Yksi kysymys heräsi mieleen tässä: Tuntuuko teistäkin välillä, että elämä on liian vaikeaa? Toisaalta tuntuuko teistä joskus, että elämä on antanut paljon?

Taas koko päivän miettinyt im:ää. Pakko syödä välillä rauhoittavia, etten tekisi itselleni mitään...

Olen tajunnut sen että ihminen kuolee. En halua sitä. En haluaisi ajatella sitä.

Ja sitten nämä mielenterveys asiatkin ovat niin vaikeita. Minkä takia näitä sairauksia pitää olla? Minkä takia ihminen ei voi vanheta rauhassa, ilman masennusta, kaksisuuntaista tai skitsofreniaa? Mikä Jumala on sellainen, joka antaa ihmisten vain kärsiä?

Kai tää on sitten niin sattuman kauppaa kaikki. Voi kuolla jo synnytyksessä. Voi kuolla jo huomenna. Mikään ei ole varmaa. Ja sitten on niin raskasta elää välillä, kun on näitä luoja ties mitä vaikeuksia. Kun joutuu syömään lääkkeitä. Ja maailma ei välitä paskaakaan vaikka minä kuolisin. Se olisi vain minun maailmanloppu.

Mutta milloin elämä on ylittänyt sen rajan ettei kestä enää? Sitä tässä nyt haen. En minä mitään itsemurhaa suosittele kenellekkään, enkä itsellenikään. Haluaisin vain sanoa sen että kyllä ihmiselämään mahtuu kaiken näköistä paskaa. Jokainen sekunti on kuitenkin elämää. Ja kun aivot lakkaavat toimimasta, niin ei ole enää mitään. Kun tämä päätietokone sammuu, niin sammuu koko maailma. Näin se vain on. En tiedä mikä tämän prosessorin tarkoitus oikein on? Minkä takia me kulutamme päätämme? Kai tämä elämä on vain sitten tällainen leikki tai kilpailu...

Tai voi tuolla joku Afterlife olla, mutta vaikea sinne on varmaan sitten päästä...

Nytten tuo yks mun tekemä jälki on tulehtunu, punottaa pahasti ja on kipee. Mut iteppähän aiheutin, joten saan kärsiä.

Harmi.

Munkin ajatukset lähestyy koko ajan im:ää.

Elämä on varmaan sitten vain taistelua siitä että kuinka kauan selviää hengissä. Aivan Darwinin oppien mukaan.

Ihminen on heitetty maailmaan. Niin sanoo eksistentialismi ja olen samaa mieltä. Kannattaa tutustua eksistentialismiin. Siinä todetaan että ihminen on vapaa, mutta vastuullinen. Kaikista teoistaan kantaa itse vastuun. Ihminen suuntautuu aina johonkin asiaan. Ihminen suuntautuu mm. urheilemaan, katsomaan tv:tä jne. Ihmisen koko elämä on vain suuntautumista. Ihminen eksistentialismin mukaan tekee itsensä maailmassa. Hän kehittää oman minänsä ja tulee itsekseen. Eli oleminen (eksistenssi) tulee ennen olemusta (essentiaa). Eläimillä se on toisin.

Kannattaa kirjoittaa Youtubeen eksistentialismi niin siellä on muutamia videoita. Itse olen saanut siitä paljon apua, juuri selviämisessä maailmassa.

Eksistentialismi korostaa myös sitä, että elämä on nyt. Koko ajan elämä on tässä. Menneestä voi oppia ja tulevaisuudesta ei hirveästi tiedä, mutta ennen kaikkea elämä on tässä meidän edessämme ja meidän täytyy tehdä valintoja jatkuvasti. Toiset on huonoja ja toiset hyviä valintoja.

Yritetään tehdä hyviä! 👍

Välillä iskee kyllä toivoton olo. Minkä takia olen täällä?

Varsinkin kun on yksin ollut pitkään, niin tulee välillä sellainen olo että maailma melkein hajoaa. Toisaalta välillä tulee sellainen olo kun on ollut jossain porukassa.

Elämähän on vain tasapainoilua hulluuden ja neurouden välimaastossa.

Maailma vain tuntuu niin tyhjältä. Ja se aiheuttaa kärsimystä.

Tiedän että täytyy vain jatkaa koko ajan eteenpäin, mutta maailma vain tuntuu välillä niin hullulta paikalta. Miten jaksaa tätä elämää? Se on nyt se avain kysymys...

Vaikka mulla on menny hyvin, nii nyt on tapahtunu taas se pohjalle putoominen. Itsetuhosia ajatuksia on ja mietin im:ää.

Jokainen tekee sen pohjimmaisen päätöksen elämänsä suhteen. Im:ää ei pidetä maailmassa hyvänä asiana. Jokainen meistä välillä kärsii. Im on omanlainen elämästä kieltäytymisen ilmaus, jota kaihdetaan. Jokainen tekee kuitenkin itse valintansa maailmassa. Kenenkään ei ole pakko täällä olla, mutta jokainen vastaa teoistaan, jos ei Jumalalle, niin ainakin ihmiskunnalle.

Tiedän hyvin, että elämässä tulee hetkiä kun ei vain jaksaisi enää. Mutta mitä jos ylittää tuon hetken? Eikö se tee meistä sisukkaita ja taistelijoita. Kun ylitämme tuon hetken, niin me näemme elämän uudessa valossa.

Tsempppiä!👍

Just noin. Aina jos on vaihtoehto, valitse valo, jotain positiivisempaa. Vaikka sillä hetkellä ei näy, aina on toivoa niin kauan kuin on elämää.

Ajattelin nyt kirjoittaa tänne (pitkästä aikaa, tai saahan se aikaväli olla kuin pitkä tahansa) jotain positiivista ennenkuin alan taas mädäntyneeksi, väsyneeksi ja kaikkeen turhautuneeksi. Noh, eipä se kummoinen asia olekaan.. tai päättäkää te? Olin siis tehnyt tänään rankan työpäivän ja ei nyt takerruta siihen että epätoivo hyökkäs kimppuun siellä vaan siihen että ehdin kaiken tehdä ajoissa. No, kotimatkalla päätin sitten palkita itseni ja tilata ruokaa. Tilasin sen matkalla jo koska tiesin että ehdin kotiin ennen sitä. Sit muutamat minuutit venailin kotona vielä ruokaa ja haaveilin hyvästä ja lämpimästä ruuasta. Ja yks ravintola täälläpäin tekee niin hyvät kanasalaatit että en itse pysty kyllä kotona samaan. Tilasin mä hampurilaisenkin. Koska viikonloppu.

Sit toinen asia ja tämä taitaa olla sellainen ylitin itseni-päivä. Mulla on kamala ihmiskammo/pelko/jännitys/joku tollanen.. se on jopa niin paha etten tilaa just ruokaa kotiin. Töissä en puhu oikeen kenenkään kanssa, bussista kun pääsen niin lähden juoksemaan koska olen niin helpottunut että pääsee ulos sieltä, töissä asiakaspalvelutilanteet. Monesti mietin töissä asiakaspalvelutilanteessa että en mene tonne..ihmisten luo..en mene..en pysty..jäänen vaan tähän jumittamaan..Otan Vaikka työstä potkut sen takia koska en ole pystynyt kaikkia hommia hoitamaan koska en pysty menemään ihmisten luo missä mah.asiakaspalvelutilanne tulisi. Noh, tänään päätin vaan että sitten kuitenkin menen. Ja menin. Ja suoriuduin kuin suorouduinkin töissä kaikista asioista ja ajoissa. Ja sit toi et tilasin ruokaa kotiin. Voittonahan nämä asiat on.

Tyttönen vaan: minäkin olen viillellyt itseäni. En enää viiltele, en ole moneen vuoteen tehnyt sitä. Ei se kannata.. se ei paranna oloa.

Minäitse89 että onko elämä vaikeaa? Ei, kun sehän on ihan lastenleikkiä ainakin minulle (not)... tarvitsee aina miettiä ja pelätä että kuka soittaa koska en tykkää vastata puhelimeen/puhua siinä. Ja muitakin pelkotiloja joista ylempänä mainitsin muutamia.. Mutta sitten toisaalta olen saanut myös paljon, on se antanut paljon. Voisin luetella näitäkin asioita joita olen saanut ja joita nyt omistan ja joista minun täytyy huolehtia mutta en viitsi kertoa kaikkia. Mutta viikonloppuja!