edellisen putken jälkeen. Eipä tosin ole paikkojakaan mihin laittaa kun ei ole korkeakoulututkintoa.
Hei jos olet mieshenkilö, hankkiudu aikuisopistoon opiskelemaan vaikka metallialan perustutkintoa. Jos vähänkin olet sensorttinen että haluat oppia hyväpalkkaisen työn. Siis elämässä ei vaadita korkeakoulututkintoa pärjätäkseen työmaailmassa.
Levyseppähitsaajana pääset hitsailemaan ammatikses, ja palkka parempi kuin naisvaltaisilla aloilla. Ja töitä on. Missäpäin maata elätkään. Yleensä on.
Sama juttu jos olet naishenkilö. Jossain vaiheessa varsinkin työmaailmassa rummutettiin naisia metallialalle. Parempi vielä jos jatkotutkinnon siihen tekee, koneistajana. Vielä parempi palkka.
Olen poistunut tuolta metallialalta vuosien jälkeen. Muutama vuosi jatkuvia YT neuvotteluja, vuokratyövoimalla alan valtaamista ja huonoja työoloja sekä välinpitämättömiä työnantajia riitti minulle. Noihin hommiin varmasti pääsisi kyllä, ei vain jaksa sitä showta enää alkaen mm. pätkätöistä. Koulutin aikanaan kymmeniä kielitaidottomia puolalaisia alalle vain todetakseni, että kotimaiset osaajat syrjäytettiin hinnan takia.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: Vastaus jäi kesken
Pelillä tarkoitin vaikka kortinpeluuta, seurapelejä, en noita huijauksia ja hyväksikäyttöjä, tekopelejä. Missähän voisit löytää aitoja ihmisiä vailla suojakuoria? eikö se tee meistä yksinäisiä? suojautuminen? kuoreen?
Työmaailma on tuota mitä kuvasit. Taitavimmat taktikoijat lentävät kukasta kukkaan, muuallakin kuin työmailla. Vallassa ja hyvässä asemassa olevia ei kiinnosta hyvinvointi, alaistensa, ei työkavereiden.
Tuo mitä kirjoitit työhakuihin liittyen, totta on, että työmaailmassa muuttunut painoarvo papereihin, mitä enemmän tutkintoja suoritettuna, sitä pätevämpi vaikka vaan harvoin se tarkoittaa, että osaisi käytännössä mitä teoriassa tietää.
Jotenkin olet masentuneen oloinen. Oletko hakeutunut lomalle, johonkin johon terveystilanteen perusteella voit päästä, yksinäisenäkin? Nyt ei yhtäkkiä tule mieleen kuin esim. Solaris-lomat. Tuommoisella lomalla viikon hinta on omavastuu, sanoikohan joku 5 pv, omavastuu yht. 100e koko tuolta ajalta sisältäen ruoat, majoittumisen ja joitain aktiviteettimahdollisuuttakin. Sosiaali-ja terveysministeriö tuon takana, Veikkauksen kautta tuohon tuki, vain omavastuu omalla kontolla. Onko tuttu sinulle tuollainenj tuettu loma?
Yleensä nuo lomat haussa keväällä, joten jos haet peruutuspaikkaa, jos kiinnostuit ajatuksesta googlatessa, toivon että löytyisi mahdollisuus lomaan. Iässäsi on maailmassa runsaasti mahdollisuuksia, jos on voimia tarttua niihin.
Masennuksen vastapoolina virkistyminen. Jotenkin positiivisuutta lisää elämään saaneena voi kohdalle sattua ihminen, josta kiinnostut ja joka huomaa sinut sellaisena kuin olet. Rohkeutta ja voimia, toivoa, 🍀🍎🍉🍇🌹 mukavaa kesää!
Pulutus kirjoitti:
Koulutin aikanaan kymmeniä kielitaidottomia puolalaisia alalle vain todetakseni, että kotimaiset osaajat syrjäytettiin hinnan takia.
Tätähän tämä taitaa nykyään olla. Mansikanpoiminnasta alkaen kaikki teetetään ulkomaalaisilla. Tai jos ei ulkomaalaisilla, niin automaatiolla. Inhottaa katsella itsepalvelukassojen luona päivystäviä neuvovia myyjiä, jotka joutuvat sahaamaan omaa oksaansa opettamalla asiakkaita tekemään heidän työnsä. Sama juttu lentokenttien lähtöselvitys- ja transfer-pisteiden hoitajien kanssa.
Pulutus kirjoitti:
Olen lueskellut foorumia monesti illan pimeinä tunteina kun olen päätynyt googlettamaan yksinäisyydestäni ja miten pääsen siitä eroon… En ole löytänyt vastausta, mutta päätin purkaa tuntojani tänne, josko se edes hieman auttaisi oloani.Olen yksinäinen. Tunnen itseni hyödyttömäksi ihmisten silmissä, täysin .....Harrastan terveellisiä elämäntapoja pari vuotta sitten tekemäni elämäntaparemontin jälkeen .....
Onneksi olkoon tästä! Aika harvalta onnistuu tämä.
Nyt iltaisin monesti töistä päästyäni mietin vain, että miksi en kelpaa? Miksi olen tälläinen? Miksi en ole ikinä seurustellut? Miksi 10v vanhat teot ja sanomiset palaavat päähäni ja mietin miksi en tehnyt asioita toisin? Miksi mä en kelpaa sellaiseksi kaveriksi, että mua voisi katsella useamminkin kuin pakollisissa juhlissa ja puolen vuoden välein kahvilla?
Menneitä ei voi muuttaa, omaa asennetta niihin voi jos ahdistavat.
Miksi mä olen surullinen? Miksi haukun itseäni? Miksi en kelpaa edes itselleni? Miksi kelpaisin muillekaan kun en kelpaa edes itselleni?
Mistä nuo vaatimukset itseen liittyen nousee?
Miksi kelpaisin itselleni kun en kelpaa muille?
Meissä ihmisissä yleensä ainakin se valuvika, rajallisuus; voimavarat, älyäminen, toisen huomioiminen, välittämisen osoittaminen vaikka moikkaamalla edes mikä voisi olla ehkä enemmänkin yhteyden alku... ja toisaalta joidenkin kohdalla rajattomuus; rajan rikkominen ylikävellen milloin mitenkin.
Miksi olen niin tyhnmä, etten ole päässyt opiskelemaan vaikka olen hakenut?
Yrittänyttä ei laiteta charlie brown; asiaan on voinut vaikuttaa monet seikat: huonosti osuneet tärpit joilla olet hakuun valmistautunut, sen vuoden sen alan hakijoiden määrä ylittynyt roimasti, huono tuuri, jännitys, pelonsekaiset tunteet sotkeneet ajatuksia vastauksia kirjatessa.... Kannattaa hakea uudestaan rentoutuneella mielellä: opiskelupaikka avautuu, jos on avautuakseen, jos on tarkoitus, jos on sun ala.
Miksi mä en voi onnistua elämässä? Auttakaa, mä itken todennäköisesti taas itseni uneen kun mietin miksi en vaan voi olla kuten muut ja kelvata edes itselleni.
Yleensä ajatellaan, että ihminen on elämää varten. Mutta eihän se niin mene. Elämä on ihmistä varten. Elämä saadaan syntyessä tähän maailmaan. Tuleepa kohdalle mitä tahansa, elämä kantaa kun on sinut itsensä kanssa. Vaikeuksien kautta voittoon. Pääasia, ettei luovuteta.
On kyllä olotilat taas. Olin napin painalluksen päästä, että haen apua mutta en mä kehdannut taaskaan sinne soittaa. En vaan kykene soittamaan näitä puheluita. En edes vaikka olisi pakko. En kykene edes ilmoittamaan koululle, etten saa tehtäviä tehtyä vaikka heitä se tuskin kiinnostaa yhtään. Odotan vain, että he huomaavat etten ole enää tehnyt mitään valmistumiseni eteen ja pistävät pelin poikki ettei tarvitse itse miettiä asiaa. Kun on käytännössä 24/7 samassa huoneessa eli yksiössäni niin ei täällä voi jaotella aikaa etäopiskeluun tai vapaa-aikaan. Ei onnistu. Ei minulta. Etäopiskelu ei sovi minulle, en saa vietettyä vapaata enkä tehtyä työtä kun koko ajan pyörii molemmat mielessä. Eri asia olisi jos kykenisi työskentelemään jossain muualla, esim koulun tiloissa. Ei onnistu.
En kykene ilmoittamaan sukulaisille, etten ole tulossa mökkireissulle vaikka jo asiasta hieman sovittiinkin. Odotan vain, että soittavat missä menen ja olenko tulossa. En kykene katsomaan pankkitilille, etten huomaa sen olevan tyhjä. Odotan vain mikä päivä kortti ei kassalla enää käykään. Sen jälkeen annan sen kuuluisan elämän taas kantaa.
Tänään tuli taas kaksi viestiä, että valitettavasti emme ottaneet sinua jatkokierroksille mutta hakemus oli kiinnostava ja hyvä, valitettavasti vain työhön vaadittavat paperit ja kokemus puuttuu. En tule ikinä ymmärtämään tätä maailmaa jossa joku paperinpala menee kaiken edelle. En tule valmistumaan tästäkään koulusta, mutta en tiedä mitä seuraavaksi lähden yrittämään joskos onnistuisin. En oikeastaan uskalla enää yrittää, koska epäonnistumisen pelko alkaa olemaan liian iso mörkö.
Viimeaikoina yöllä tehdyissä treeneissäkin olen vain mennyt helpoimman kautta, etten epäonnistuisi. Olen tehnyt siis tarkoituksella liian helppoja treenejä, normaaleja vauhtejani helpommalla vauhdilla, että treenit näyttäisi onnistuneelta kun olen pystynyt tavoitteisiin vaikkei siinä ole mitään järkeä koska nämä eivät enää minua kehitä. Mutta enhän ainakaan epäonnistunut!
Hei Pulutus!
Eikö teidänkin koulussa ole kesälomaa?