Kuulumisia

Kuulumisia

Käyttäjä soroppi aloittanut aikaan 28.09.2019 klo 16:39 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä soroppi kirjoittanut 28.09.2019 klo 16:39

Ystävällä oli eilen isot juhlat. Olo on yllättävän hyvä, joskin aika väsynyt. Kävimme rääppiäisissä syömässä eilisiä tähteitä (juhlapaikka oli siivottu jo aamulla, eli auttamaan emme ehtineet), lähtiessä työnnettiin vielä oluet käteen. Juna kotiinpäin lähtee keskellä yöllä, joten olemme hotellissa vielä tämän päivän. Kallista, mutta ehkä se ettei tarvitse kuluttaa päivää raahaten rinkkaa ympäri kaupunkia on sen arvoista.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 17.07.2022 klo 14:18

saloka kirjoitti:
Kävin lukasemassa, kun etsin jotain, mitä en löydä. Nukkumattia.

Kiva kun kävit. 🐻

Pihkura kun menin eilen kastelemaan puhelimen. Olin apuna lyhyissä ulkotöissä sateella, enkä tajunnut ennen kuin vasta autolle palatessa että läpimärkien housujen reisitaskussa on tuttu palikka. Sain siihen lopulta virrat päälle tänään niin että pystyn käyttämään sitä, mutta sen verran tiuhaan se sammuttaa itsensä (ilman mitään ilmeistä syytä) että lienee aika alkaa katselemaan seuraavaa.

Siivosimme ja luovutimme huoneen, juna lähtee muutaman tunnin päästä. Aloin tekemään yhden kirjoituskurssin tehtäviä, voisin tehdä joutessani siihen liittyviä tekstianalyysejä. Sain edellisen romaanin loppuun tänä aamuna, eli jos junassa tulee oikein tylsää, voin ehkä viihdyttää itseäni niillä. Ihan kiva palata kotiin.

EDIT: Eipä lähdekään juna iltapäivällä, vaan vasta illalla. Ehdittiin jo soittamaan junayhtiölle aikeenamme kysyä, korvaavatko ylimääräisen yöpymisen jos siirrämme matkamme huomiselle (16 tunnin istuminen ilman makuupaikkaa ei houkuttele, jos mitään muita vaihtoehtoja on olemassa), mutta olivat onneksi järjestäneet niin että koko juna pysähtyy yöksi jollakin pikkupaikkakunnalla, matkustajat yöpyvät hotellissa, ja matka jatkuu aamulla.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 7 kuukautta sitten. Syy: Muutos
Käyttäjä soroppi kirjoittanut 03.08.2022 klo 08:41

Äiti ehdotti että soitellaan huomenna illalla. Isällä on munuaisarvoissa jotain vikaa, käy huomenna sisätautilääkärillä. Huoleen liittyvä ensi-impulssi olisi googlailla mahdollisia syitä ja verrata niitä siihen mitä tiedän isän sairaushistoriasta, mutta ehkä parempi jättää se tekemättä.

Käyttäjä kirjoittanut 04.08.2022 klo 12:59

Miten olet itse jaksanut?

 

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 04.08.2022 klo 13:25

Pikemiten kirjoitti:
Miten olet itse jaksanut?

Aika hyvin, kiitos kysymästä. Kesäloman toinen puolisko on lopuillaan ja vaikka kielimuurista on välillä haittaa, sitä on ehkä ollut vähemmän kuin aiemmin. Myös vastapuolen englannin kielitaito alkaa kasvaa, mistä on apua.

Käyttäjä kirjoittanut 05.08.2022 klo 15:30

Hyvä ettet googlannut. Kannattaa luovia karikoita, siinä missä voi.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 06.08.2022 klo 11:28

keskustelua kirjoitti:
Hyvä ettet googlannut. Kannattaa luovia karikoita, siinä missä voi.

Niinpä, keskustelua. Ilmeisesti mistään superhälyttävästä ei ollut kysymys mutta lisätutkimuksia tehdään. Maksa on laajentunut, mutta kaljahistorian/lievän alkoholismin tuntien siinä ei varmaan ole mitään yllättävää. Ei ole isäukko ensimmäinen eikä viimeinen joka tekee hidasta itsemurhaa koska mielenterveysongelmiin saa niukasti apua niin kauan kuin juomista ei pysty tai halua pystyä lopettamaan.

Tänään on öllerö olo. Jos ei olisi matkapäivä, tekisin koronatestin - mutta voi kyllä johtua liian yltäkylläisestä illallisesta. Jauhelihaa sisältävät alkupalat olivat olleet edeltävän päivän huoneenlämmössä, joka näillä leveysasteella saattaa olla aika korkea, eli ehkä se on siitä.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 10.08.2022 klo 22:39

Kävin tekemässä seinäkiipeilyn peruskurssin. Nyt pitäisi sitten vaan käydä kokeessa niin saan alkaa turvaamaan kiipeävän kaverin köyttä. Solmuja pitää kyllä vielä harjoitella sujuvammiksi. Innostavaa, olen vieläkin ihan adrenaliinipäissäni!

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 22.08.2022 klo 19:19

En tiedä olenko taas vähän väsynyt tai stressaantunut (heräsin aamulla ennen kellonsoittoa) mutta päivä on tuntunut hieman apealta. Arki tuntuu harmaalta eivätkä työt eivät tunnu erityisemmin vetävän. Kumppanin stressi purkautuu ärtyneisyytenä ja yleisenä tyytymättömyytenä, ja varmaan minunkin.

Kaipa näitäkin tylsiä päiviä tarvitaan, mutta tietäisipä vaan mihin. Ehkä kontrastiksi, jotta silloin kun olen onnellinen pystyn tunnistamaan sen? Taidan vain yrittää karistaa ikävää tunnetta etsimällä jotain positiivista näkökulmaa jonka kautta voisin asiaa tarkastella. Parempi varmaan jättää tarkastelut sikseen ja lähteä ulos. Onneksi ilman lämpötila on laskenut siedettävämmäksi ja asuntokin on lähtenyt viilenemään.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 24.08.2022 klo 09:15

Huonosti nukuttu yö. Jospa se tästä lähtee.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 26.08.2022 klo 08:42

Työsuhteen vastinetta on reilu puoli vuotta jäljellä, ja alan huomata oudon kiihdytysvaihteen vaikutuksineen. En hae vielä kaikkea mikä liikkuu (minkä hakuilmoituksessa kuvattuun ideaalimuottiin pystyn itseni hyvällä mielikuvituksella kuvittelemaan) mutta hakemusten tekeminen alkaa lohkaista hyvän siivun työajasta. Onneksi esihenkilö on ymmärtäväinen asian suhteen, varsinkin niiden hakemusten kohdalla jotka suoraan liittyisivät hänen hommiinsa liittyvään jatkoprojektiin. Toivon että deadlineista huolimatta osaisin elää sellaisessa 'työ ei ole elämän ainoa sisältö'-maassa.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 28.08.2022 klo 16:29

Eilen paha päivä, pitkästä aikaa ajatuksia itsen vahingoittamisesta. Iltaa kohden helpotti jonkin verran, mutta nukkumaan mennessä ahdistus palasi sietämättömän tuntuisena. Otin melatoniinin keskellä yötä ja heräsin tänä aamuna ihan tokkuraisena.

Käyttäjä kirjoittanut 28.08.2022 klo 16:37

Hei soroppi. voisitko ajatella esim. Naimisiinmenoa ja lasten hankkimista?

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 29.08.2022 klo 07:45

Ainahan ajatella voi, ja ainakin ensimmäinen osa tuntuu jopa mahdolliselta. Ehkä jälkimmäinenkin, mutta siihen liittyvä elämänmuutos myös pelottaa. Mitä jos tulot jäävät niin pieniksi, että kiristyvä talous tai muut lapsen mukanaan tuomat muutokset ajavat parisuhteen kriisiin?

Käyttäjä kirjoittanut 29.08.2022 klo 13:12

Ei mitään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Ei mitään niin hyvää, ettei jotain huonoakin.

Aina voit tehdä niinkin ettet tee mitään, niin mitään ei voisi tapahtua.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 02.09.2022 klo 17:34

Niin, hyvä että tässä kulttuurissa ja yhteiskunnassa on naisilla aika suuri valinnanvapaus asian suhteen. En tiedä jäisinkö katumaan jos en jossain vaiheessa edes yrittäisi lasten hankkimista (ehkä sallimista on oikeampi termi, ei se ihan noin vain kuin apteekin hyllyltä käy), mutta juuri nyt on aika kärsivällinen olo asian suhteen. Kävi niin tai näin, pystyn elämään asian kanssa.

Lupasin lähettää yhden tekeleen kokeneemman työkaverin arvioitavaksi ennen maanantaita. Vielä pitäisi jaksaa muutama tunti pusertaa perjantai-iltapäivästä huolimatta, jos haluan edes likipitäen kaikki osat paikoilleen - viimeistelylle on aikaa ensi viikollakin.