En edes tiedä, mistä aloittaisin. Saati keksisin tälle mitään otsikkoa, mutta onhan tuohon joku laitettava. Tuskin tätä kukaan lukee, mutta en vaan kestä enää yksin näiden ajatusten kanssa. Yleensä patoan kaiken sisälleni, mutta nyt kaipasin apua ja tukea niin sanotuilta ystäviltäni, joten kerroin muutamalle voinnistani. En toki läheskään kaikkea, pintaraapaisun vain. Yksi sanoi, että hänelle tuli epämukava olo ja kielsi ottamasta enää yhteyttä. En ole sitten ottanut. Toinen sanoi höh ja alkoi selittää ensi viikon työvuoroistaan. Kolmas sanoi sentään tsemppiä, mutta siihen se jäi. En viitsi heitä pommittaa niin antaa olla. Maanantaina on hoitajan keskustelu, mutta mitä hyötyä siitäkään on? Aikoja 2 kk välein.
Viiltelen päivittäin ja mietin, miten toteuttaisin itsemurhan. Elämänhalua ei ole. En ole vielä keksinyt keinoa, olen kyllä lukenut eri lääkkeiden yhteisvaikutuksista yliannosteltuina ja miettinyt jotain muutakin. Haluaisin vaan eristäytyä kaikesta ja kaikista ja nukkua vain. Sairaalaan en halua, eikä minua sinne otettaisikaan kun on epävakaa persoonallisuus. Epävakaat viiltelevät ja tekevät itsemurhia. Minkäs teet. Ei se ketään kiinnosta.
Tein BDI-testin ja sain 51 pistettä. Mitä siitä? En tiedä, mitä sanon hoitajalle maanantaina. Toinen puoli haluaisi valehdella, että hyvin menee, kiitos kysymästä. Toinen puoli haluaisi vuodattaa kaiken, jos hän edes jaksaisi kuunnella. Mutta turhaa se olisi, ei hän tälle mitään voi ja seuraava aika on tosiaan sitten 2 kk päästä.
Tällä hetkellä yritän viiltää mahdollisimman syviä haavoja likaisella veitsellä ja toivon, että jokin niistä tulehtuisi ja kuolisin siihen. Heikolta näyttää sen kannalta, vaikken haavoja mitenkään hoidakaan. Ehkä joskus vielä käy tuuri.
Kiireinen päivä tänään. Aamulla oli labroja ja yllättäen fysioterapeutti. Pelkäsin, että se on jotain jumppaa mutta olikin vaan rentoutusharjoitus. Vajaan tunnin hoitajakeskustelu ja heti perään ahdistuksenhallintaryhmä. Sitten olikin jo kahvi ja lähdin vielä ulos. Nyt en kyllä tee enää mitään. Onneksi huomenna ei ole ryhmiä. Menee ihan suorittamiseksi tämä hoito, hirveä stressi että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Hoitaja otti tänään puheeksi lääkärin manipuloinnin. Mielestäni en ole siihen kyllä syyllistynyt. Ei hoitaja niin väittänytkään, mutta tuli silti ahdistava olo asiasta. Täytyy jatkossa varoa mitä puhuu eikä olla niin avoin asioistaan.
mmila1 kirjoitti:
Hei, Pikemiten. 🙂En tiedä, mikä on ongelmani luonne. Ehkä olen vaan niin epäonnistunut ihmisenä, etten tätä elämää kestä. Mieluiten kuolisin vaan pois. Olisi muillekin ihmisille parempi jos minua ei olisi. Ei minusta ole kuin vaivaa. Ihan turhanaikainen olento.
Onko sinulla suhde jonkun muun henkilön kanssa, joka on laittanut välit melkein poikki? Kuulostat siltä kuin olisi suhteesta kysymys!
Olen päivällisen jälkeen maannut sängyssä. Olen ihan voimaton, henkisesti ja fyysisesti. En ole viikkoihin katsonut tv:stä mitään. Tänään sitten avasin HBOn puhelimesta ja katsoin kaksi jaksoa lempisarjaani. Yleensä katson ohjelmat mieluummin levyiltä, mutta nyt olen tyytyväinen suoratoistopalveluiden olemassaolosta. Olen tuon sarjan nähnyt lukemattomia kertoja, kotona katson sitä yleensä lähes päivittäin. Minusta on jotenkin lohdullista kun tietää tarkalleen mitä tulee tapahtumaan.
Kohta on iltapala ja kahden tunnin päästä pääsee nukkumaan. Viime yönä nukuin hyvin, viideltä valvoin hetken mutta nukahdin sitten vielä uudestaan ja nukuin lähes puoli kahdeksaan. Päivällä en nuku vaikka usein sängyssä makaankin. Säästän kaiken unen yötä varten.
Hei, Pikemiten. 🙂
Minulla on useitakin ihmissuhteita mennyt poikki elämäni aikana erinäisistä syistä. Mutta juuri nyt ei ole mitään akuuttia tapahtunut. Huono itsetunto ja huonommuuden tunne vaikeuttavat toimintaani muiden ihmisten kanssa. Siitä on paljon täällä osastolla puhuttu, koska se vaikeuttaa elämääni aika paljon. On aika huono lähtökohta ihmissuhteelle, että lähtökohtaisesti ajattelen ihmisten vihaavan minua.
Tänään pääsin kunnolla ulos, kun siskoni tuli ulkoiluttamaan minua. Lähes tunti oltiin ulkona. Ilma oli kaunis ja seura mukavaa. Silti en jaksaisi elää. Täällä sairaalassa en saa itseäni tapettua, se on tehty mahdottomaksi. Tietävät itsetuhoisuuteni ja ovat varuillaan. Välillä tuntuu, että pelkäävät minun tappavan itseni välittömästi jos selän kääntää.
Mietin, kauanko vielä tulen täällä olemaan. Aiemmilla hoitojaksoilla on joskus käynyt niin, että kotiutetaan nopeasti ja sitten tulen bumerangina takaisin. Maanantaina on taas lääkäri ja arvioidaan tilannetta. Olo on ristiriitainen, ensisijaisesti haluan kotiin (koska siellä on vapaus vahingoittaa itseäni), mutta jollain tasolla tiedostan, että on ehkä parempi olla täällä sairaalassa. Mutta eihän nämä päätökset minusta kiinni ole, lääkäri päättää mitä päättää. Se vähän pelottaa.
Hei mmilat. Eihän sinua hoideta vain joiden kuiden muiden takia, vain itsesi takia. Tottakai sinä vaikutat siihen kuinka sinua hoidetaan ja kuinka kauan siihen menee aikaa. Voit puhua lääkärillesi epäilyistäsi ihan hyvin. 😀
Hei, Pikemiten. 🙂 Kiitos, kun kirjoitat minulle!
Minulla on ongelmana, etten halua vaatia mitään, olla vaivaksi tai hankala. Sitäkin on paljon käsitelty täällä osastolla hoitajan kanssa. Siksi en uskalla lääkärille ilmaista mielipiteitäni hoidon suhteen. Sähköä en halua, muuten myönnyn kaikkeen. Toivon silti salaa, että saisin vaikuttaa hoidon kestoon. Vaikka en halua täällä olla, tiedostan etten ole kotikunnossa. Jos en olisi päätynyt tänne sairaalaan, olisin luultavasti kuollut. Ja jos nyt lähtisin kotiin, yrittäisin todennäköisesti vahingoittaa itseäni jotenkin. Ei sen puoleen että sillä olisi minulle väliä, mutta lääkärille näyttää olevan.
Minulla on monia negatiivisia kokemuksia aiemmilta hoitojaksoilta. Monesti puhutaan "hoitopalaverista", vaikka oikeasti päätökset on jo tehty ja sitten ne vaan jyrätään minulle tiedoksi. Ei niissä mitään palaveerata tai neuvotella. Siksi en nyt osaa luottaa lääkäriin.
Viime yö oli ensimmäinen täällä osastolla kun nukuin oikeasti hyvin. Silti väsyttää. Tuli sekava tilanne aiemmin päivällä kun olin saanut jonkin vanhan viikko-ohjelman ja siinä luki yhden ryhmän olevan klo 13-14. Selvisikin sitten, että ryhmä olikin jo klo 10-11. Eli en sinne sitten ehtinyt. Nyt pelkään, että siitä tulee jotain seuraamuksia. Vaikka en sitä tahallani jättänyt väliin.
Sain huonekaverin, ensimmäisen tällä jaksolla. Vanhempi nainen, luulen että tulemme juttuun.
Kaveri tulee käymään myöhemmin. Se on ihan mukavaa.
Hei mmilat. Älä anna periksi kiusaukselle teeskennellä parempi kuntoista kuin olet nyt. Anna lääkärin tehdä diaknoosinsa, se on lääkärin työ, ei sinun hyvinvointisi siitä kärsi.
Hei, Pikemiten. 🙂
Olen yrittänyt olla täällä rehellinen olostani. Olen puhunut viiltelystä ja kuolemantoiveista avoimesti. Mutta on se vaikeaa. Olen niin tottunut pitämään kaiken sisälläni.
En pysty luottamaan lääkäriin. Pelkään, että hän tekee minulle epäedullisia päätöksiä. Ja kun en itsekään tiedä mitä haluan. Koen vahvaa ristiriitaa. En halua tätä hoitoa, mutta haluanko todella ihan aikuisten oikeasti kuolla? En osaa sanoa. En vaan jaksa enää elää.
Hei mmilat. Oletko tutustunut naapureihisi siviilissä? Tiedätkö seinänaapureidesi nimet?
Hei, Pikemiten. 🙂
Asun omakotitalossa enkä juuri ole tekemisissä naapureiden kanssa.
Sisko kävi. Ilma oli kauhea, mutta tehtiin kuitenkin pieni lenkki. Viikonloppunakin saan vieraita. Olen ihan ihmetyksestä ymmyrkäisenä siitä määrästä ihmisiä, jotka haluavat minua tulla tänne katsomaan. Tuntuisi mukavalta, jos tuntisin jotain. Harmittaa, kun en voi tarjota heille kuin ulkoilua. Osastolle kun ei edelleenkään saa vieraita tulla.
Hoitaja kyseli eilen ja tänään, että mitä tunnen. En osannut vastata. En kai mitään. Ahdistusta ja stressiä jos jotain. Yritän suorittaa tätä hoitoa, mutta enimmäkseen se menee päin mäntyä.
Hermostuttaa, maanantaina on kuulemma lääkäri. Puhuin toisen potilaan kanssa ja hän sanoi lääkärin jääneen tänään lomalle. Kysyin iltavuoron hoitajaltani, hän ei tiennyt asiasta mitään. Nyt vasta stressaakin, joudunko jollekin ihan vieraalle lääkärille? Täytyy yrittää viikonloppuna selvittää asiaa, että voin varautua.
Viikonloppu eikä omahoitajia missään vuorossa tänään. Ei siis keskusteluja luvassa. Loikoilen sängyllä ja kuuntelen musiikkia ja odotan, että kaverit tulevat minua ulkoiluttamaan. Päivä kuluu kovin hitaasti, taas kerran.
Olen yrittänyt selvittää tuota lääkärin loma-asiaa, mutta kukaan ei tiedä mitään. Ehkä hän ei sitten ole lomalla, toivon ainakin niin. Stressaan maanantaista tarpeeksi muutenkin. Kotiutetaankohan minut? Elämänhalua ei ole, haluan tehdä itsemurhan ja kotona tulisin sen tekemään. Mutta mitä tämä osastolla säilöminen auttaa? En voi tänne ikuisesti asumaan jäädä. Olen toivoton tapaus.
Olen miettinyt itsemurhakeinoja sitä päivää varten kun pääsen kotiin. En ole tullut mihinkään lopputulemaan. Pitäisi olla ns. laakista vainaa. En halua hiiltä enkä takaisin sairaalaan. Olen umpikujassa.
Hei mmilat. Kuinka olet saanut aikasi kulumaan?
Hei, Pikemiten. 🙂
Tämä on ollut tapahtumarikas päivä, joskaan hoidon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Aamulla kun heräsin oli puhelimeni päivittänyt itsensä yön aikana ja mennyt siinä samalla hätäpuhelujen takaisinsoittotilaan. Tein kaiken mahdollisen saadakseni tilanteen normalisoitua, tuloksetta. Jopa buuttasin puhelimen kokonaan. Kaikki muu hävisi paitsi tuo ilmoitus.
Siskoni toi sitten yhden vanhan puhelimen tänne minulle käyttöön. Nyt opettelen tätä käyttämään. Kaikki muu tuntuu toimivan, paitsi mobiilipankkiin en pääse. Vaatii vahvistusta vanhasta puhelimesta ja sitähän ei nyt saa kun puhelin on buutattu. Huomenna alan soitella asiakaspalveluun. Toivon ja rukoilen, että asia hoituisi puhelimitse. Konttoriin en nyt pääse ja lähin sellainen lienee muutenkin kymmenien kilometrien päässä.
Ohessa olin kaverin kanssa ulkona aika pitkään ja isä tulee käymään illalla. Ei omahoitajia vuoroissa tänäänkään eli ei keskusteluja.
En ole paljoa ehtinyt tunnustella tunteitani tänään, muuta kuin että olen hermoraunio näiden puhelinongelmien takia. Huominen lääkäri ahdistaa. Luulen, että tulee uloskirjoitus. Turha minuun on resursseja enempää tuhlata, parempi lähettää kotiin kuolemaan.
Hoitaja jututti nyt illalla. Perustelin hänelle, miksi minut pitäisi huomenna kotiuttaa.
1. En tästä näytä paranevan, eli turha tuhlata enempää resursseja.
2. Varmaan tälle sairaalapaikalle on muitakin tulijoita.
3. Olen ylipäätään turhake, mitä järkeä minuun on panostaa.
4. Eli ei kun ulos vaan ja kotiin kuolemaan.
Minusta ihan loogiset perustelut, mutta hoitaja ei ollut samaa mieltä. En kyllä ymmärrä miksi.