Klassinen musiikki hengenpelastajana.

Klassinen musiikki hengenpelastajana.

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 20.08.2018 klo 20:33 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 20.08.2018 klo 20:33

Haluaisin avata keskustelun klassisesta musiikista. Nimittäin uskon että se voi pelastaa monia henkiä, enkä nyt vitsaile. Se saa aivoihin sellaisen selittämättömän tilan tai en tiedä onko se aivoissa vaan jopa sielussa. Se on pelastanut mun hengen monta kertaa. Kun on ollut erittäin synkät ajatukset, niin olen pistänyt klassista stereoista ja olen saanut edes vähän balsamia haavoille. Voin sanoa että se voi oikeasti olla teille jokaiselle eduksi jos vain ryhdytte sitä kuuntelemaan. Mielessänne saattaa välähtää taivas. Enkä nyt laske leikkiä. Olen iloinen jos saan jonkun täällä kiinnostumaan klassisesta musiikista, se on oikeasti tärkeää…

Hyviä kuuntelu hetkiä!🙂

Käyttäjä kirjoittanut 31.07.2020 klo 09:59

Kuuntelin tuon kuorolaulun. On hieno, sanat ja kuultavaakin.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 31.07.2020 klo 11:43

Joo. Suomessa kyllä tehty hienoa musiikkia.

Itse pidän noista Toivo Kuulan teoksista paljon ja Sibeliuksesta.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 31.07.2020 klo 18:59

Olen jotenkin aivan lumoissani klassisesta musiikista. Jos jossain on pala taivasta, niin siinä.

On niin suuri rikkaus kun saa kuunnella sitä. Suuri etuoikeus.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 31.07.2020 klo 19:00

Olen kuunnellut nyt Sibeliusta: King Christian II Op. 27.

Käyttäjä kirjoittanut 01.08.2020 klo 09:12

minäitse89 kirjoitti:
Olen jotenkin aivan lumoissani klassisesta musiikista. Jos jossain on pala taivasta, niin siinä.

On niin suuri rikkaus kun saa kuunnella sitä. Suuri etuoikeus.

 

 

👌👍

Käyttäjä kirjoittanut 01.08.2020 klo 09:22

Novospssky Monastery Male Choir

(Russian Orthodox Chants From Valaam Monastery)

 

  • en tiedä miksi mutta tässä jotain syvällä omassa itsessä tuntuvaa, joku kohta kai resonoi johonkin sisällä vaikka kieli on vieras...  lainaan tämän uudestaan ja uudestaan kirjastosta

 

 

Käyttäjä kirjoittanut 01.08.2020 klo 09:26

minäitse89 kirjoitti:
Olen kuunnellut nyt Sibeliusta: King Christian II Op. 27.

 

Miten jollain voi olla taito luoda jotain näin kaunista... pilvifiilikseen pääsee ...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 01.08.2020 klo 11:52

Joo. Dostojevski aikanaan kirjoitti että kauneus pelastaa maailman. En tarkalleen ottaen tiedä mitä hän sillä tarkoitti, mutta voi olla tottakin.

Pitääpä kuunnella tuo.

Tuntuu välillä kun kuuntelee klassista, että aivan kuin välähdyksen omaisesti tuntisi onnen. Sitten se saattaa taas kadota. Mutta joinain hetkinä se palaa.

Käyttäjä kirjoittanut 02.08.2020 klo 09:57

Niin, onnea on olemassa vaikkei aina tunnekaan onnea olevan. Ihmisenä alkaa niin herkästi tottua hyvään, pitää itsestään selvänä. Jolloin sen merkitys katoaa näköpiiristä.

Eino Leinon sanoin....  "murheet, ne palaa".

Onni on niin henkilökohtainen jokaisen kokea.. koen sitä noissa Eino Leinon teksteissäkin. Yhdistää meitä, se yhdistäminen jo sinänsä on onnea, ehkä murusia, mutt onnea sekin.

Käyttäjä kirjoittanut 05.08.2020 klo 07:15

Välähdyksenomainen onnen kuuleminen..

..jostain syystä kuulen sen ranskankielisessä laulussa...

Vaikka kun Lara Fabian laulaa Je'taime....

Tasan tarkkaan en ole suomeksi tutkinut mitä ranskaksi laulaa, mutta aikamoinen 'akkulaulu' tämän minulle on.

Mikä sulle on virtaa antava/lisäävä laulu?

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 05.08.2020 klo 18:02

Kotirannalla. Kuoroteos. Se on jotenkin koskettava.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 07.08.2020 klo 16:20

Jumalasta kun oli puhetta. Jotenkin näen välähdyksen hänestä klassisessa musiikissa.

Jokin minua niin kiehtoo siinä.

On ollut niin hienoja kokemuksia kun on kuunnellut.

Se kauneus tuo jotenkin taivaan mieleen...

Käyttäjä kirjoittanut 09.08.2020 klo 20:55

Niin. Kauneus on kiehtovaa. Siiinä on jotain niin lepoa. Kuin saisi anteeksi jotakin?-)

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 15.08.2020 klo 22:04

Leevi and The Leavingsin sanoituksissa on jotain niin arkista ja kaunista että alta pois. Gösta kuvaa hienosti elämän vaikeuksia ja traagisia kohtaloita. Elämän makuista musiikkia se on kyllä...

Käyttäjä kirjoittanut 22.08.2020 klo 15:35

https://www.youtube.com/watch?v=nOIAd6xtL34

Tristesse - Étude Op. 10, No. 3 (Chanson de l'Adieu) Chopin, Frédéric