Jaana6, onhan mulla moni asia tosiaankin paremmin kuin joillakin, mutta tämä masennus on tehnyt musta ihan itsekkään, itsesäälissä rypevän ihmisen, etten mä pysty olemaan iloinen niistä hyvistä asioista elämässäni. Ihan sama, vaikka olisi asunto ja ruokaa tai en mä siis niistä pysty olemaan mitenkään onnellinen, että sen takia mun elämäni olisi hyvää. Vaikea nähdä mitään hyvää itsessäni ja elämässäni, vaikka tokihan niitä on. Pitäisi vain aina muistaa ne hyvätkin jutut.

Minäitse89, onhan sekin tosi hyvä juttu, että pystyt olemaan tottelematta niitä ajatuksia! Hyvä niin. Vaikka tuskaakin väliin tekee. Mulla on sama juttu, että ne itsetuhoiset ajatukset on ihan välähdyksiä, sitten pahimmassa vaiheessa niitä oli pidempiaikaisiakin ajatuksia, mutta nyt on ihan välähdyksiä. Ja mä oon edelleen sitä mieltä, ettei ne oo mun ajatuksia. Ei ne ole minua. Se ajatus saattaa tulla illalla, lenkillä, kuolinilmoituksia lukiessa. Ihan hölmöä. En mä tällä hetkellä oikeasti haluaisi kuolla, mutta mä pelkään koko ajan, etten jaksakaan tätä. Mä pelkään romahtamista jossain vaiheessa. Mulla on niin paha olo mun huonommuudentunteen ja epäonnistumisen takia, etten mä kohta enää kestä. Ja joka päivä saan muistutuksia siitä, kuinka epäonnistunut olen. Sori, pakko purkautua tänne kun ei muitakaan ole.

Tyars, ootko kokeillu urheilua? Mulla se auttaa. Meet vaikka salille ja teet niin paljon eri liikkeitä että oot ihan puhki. Silloin voi olla edes hetken hyvä olo. Tai voihan sitä kotonakin jumpata.

Ajattelen omalla kohdallani että alan nyt vaan pumppaan sitä rautaa. Ei mulla tässä enää paljon muutakaan ideaa ole.

Tyars Onko sinulla mielen sisäisiä ääniä jotka tekeytyvät sinuksi sinun kanssa?

Joo, oon kokeillut urheilua ja kyllä se auttaakin. Mä tykkään varsinkin juosta nyt, tuntuu, että siitä tulee ihan hyväkin olo. Pitäisi vain pakottaa itsensä lenkille aina, toisinaan se ei vaan onnistu, että lähtisi minnekään. Aikaisemmin, kun vointi oli huonompi, ei liikuntakaan auttanut, kun silloinkin ajatukset pyöri vaan kuolemassa tai muussa synkässä. Mutta kyllähän se urheilu on yksi parhaimpia omahoitokeinoja, eli jatketaan vaan tätä harrastusta! Toi salijuttukin on kyllä hyvä, kun siellä ainakin pitää keskittyä niihin liikkeisiin ja voi raataa itsensä ihan väsyksiin. Ja olla sitten itsestään ylpeä, kun on tehnyt jotain.

Jaana6, en ehkä ymmärtänyt sun kysymystä ihan oikein, mutta ei siis varsinaisesti ole mitään mielen sisäisiä ääniä, mutta ne itsetuhoiset ajatukset vaan tuli jotenkin ihan tyhjästä eikä ne olleet tahdonalaisia ollenkaan. Sitä mä pidän niinkuin outona. Vaikea selittää. Ihan kuin joku olisi vaan laittanut ne mun päähän. Mutta en ole siis kuullut mitään sisäisiä ääniä.

Hei kaikille!Olen uusi tällä sivustolla jotenka vielä on vähän hakusessa tämä homma.Mistähän sitä alottaisi?Olen ollut masentunut vuosia ja erilaisia mielialalääkkeitä on kokeiltu mutta mikään ei ole auttanut.Olin yli 10v sitten psykiatrisella osastolla jossa sain diagnoosin tarkemmin määrittämätön persoonallisuushäiriö,masennus ja minusta sai kuvan alkavasta skitsofreniasta mutta skid testit jäi tekemättä koska lopetin osastojakson kesken ja nyt se harmittaa koska jäi ne skid testit tekemättä eikä oikeata lääkitystä löytynyt.Olen kamppailut masennuksen kanssa osaston jälkeen yksin.Minulla on ollut tosi rankkoja aikoja mutta mitään muuta apua en ole saanut kun uusia lääkkeitä kokeiltavaksi ja pari keskustelua sairaanhoitajan kanssa joista ei ole ollut mitään hyötyä.Olen miettinyt että pitäisikö minun satuttaa itseäni tai ottaa lääkkeiden yliannostus jotta pahaoloni huomattaisiin vai huomattaisiinko sittenkään?En nää mitään syytä miksi minun pitäisi jatkaa elämääni eteenpäin.Onko muilla ollut samanlaisia ajatuksia?Oletteko saaneet apua?Minulla ei ole tällä hetkellä mielialalääkkeitä käytössä koska mistään en ole kokenut olevan hyötyä eikä kukaan edes seuraa lääkitystäni.Olen aivan yksin näiden ajatusteni kanssa.

Joo Tyars.
Nyt mä ymmärsin. Ilman mitään varoitusta tuli vain ajatuksia päähän, jotka eivät olleet
mitään hyviä ajatuksia. Sellaisia itsetuhoisia ajatuksia. Oletko yrittänyt puhua niistä lääkärisi kanssa?

Moi murmeli!

Älä vaan satuta itseäsi. Menet terkun päivystykseen ja sanot että sulla on itsetuhoisia ajatuksia ja haluaisit jutella lääkärin kanssa. Kyllä ne sua uskoo kun sanot että oot tosissasi. Kokemusta on. Ne tekee virkavirheen jos jättää sut yksin ajatustesi kanssa...

Moi!Kiitos neuvosta.Olen jutellut lääkäreiden kanssa mutta ei ne mitään välitä kun he eivät tiedä minun menneisyydestä mitään ja he eivät kuulemma pääse katsomaan minun tietojani esimerkiksi kun olin psykiatrian osastolla ja heidän mielestään minulla ei ole tarvetta esim psykiatrin juttusille tai osastolle.Se on aina vaan se masennuslääke resepti minkä saan.Tiedän ihmisiä jotka ovat päässeet hoitoon jos ovat ottaneet sekaisin viinaa ja lääkkeitä (ovat siis alkoholisteja)Minä en ole niin kai minulla ei ole oikeutta hoitoon.

Hei Murmeli, samaa mieltä minäitse89:n kanssa. Hae uudestaan aktiivisesti apua, ole sinnikäs. Päivystys on oikea paikka, jos tulee tosi pahoja ajatuksia eikä niitä voi vastustaa. Ja kriisipuhelin tietty. Ja sitten vaan soitat sitkeästi itsellesi lääkäriaikaa. Älä luovuta, äläkä ainakaan vahingoita itseäsi, olet ansainnut apua ja olet niin tärkeä, että sua pitää auttaa! Mä itse pelästyin, että mitä kaikkea se pää olisi mua käskenyt tekemäänkin, kuolemaa ei voi peruuttaa ja nyt olen ihan iloinen, etten tehnyt niin, kun se pää käski vaan vastustin. Tai siis sain apua, en mä siihen olisi ihan yksin pystynyt, mutta mä itse valitsin, teenkö sen lopullisen ratkaisun enkä tehnyt. Mulla oli yksi asia, joka mulle oli tosi tärkeä ja esti mua tekemästä itselleni mitään. Kyllä sua uskotaan muutenkin ilman, että yrität oikeasti vahingoitaa itseäsi, kerrot, että sulla on vakavia ajatuksia. Kyllä sua pitää auttaa.

Jaana6, mun lääkäri tietää. Oli niistä vaikea puhua, tosi kauan keräsin rohkeutta että kertoisin, kun jotenkin teki mieli kertoa niistä jollekin, kun ne oli sellainen musta möykky, painava. Kun kerroin, niin helpotti se, eikä mun lääkäri niitä alkanut päivittelemään tai kritisoimaan. Ihan neutraalisti suhtautui. Huomaan, että kun ne nyt hieman aktivoituivat, niin en mä kuitenkaan niistä pystynyt uudestaan puhumaan, on se vaikea asia. Mutta kannattaa vaan puhua niistä, kun on se niin iso asia pitää sisälläänkin.

Kirjottele tänne murmeli kaikki ahdistus mikä sulla on sisällä ja yritä saada lääkärin aika. Tiedän hyvin millaista se on kun pää käskee hypätä sillalta. Muista, ne ajatukset ovat masennuksen oireita. Ne eivät ole yhtä kuin sinä. Tarviset niihin apua ja sulla on oikeus saada sitä. Ei se sekakäyttö ole mikään ratkaisu. Se on ratkaisu että menet sinne terkkuun. Voin sanoa että jos ottaisit viinaa ja lääkkeitä ja siitä selviäisit niin sua ottais päähän pitkään että miksi menit sellaista tekeen ja olo olis entistä tukalampi. Kannattaa nyt hakea apua ennen kuin teet mitään mikä ei ole hyväksi sulle. Kyllä sulla on vielä paljon hyvää edessä, kun pääset kuntoon.🙂

Itsellä ollut kyllä taas hankalaa, kun joka päivä mietin että onko tämä elämä enää elämisen arvoista...☹️ Alkaa vaan jotenkin välillä toivo loppua, kun on niin huono olo. Lääkkeet ei siihen juurikaan auta. Urheilu vähän.

En haluaisi lähteä kämpästä ja pelkään mennä ulkomaailmaan, mutta sitten kun olen ollut pitkään kämpässä niin tuntuu että ajatukset synkkenevät. Sitten taas välillä kun on paljon menoa niin stressaannun herkästi ja joudun ottamaan Temestaa.

Ja aina kun tulen jostain menoista kotiin, niin ajattelen että olen taas jotenkin epäonnistunut. Vaikken olisikaan, mutta se tunne vaan tulee. Sitten ajatukset syyttelevät että kaikki tuska on omaa vikaa. Sitten täytyy taas ottaa Temesta että kestän.

En nyt haluaisi maalailla piruja seinille, mutta tuntuu välillä ettei tästä elämästä tule mitään. Haluaisin ettei menisi noita anti-psykoottisia lääkkeitä, koska luulen että ne tekevät olostani väsyneen päivisin ja uupuneen. En tiedä vaan mitä siitä seuraisi jos ne lopettaisi?

murmeli, mitä kuuluu? Entäs Tyars?

minäitse, mulle tuli sun puheista mieleen yksi juttu jota luin jonain iltana viime viikolla. Siinä puhuttiin siitä, miten masennus/uupumus ovat jotenkin semmoisia tiloja, että päähän tulee sellaisia ajatuksia tai tunteita, joita ei normaalisti tulisi. Mua auttaa joskus muistaa, että mä en ole pelkästään mun ajatukset ja tunteet, vaan paljon enemmän. Ne on semmoisia ohimeneviä, jotain joka on välillä mun mielessä pinnalla, mutta joka ei määrittele sitä millainen mä oikeasti olen.

Kuulostat aika ahdistuneelta tosta lääkejutusta. Meneekö sulla sitä Temestaa enemmän vai vähemmän kuin aikaisemmin?

Hei minäitse
Rupea harrastamaan enemmän, lue vaikka joku hyvä kirja.😍

Hei!

Olen uusi täällä palstalla ja olen pitkään kärsinyt vakavasta masennuksesta. Olen ollut itsetuhoinen, mutta se puoli on nyt rauhoittunut. Ehkä se oli se viimeinen keikka ambulanssissa, kun olin ottanut lääkkeitä ja viinaa sekaisin. Puolisoni oli antanut ensiapua ja sanoi, että sydämeni oli jo hetkeksi pysähtynyt.
Nyt olen kiitollinen, että selvisin, enkä jäänyt esim. vihannekseksi yliannostuksen vuoksi. Kävin vielä monta vuotta samalla terapeutilla, vaikka aina ei ollut mukavaa. Kävin kuitenkin sen loppuun, kunnes kaupunki sanoi, ettei enää pitkiä terapiasuhteita pidetä. Nyt käyn terkkarissa psyk.sair.hoit. tarvittaessa.
Minulle on myös tuttuja vuosien takaa sellaiset itsetuhoiset ajatukset, jotka tuntuvat tulevan jostain itsen ulkopuolelta. Silloin pitäisi vain itsepintaisesti hakea apua ja kertoa tilanne vaikka kymmeneen kertaan eri henkilölle niin kauan, kunnes apua löytyy. Ei saa antaa periksi.
On tuttua myös se, että pitää ottaa Temestaa, kun lähden kauppaan ja joskus, kun tulen kotiin, että rauhoitun. Ajattelen myös itsestäni, että olen epäonnistunut elämässäni ja ihmissuhteissani ja siihenkin joskus tarvin Temestan. Vaikka oikeasti tällaiset ajatukset eivät välttämättä ole lainkaan totta. Ne ovat masentuneen mieleen aikaansaamia ajatuksia, kun pitää itseään mollata. Me ollaan kaikki arvokkaita ihmisinä ja tän maan kansalaisina oikeutettuja tasapuoliseen kohteluun ja saamaan apua tarvittaessa.
Koetetaan kestää!

soroppi kirjoitti 12.11.2016 16:46

murmeli, mitä kuuluu? Entäs Tyars?

minäitse, mulle tuli sun puheista mieleen yksi juttu jota luin jonain iltana viime viikolla. Siinä puhuttiin siitä, miten masennus/uupumus ovat jotenkin semmoisia tiloja, että päähän tulee sellaisia ajatuksia tai tunteita, joita ei normaalisti tulisi. Mua auttaa joskus muistaa, että mä en ole pelkästään mun ajatukset ja tunteet, vaan paljon enemmän. Ne on semmoisia ohimeneviä, jotain joka on välillä mun mielessä pinnalla, mutta joka ei määrittele sitä millainen mä oikeasti olen.

Kuulostat aika ahdistuneelta tosta lääkejutusta. Meneekö sulla sitä Temestaa enemmän vai vähemmän kuin aikaisemmin?

Temestaa menee vähemmän kuin aikaisemmin. Kävin lauantaina Terkussa, kun oli hirveän ahdistava ja levoton olo. Sanoin siellä lääkärille että nyt varmaan tarvis osasto hoitoa jos tää tällaisena jatkuu pitkään. Lääkäri oli samaa mieltä, mutta antoi muutaman diapamin mukaan kotiin ja zyprexaa nostettiin. Se sano että jos ne ei helpota oloa niin soitan uudestaan ja katotaan sitten että menenkö osastolle.

Kun menin eilen terkkuun, niin kiroilin koko matkan.🙂 Tais siinä ohikulkijatkin ihmetellä. Oli vaan pakko jotenkin saada sitä vihaa ulos. Nyt tuntuu siltä, että diapami helpottaa jonkin verran oloa. Ei ainakaan tällä hetkellä tee mieli laittaa kämppää remonttiin.

Ainut vaan että on vieläkin rinta kipeä ja tuntuu että se kipu tuottaa tota raivoa... Sitä raivoa ei voi oikein sanoin kuvailla. Ne on sellaisia vihanpuuskia että pitää vetää syvään henkeä ja yrittää vaan jotenkin tainnuttaa se tunne. Yhden tuolin pistin eilen jo kappaleiksi...