Jaksanko vielä? Miksi pitäisi?
En tiedä miten aloittaa tämä monologiketju. Olkoon se henkilökohtainen masennuspäiväkirjani, jos vaikka joku kirjoittaisi ystävällisen neuvon tai lohdutuksen sanan. En tiedä, jaksanko kirjoittaa tätä ketjua mutta katsotaan. Elämässäni on niin paljon vastoinkäymisiä, etten jaksa kirjoittaa niistä. Sittenkään ne eivät ole mitään verrattuna niihin ihmiskohtaloihin, joita olen lukenut joistakin ketjuista ja mitä olen nähnyt elämäni varrella. Minä alan pikkuhiljaa luovuttamaan, en jaksa elää enkä ajatella. Dissosiaatio… kaikki limittyy ja katoaa. Enää edes ei tule niitä fiiliksiä joissa kaikki loksahti paikoilleen ja masennus syntyi äärimmäisestä tietoisuuden kokemisesta. Yksinäisyys, täysi yksinäisyys, hylätyksi tuleminen, sivullisuus, toiseus, merkityksettömyys. Edes lääkärit ei välitä. Näitä minun sanojani vastaavia viestejä lienee Tukinetin keskustelut täynnä. Minulla vaan ei ole voimia kirjoittaa, en jaksa sanoa… Jaksoin kirjoittaa edes näin paljon.
Eieiei kirjoitti:
Masentunut, siispä olen.
Hei masentunut Eieiei. Olen viime aikoina työstänyt ystävä suhteitani, ihan pakkomielteisistä ajatuksista käyttävän arkeen, enkä tiedosta vieläkään rajoja joita ei henkilökohtaisesti saisi ylittää omassa itsessään, vaikka noita rajapyykkiä tulisi vastaan en tiedosta ketään joka niitä noudattaisi ystävistäni henkilökohtaisella tavalla, paitsi pakkomielteen yhtyessä ajatuksiinsa. Kuinka masentuneeksi tunnet itsesi?
Eieiei kirjoitti:
Masentunut, siispä olen.
Lohtu sekin. Jatka samaan malliin. Ehkä masennus karisee hartoilta sitten kun ne asiat joita nyt suret, on surtu loppuun.
Toivon sinulle parempaa vointia!
Niin voimakkaan masentuneeksi etten tunne sitä, en enää pitkään aikaan ole. Ikään kuin minun päälläni on toinen minä, kuori joka toimii ja elää ja käyttäytyy lunkisti mutta en tunne mitään yhteyttä siihen, se on vieras, kuin olisin unessa että ulkoinen näkyvä maailma tapahtuu oudosti enkä voi mitään koska välillä on muka normaali minä, joka on vieras olento. Tai sitten minä olen vieras ja en kuulu tähän maailmaan joka ei minua halua, vaan olen saanut tuon kuoren, panssarin, päälleni.
tulin piipahtaa.En oo oikeen missään käynyt.Ei ole ollut jaksamista.
TOivotan sulle voimia syli täydeltä. Lämpimän halauksen.
Suru polttaa minut. Tuhkasta nousee uusi ihminen joka on kuitenkin surullinen, satutettu, loukattu, traumatisoitu jne. Katson taas ympärilleni, kaukaisuuteenkin ja kävelen takaisin maailmaan arkihyörinään mutta vähemmän luottavaisin mielin. Olen oivaltanut että kaikki on vaan tapahtumia ja tekemistä, sen sijaan historiaan katoavat kaikki suuret tunteet ja unelmat, suunnitelmat ja intohimot.
Kiitos teille kaikille tsemppaamisesta.
Eieiei kirjoitti:
Ikään kuin minun päälläni on toinen minä, kuori joka toimii ja elää ja käyttäytyy lunkisti mutta en tunne mitään yhteyttä siihen, se on vieras, kuin olisin unessa että ulkoinen näkyvä maailma tapahtuu oudosti enkä voi mitään koska välillä on muka normaali minä, joka on vieras olento.
Mulla on ollut pari kertaa vähän samantapaisia kokemuksia, hetkellisesti. Että se joka tässä elää ja hengittää ei ole minä. Ikään kuin ajatusten ja minuuden keskipiste olisi nytkähtänyt pois paikaltaan, ei kehon ulkopuolelle mutta vähän syrjään siitä missä se normaalisti on. Tuntuu tosi kummalta kun tuntee esim. kehonsa painon auton penkillä mutta samaan aikaan tuntuu siltä ettei ole se olento jolle nuo tuntumukset oikeasti kuuluvat.
Soittelin omaa flow tilassa tulevia improvisointeja ettei ole voimia soittaa varsinaisia harjoittelupiisejä. Soittelin vain oikealla kädellä. En kykene säestämään kun melodia muotoutuu niin nopeasti. Olisi hienoa osata lyödä sointuja tai jopa polyfonisia tai fuugatyylisiä kuvioita vasemmalla kädellä muttei vaan onnistu. Melodia elää omaa elämäänsä, tämä on melkeinpä kuin automaattikirjoittamista niin automaattisoittamista. Tiettyjä piisejä selvästi välttelen, koska ne tuovat mieleen tiettyjä ihmisiä, joiden poissaoloa välttelen, joita suren. Makaan nyt velttona puulattialla. Nukuttaa, nukahdan.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 10 kuukautta sitten. Syy: lisäys ja kirjoitusvirheitä
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 10 kuukautta sitten. Syy: lisäys
Kilarit.
Hei Eieiei. Mitä sulle kuuluu?
En viitsi enää mitään. En jaksa.
Eieiei, minäkään en jaksa. Välillä vähän aikaa jaksan jotain. Sitten tulee taas totaalinen jaksamattomuus.
Ymmärrän säestyksen puutteen improvisoinnissa. Minäkin haluaisin osata lyödä vasemmalla kädellä polyfonisia tai fuugatyylisiä kuvioita, kuten kuvasit. En minäkään osaa. En soita niin hyvin. Minulla edes oikean käden melodiaimprovisointi ei toimi niin hyvin kuin luultavasti sinulla onnistuu. Haluaisin osata soittaa taitavammin.
Hei Eieiei. Joko jaksat kirjoitella?
Eieiei kirjoitti:
Suru polttaa minut. Tuhkasta nousee uusi ihminen joka on kuitenkin surullinen, satutettu, loukattu, traumatisoitu jne. Katson taas ympärilleni, kaukaisuuteenkin ja kävelen takaisin maailmaan arkihyörinään mutta vähemmän luottavaisin mielin. Olen oivaltanut että kaikki on vaan tapahtumia ja tekemistä, sen sijaan historiaan katoavat kaikki suuret tunteet ja unelmat, suunnitelmat ja intohimot.
Onko edelleen samanlainen olo? Olen ruvennut taas pelaamaan veikkauksella rahapelejä, en tosin paljoa, vaan maltillisesti, minulla on ollut raja 40e kk, mutta vaihdoin sen 60e kk. Lähinnä pelaan lottoa, vikinglottoa, ja eurojackpottia, mutta myös kenoa ja kaikki tai ei mitään kiehtovat mieltäni. Toivon saavani joskus päävoiton yllättäen.