Miksi olen tälläinen?

Miksi olen tälläinen?

Käyttäjä Pulutus aloittanut aikaan 10.08.2018 klo 21:07 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Pulutus kirjoittanut 10.08.2018 klo 21:07

Olen lueskellut foorumia monesti illan pimeinä tunteina kun olen päätynyt googlettamaan yksinäisyydestäni ja miten pääsen siitä eroon… En ole löytänyt vastausta, mutta päätin purkaa tuntojani tänne, josko se edes hieman auttaisi oloani.

Olen yksinäinen. Tunnen itseni hyödyttömäksi ihmisten silmissä, täysin turhaksi otukseksi joka on olemassa vain, jotta voisi maksaa veroja ja tehdä rahaa työnantajalleen. Minulla on muutama kaveri, jotka asuvat kuitenkin sellaisissa paikoissa jonne autottomana ja kortittomana en voi lähteä kahvittelemaan vaikka tiedän, että he ottaisivat ilomielin minut vastaan. Parhaita hetkiä elämässäni ovatkin ne kun kaverit käyvät kahvilla muutaman kuukauden välein ja saamme puhuttua asioista, vaikka en uskalla edes pahimpia asioitani purkaa noin harvakseltaan näkemilleni ihmisille… Ja se syö miestä.

Olen urheilullinen, normaalin näköinen, toimeentuleva ja fiksuksikin sanottu, rauhallinen tavallinen mies joka osaa kuunnella ja olen siitä saanut jopa tunnustusta. Urheilen nykyisin paljon tappaakseni aikaa ja treenaan usein tavoitteellisesti jotain tapahtumaa kohti. Harrastan terveellisiä elämäntapoja pari vuotta sitten tekemäni elämäntaparemontin jälkeen ja se on poistanut elämästäni aivan liikaa kavereita joiden kanssa ennen juhlistin elämääni baareissa. Nyt ei maistu sellainen elämä ja sitä 90% ihmisistä jotka tunsin, eivät ymmärrä. En osaisi edes heidän kanssaan tehdä muuta kuin ryypätä, koska en ole ikinä muuta näiden ihmisten kanssa tehnyt. Ei ole yhteisiä harrastuksia, ei olla koskaan käyty kahvittelemassa tms mitä voisi tehdä selvinpäin.

Perheeni on aina ollut hajalla. Isoveljeni on ainoa jonka kanssa voin jutella asioista, mutta hänellä on oma perheensä ja paljon tekemistä sen kanssa. Käyn silti heidän luonaan niin usein kuin jaksan ja koen, että kehtaan mennä. En jaksa uskoa, että hekään mua jaksavat joka kuukausi katsoa. Muut sisarukset ovat etäisiä ja vaihdetaan kuulumiset muutaman kerran kuukaudessa, joskus harvemmin. Kerran oli kaksikin vuotta taukoa, ettei kuulunut. Vanhempani… Noh se on asia erikseen. Toinen on töissäkäyvä alkoholisti, yksinäinen kuten minäkin. Toinen itsesäälissä koko ikänsä rypenyt ihminen. Ovat onneksi eronneet, ettei tarvitse enää katsella heidän tappeluaan kuten elämäni ensimmäiset 24v olen katsonut.

Ei minulla ole alkoholi ongelmaa ollut, vaan läheisyyden ja yhteisöllisyyden sekä hyväksytyksi tulemisen puute. En ole koskaan kokenut kuuluvani porukkaan, mutta bileporukoita löytyi sentään joka viikonloppu ettei tarvinnut yksin olla. Käyn jopa nykyisin kavereiden juhlissa, mutta otan ehkä pari bisseä ja loppuillan vesilinjalla. Minulla on hauskaa siihen asti kunnes tajuan, että olen ainoa joka lähtee sieltä yksin kotiin ja herää aamulla taas yksin yksiöstään ja lähtee lenkille, ettei tarvitse koko päivää maata sohvalla.

Nyt iltaisin monesti töistä päästyäni mietin vain, että miksi en kelpaa? Miksi olen tälläinen? Miksi en ole ikinä seurustellut? Miksi 10v vanhat teot ja sanomiset palaavat päähäni ja mietin miksi en tehnyt asioita toisin? Miksi mä en kelpaa sellaiseksi kaveriksi, että mua voisi katsella useamminkin kuin pakollisissa juhlissa ja puolen vuoden välein kahvilla? Miksi mä olen surullinen? Miksi haukun itseäni? Miksi en kelpaa edes itselleni? Miksi kelpaisin muillekaan kun en kelpaa edes itselleni? Miksi kelpaisin itselleni kun en kelpaa muille? Miksi olen niin tyhnmä, etten ole päässyt opiskelemaan vaikka olen hakenut? Miksi mä en voi onnistua elämässä? Auttakaa, mä itken todennäköisesti taas itseni uneen kun mietin miksi en vaan voi olla kuten muut ja kelvata edes itselleni.

Anteeksi tajunnanvirrasta, oli vaan pakko vuodattaa jotain jonnekin. Olen kirjoitellut asioita ylös itsellenekin, mutta heitin kaikki paperit pois. En kokenut saavani hyötyä…

Käyttäjä Pulutus kirjoittanut 14.03.2020 klo 19:16

Kaikki paikat kiinni. Työharjoittelut peruttu, koulu etäopetuksena. Hyviä tekoja kaikki ja tarpeellisia. Se vaan tässä huolettaa, että ainoat sosiaaliset kontaktini ovat olleet koulussa viimeisinä aikoina. Saa nähdä kuinka pahasti pää hajoaa täydelliseen yksinäisyyteen ennen kuin tää ralli on ohi. Ahistaa jo valmiiksi ihan hitosti. Jaksankohan tämän ohi...

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 kuukautta, 4 viikkoa sitten. Syy: Liian aikainen painallus Lähetä nappiin
Käyttäjä Eop kirjoittanut 20.03.2020 klo 19:44

Haluatko kertoa, missä päin suunnilleen asut?

Onko kukaan yksinäinen harkinnut muuttavansa johonkin kimppakämppään? En ymmärrä, miksi yksinäiset ihmiset eivät tunnu kohtaavan. Miksi he vain kertovat tarinansa netissä, toiset yksinäiset vastaavat kokevansa samaa, ja sitten homma vaan jatkuu entiseen tapaan. Itse kärsin yksinäisyydestä lapsena, kun en nettiä vielä oikeen käyttänyt. Nykyään on mielestäni todella hyvät mahdollisuudet löytää samanlaisista ongelmista kärsiviä ihmisiä, jotka  ymmärtäisivät ja osaisivat varmasti käyttäytyä juuri niin, kuin itsekin toivoisi toisen käyttäytyvän. Tai ainakin paremmin kuin muut. Mutta eikö kukaan halua tavata oikeasti? Valaiskaahan minua.

 

Käyttäjä Pulutus kirjoittanut 15.05.2020 klo 09:01

Jollei ihmisillä ole muuta yhteistä kuin olemattomat sosiaaliset taidot ja yksinäisyys niin siitä ei ystävyyttä varmasti synny.

Elämä jatkuu vaikka talous romahti täysin keikkaduunien loppuessa ja nyt oleskelen vain neljän seinän sisällä. En usko selviäväni enää kuivinnahoin vaan ulosotto ja maksumerkinnät sun muut odottaa. Kamala fiilis, mutta en jaksa stressata. En vaan voi kertoa kellekään koskaan tästä, häpeä on liian suuri kun 30v ihminen ei itse pärjää elämässään millään tasolla. Tekisi mieli vaan lopettaa koko paska jollain tavalla. Resetoida itsensä tai vaikka hakeutua laitokseen, vankilaan tms. jonnekin missä ei tartte enää yrittääkään pitää itsestään huolta jatkuvasti epäonnistuen. Liikaa epäonnistumisia elämässä tappoi minut sisältä. En osaa edes itkeä enää vaikka haluaisinkin.

Toistaiseksi on vielä sentään pleikkari päällä kun netti on maksettu vuokran mukana ja sähkö peritään vasta kesäkuussa. KELA ei auta ja töitä ei tässä maailmantilanteessa saa. Tänään uutisotsikko "15% enemmän itsemurhia" herätti uinuvat tunteet pintaan ja oli ns. pakko kirjoittaa tänne. Ollut täysin tunteetonta kulkua viime viikot. Olen 4 päivänä tehnyt koulutehtäviä 8h päivässä. Olen syönyt paljaaltaan riisiä, makaronia tai kaurapuuroa kaksi kertaa päivässä, urheillut ja pelannut. Löytöpullo rahoilla saa välillä jotain muuta ruokaa ostetuksi. Yhtään ihmiskontaktia ei opettajan lisäksi ole ollut. Ruoka-avun hakemisen kulut olisivat enemmän kuin ruuan hinta ja kävellen kuluttaisin haetun ruoka-annoksen jo matkan pituuden takia itse kävelyn aikana, joten olen jättänyt hakematta..

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 16.05.2020 klo 10:58

Hei Pulutus.

Hyvä kun elämä jatkuu vaikka olosuhteet vaikeutu. Älä resetoi itseä! Äläkä hankkiudu vaikeuksiin, jotain elämän on pakko avata. Sisältä syntyminen on ihme, sitä elämä haluaa meille antaa. Hyvä, että kontakti opettajaan on vielä ollut.

Ruokakin olis hyvä, jos vois olla monipuolista, ei aina samaa. Mutt hyvä, että on ollut sitä kuitenkin. Oletko tietoinen, että on instansseja joissa jakavat ilmaiseksi ruokakasseja? Täällä alueella jakaa vaan ev lut srk, ja vaan kerran kuukaudessa ja vain kuivamuonia, ja joitain kouluilta pakastettuja ruokia voi myös saada. Siis tuon systeemin kautta. Täällä pitää ensin soittaa tai laittaa txt diakoniatyöntekijän nroon ja ilm.tarvivansa ruokaa, joka tekee jokaiselle ruokapussin ja sovittuna aikana sen voi hakea hakupaikasta. (Sitä en käsitä miksi se pitää ovenraosta antaa://)

Sen mitä ehdin tätä ketjuasi lukea, sain sinusta käsityksen, ettei elämä ole ollut kohdallasi reilu. Kysyt otsikossa miksi olet tällainen. Vaistoan, että sinua parempaa tyyppiä saa kauan hakea. Voimia sun viikonloppuun ja loppukevääseen!

 

Käyttäjä Pulutus kirjoittanut 17.05.2020 klo 20:31

Koululta ruoka-apu olisi lähin, 6km suuntaansa kahdesti viikossa omiin astioihin. Seurakunta on 8.5km päässä josta saisi jotain, mutta käytännössä sekin on eu ruoka-apua joka on kuivaruokaa: samaa mitä ostan itsekin. Matka ei sinällään ole este, mutta sillä hinnalla ei oikein kaupasta paranna saatujakaan ruokia kuin satunnaisesti. Ruuanlaadussa ei ole pahemmin mitään sanottavaa tai moitittavaa, mutta vihannekset uupuvat kuten muut proteiinit kuin soijarouhe tai satunnaiset pavut jos pulloja löytyy paljon. Marjatkin ovat jo pakkaesesta loppuneet.

Lihaa en syö ihan hinnan ja osittain teho-maataloutta vastustaakseni. Riistaa syön, jos satun saamaan.

Tomaatteja kasvaa partsilla sentään.

Käyttäjä Pulutus kirjoittanut 09.07.2020 klo 13:51

Haluan pois. Ei ole valoa, eikä tulevaisuutta. Miksi pitäisi jaksaa ja yrittää päivästä toiseen kun en vieläkään ole töitä saanut tai löytänyt yhtään ihmistä ympärilleni? Miksi sain näin paskat kortit elämääni?

Suljetulle hoitoon tai vankilaan pitää mennä, ettei tartte enää itse ajatella. Saisi vaan olla yrittämättä. Nukkua ja kuolla pois kaikessa hiljaisuudessa. Ihan kuin kukaan jaksaisi välittää vaikka tekisin sen itse. Tuskin.

En tee koska nautin kivusta ja tuskasta. Elämäni on paskaa ja yksinäistä, mutta se on elämää. Tämä ei voi silti kauaa jatkua näin, koska kohta mulla ei ole mitään jäljellä. Katto on pään päällä, mutta nyt en saa enää rahaa mistään. Ei velaksi tai tueksi. Saispa töitä jolla eläisi, vaan ilman maisterintutkintoa ja 5v työkokemusta ei saa edes vittu varastotyötä. Ei voi olla näin saatana.

En ole käynyt ulkona kuukausiin kuin lenkillä ja nekin olen tehnyt 01-04 yöllä. Ruuan tilaan ovelle ja silloinkin pyydän jättämään oven taakse, etten joudu näyttämään itseäni kellekään. Ei tälläinen ihminen kuulu tähän yhteiskuntaan, en tule ikinä kelpaamaan mihinkään. Eikä apua saa, se on tässä kaikkein paskinta paskaa. Pompotellaan vain ja vittuillaan päälle, että menisit tuonne ja tuonne ja oletko tehnyt tuon ja tuon...

 

Jospa olisi saanut paremmat kortit, näillä ei tätä peliä nimeltä elämä voi pelata.

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 09.07.2020 klo 17:27

Häpeä ei ole kevyttä seuraa. Olet ihminen!  Mies vielä!  Hyvä kun jaksat yhä ottaa näin yhteyttä muihin! mitenhän paljon täällä tukinetissäkin käy lukemassa samankaltaisessa tilanteessa olevia? Ei varmaankaan lohduta ajatus, että et ole ainoa joka kokee yksinäisyyden rankkana?

Tuo häpeän kokemus on tuttua. Saman seurassa olen itsekin saanut kasvaa. Ehkä leukaperät on liian löyhät kun ajatukset miltei karkaa (ääneen) niissäkin tilanteissa, joissa olis parempi pitää ne sisällään.

Kuvaat elämää korttipakaksi. Ehkä sinun valttikortit on vielä osumatta käsiin? Pelataanko seiskaa?

Sitäkin taitaa olla montaa lajia, mitä niistä olet tottunut pelaamaan?

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 päivä, 20 tuntia sitten. Syy: korjasin näppäilyvirheitä