Jaksanko vielä? Miksi pitäisi?
En tiedä miten aloittaa tämä monologiketju. Olkoon se henkilökohtainen masennuspäiväkirjani, jos vaikka joku kirjoittaisi ystävällisen neuvon tai lohdutuksen sanan. En tiedä, jaksanko kirjoittaa tätä ketjua mutta katsotaan. Elämässäni on niin paljon vastoinkäymisiä, etten jaksa kirjoittaa niistä. Sittenkään ne eivät ole mitään verrattuna niihin ihmiskohtaloihin, joita olen lukenut joistakin ketjuista ja mitä olen nähnyt elämäni varrella. Minä alan pikkuhiljaa luovuttamaan, en jaksa elää enkä ajatella. Dissosiaatio… kaikki limittyy ja katoaa. Enää edes ei tule niitä fiiliksiä joissa kaikki loksahti paikoilleen ja masennus syntyi äärimmäisestä tietoisuuden kokemisesta. Yksinäisyys, täysi yksinäisyys, hylätyksi tuleminen, sivullisuus, toiseus, merkityksettömyys. Edes lääkärit ei välitä. Näitä minun sanojani vastaavia viestejä lienee Tukinetin keskustelut täynnä. Minulla vaan ei ole voimia kirjoittaa, en jaksa sanoa… Jaksoin kirjoittaa edes näin paljon.
Ystäväni on ollut soittaminen, aiemmin laulaminen ja myös kirjoittaminen. Nyt tajuan että mikään noista ei motivoi minua koska olen niin kehno ja laiska ja tyhmä ja masentunut ja häpeissäni että syntyy noidankehä jossa haluan kadota kurimukseen kun en kyennyt onnistumaan noissa tekemisissä saamaan a) itsetuntoa b) ystäviä tai rakkaita. En pärjää missään. Paitsi ehkä tänne foorumille vaikeroimisessa. Unien harhailevissa dystopioissakin petyn ja epäonnistun, jään niissä usein varsinkin yksin tai minut hyljätään. Ei, vain kuolema näyttää olevan ainoa ratkaisu.
sanat katoavat / ajattelu tuhlausta / näkyvä maailma valhetta / sisäistä yrittäjyyttä / muutosagenttiutta / siinä tuhlataan totuus / unelmat rakkaudesta / jaetaan päällisin puolin / vaikkei ole mitään jaettavaa
Kuuntelen Bachia tubesta, inventioita ja sinfonioita. Voin paremmin. Voisin jopa sanoa että Bach jälleen kerran pelasti minut. Elämä on elämisen arvoinen, koska haluan osata soittaa nuo piisit. Piisien oppimiseen tarvitaan elämää, koska ei ole takeita voiko niitä opetella kuolleena.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: lisäys
Kiva kuulla että elämä voittaa. Minulla on menossa hyvä kausi, ja toivon kaikille hyvää jatkoa.
Mukava kuulla! Bach on kyllä hyvää musiikkia kuunneltavaksi vaikkei meillä tavallisilla pulliaisilla soittotaitoa olekaan 😁
Laulaminen olisi mukavaa, mutta en ole nyt sellaisessa elämäntilanteessa että pystyisin etsimään kuoroa, johon liittymistä voisin yrittää. Ehkä sitten seuraavasta asuinpaikasta...
tuuli kuiskii sanoja korviini / kirjoitan sanan hiekkaan / tuuli puhaltaa sanan pois / ja vaikenee / hiljainen yksinäisyys ei kuiski / yhtäkään sanaa korviini / korvani kuuroutuvat / koska yksinäisyydessä ei korvia tarvita
Tunnetko itsesi kovin yksinäiseksi?
Kyllä, jo varhaisimmissa lapsuusmuistoissa yksinäisyys on ainoa toverini. En päässyt ulos, en muista olleeni hiekkalaatikolla eikä niin ollen ollut kavereita tai en tuntenut ketään.
Minulla oli leikkikavereita varhaislapsuudessani. Tosin en aina tullut heidän kanssaan toimeen.
Susihukkanen oli kaverini, mielikuvitus kaveri.
Sepäs sattui, isäni leikki mielellään susi hukkasta.
Tiivistäen (kärjistäen):
Suomi = jatkuvasti torjutuksi tulemista, hylkäämistä.
Minulla oli kavereita lapsuudessa, mutta silti tunsin olevani yksin useasti. Tuntuu että kun lapsuudessa on tullut torjutuksi ja hyvätyksi tulemisen kokemuksia omien vanhempien toimesta, niin samoihin asioihin on törmännyt läpi elämän. En tunnu kestäväni edellisä tunteita, murenen.
Hei Eieiei. Minä olen ollut paljon yksin, ja sopeutunut siihen omalla tavallani. En osaa lohduttaa, mutta tiedostan puutteeni.
Lopulta yksinäisyys / on ainoa ystäväsi. / Uskollisena se kuuntelee sinua / ja järkähtämättömänä se vaikenee sinulle.