Kuulumisia

Kuulumisia

Käyttäjä soroppi aloittanut aikaan 28.09.2019 klo 16:39 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä soroppi kirjoittanut 28.09.2019 klo 16:39

Ystävällä oli eilen isot juhlat. Olo on yllättävän hyvä, joskin aika väsynyt. Kävimme rääppiäisissä syömässä eilisiä tähteitä (juhlapaikka oli siivottu jo aamulla, eli auttamaan emme ehtineet), lähtiessä työnnettiin vielä oluet käteen. Juna kotiinpäin lähtee keskellä yöllä, joten olemme hotellissa vielä tämän päivän. Kallista, mutta ehkä se ettei tarvitse kuluttaa päivää raahaten rinkkaa ympäri kaupunkia on sen arvoista.

Käyttäjä kirjoittanut 24.11.2019 klo 16:04

Pussilakanoita  💓💓

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 27.11.2019 klo 19:13

Väsynyt. Nukuin viime yönä hyvin jonnekin viiteen asti, mutta sitten heräsin enkä saanutkaan enää stressinaiheita työnnettyä mielen taka-alalle. Olo ei ollut hankala (toisin kuin myöhemmin aamulla), mutta sympaattinen hermosto aktivoitui sen verran että en jaksanut odotella unta vaan nousin lukemaan kirjaa ja valvoin sitten yhtä kyytiä herätyskelloon asti.

Työpäivä kuitenkin meni, aamun takelteluista ja lievistä panikoinneista huolimatta. Söin päivän päätteeksi pari maapähkinävoileipää - suutuntuma on vähän ikävän takertuvainen, mutta pidän sen mausta. Lievästi makea, mutta ei liian (niin kuin monet suklaiset pähkinälevitteet). Hitusen suolainen, mutta leivän maku kuitenkin pääsee esiin.

Meidän yövieras on taas kyläilemässä, ehkä parin viikon ajan, tosin tällä kertaa on ollut illat enimmäkseen muualla. En muista haikailinko hänelle ääneen ruisleiväntuskaani (sitä oli ilmassa ainakin viime viikolla, mutta mielestäni hän ei silloin ollut täällä), vai onko kyse sattumasta, mutta hänen kauttaan tuli tiivistä jyväistä limppua kahdestakin suunnasta - njam!

Käyttäjä kirjoittanut 28.11.2019 klo 17:11

Ruisleipä onkin hyvää, varsinkin tuoreena. Ostin tänään ihania piiraita citymarketista, voitaikinaa ja hilloa...nams...nams...

Käyttäjä kirjoittanut 30.11.2019 klo 10:49

Hei. Onko siellä lunta?

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 30.11.2019 klo 13:53

Hei Pikemiten. Joo, nyt on maa valkoisena.

Unohdin aiemmin vastata kysymykseesi meditaatio-ryhmästä jossa kävin - voi olla että katselen vielä muita vaihtoehtoja. Suuntaukseen kuuluvia harjoituksia oli ihan hauska kokeilla ja ihmiset vaikuttivat tosi mukavilta, mutta filosofia sisälsi aika monia asioita jotka ovat ristiriidassa oman maailmankuvan kanssa.

Käyttäjä kirjoittanut 30.11.2019 klo 20:58

Silloin siinä on vaikeata keskittyä meditoimaan jos filosofiassa on ristiriitoja. Ymmärrän.

Käyttäjä kirjoittanut 05.12.2019 klo 14:50

Hei soroppi.

Mitä sulle kuuluu? Oletko vielä tavoitettavissa?

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 05.12.2019 klo 16:49

Hei, täällä ollaan, on vain ollut niin kiireinen viikko (ja väsy!) että en ole ollut täällä kovin aktiivinen.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 07.12.2019 klo 00:02

Uuvuttaa, koko viikko on mennyt jotenkin liian vähillä unilla. Mutta vaikka olen iltaisin hyvin väsynyt, herään tunnin tai puolitoista ennen herätyskelloa, enkä ehdi enää nukahtaa uudestaan Stressioireita. Tänään vieraita, saimme kuulla että toinen on raskaana. Tuleekohan taas vauvakuume, vai olenko liian väsynyt/stressaantunut siihen? Koira on ainakin ihana, pitkäkarvainen ja lämmin jalkaa vasten kun se nukahtaa siihen. Kuulema tykkää nukkua jossakussa kiinni, kun sitten tietää heräävänsä jos ihminen lähtee kesken kaiken johonkin.

Nyt silmät kyllä luppasee niin pahasti että menen petiin, on se sitten töykeää tai ei.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 08.12.2019 klo 12:01

Hei, Soroppi. Mä menin viime yönä nukkumaan noin puoli kolmen aikoihin, ja heräsin jo kahdeksalta. Eipä tässä väsytä. Vielä kaiketi...

Oletko käyttänyt viikonlopun töiden tekoon? Vai oletko saanut tau'otettua olosi?

Täällä sataa välillä lunta. Menisin pyykkituvalle muuten, mutta haluan pestä samalla myös keittön liinan, ja pöytä on täynnä tavaraa... Eli ei ainakaan vielä. Kunhan saisin tavarat ja roskat liinan päältä pois, voisin jo lähteäkin pyykkäämään.

Mun olo vaihtelee tosi paljon. Kai se voi olla epävakaan persoonallisuuuden tuotosta. Vai onko osasyynä tämä trauma-tilanne? Haluaisin muuttaa takaisin pääkaupunkiseudulle, kau'as äidistäni. Miten pahalta tuntuu kirjoittaakin tuo omistusliite edellisen lauseen loppuun!

Mitä sinulle kuuluu? Onko teille tulossa luminen joulu?

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 09.12.2019 klo 16:29

Hei JP, kiva kun kysyit. Viikonloppuna en tehnyt enää töitä, leivoin sämpylöitä (joista unohtui suola!), pelailtiin ja tehtiin eilen illalla hyvää ruokaa (röstiperunaa ja tomaattipaistosta, jonka päällä oli voista, jauhoista ja parmesaanista tehtyä murutaikinaa - njam). Mut varsinkin sunnuntaina olin aika väsynyt, ja jotenkin vähän toivoton. Pitkästä aikaa oli vähän masentunut olo - mielikuvassani tuntui kuin jokin painaisi tai nojaisi "mielikuplan" (joka sisältää mieleni normaalit tunteet ja ajatukset) pintaa vasten. Kai ne hiljalleen hiipineet ylitunnit (tai stressin purkautuminen?) kuormittaa, vaikka ylitöitä ei ole paljon yksittäisinä päivinä kertynytkään. Pitäisikin laskea onko niitä niin paljon että olisi syytä pidentää joululomaa päivällä tai parilla...

Luinkin ketjustasi että vointisi on taas heitellyt, mutta oli niin ponneton olo etten saanut itseäni vastaamaan. Aika höykytykseltähän tuo on kuulostanut - siinä mielessä en ihmettelisi jos vointi muutenkin huononee. Tuntuuko mahdolliselta yrittää kompensoida stressaavaa tilannetta (tai ikävällä tavalla kommentoivaa äitiä) olemalla ihan ekstra-ystävällinen ja huomioiva itseä kohtaan? Vaikuttaako sulla oloon mitenkään jos vaikka halaat itseä?

Täällä oli viime yönä kova tuuli mutta ei kovin kylmää (maa nyt mustana, hetken aikaa päivällä satoi lunta mutta sitten muuttui vedeksi ja suli pois), melkein täysi kuu mollotti pilvien raosta kun käytiin iltakävelyllä. Olen tulossa jouluksi Suomeen, saa nähdä mikä lumitilanne on siellä. Hyasintti alkaa kukkia. Etsin viikonloppuna tähtitorttuaineksia mut luumusosetta ei löytynyt mistään - saa nähdä miltä maistuu jollain muulla hillolla.

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 10.12.2019 klo 19:10

Ei ne sämpylät ilman suolaa ole ainakaan pahempia kuin sämpylät ilman hiivaa...  😉 Tehty on...!

En osaa tyynyä halata, ellei sitä anneta syliini. Kerran, kun sain ahdistuskohtauksen fysioterapiassa, toi fyssari mulle tyynyn syliin. Siinä sitten yritin rauhoittua. Ja otin laukusta pari rauhoittavaa. Äidilleni en ole soittanut tänään. Enkä soita enää, kello jo sen verran paljon... Soittakoon itse, jos haluaa. Ja hyvä, kun ei halua.

Päätin syödä nyt illalla. (Lounaan ohitin.) Maustoin Quorn-kuutiot Taco-mausteseoksella, ja lisäksi keitin spagettia. Alkupaloiksi söin kaksi porkkanaa. Olen nyt pyrkinyt huomioimaan vihannesten ja hedelmien saannin. Mulla on ensi viikolla aika ravitsemusterapeutille, ja sain viime kerralla lomakkeen, johon voin merkitä hevi-osaston saannin. Mun on helpompi huomioida vihannekset ja hedelmät, kun tietoisesti merkaan niitä ylös.

Nyt on satanut lunta, mutta taitaa huomiseksi taas lauhtua, ja lumet sulaa. Tuleeko tänne melko eteläiseen Suomeen valkeaa joulua? Missähän se lumiraja nyt menee?

Luin jostain torttuohjeen, jossa tortulle laitettiin luumun (tai muun sellaisen) tilalle suklaata tai vaahtokarkkia. En ole kokeillut, mutta voisin ihan hyvin tehdä tuommoisia. Maistuisiko? Kasvissyöjänä oma joulun menu on ihan itse päätettävissä, mutta tapoja ei juuri ole vielä tukena. Mutta sen risoton suhteeen ole jo varma. Sitä syödään aattona minun lautaseltani... 🙂

Hyvää viikon jatkoa, Soroppi! Pidä pidennetty joululoma! Uskon, että olet niin tunnollinen työntekijä, etteivät työtunnit aina edes tule ylösmerkatuiksi...

 

Käyttäjä kirjoittanut 10.12.2019 klo 20:38

Kiitos kun te noita ruokia aika yksityiskohtaisesti, tulee nälkä, kun ollut vaihe ettei mikään ruoka ole tullut mieleen niin että se olis maistunut.... Tervetuloa kotimaahan, missä mahdat nyt ollakin Soroppi. Kasviksia muistan aina välillä ostaa pakasteversioina kaupasta, mutta kun ei tee mieli:( Hyvää joulun odotuksen aikaa 🌖 kohta täyskuun aika....

Käyttäjä Jardin Prive kirjoittanut 11.12.2019 klo 09:25

Katselinkin kuuta eilen illalla... Liikkui nopeasti paikasta toiseen ja pyöreältä näytti... 🙂

Käyttäjä kirjoittanut 11.12.2019 klo 21:01

En ole katsonut allakasta oisko tänään ollut täyskuu? Täällä tullut koko illan puuskittaista lunta. Eilen, vai toissapvänä, näytti siltä, aika pian ois täyskuun aika. Tänään vaan ei näy täällä