Miksi olen tälläinen?
Olen lueskellut foorumia monesti illan pimeinä tunteina kun olen päätynyt googlettamaan yksinäisyydestäni ja miten pääsen siitä eroon… En ole löytänyt vastausta, mutta päätin purkaa tuntojani tänne, josko se edes hieman auttaisi oloani.
Olen yksinäinen. Tunnen itseni hyödyttömäksi ihmisten silmissä, täysin turhaksi otukseksi joka on olemassa vain, jotta voisi maksaa veroja ja tehdä rahaa työnantajalleen. Minulla on muutama kaveri, jotka asuvat kuitenkin sellaisissa paikoissa jonne autottomana ja kortittomana en voi lähteä kahvittelemaan vaikka tiedän, että he ottaisivat ilomielin minut vastaan. Parhaita hetkiä elämässäni ovatkin ne kun kaverit käyvät kahvilla muutaman kuukauden välein ja saamme puhuttua asioista, vaikka en uskalla edes pahimpia asioitani purkaa noin harvakseltaan näkemilleni ihmisille… Ja se syö miestä.
Olen urheilullinen, normaalin näköinen, toimeentuleva ja fiksuksikin sanottu, rauhallinen tavallinen mies joka osaa kuunnella ja olen siitä saanut jopa tunnustusta. Urheilen nykyisin paljon tappaakseni aikaa ja treenaan usein tavoitteellisesti jotain tapahtumaa kohti. Harrastan terveellisiä elämäntapoja pari vuotta sitten tekemäni elämäntaparemontin jälkeen ja se on poistanut elämästäni aivan liikaa kavereita joiden kanssa ennen juhlistin elämääni baareissa. Nyt ei maistu sellainen elämä ja sitä 90% ihmisistä jotka tunsin, eivät ymmärrä. En osaisi edes heidän kanssaan tehdä muuta kuin ryypätä, koska en ole ikinä muuta näiden ihmisten kanssa tehnyt. Ei ole yhteisiä harrastuksia, ei olla koskaan käyty kahvittelemassa tms mitä voisi tehdä selvinpäin.
Perheeni on aina ollut hajalla. Isoveljeni on ainoa jonka kanssa voin jutella asioista, mutta hänellä on oma perheensä ja paljon tekemistä sen kanssa. Käyn silti heidän luonaan niin usein kuin jaksan ja koen, että kehtaan mennä. En jaksa uskoa, että hekään mua jaksavat joka kuukausi katsoa. Muut sisarukset ovat etäisiä ja vaihdetaan kuulumiset muutaman kerran kuukaudessa, joskus harvemmin. Kerran oli kaksikin vuotta taukoa, ettei kuulunut. Vanhempani… Noh se on asia erikseen. Toinen on töissäkäyvä alkoholisti, yksinäinen kuten minäkin. Toinen itsesäälissä koko ikänsä rypenyt ihminen. Ovat onneksi eronneet, ettei tarvitse enää katsella heidän tappeluaan kuten elämäni ensimmäiset 24v olen katsonut.
Ei minulla ole alkoholi ongelmaa ollut, vaan läheisyyden ja yhteisöllisyyden sekä hyväksytyksi tulemisen puute. En ole koskaan kokenut kuuluvani porukkaan, mutta bileporukoita löytyi sentään joka viikonloppu ettei tarvinnut yksin olla. Käyn jopa nykyisin kavereiden juhlissa, mutta otan ehkä pari bisseä ja loppuillan vesilinjalla. Minulla on hauskaa siihen asti kunnes tajuan, että olen ainoa joka lähtee sieltä yksin kotiin ja herää aamulla taas yksin yksiöstään ja lähtee lenkille, ettei tarvitse koko päivää maata sohvalla.
Nyt iltaisin monesti töistä päästyäni mietin vain, että miksi en kelpaa? Miksi olen tälläinen? Miksi en ole ikinä seurustellut? Miksi 10v vanhat teot ja sanomiset palaavat päähäni ja mietin miksi en tehnyt asioita toisin? Miksi mä en kelpaa sellaiseksi kaveriksi, että mua voisi katsella useamminkin kuin pakollisissa juhlissa ja puolen vuoden välein kahvilla? Miksi mä olen surullinen? Miksi haukun itseäni? Miksi en kelpaa edes itselleni? Miksi kelpaisin muillekaan kun en kelpaa edes itselleni? Miksi kelpaisin itselleni kun en kelpaa muille? Miksi olen niin tyhnmä, etten ole päässyt opiskelemaan vaikka olen hakenut? Miksi mä en voi onnistua elämässä? Auttakaa, mä itken todennäköisesti taas itseni uneen kun mietin miksi en vaan voi olla kuten muut ja kelvata edes itselleni.
Anteeksi tajunnanvirrasta, oli vaan pakko vuodattaa jotain jonnekin. Olen kirjoitellut asioita ylös itsellenekin, mutta heitin kaikki paperit pois. En kokenut saavani hyötyä…
Joulu on kyllä niin kurjaa aikaa olla yksin. 😞
Olisiko asuinkaupungissasi esimerkiksi Punaisen ristin järjestämää ystävätoimintaa? Eihän se tietysti yksinäisyyttä, siis merkityksellisien ihmisten puutetta ainakaan heti poistaisi, mutta olisi ainakin juttu seuraa.
Olen miettinyt jo jonkin aikaa, että olisiko mahdollista järjestää tukinettiläisille miittejä. Siis ihan livenä, kasvokkain. Asun itse sen verran ei missään, että täällä ei varmaan kovin montaa muuta Tukinetin käyttäjää ole, mutta pääkaupunkiseudulla tai isoimmissa kaupungeissa voisi toimiakin. Tiedä sitten miten se käytännössä järjestyisi.
Tänään oli hieno keli ulkoilla. Mä en vaan saanut itseäni kuin salille väkisin, siellä sentään joku saattaa jutella edes sanan tai kaksi vahingossa. Ennen tykkäsin käydä pihalla katselemassa luontoa ja maisemia, nyt koen itseni niin yksinäiseksi sielläkin etten halua mennä luontoon. Varsinkin yleiset paikat jossa näkyy perheitä ja pariskuntia ulkoilemassa ahdistaa. Silloin tietää olevansa täysin turha olento ja lähtevänsä yksin kotiin pahan olonsa ja omien ajatuksien keskelle.
Taidampa vaan suosiolla lopettaa sosiaalisen median käytön, olen purkanut liikaa pahaa oloani sinne. Ei ole positiivisia asioita mielessä tai ihania kuvia joissa perheen kanssa syömässä, ystävien kanssa viettämässä iltaa/harrastamassa. Kai olen purkanut oloani saadakseni huomiota, että edes joku kysyisi onko kaikki ok. Kukaan ei ole kysynyt. Lääkärillä käyntikään ei auta, vain lääkkeitä tarjotaan... Selvisin sentään joulusta ja uudestavuodesta jotenkin hengissä pleikkaripelien ansiosta johon keskityin 12h päivässä. Tunti urheilua, tunti ruuanlaittoa ja loppuaika nukkumiseen.. Ilman rutiineita mä varmaan kuolisin pois, ne antaa hieman edes turvaa ja jotain johon keskittyä yksinäisyyden sijaan. Miksei kukaan huomaa mua, miksi vitussa mä olen edes olemassa. Miksi mitään pitäisi tehdä kun kukaan ei välitä?
En tiedä taas mitenpäin olisi. Yksin oleminen ahdistaa. Olisipa joku jonka kanssa edes vaihtaa kuulumisia, vaikka en tykkääkään turhanpäiväisestä jutustelusta. Mieluummin tekemisen ohella juttelu kävisi järkeen. Ei vaan ole ketään, kenen kanssa tekisi mitään esim. lenkkeilisi tai vaikka kävisi salilla. Joka päivä suurempi kipu kuin koskaan ennen vaikka kaikkeni yritän. Rahattomat viikonloput kaikkein pahimpia kun ei voi käydä edes ihmisten ilmoilla kahvilla tms jossa olisi muita ihmisiä. Nyt koko vkl sali ja lenkkireissuja lukuunottamatta 4 seinän sisällä yksin.. Sattuu ihan vitusti olla minä, olisin vaikka pyörätuolipotilas vailla käsiä ikuisten kipujen kanssa jos sattuisi olemaan ystävä.
Hei Pulutus.
Et ole ainut joka kärsii yksinäisyydestä, ja tuntee tekemisen puutteen painolastina. 😍
Oletko ajatellut alkaa seurustelemaab joko oman sukupuolesi kanssa tai vastakkaisen sukupuolesi kanssa. 😍 Se auttaa yksinäisyyteen ja luo elämälle tarkoitusta. 😍
Myös muita tapoja on täyttää päivänsä kaikenlaisella tekemisellä, mutta onko siinä järkeä jos ei ole aina raha varojakaan. 😍 Oletko kokeillut käsitöitä tai siivoamista tai peseytymistä. 😍 En tiedä sukupuoltasi. 😍 Tässä kädenojennukseni. 😍
jaanas kirjoitti 20.1.2019 18:17
Hei Pulutus.
Et ole ainut joka kärsii yksinäisyydestä, ja tuntee tekemisen puutteen painolastina. 😍
Oletko ajatellut alkaa seurustelemaan joko oman sukupuolesi kanssa tai vastakkaisen sukupuolesi kanssa. 😍 Se auttaa yksinäisyyteen ja luo elämälle tarkoitusta. 😍
Myös muita tapoja on täyttää päivänsä kaikenlaisella tekemisellä, mutta onko siinä järkeä jos ei ole aina raha varojakaan. 😍 Oletko kokeillut käsitöitä tai siivoamista tai peseytymistä. 😍 En tiedä sukupuoltasi. 😍 Tässä kädenojennukseni. 😍
Mulla on elämän perusnappulat kuten hygienia, itsestään ja kodistani huolehteminen kyllä kunnossa, kiitos vain. Harrastan jo asioita joista pidän, mutta ne harrastukset ovat kuten aikaisemmissa viesteissä olen sanonut, usein ikäisiäni vanhempien ihmisten harrastuksia ja samanhenkiset ihmiset menevät omia teitään. Seurustelisin mieluusti ihmisten kanssa, mikäli joku haluaisi jutustella kanssani. Ei vain tunnu löytyvän juttuseuraa edes koulusta. Minussa on vain jokin merkki joka käskee välttelemään tuota itsetunto-ongelmaista luuseria joka ei ole ikinä edes seurustellut joten tuskin vaikka parisuhteeseen kelpaisi. Kavereiden kanssa seurustelua harrastaisin, jos olisi joku kaveri jonka kanssa tehdä jotain, juttuseuraa kahvitteluun en kaipaa vaan nimenomaan tekeminen jonkun kanssa on se juttu. Ei vain ole sellaisia ihmisiä löytynyt.
Hei pulutus.
Kuulostat ihan mukavalta nuorelta ja en näe tässä mitään ongelmaa miksi olet yksin, vai oletko vain erillainen kuin muut ovat niin ettet tule heidän kanssaan toimeen. 😍 Ehkä sinulla on liian suuret vaatimukset ihmisten suhteen, tai koet heidät lapsellisiksi, joka ei ole ollenkaan paha asia, lisääntymisen kannalta. 😍 Yritä päästää ihmiset luoksesi, äläkä ole niin pirun ennakkoluuloinen. 😍 Ihmisillä on omat käsityksensä salilla käymisestä. 😍
Pulutus kirjoitti 10.8.2018 21:7
Olen lueskellut foorumia monesti illan pimeinä tunteina kun olen päätynyt googlettamaan yksinäisyydestäni ja miten pääsen siitä eroon... En ole löytänyt vastausta, mutta päätin purkaa tuntojani tänne, josko se edes hieman auttaisi oloani.
Olen yksinäinen. Tunnen itseni hyödyttömäksi ihmisten silmissä, täysin turhaksi otukseksi joka on olemassa vain, jotta voisi maksaa veroja ja tehdä rahaa työnantajalleen. Minulla on muutama kaveri, jotka asuvat kuitenkin sellaisissa paikoissa jonne autottomana ja kortittomana en voi lähteä kahvittelemaan vaikka tiedän, että he ottaisivat ilomielin minut vastaan. Parhaita hetkiä elämässäni ovatkin ne kun kaverit käyvät kahvilla muutaman kuukauden välein ja saamme puhuttua asioista, vaikka en uskalla edes pahimpia asioitani purkaa noin harvakseltaan näkemilleni ihmisille... Ja se syö miestä.
Olen urheilullinen, normaalin näköinen, toimeentuleva ja fiksuksikin sanottu, rauhallinen tavallinen mies joka osaa kuunnella ja olen siitä saanut jopa tunnustusta. Urheilen nykyisin paljon tappaakseni aikaa ja treenaan usein tavoitteellisesti jotain tapahtumaa kohti. Harrastan terveellisiä elämäntapoja pari vuotta sitten tekemäni elämäntaparemontin jälkeen ja se on poistanut elämästäni aivan liikaa kavereita joiden kanssa ennen juhlistin elämääni baareissa. Nyt ei maistu sellainen elämä ja sitä 90% ihmisistä jotka tunsin, eivät ymmärrä. En osaisi edes heidän kanssaan tehdä muuta kuin ryypätä, koska en ole ikinä muuta näiden ihmisten kanssa tehnyt. Ei ole yhteisiä harrastuksia, ei olla koskaan käyty kahvittelemassa tms mitä voisi tehdä selvinpäin.
Perheeni on aina ollut hajalla. Isoveljeni on ainoa jonka kanssa voin jutella asioista, mutta hänellä on oma perheensä ja paljon tekemistä sen kanssa. Käyn silti heidän luonaan niin usein kuin jaksan ja koen, että kehtaan mennä. En jaksa uskoa, että hekään mua jaksavat joka kuukausi katsoa. Muut sisarukset ovat etäisiä ja vaihdetaan kuulumiset muutaman kerran kuukaudessa, joskus harvemmin. Kerran oli kaksikin vuotta taukoa, ettei kuulunut. Vanhempani... Noh se on asia erikseen. Toinen on töissäkäyvä alkoholisti, yksinäinen kuten minäkin. Toinen itsesäälissä koko ikänsä rypenyt ihminen. Ovat onneksi eronneet, ettei tarvitse enää katsella heidän tappeluaan kuten elämäni ensimmäiset 24v olen katsonut.
Ei minulla ole alkoholi ongelmaa ollut, vaan läheisyyden ja yhteisöllisyyden sekä hyväksytyksi tulemisen puute. En ole koskaan kokenut kuuluvani porukkaan, mutta bileporukoita löytyi sentään joka viikonloppu ettei tarvinnut yksin olla. Käyn jopa nykyisin kavereiden juhlissa, mutta otan ehkä pari bisseä ja loppuillan vesilinjalla. Minulla on hauskaa siihen asti kunnes tajuan, että olen ainoa joka lähtee sieltä yksin kotiin ja herää aamulla taas yksin yksiöstään ja lähtee lenkille, ettei tarvitse koko päivää maata sohvalla.
Nyt iltaisin monesti töistä päästyäni mietin vain, että miksi en kelpaa? Miksi olen tälläinen? Miksi en ole ikinä seurustellut? Miksi 10v vanhat teot ja sanomiset palaavat päähäni ja mietin miksi en tehnyt asioita toisin? Miksi mä en kelpaa sellaiseksi kaveriksi, että mua voisi katsella useamminkin kuin pakollisissa juhlissa ja puolen vuoden välein kahvilla? Miksi mä olen surullinen? Miksi haukun itseäni? Miksi en kelpaa edes itselleni? Miksi kelpaisin muillekaan kun en kelpaa edes itselleni? Miksi kelpaisin itselleni kun en kelpaa muille? Miksi olen niin tyhnmä, etten ole päässyt opiskelemaan vaikka olen hakenut? Miksi mä en voi onnistua elämässä? Auttakaa, mä itken todennäköisesti taas itseni uneen kun mietin miksi en vaan voi olla kuten muut ja kelvata edes itselleni.
Anteeksi tajunnanvirrasta, oli vaan pakko vuodattaa jotain jonnekin. Olen kirjoitellut asioita ylös itsellenekin, mutta heitin kaikki paperit pois. En kokenut saavani hyötyä...
Piti ihan kaksi kertaa varmistaa ettei se ollut mun nimimerkki mikä oli postannut tämän kirjoituksen tänne, vaan oikeasti joku toinen henkilö jonka elämä ja kokemukset tuntuu olevan lähes tismalleen samanlaisia mitä mulla on ollut. Vieläkin ihmetyttää että mitä mä just luin. Kiitos kun jaoit tarinasi, hyvä etten ole yksin 🙂
Pulutus kirjoitti 28.10.2018 13:31
Meinasin taas sulkea sosiaalisen median tilini.. Ei ne aiheuta kuin tuskaa kun näkee muiden päivitykset yhteisiltä aamupaloilta, brunsseilta ja illanvietoista, kävelyiltä ja harrastuksista. Siitä kuinka ollaan rakastuneita, on perheet jotka pitää yhtä. Kaverit jotka ostaa lahjoja, käy kahvilla... Mulla ei ole ketään eikä mitään. Ei enää kohta syytä jatkaa.
Eilen kun kävin taas harrastukseni takia kisaamassa, oli fiilis loistava tuloksen takia. Suorituksen jälkeen vaan olin taas ainoita jotka pisti yksin kamat kasaan ja lähdin yksinäiseen vankilaani istumaan loppupäiväksi. Muilla oli ihmisiä onnittelemassa, halaamassa ja tarjoamassa apua jne. Itsetunto nollissa, koska mulla ei ole ketään tukemassa elämääni. Eilen illalla somessa kysyttiin, miksen koe olevani hyväksytty yhteiskuntaan. Jos olisin hyväksytty niin miksi mun ainoa paikka kirjoittaa tai puhua asioista olisi nettifoorumit tuntemattomille tai some jossa puhun vähän vähemmän tuntemattomille? Lisäksi toki tähän se, että en edes muista koska joku olisi halannut, puhunut tai kysynyt rehellisesti miten menee niin, että haluaisi OIKEASTI kuulla vastauksen eikä kohteliasta vastausta "ihan hyvää kuuluu". En muista. Ehkä mä suljen somen, foorumit ja katon vaikka varpaitani loppuillan ja keksin niille nimet tai jotain. Lukeminenkaan ei jaksa kiinnostaa vaikka ois 10 kirjaa jonossa.. Kiva yksinäinen sunnuntai kun ainoa syy nousta sängystä oli se, että kaapit oli tyhjät ja oli niin hirveä nälkä, että pakko oli nousta kauppaan. Nyt sit makaan sohvalla ja mietin miten saisin unta aamuun 06.15 asti, onhan kello jo 13.30... 😭
Moi.
Ei oo yksinäisyys kivaa mutta ikävä että siihenkin tottuu. Mä olen vuosia ollut yksin. En omasta tahdosta vaan ahdistuin muiden seurasta. Nyt olen pakosta joutunut olemaan muiden ihmisten kanssa. Ei yhtään kiva. Mä haluan keskelle metsään mökkiin. Vain musiikkilaitteet ja takka seuranani..ja koira. Yritin laittaa paria kuvaa mutta ei näemmä onnistu.
Hei pulutus.
Kuinka sinulla menee? Käytkö usein salilla?
jaanas kirjoitti 23.1.2019 20:5
Hei pulutus.
Kuinka sinulla menee? Käytkö usein salilla?
Normaalisti menee eli koulua parina päivänä viikossa ja etätehtäviä parina päivänä. Tuotakin vain siksi, että normaalit ihmiset käy koulua tai töissä. Ei ole paloa mihinkään, mutta luen itselleni arvostetun ammatin kuitenkin.
Loppuaika yksin mitä milloinkin tehden, pääasiassa lukien, tuttujen kanssa netissä pleikkaria pelaten tai ruuanlaittoa harrastaessa.
Treenaan neljä kertaa viikossa näin talvella salilla ja siihen 4-6 kertaa viikossa juoksua/spinningiä päälle. Kesällä sali jää pienemmälle osalle ja juoksun määrä kasvaa. Tavoitteellinen kunto-urheilija olen siis.
Tänään taas yksi vapaapäivä. Aamulla opiskelin, kävin treenaamassa ja tein ruokaa. Loppuajan makaan sohvalla lukemassa. Yksin. En keksi kelle laittaisin viestiä tai pyytäisin vaikka kahville. En tunne ketään.
Treffisivustolla tapaamani ihmisetkin ovat kaikonneet siinä vaiheessa kun ovat huomanneet, ettei mulla ole elämää. Muuten on mennyt siis ihan hyvin ja suoraan on sanottu, että muuten mukava ja kiva, mutta..
Suljin treffiprofiilitkin taas. Miksi rakastaa ketään jos ei rakasta itseään, miksi kukaan rakastaisi mua? Vitsi kun olen säälittävä luuseri. Ikuiseen yksinäisyyteen kirottu.
Mua ei ole tarkoitettu ihmisyyteen. Ei kiinnostä mikään muu kuin treenaaminen, kaikki muu on turhaa. Opiskelukin vituttaa päivä päivältä enemmän, kun en tiedä edes miksi opiskelen. Tekemään työtä jota ei halua ja joka on vaan veronmaksua varten?
Lopetin välittämästä rahasta ja otan velkaa jos siltä tuntuu, aina kun siltä tuntuu. Maksuun ne menee joskus, mutta en jaksa välittää nyt. Se on sitten sen ajan ongelma olla maksukyvytön, yhteiskunta hoitanee ja jollei hoida niin mitä sitten? Se on vain mun ongelma, ketään muuta se ei haittaa.
Eilen yritettiin lohduttaa, että "sä olisit iloisempi ja uskaltaisit tehdä enemmän, jos tietäisit miten vähän muut ajattelee sua".
Ei lohduttanut vaan pisti itkettämään, ei mua ajatella. Ei kukaan ajattele mua.
Hei pulutus.
Nyt riittää itsesääli. Maailma on täynnä ihmisiä joilla on samat ongelmat. Et ole mikään ainutkertainen yksinäinen ja eksynyt. Monilla ihmisillä on vaikeuksia löytää elämällensä
suunta ja tarkoitus. Jos kävisit terapiassa ja sinulle olisi myönnetty diaknoosi, voisin
ymmärtää sinun kärsivän siitä, mutta et ole vaipunut sille tasalle vielä. Hyvä niin ja nyt
piristy ja ala elämään, niinkuin haluaisit. 😍
Minusta sinä, Pulutus, olet rohkea kun yrität deittailla. 🙂👍 Minä olen vuosia jo miettinyt profiilin laatimista, mutten ole koskaan päässyt edes niin pitkälle. Tämän suhteen voit mielestäni olla tyytyväinen itseesi.
En tiedä, että miten moni yhteydenotto johtaa kasvokkain tapaamiseen tai miten moni deittaaminen johtaa toiseen kohtaamiseen, mutta aavistelen määrien olevan hyvinkin pieniä. Se ei siis tarkoita, että sinussa olisi mitään vikaa.
Tuosta lohdutuksesta minulle tulee sellainen tunne, että lohduttaja on ymmärtänyt, että murehdit kovasti mitä muut sinusta ajattelevat. Hän on varmasti yrittänyt kertoa, etteivät toiset ihmiset käytä aikaansa toisten ruotimiseen.
jaanas kirjoitti 30.1.2019 17:59
Hei pulutus.
Nyt riittää itsesääli. Maailma on täynnä ihmisiä joilla on samat ongelmat. Et ole mikään ainutkertainen yksinäinen ja eksynyt. Monilla ihmisillä on vaikeuksia löytää elämällensä
suunta ja tarkoitus. Jos kävisit terapiassa ja sinulle olisi myönnetty diaknoosi, voisin
ymmärtää sinun kärsivän siitä, mutta et ole vaipunut sille tasalle vielä. Hyvä niin ja nyt
piristy ja ala elämään, niinkuin haluaisit. 😍
No nyt oli niin tyhmä vastaus, ettei tekisi mieli vastata ollenkaan. Luuletko, että minä tarkoituksella olen mitä olen? Etten haluaisi olla onnellinen sellaisena kun olen?
En luulekaan, että olisin ainutkertainen. Tekeekö se mun ongelmastani vähemmän ongelmallisen?
Ongelma on siinä, että mä en tiedä miten haluaisin elää tai mikä voisi tehdä mut onnelliseksi.
Ps. Ilman diagnoosiakin ihminen voi olla onneton.
star-crossed kirjoitti 31.1.2019 16:19
.
Tuosta lohdutuksesta minulle tulee sellainen tunne, että lohduttaja on ymmärtänyt, että murehdit kovasti mitä muut sinusta ajattelevat. Hän on varmasti yrittänyt kertoa, etteivät toiset ihmiset käytä aikaansa toisten ruotimiseen.
Mä olen tarpeeksi fiksu tajutakseni tämän, ettei muut käytä asian ruotimiseen luultavasti sekuntiakaan.
Mutta liian tyhmä osatakseni asian käytännössä. Se taas paistanee läpi huonona itsetuntona.
En mä tahallani ole tälläinen, en vaan osaa parempaakaan. Enkä kykene yksin vaihtamaan suuntaa, vaikka olen keinoja yrittänyt kyllä. En mä osaa kaikkea edes pukea sanoiksi. Enkä kerro kaikkea tänne, ettei joku tunnistaisi ja hajottaisi mua vielä lisää.