Kuulumisia

Kuulumisia

Käyttäjä soroppi aloittanut aikaan 28.09.2019 klo 16:39 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä soroppi kirjoittanut 28.09.2019 klo 16:39

Ystävällä oli eilen isot juhlat. Olo on yllättävän hyvä, joskin aika väsynyt. Kävimme rääppiäisissä syömässä eilisiä tähteitä (juhlapaikka oli siivottu jo aamulla, eli auttamaan emme ehtineet), lähtiessä työnnettiin vielä oluet käteen. Juna kotiinpäin lähtee keskellä yöllä, joten olemme hotellissa vielä tämän päivän. Kallista, mutta ehkä se ettei tarvitse kuluttaa päivää raahaten rinkkaa ympäri kaupunkia on sen arvoista.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 08.04.2024 klo 00:27

Heräsin viime yönä harvinaisen eloisaan ja pelottavaan painajaiseen. Pitkä aika edellisestä joka oli niin klassisen pelottava että piti tulla sohvalle lukemaan ihan vain koska haluaa ehtiä unohtamaan hirviön ennen kuin vajoaa uudestaan uneen. Kumppanin kanssa oli pientä kränää aamulla mutta lopulta päivästä tuli hyvä - valtaosa siitä tuntui karkaavan jonnekin mikä yleensä indikoi sitä että rentoutuminen ja töistä irtaantuminen on onnistunut hyvin. Nyt on jo niin myöhä ettei unta ehdi kertymään paljoa ennen kuin aamulla pitää nousta töihin, mutta ihana tietää että ehtii kuitenkin nukkumaan edes jotenkuten riittävästi ennen kuin on aika taas nousta.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 13.04.2024 klo 23:40

Nukuin viime yönä melkein kellon ympäri mutta kylläpä vain väsyttää. Koko päivän on ollut vain hämärä käsitys kellonajasta, mutta keho taitaa silti tietää milloin tulee aika syödä tai nukkua. Tulin ostaneeksi sipsejä ja naposteluksihan se meni, mutta ehkä huomenna sitten taas fiksummin. Tuntui hyvältä viettää päivä huilaten. Sain synttärieni tienoilla lahjaksi lankoja, mutta puikkoja minulla ei täällä työpaikkakunnalla ollutkaan, joten ostin sellaiset ja aloitin neulomaan itselleni villasukkia. En ole ennemmin kirjoneuletta resorissa kokeillutkaan mutta kyllä tuo ainakin jonkinlaiselta taitaa näyttää.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 6 kuukautta sitten. Syy: Selvennys
Käyttäjä soroppi kirjoittanut 19.04.2024 klo 20:35

Uskomaton väsymys. Töissä ei mitään erikoista eikä liikunnan määrä ole lisääntynyt mihinkään mutta fyysisesti olen päivän jälkeen ihan loppu. Pitää varmaan ryhtyä nukkumaan päiväunia. Tai muuten vaan nukkua enemmän, vaikka ihan kohtalaista unen laatu alkuviikon notkahduksen jälkeen on enimmäkseen ollut.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 01.05.2024 klo 13:20

Paljon kaikenlaista meneillään enkä ole kirjoittanut paljon mitään pitkään aikaan, mutta ehkä on ihan ok että elämänvaihe jossa tarvitsin tukinettiä alkaa olla ohi. En tiedä onko empatiakykyni laskenut vai olenko vain oppinut paremmin ottamaan etäisyyttä ja asettamaan rajoja, mutta huomaan ettei minulla ole enää samanlaista tarvetta reagoida ja kommentoida kuin aiemmin.

Vaikka vähemmän täällä nykyään käynkin, ja vielä vähemmän kommentoin, hyvää vappua kaikille joka tapauksessa!

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 5 kuukautta, 1 viikko sitten. Syy: Kirjoitusvirhe
Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 01.05.2024 klo 13:53

Hyvää vappua myös toivottelen..

Kyllä elämäntilanne vaikuttaa siihen paljonko tänne kirjoittelee ja kommentoi. Tuskin se empatia-kyvystä on kiinni.

Jotkut ikävät tunteet ja tapahtumat saavat kirjoittamaan enemmän. Ei viitsi puolisoa ja lähipiiriä kuormittaa liikaa ja saahan uusia näkökulmiakin vieraammilta ihmisiltä. Jotkut jäävät kokonaan pois eivätkä selitä mitenkään syitä tapahtuneelle. Ehkä jotakin hyvää elämässä on tapahtunut eikä ole enää tarvetta kirjoitella. Ihmiset ovat erilaisia näissäkin asioissa.

Vapuksi saatiin ihana sää. Vaikka emme lähteneet maalle (mökkitie vielä huonossa kunnossa) niin olemme lounastaneet ja kahvitelleet ulkona patiolla kissaherran kanssa. Piha alkaa olla jo kuiva ja nurmikin viheriöi. Se on kissalle aina suuri seikkailu bongata pikkuolentoja ulkona.

Vappu katkaisi arjen päiväksi, huomenna taas omat arkiset työt ja puuhat edessä..

Käyttäjä kirjoittanut 06.05.2024 klo 19:32

Hei soroppi. mitä sinulle kuuluu?

Minä olen ihan väsynyt jo tähän aikaan illasta, laitoin toriin pari ilmoitusta, jos saisin myytyä edes jotain vielä. Tänään kauppasin entisen kissani kamppeet pois parvekkeeltani. Nyt yritän myydä käyttämättömiä lompakoita ja kassia jonka sain matkamuistoksi ja puista koristeesinettä joka esittää imettävää kaurista.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 09.05.2024 klo 20:39

Ei valittamista, alkuviikko oli kyllä kuluttava. Tulin juuri lenkiltä, jonne sain (harvinaista kyllä) kumppaninkin houkuteltua. En ole ihan satavarma kuuluuko mulle helatorstai vapaaksi mutta varmaan kyllä, kun se työsähköpostin 'Suomen lomapäivät'-kalenterissa on niin merkitty. Joka tapauksessa, huomiselle on muuta ohjelmaa joten päätin tehdä tämän päivän normaalisti hommia ja pitää helatorstai-vapaan vasta huomenna.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 09.06.2024 klo 08:33

Mulla todettiin viime viikolla varhainen keskenmeno, jossa raskausmateriaali ei ollut vuotanut itsestään ulos, joten jouduin tekemään kohdun tyhjennyksen kotona lääkkeillä. Suru siitä ettei juuri tämä toukka (jota jo rakastin) saanut kasvaa sen isommaksi on valtava. Tunnen katkeruutta neuvolan terveydenhoitajaa kohtaan, joka kannusti minua ajattelemaan, että niin kauan kuin kipuja tai vuotoja ei ole, kaikki on todennäköisesti hyvin ja olen edelleen raskaana vaikka siltä ei joka hetki tuntuisikaan - ja niinhän sitä varmaan kannattaakin ajatella. Ehkä tämä oli vain liian suuri unelma onnistuakseen ensimmäisellä kerralla.

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 10.06.2024 klo 14:17

Olipa ikävä uutinen sinulle ja miehellesi. Voimia teille. Vaikka raskaus on alussa niin alkaa jo lapsen odotus ja kaikki siihen liittyvät ihanat asiat. Suru on surtava ja jatkettava sitten eteenpäin.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 11.06.2024 klo 07:42

Kiitos sanoista Mollyann ♥ Töissä oleminen tuntuu vähän räpistelyltä, mutta jospa se siitä ajan kanssa.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 13.06.2024 klo 15:02

Lämmin osaanottoni sinulle ja miehellesi, Soroppi!

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 16.06.2024 klo 10:41

Kiitos Nótt ❤

Arki ja rutiinit löytyivät jollain tavalla viime viikolla, vaikka jotkin hetket pysyvät vaikeina. Työpäivät ovat tällä hetkellä helpompia kuin vapaat. Eilen illalla oli outoja derealisaatio- tai depersonalisaatio-jaksoja joissa ajatukset ja pään sisältö eivät tuntuneet ollenkaan omilta (ehkä asiaan vaikutti myös pikkuisen kuumeinen olo) mutta ne menivät vähän kerrassaan ohi. Nyt katson viimeöistä lähetystä Jukolan viestistä ja mieli tekisi suunnistamaan, mutta pitää himmailla kun eilen oli pidemmän lenkin jälkeen lämmöt koholla. Ehkä voisin siivota tai aloittaa pakkailemaan rinkkaa, keskiviikkoiltana lähden taas työpaikkakunnalta kotiin päin. Pyykkiä pitäisi ainakin pestä.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 22.06.2024 klo 08:24

Hyvää juhannusta kaikille! Ootteko viettäneet mitenkään erityisesti vai onko teille vaan päivä muiden joukossa?

Täällä ei erityisempää juhannuksenvietto-kulttuuria joten aika vähillä mennään. Satamassa on laiturisauna jota kävin iltapäivällä kokeilemassa, ja kumppanin työporukka kokoontui kevätkauden viimeisille afterworkeille joten käytiin siellä yksillä ja tilattiin sen jälkeen kotiin noutoruokaa.

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 22.06.2024 klo 12:32

Samoin sinulle ja kaikille muille hyvää juhannuksen jatkoa!

Ystäviä koirineen on täällä maalla luonamme juhannusta viettämässä. Eilen saunottiin ja grillailtiin, tänään ohjelma jatkuu. Sää ihan kelvollinen. Jopa kokko näkyi illalla vastarannalla ja oli se upea näky pimenevässä illassa.

Kyllä tämä alkukesä on parasta aikaa. Kaunis vihreä maisema, mikään ei ole vielä palanut, luonto kauneimmillaan...

Käyttäjä kirjoittanut 23.06.2024 klo 13:08

Hei ja hyvää juhannuksen jatkoa. Minulle ihan tavallinen päivä, ei mitään erikoista.