En tiedä niin miten hyvin selvisin, sanoisin tätä uupumukseksi.

Onneksi on hoitoon yhteys mahdollista kun Suomessa ollaan. Tosin viiveellä apu, tarvitsijoita ylen määrin.

Tulikin stressikesä. Omien voimien arvio etukäteen voi heittää, varsinkin kun ilmaantuu extempore ongelmavyyhti 'ratkomaan' ongelmia. Mutta kuten sanoit, tässä vielä ollaan. Tätä vois jo sanoa  l o m a ksi.

Hyvää lomaa sulle, joka myös taidat olla aika puurtava ihminen, ansaittu loma varmaan useaan kertaan!

🌲🌳💠🌦💠💠🌲💠

Keskustelua

Just niin. Noi sanat miäki oon saanut: koitan vain auttaa. Helvetti, minä en tartte mitään apua, minä tahdon kumppanin! Kaverin!! Minulla on omat keinoni, minä olen keksinyt ne! Kyllä minä keksin miten saan itselleni ja eläimilleni tarvittavat jutut! Mut se et tää ei olis semmosta pelkkää selviytymistä kaiken aikaa. Mutta että kyllä minä tottakai apua otan vastaan. Jos herra tahtoo tulla autolla tänne ja yhdessä haetaan eläimille ruokaa sen sijaan että tilaan ne netistä kotiovelle. Saa vaan hämmennyksiin semmoinen ehdotus. Siis et joku ehdottaa sitä minulle. Mutta se ei vie vielä itsemääräämisoikeutta pois. Se on totta. Täytyy opetella erottamaan toisistaan nämä että mikä on sitä ja mikä ei. Ja se auttaja onkin itse autettava yhtäkkiä. Että se on nii jäärä välillä! 😀 *tuskanparahdus padkanturahdus* Ja sit ku se oma suhtautuminen vaikuttaa niin paljo. Jos on masennusta ni toiseen vaikuttaa, jos on kärsimättömyyttä, jos on yli-intoa, jos on jotain mistä ei pidä, jos arvostelee jotain asiaa, jos on tyytymätön johonki asiaan. Ni miten ne ilmasee toiselle, miten ne vaikuttaa? Ryhdikkäästi ojennan varttani ja sanon tekopirteällä äänellä että aikamoinen opiskelujen tie tämä kanssakäymisen tie! Katse suunnattuna kulmat rypyssä oppikirjaan.

Mut niin, olet tosi hyvin kuvaillut keskustelua noita tuntemuskia. Ihan samoja minulla ollut.

Paitsi minulla on niin että ennen ei ollut sen paremmin. En ollut tyytyväinen työssä suorittajan elämääni. Eli en pidä missään arvossa itseäni? Voi jösses tätä elämää. Eikun minä en nyt vain jaksa niin pontevasti, kun on nyt lauantai.

Mutta minutakin vaikuttaa että selvisit siitä. Kuvailujes perusteella ainakin olet tehnyt mielipiteesi selväksi. Mutta niin, miksi sen jälkeen pitää tulla se uuvahdus, sitä itsekin mietin? No, nyt lepäilet vaan. Ja nyt en tarkoita itse että sinun pitäisi välttämättä levätä levätä. Vaan jos on mitä asioita mitä pitää hoitaa ni otat aikaa siihen? Ja sitten teet niitä asioita jotka aikaisemmin ovat tuoneet sinulle sisältöä elämään. Keskityt pelkästään siihen. En tiedä minkälainen ruuanlaittaja esimerkiks olet mutta jos voit niin keskityt pelkästään siihen. Laittamaan jotain itsellesi. Laita jotain oikein hyvää tai jotain ravitsevaa.

Hei kiitos mitä kirjoitit Hantzki. Uuvahdus tuli - oli ollut jo muhimassa - otettuani tuplasti tiiviiimmän tuplasti pidemmän työjakson. Kai mä tiesin voimieni äärillä kahdesti aiemmin työmaailmassa olleena, että tiukkaan testiin itteni laitan... stressi oli jo ennen tuota kaksinkamppailua joksi sitä väistelyä voisi kuvata näissä neliöissä. Se sitten vei hermon mutta ne viime erät voitin. Sen jona sain miehen ymrtämään ettei ole minusta kanssaan mihinkään. Itsen unohtaminen on hyvä taito mutta - itsen kuuleminen, rakkautta, itsestä välittäminen vetää joskus tiukoille!

En ole mitenkään isommin kokki-ihmineni mutta keittiön pidän siistinä, käytännönläheisenä määrät mitä ruokaa teen, jaan pariin päivään ja jos enempi, pakkaseen. Alavireisenä aikana ei maistu kuin joku raikas lasillinen appelsiintuoremehua, joka-aamuisen abcd-vitamiiniporeen, magnesiumBvit.imeskelytabl, ja cromitabl jälkeen. Jossain vaiheessa päivää. Siemauksin sekään app.tuoremehu ei maistu pahalta.Koronan tultua D-vit.myös ollut joka aamuista.

Stressi tulee kiireestä. Kun kiireen heittää niskastaan.pois, huomaa ettei päivien aikana ole tapahtunut muuta kuin löhöystä ja musiikinkuuntelua niin pienellä että tuskin kuulee..... maanantaihin asti meinaan nauttia siitä ettei ole mitään.

AVICII Best Of

(RIP)

Tänään minulle riittää se, että ulkona sataa vettä ja minä voin kuunnella sitä.

Tänään kahden tunnin tapaamisesta ja saunomisesta totaali uupuminen kun kotiin päädin. Kävin pian sänkyyn ja meinasin nukahtaa sen sileän tien.

This is too much. I cant take. All this love and care! I cant take it! Now you see? Im broken. Why nobody understant? Because i dont tell enough? Or what? Somebody understant. Keskustelua you understant. Okei, sori englanti. Vai rallienglanti. Heittäydyn tollaseksi kuin olisin englantilainen. On helpompaa.

Sukulaispoika, mies kaveri, they all want something from me. But what

And more tärkeämpää, miksi en pysty antamaan toiselle sitä mitä lapsi kaipaa and toiselle sitä what mies kaipaa. Why minun have to feel this riittämättömyyden tunne all the time? Why minä en pysty erottamaan näitä asioita toisistaan. Koska selvästi mies on mustasukkainen kun puhun pojasta (sukulaispoika, olen täti) and näin kuinka pojan kanssa time just slip away. And boy was mustasukkainen about the man. Ennen pystyin olemaan pojalle aikuinen, like komensin nukkumaan (ei.tehonnut but aniway joskus tehosi). Now its different kun tapasin tuon miehen. Minulla ei ole yhteyttä enää kumpaankaan. Ei mieheen eikä sukulaispoikaan. But still they want something from me! Menikö lause oikein. They broke my heart. And my dogs do that to. Oh no oh no.

Saikohan tästä mitään selvää

Riittämättömyydentunne ei ole right sana. Mutta en tiedä mikä muukaan se sana olisi

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Kuulostaa kyllä osuvalta sanalta.

Mutta just in between those two interesting boy and man olet sinä.

https://youtu.be/xzPeja_4X5Q

They grow if you grow in hope and trust in your own life. Salli se heille, kasvaminen, lähellä sinua. Se voi olla kipua välillä, mutta 'välikipu' on 'välikipua',eteenpäin vie sekin. Olet vahvempi kuin tiedätkään. Stronger than you yet know. Just trust in life 👍

Terve

Olen ollut muutaman päivän lomalla. Puhelin ollut usein kiinni. Olen vain tehnyt niitä juttuja joita on tehnyt mieli tehdä. En laittanut miehelle viestiä. En katsonut puheluita enkä katsonut yhtään viestiä mitä minulle tuli. Olin totaalisesti lomalla. Pyöräilin, katsoin niitä ohjelmia joita halusin katsoa tai pelailin puhelimella pelejä. Tein ruokaa. Herkuttelin. Huolehtia ehdin myös, toki, heh, mutta sitten ajattelin myös niin että ns. Herran haltuun rahahuolet.

Koiratkin ehtivät rypistyneen otsan aiheuttaa. On korvassa töhnää ja astutaan ampiaisen päälle, jolloin kotimatka menee kinkatessa kolmella jalalla. Yön yli nukuttuamme ei ampiaisen pistosta kuitenkaan merkkiäkään tai haittaa enää ollenkaan! 🐾

Tuollaisina hetkinä kun pitää jatkaa elämää normaalisti vaikka eläimeen on sattunut niin minä alan valmistelemaan jotain ateriaa, no tässä tapauksessa oli jo ilta joten iltateetä. Se on minun tapani kertoa, että kaikki on fain, emäntä tässä syö vain ihan normaalisti, eläimet voitte käydä myös vaikka nukkumaan. Mutta joo, kyllähän se ruoka varmaan myös rauhoittaa. Esimerkiksi lukeminen ei siinä tilanteessa tullut mieleen. Kun on siis tuollainen hetki että koira on vielä kipeä mutta kaikki tarvittava on jo tehty. Aika hyvä koiramamma olen siinä mielessä että vaikka aivot meinasivat alkaa mennä epätoivoon ja tiesin että päivystävä eläinlääkäri on linjoilla (hävyttömän kallis varmasti) numeron näpyttelyn päässä niin luin ohjeet netistä ja luin vertaiskokemuksia. Koska se oli tassussa eikä naamassa niin se ei ole niin vakavaa. Vaikka tuntuuhan se. Minuakin on pistänyt käsivarteen amppari ja turpos jokskiaikaa kunnon kuhmu käteen.

Haluaisin vähän selittää joitain asioita. Olen ehtinyt ajatuksen kanssa lukemaan näitä tekstejä läpi toissapäivänä.

8.7.kirjoitan että päähän koskee, minulla on päänsärky koskien vallitsevaa tilannetta. Tarkoitin tällä koronaa. En ymmärrä miksen ole kirjoittanut sitä tohon. Keskustelua, vastaan sinulle, että en "rehellisesti sanottuna muista", mutta muistan ihan vallan hyvin miksi päätä särki. Mutta ehkä tarkoitin myös koko vallitsevaa tilannetta. Eli pähkäilin miestä ja siihen päälle tuli korona-uutiset telkkarista. Minulle tuli pää kipeäksi ja se on välillä vieläkin kipeä. Ihmettelen itseäni etten ole voinut kertoa sitä suoraan.

Ihmettelen muutenkin käytöstäni. Yhdessä viestissä sanon että olen yhteen asiaan tyytyväinen ja naurahdus. Olen siis kokenut että olen hankala ihminen. Millaiseksi olenkaan muuttunut tuon miehen tapaamisen myötä..?!

11.7.viestiä luen haikeudella. Mutta se oli tosiaan hyvä päivä. Mies silloin terassilla halusi ottaa meistä kuvan ja kysyi että voiko julkaista sen facebookiin. Vastasin, että, nyt kun on niin ihana, rento sunnuntaipäivä ni laita vaa. En miettinyt sen enempää seurauksi ja ketkä kaikki sen mahtavat nähdä. Myöhemmin miehen sohvalla kun hengähdettiin vähän siltä auringolta, mies katseli julkaisuaan ja mitä kommentteja tullut siihen. Niin niiden lukemisen jälkeen hän antoi iloisena minulle aidon spontaanin suukon. Mutta hyvin nopean. Ja onnea se olikin.

Keslustelua miten voit nyt?

3.8. Tuo sinun viestisi oli hyvin tutun kuuloista minun elämästäni. Koskaan en ole niin raivoisasti puolustanut kotia. Kaikki se vaativa seuranpito. Ihminen yrittää auttaa, mutta samalla ahdisti. Eli meillä se menee niin, että minun kaverista tulee kamalan hätäinen, hän ei pysty keskittymään minuun enään yhtään, kaupassa hän lähestulkoon juoksee paikasta toiseen minun yrittäen pysyä perässä. Hän saattoi yhtäkkiä.hövitä jonnekin hyllyjen väluin sanomatta mitään. Sitten hän tuijottaa yhtä pakettia monta pitkää minuuttia, asiakaspalvelusta jo kysynyt että onko tuote oikea, on se oikea, vielä uudestaan kysymään, vaatimaan itselleen huomiota toisen asiakkaan nenän edestä. Minua harmitti ja hävetti. Sitten toinen hyllyväli, kestää kestää kestää. Minä halun poois... olin hänen kaveriksi lupautunut sinne mutta ihan kaaosta. Kun hän lopulta yritti tuputtaa minulle yhtä reseptiä ni minä ajattelin että minä en sinun ajattelemaa ruokaa tee! Minä ostan tasan omat jutut. Huhhuh. Kotiin päästyä otin ostamani tavarat ja sanoin että nyt kiire koirien kanssa jo lenkille. Menin sohvalle ihan rättinä. Olen ollut sen jälkeen nytten lomalla.

Mainitsin Keskustelua vielä että "äärimmäinen kerta ajautua tuommoiseen itsen upottamiseen. Olen vihainen itselleni" Just niin. Just semmosia tunteita itselläkin ollut. Ja olen itteasiassa vihainen itselleni että rupesin lankeamaan rakkauslauluihin! Miksen pitempään ollut silleen et kattellaan!

Yhdessä viestissä mainitsen että "nyt lähden kiertämään pururadan". Muistan miten mietin että saako näin pirteä olla? Että olen aivan oikeasti pirteä ja menen pururadalle!?Sairaslomalainen. Ihmeellistä epävarmuutta itseltä. Tottakai nyt pururadan saa kiertää, niin paljon kun haluaa. Se ei liity mitenkään siihen että onko sairaslomalla uupumuksesta vai ei.

Minulla on hammas rikki. Puraisin tänään salmiakkia. "Sinä tarjosit vain salmiakkia, minä olin hölmö panin peliin koko elämän, vaikka tarjosit vain salmiakkia..". Täytyy soittaa hammaslääkärille kunhan päivä valkenee, että mitä se voi asian hyväksi tehdä. Se taas maksaa! Mutta hamppilääkärilaskut tulevat onneksi vasta vähän ajan päästä.

🍞☕🐾🌻

Tai sitten minun olisi aikoja sitte jo pitänyt tunnustaa sille miehelle tunteeni. Olen pari virhettä tehnyt tässä meidän tapailuaikana. Pari kertaa olen itkenyt mutta hän ei ole käsittänyt niitä positiivisiksi kyyneliksi. Ilmeisesti ei siis tiedä että hänestä tykkäsin myös. Jotain hän jossain vaiheessa sanoi mikä sai minut ajattelemaan että tuommoinenko hän on ja tällaistako tää on. Ja hän on tota sukua ja onko toi suku sellanen ja siihenkuuluu yks tosi vaikea mummo. Miten jaksan semmoista? Ja onko tuo mies yhtä hankala kuin se mummo kun ne on sieltä sukuhaarasta?

Nyt mietin sellaista että miten tästä eteenpäin nyt? 🐶🐾🐶🐶🚴‍♀️🛀🛌🥑🍐🥞🍦🥧

Mä tulen edellee  iloiseksi kun se mies laittaa viestiä. Miksi en sitten voi sanoa sitä sille suoraan?

Aamulenkki heitetty. Oli raikas aamu, tosi miellyttävä. Näin kuinka yhtä autoa pakattiin lähtövalmiiksi (limareissulle?) ja ulkoa kuului jo hieman tuohtuneen isän(?) ääni "Nyt ylös jo, auto liikkuu!" Jatkoimme matkaa. Koirat nuuskivat. Nyt ne olivat yllättävän nätisti ja en ollenkaan ajatellut että mitähän myrkkysyöttejä ne saattavat haalia suuhunsa. Ei satanut ollenkaan, maa oli kuitenkin kostea yön jäljiltä. Jäykkä selkä yön jäljiltä alkoi saamaan lenkkipolulla vetreyden tunnetta. Oli huonot yöunet tällä kertaa. Oli mukava palata kotiin aamupalalle tällä kertaa. Tosin minä ajattelin aamupalan skipata tällä kertaa ja siirtyä suoraan ruuan tekoon.

Tai unia näin toinen toistaan ihmeellisempiä. Milloin valittiin ammattia minulle ja siskolleni ja asuja sen mukaan. Milloin eksyin vaatteita tuhannen täyteen tungetussa. Menimme serkkujeni luokse kylään (joita en ole nähnyt kymmeneen vuoteen) jännitti kovasti koska hehän olivat jo venähtäneet pikkupojista tietysti isoiksi. Hassua oli se, että yksi serkkupoika oli kyllä venähtänyt mutta oli vasta teini-iässä. Sitten leikkasi toiseen uneen. Lähdin kahden mukavan ihmisen kanssa erääseen tiettyyn kaupunkiin jossa serkkuni asuivat. Kaverini lähtivät esittelemään paikkoja tietämättä että tiesin vallan hyvin missä kaupungissa oltiin. Esittelykierron oli hupaisa, koska minulle esiteltiin mm.lasten leikkipuisto. Mutta pysähdyin sen kohdalla ja sanoin kyynelsilmin että tässä puistossa olen leikkinyt lapsena monta kertaa. He yllättyivät. Kysyin että voitaisiinko etsiä serkkujen talo. Aloin etsimään kerrostalojen keskeltä omakotitaloa ja sanoin että "se on tuolla kun mennään tuolta ja tuon nyppylän yli ja tota tietä ja tuolta" lähdimme etsimään, mutta en löytänyt meille sitä taloa. Sen nyppylän takana olikin joku muu tie, olin erehtynyt. Sitten sain kuulla vielä, että eivät he enää edes asu siinä punaisessa talossa. Joopajoo, unia 🙂 en jaksa enää tulkita niitä. Ihan tyhmää.

Miksi ne sanat joskus juuttuu....

Heippa

Tänään oli erikoinen päivä. Tai ei yhtään erikoinen, ei tapahtunu mitään sen ihmeempää. Mutta pari huomiota kannaltani helpompaan päivään ja ajankuluu. Ajattelin asettua koneen ääreen kertomaan siitä. Mutta mistä aloittaa...

Tiedättekö sen tunteen, kun on hieman yliherkillä? Sitä on laittanut rauhallista videopätkää youtubesta tulemaan ja tietää sen kestävän kauan, joten yhtäkkiä sen videon ei pitäisi vaihtua/loppua. Mutta jokainen pikkuinen ääni sieltäkin saa kuuntelemaan. Ja keskittymisen tästä herpaantumaan pois. Taidan avata ikkunan. Tyttökoirakin tuntuu hengittävän jotenkin yliraskaasti. Aivan kuin se haluaisi ilmaista että mitä teet? Minä olen täällä ja raskaasta hengityksestäni päätellen voit vain kuvitella kuinka minä nukun tässä sohvalla. Oikein raskaasti nukun. Mikään ei voi minua herättää. Mutta jos nyt liikahtaisin tästä ja sanoisin muutamia tuttuja sanoja kuten "ulos", se pompahtaisi siitä tasan kuin raketti. 😀 voi noita eläimiä. Joku päivä vielä.hermoriepuni retaleet murskaantuvat tuon tytön takia. Ne ovat sen kyllä jo tehneet jo kauan sitten, jo sinä päivänä kun tyttö tuli. Ihastuksesta aivoni ampuivat pihalle päästä, mutta sitten siitä kun se tyttö näytti luonteensa pamahtivat hermot jotenkin oudosti päässäni. "Tätä haastetta olen juuri kaivannut elämääni! Pure, huuda, vingu, pissaa sisälle, tee mitä vaan ja saat kaiken anteeksi, niin ja pure nenääni sinä pikkupallero...!" Noh, mitös menneistä. Tuo oli siis vuosia sitren kun tämä tyttö oli pentu eikä osannut vielä "ulos" sanaa. Ja kuin tilauksesta alkoi aurinko paistaa ja siiviöilyä sälekaihtinten läpi.

Tästä päivästä... aamulla oli aamujaloittelu, miellyttävän hiljaista yltympäri vielä noin kymmenen puoli kymmenen aikaan. Siitä aamupalalle. Join kahvia kolme kuppia ja eläimille annan ruuat. Päivällä jossain vaiheessa kun huomasin että minulla näköjään on semmonen tekemisen tarve, voinee johtua niin monesta kahvikupillisesta tai sitten draamasta jota katselin aamulla puhelimesta mtv-palvelusta, laitoin netistä parit jumppapätkät. Parinkymmenen minuutin jumpasta tunsin vetreytyneeni sen verran että halusin lähteä ulkoilemaan päivälenkin.

Lenkin jälkeen taisin räplätä puhelintani tavalliseen tapaan. Sitten siitä loppui akku.. Puheliemni näyttää näköjään tietävän kun sille on tarpeellista sammua! Se tekee sen puolestani ja alan automaattisesti ajattelemaan paremmin siihen mitä haluaisin tehdä.

Tein spaghettia, tomaattikastikkeen ja tonnikalaleipiä. Olin aikaisemmin miettinyt pitäisikö minunlähteä kaupasta hakemaan jotain. Ruokia tehdessäni ajattelin, että osaan minä itsekin. Niihin tuli sitäpaitsi mukavasti keskitytttä. Löysin youtubest mukavan videon ja linkkaan sen nyt tähän:

https://m.youtube.com/watch?v=z52vk9NKAIU

Välihuomio: onko normaalia, että ei pysty keskittymään tähän kirjottamiseen täysin koska kuulee koiran kuorsausta?

Mielestäni video oli mahtava. Olen etsinyt "syöntiseuraa", koska ihmiset syövät eri tavalla ja jotkut häiritsevät minua. Jotkut syömistään videoivat henkilöt maiskuttavat tahallaan ja se on ällöttävää, yäk. Minulla on pieniä syömisprobleemoita.. seurassa syöminen on hankalaa minulle. Minun pitäisi olla täysin varma että se kenen seurassa syön/juon ei aijo mitään pahaa. Kuten esimerkiksi sanoa jotain ikävää. Olen keksinyt tämän sanan itse mutta olen foodoholisti/ruokaholisti. Elikkä en pysty syömään "ihmisten ilmoilla", syön itsekseni. Kun syö itsekseen saa täyden hyväksynnän tai sitten on vain itsensä ääni joka saattaa kritisoida syömisistä. Tätä ajatusta pitäisi työstää vielä, mutta nyt en jaksa mennä sen enempää negatiivisuuksiin.

Seuraavaksi löysin aivan mahtava videon, linkkan sen nyt tähän ja se on teehetki:

https://m.youtube.com/watch?v=38oV8H8Iszg

Olen nimittäin kauan etsinyt kahviseuraa, mutta siitä ei kukaan oikein videoi kunnolla eikä niitä tahdo löytyä. Kun hoksasin etsiä sanoilla "tea time" niin johan alkoi löytymään. Teehetki on monille tärkeä hetki! Videota katsellessani vatsa täynnä pastaa ja kastiketta olin huvittunut, mutta menin täysin mukaan videon maailmaan. Minusta idea oli mahtava! Kuvaaja otti kayselijan huomioon. Kuvittelin mitä teetä itse valitsisin, mitkä olisivat minulle mieleisiä makuja, mitä laittaisin sekaan. Liikutuin jopa välillä videon pyöriessä, niin rauhoittava oli sen maailma ja niin mukavasti hän otti huomioon minut katselijan. Ajattelin: "tällaista pitäisi jokaisella olla jonkun kanssa tee/kahvihetki. Tällaista rauhallista, jossa voi oikeasti perehtyä makuihin ja oikeastaan myös maistaa ne ja nauttia jopa siitä." Ja taas huomasin ajattelevani miten vaikeaa minun on saada kahvia las jonkun seurassa. Minun olisi oltava täysin varma siitä että toinen ei aijo minulle mitään pahaa. En odota tuollaista liioiteltua kohteliaisuutta kuin tuolla videolla mutta omg, se olisi autuaallista, taivaallista! Pystyin melkein maistamaan jo teemakuja ja puolessavälissä laitoin veden kiehumaan. Laitoin itselleni kupin teetä ja kupin kahvia. Laitoin molempiin ripsauksen kanelia ja siirappia. En olisi ikinä ilman tuota videota tajunnut että teehen voi laittaa kanelia ja siirappia. Teekeksejä minulla ei ollut, harmittelin sitä. Mutta hei, ei kaikkea voi olla. Löysin kaapista Poronpapanoita. Ne ovat lakritsilla päällystetyjä rusinoita, tuliaisia lapista. En pitänyt niiden mausta erityisesti joten ne olivat jääneet kaappiin lojumaan. Nyt niille oli hetki.

Kesken teen ja kahvin nauttimisen minulla möyrähti mahassa. Tämmöinen on minulle yksi painajaisista jos näin kävisi silloin kun kaikessa rauhassa olen jonkun luona nauttimassa kahvia 😬😅 Mutta nythän se ei haitannut mitään, koska olin kotona. Mutta katselin vähän videon kuvaajaa silleen anteeksipyytävästi 😄 se voimattomuuden tunne kun nousee sitten pöntöltä. Mutta otin äkkiä merisuolakiteen kielen alle ja lasin vettä. Se auttaa suolatasapainon takaisin saamisessa.

Keskustelua, tiedän tasan tarkkaa miltä tuntuu kun sanat juuttuvat.

Huomiseksi suunnitelmia: pyöräilen kierrätysleskukseen viemään vanhan mankantomun pois. Voi viedä jotain muutakin jos pyörän koriin mahtuu ja jos oli jotain muuta. Sitten pyöräilen keskustan kirjastoon ja käyn lainaamassa sieltä neiti marple-kirjan. Äänikirjaa ei löydy nyt mistään joten otettava kirjana se käsittelyyn.. Siinä tulee jo aika paljon pyöräilyä, joten enempää ei ehkä tarvitse suunnitella. Saa tekemistä eikä maksa mitään. Ja pääsee tavarasta eroon.

Mä myös vein viime pe mankan 40 v takaa SER-romuun kun enää ei saanu toisesta päästä radiota taajuuksia kuulumaan... Hyvin palveli peli, oli c-kasetti pesäkin.... Hiljattain vasta ollut  myös valmis luopumaan teipatusta sähkövatkaimesta, pikkuveljeltä saadusta...  pallogrillinkin ruostuneena, jalat irroneet alta jo ajat sitten... mitä kaikkea sitä siirtääkin vuosien päähän että saa viedyksi sinne minne niitä kerätään ja kierrätetään....

Hantzki, hyvä kuulla ja lukea siunkin mielen liikkeistä. Mun pitää.myös pyörähtää kirjastossa varaukset noutamassa, tuli.ilmoitus. Hyvää tätä viikkoa!