Tarkoitatko että itsetuho olisi ainoa ulospääsy? Kannattaa vielä kyllä miettiä asiaa. Päivät on erilaisia. Ei kannata tehdä mitään äkkinäisiä tekoja... Todennäköisesti me ei saada uutta mahdollisuutta elää. Että tämä on ainut elämä. Tai ainakin se on varma asia, että meillä on tämä elämä. Vaikea on uskoa, että olisi jokin toinen, kuolemanjälkeinen maailma. Joten ehkä kannattaa jatkaa olemista... Vaikka elämä olisikin täynnä vastoinkäymisiä...

En minä tee im, mutta kuolema on ainoa ratkaisu.

Eieiei, minustakin välillä tuntuu, että kuolema on ainoa ratkaisu, joka ratkaisee kaiken. Silloin minulla on tietynlainen mielentila aktiivisena. Se tuntuu kyllä aidosti ainoalta todellisuudelta sillä hetkellä. Toisenlaisena hetkenä näen sen mielen sisäisenä tilana, joka on erityisen kauhea ja kärsimystä aiheuttava.

Voin kuvitella miten surullista se on sinulle Purjevene.

Yritän olla, huomennakin. Jonain päivänä minun ei tarvitse. Silloin ei ole huomista. Eikä silloin minun tarvitse viisastella tai surkutella.

Purjevene, sinulla on rankkaa, luen sen myös tuolta Salokan ketjusta. Antaako työ yhtään mitään iloa? Entä mitä asioita tai tekemisiä sinulla on jotka rauhoittaisivat tai toisivat iloa? Miten sinä nukut?

Eieiei, kiitos kysymästä. En saa millään nukuttua. Unet ovat nyt menneet huonoksi. Pystytkö sinä nukkumaan yöllä?

Työni on kauheaa, ja teen sitä vain rahan takia. Kauheaa myös sanoa näin, mutta niin se on.

En oikein jaksa tehdä mitään muuta kuin yrittää selviytyä. Siinä on paljon tekemistä. Kaikki on minun varassa. Jos en tee, kukaan ei tee. Usein tuntuu, että asiat vain valuvat käsistä, koska en muista enkä jaksa kaikkea hoitaa ajallaan. Yritän kyllä pitää kaiken kasassa jollain tavalla. Tässä maailmassa eläminen vaatii ihan hirveästi suorituksia joka päivä. Jo pelkästään lapsen asioista tulee ihan hirveästi tekemistä.

Kirjoitan välillä salokan ketjuun ja luen sitä, koska tuntuu rauhoittavalta, että saloka kirjoittaa aika usein jotain uutta kuulumisistaan sinne. Se tuo jotain jatkuvuuden ja turvallisuuden tunnetta, mikä on hyvä. Ei tunnu niin yksinäiseltä.

En saa iloa oikein mistään. Masennus ehkä tekee sen. Enemmän on kuitenkin ahdistusta eli epämääräistä kauhua, joka liittyy melkein kaikkeen.

Juuri nyt vain väsyttää. Mikään ei kiinnosta. Ajattelin yrittää lukea sanomalehteä. Jos se ei suju, ehkä makaan vain sohvalla. Välillä pakotan itseni aloittamaan jotain ja katson, alkaako se sujua. Juuri nyt olen niin väsynyt, ettei kannata edes yrittää pakottaa itseään mihinkään. Vähän parempana hetkenä voi yrittää.

En pysty nukkumaan hyvin. Näen ahdistavia unia, onko ne sitten painajaisia, no joo ovat, toiset lievempiä toiset ahdistavampia. Herään yleensä klo 3 maissa ja sitten on vaikea nukkua. Vapaalla ja lomilla valvon ja nukun miten sattuu. Silloin ehkä on helpompaa.

Luin vastauksesi pariin kertaan. Olet vahva kun jaksat tehdä arjen askareita. Mistä sinun surusi ja masennuksesi johtuvat? Tietenkin minun pitäisi lukea aiempia kirjoituksiasi ja olenkin mutten muista. Muistini on huono.

Kiitos kaikesta tuestasi niin aiemmin kuin nyttemmin. Minun pitäisi tsempata sinua.

Pelottaa.

En uskalla ryhtyä mihinkään. Ei ole mitään mihin ryhtyä. Pelottaa kohdata mihinkään ryhtymisen ympärillä oleva tyhjyys, yksinäisyys, merkityksettömyys. Uskallusta vaatii hengittää. Makaan paikallani, kirjoittanut tänne jonnekin kommentteja, mutta peitto päälläni, suojana, simuloimassa että joku tai jokin suojelisi minua, välittäisi minusta. Näinkin pitkälle jaksoin selittää oloani. Mutta ei helpota.

Hei Eieiei. Ajattelen sinua, jos se vähän edes vaikuttaisi yksinäiseen oloosi. Ja hyvää loppiaista. Minä tiedän mitä yksinäisyys tekee ihmiselle, ja miltä tuntuu olla merkityksetön ihminen lähes olio. Tiedän miltä tuntuu kun kaikki tuntuu vastustavalta voimavaralta, ja ilmapiiri tuntuu kuin kiroukselta. Olen viime ajat lukenut romaaneja joita olen hankkinut vuosien varrella aika paljon, ja kuunnellut radiota. Radio tuntuu lähinnä ystävälliseltä. Kun kävin ulkona tupakalla, naapureiden pikkunaperot olivat pois heitettyjen joulukuusten kimpussa, ja heittelivät niitä pitkin pihaa. Meinasin sanoa että jättäkää ne rauhaan, mutta en sanonut kuitenkaan. Koko piha on täynnä neulasia.

Eieiei, en tiedä, mistä masennukseni johtuu. Enemmän se on ahdistusta mutta myös masennusta. Molempia. Onko sinulla masennuksella jokin selvä syy tai syitä? Muistelen sinun kertoneen aiemmin, että olet joutunut pettymään rakkaudessa.

Kurjaa, että sinullakin on unen kanssa vaikeuksia, Eieiei. Nukkuminen olisi niin tärkeää, jotta olisi edes vähän voimia seuraavana päivänä.

Kiitos Pikemiten ja Purjevene. Kunpa jotenkin auttaisin teitä. Kyllä Purjevene. Jos tämän aloittamani ketjun jaksaisi lukea niin pääsisi selville minun murheista, tai murheesta. Taitaa olla kaikkien kohdalla näissä nettikeskusteluissa että ihmiset hukkuvat katoavat limittyvät omiin viesteihinsä ja toisten viesteihin. Kaikki muuttuu makulatuuraksi kuten eräs nyt nimen unohtamani kirjailija sanoi telkkarissa kauan sitten. Mutta minulle tuli hyvä olo kun kirjoititte minulle, kiitos.

Voisin verrata ahdistusta ja masennusta joko tyveneen (ennen myrskyä) ja myrskyyn, joissa kummassakin purjevene tai laiva on sietämättömässä asemassa. Mutta sekin riippuu että suhteessa mihin. Veneen tai laivan pitää saada jokin määränpää johon suhteen tyven ja myrsky ovat inhottavia haittoja. Mutta jos menettää määränpään, luopuu haaveista, tulevaisuudensuunnitelmista, uskosta, rakkaudesta, mielenkiinnosta, opiskelusta, eteenpäin pyrkimisestä, oman mielen ja kehon paremmaksi saamisen yrittämisestä, ym ym ym... Silloin tyven ja myrsky limittyvät yhdeksi helvetiksi ja sekasortoksi josta ei kykene pääsemään ulos, on lukossa, kuin sementissä upotettuna kahlittuna kidutettuna...

Ja rakkaus, minä petyin tarpeeksi monta kertaa, tarpeeksi monta kertaa minut torjuttiin. Rakkaus, jos semmoista on olemassa, ei voisi enää pelastaa minua. Mikään ei voi enää poistaa tätä tuskaa minulta. Kyse on lähinnä siitä miten eri keinojen avulla jaksan elää tämmöistä elämää ja näiden keinojen kautta ehkä korottaa elämänlaatuani. Sama probleemi on nähdäkseni kaikilla tänne kirjoittavilla ihmisillä, jokaisella hiukan eri tavoin ja eri historioin.

Radio kuulostaa minullekin ystävälliseltä, melkein ystävältä. Televisiota katsoessa näkee ihmisiä, esineitä, asioita jotka saavat minut joko katkeraksi tai masentuneeksi, että minulla ei ole sitä kuten iloa ja ystäviä ja tekemistä ja innokkuutta ja noilla ihmisillä noita kaikkia on. Sen sijaan äänilevytoivekonserttia (lienee vanhentunut nimitys) kuuntelen joskus autossa ajaessa perjantaisin mutta ahdistun ihmisten kuuntelemisesta tai että toimittajat kiusaantuvat kunkin ihmisen jostain ärsyttävästä piirteestä. Ylipäänsä pelkään kuunnella jutustelua toimittajien ja ohjelmaan soittavien kanssa koska pelkään konfliktitilanteen, erimielisyyden, epäkohteliaisuuden, syntymistä. Kumma kyllä kauan sitten muinaisella 90-luvulla Pekka Saurin yölinjalla ohjelman kuuntelu ei aiheuttanut tätä fiilistä minussa. Mutta silloin minussa kai vielä oli elämän syrjässä kiinni pitäviä illuusioita vaikka silloinkin kärsin paljon.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 3 kuukautta sitten. Syy: lisäyksiä
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 3 kuukautta sitten. Syy: Lisäyksiä lisää

Moi Eieiei. Luin tuon sun tekstisi. Tuo laiva vertaus oli hyvä. Osaat pukea hyvin sanoiksi ahdistuksen. Itse en ole oikein koskaan uskaltanu kertoa kenellekään omasta ahdistuksesta. Siis esim. terapiassa yms. Ehkä silloin todella nuorena kerroin jonkin verran, mutta nykyään, kun tapaan sairaahoitajaa, niin en vain halua kertoa hänelle millaista mun elämä oikeasti on. En tiedä johtuuko se tästä meidän kulttuurista. Että asiat pidetään omana tietona. Ja mua pelottaa siinä se että miten joku toinen ihminen sitten suhtautuu siihen, jos todella kertoisin kuinka vaikeaa mun elämä on. Vaikka toki varmaan kaikkien elämä on aika vaikeaa.

Itse en ole kokenut rakkautta oikeastaan koskaan. Kerran olisi ollut ehkä siihen mahdollisuus, mutta menin mokaamaan tilaisuuden.

Haluaisin nykyään vain pysytellä kämpässä. Pelkään välillä niin sitä ahdistusta. Kämpässä en yleensä ahdistu.

Joskus minuakin ärsyttää radio-juontajat yms.

Olen koko elämäni miettinyt että minkä takia muiden elämä vaikuttaa niin paljon helpommalta kuin minun? On toki sitten erittäin kurjiakin ihmiskohtaloita. Mutta esim. kun olin lukiossa, niin tuntui siltä kuin kaikilla olisi mennyt paremmin kuin minulla. Vaikka tiedän että se on viheellinen oletus.

Jos joillekin ihmisille olen katkera niin niille menneisyyden ns. kavereille. Oli niin kovaa aikaa se nuoruus. Näen siitä vieläkin unia yms.

Mutta ei ole helppoa nytkään. Jotenkin täytyy vain pitää pää pinnalla...

Minäitse89, on kuin minä olisin kirjoittamassa sanojasi. Tuntuu epätodelliselta. Oletko sinä minä? Niin samankaltaista elämän kolaukset ja fiilikset.