Pakkoajatukset ja niiden tuoma epäpyhä kolminaisuus – syyllisyys, häpeä ja itseinho. Kohtalotovereita? Oletko löytänyt ainoan rauhallisen hetken nousuhumalan tuomasta euforiasta? Onko viina sinulle vapautus siitä mikä vainoaa sinua päivin ja öin?
Tiedän että alkoholi pahentaa masennusta ja ahdistusta. Silti se on ainoa ulospääsy ajatusten kidutuksesta. En juo humalahakuisesti, itse asiassa yritän parhaani olla tulematta kuin kevyeen humalaan. Tarpeeksi pehmeään, jotta se pyöristää pakkoajatusten terävät riipivät kulmat.
Entä jos ilman alkoholia elämästä katoaa kaikki mielekkyys, kyky tuntea iloa? Entä jos alkoholittomuus on yhtä kuin toimintakyvyttömyys? Mitä tehdään kun mikään määrä ahdistuslääkkeitä ei riitä, ja helpotus on niin lähellä?
Tartutaan siihen.
En ole kirjoittamassa ylistyslaulua alkoholille. Kerron vain ainoasta rauhasta jonka minä olen koskaan löytänyt. Tiedän että sen kääntöpuolella on kirous – mutta eikö olekin ennemmin sen arvoista kestää se kuin elää taukoamatonta helvettiä? Ylös-alas on siedettävää, tasainen ankeus tuskaista. Tämä on sentään jonkin luokan ratkaisu, kun mitään muuta ratkaisua ei ole tarjolla. Ihmisluonto tarrautuu mihin tahansa helpottavaan, kun kaikki muu on helvettiä.
Ja vuosikausien jälkeen on niin lohdullista palata siihen ainoaan joka on koskaan auttanut.
Alkoholi tuhoaa elimistöä, mutta minä en pelkää sitä. Olen jo joka tapauksessa päättänyt kuolla, ja kun rohkeus pettää niin aina on edessä hidas kuolema tähän myrkkyyn. Tieto siitä, etten elä vanhaksi, on suloinen ja hellivä. On ulospääsytie, jopa minunlaisellani pelkurilla.
Vasta kun on menettänyt kaiken, on vapaa tekemään mitä tahansa. Minä en ole vielä siinä pisteessä. Ja siksi, siksi minä kirjoitan tätä, siinä toivossa että joku osoittaisi minulle toisen suunnan, toisen pelastuksen, jottei minun tarvitsisi menettää sitä mitä eniten rakastan.
Kaikenlaisia kommentteja otetaan vastaan, laidasta laitaan. Kiitos.
Kyllähän alkoholi pitkään käytettynä muuttaa ihmisen persoonan, niinkuin myös lääkkeet, huumeet, kaikki mitkä aivoihin vaikuttaa ja mieleen.
Tätä asiaa on tutkittu vuosikymmeniä ja kirjastoissa on niistä tietoa vaikka kuinka paljon.
Itse luin kirjoja ja tutkimuksia ja esitelmiä siitä mitä alkoholi aiheuttaa aivoille yms. No, naiselle se aiheuttaa pitkässä käytössä naiseuden loppumista esim. ääni käheytyy ja keho muuttuu miesmäiseksi yms., sekin on tutkittu tieto.
Mutta jos se ei haittaa ihmistä, eikä ympäristöä niin mitä sen on väliä miten sitä muuttuu. Itsehän sitä itselleen tekee, jokainen, ja vastaa itse seurauksista.
Tuli vain mieleen että eräs hyvin läheinen henkilö joutui mielenterveytensä takia syömään lääkkeitä ja muuttui toisenlaiseksi, mutta minulle jäi muisto siitä millainen hän oli ennen, iloinen ja nauravainen, toimelias. Siksi pitää vain olla kiitollinen että on näinkin hyvin asiat, kun ei koskaan tiedä mitä tuleman pitää
Kaikkea hyvää kaikille ja eletään rauhassa kukin siten kuin parhaaksi näkee.
Minullakin on ongelmia viinan kanssa. En juo joka päivä, mutta liian usein silti ja aina liikaa. Töissä olen sinnikkäästi käynyt ja kärsinyt krapulani hiljaa. Aikuiset lapseni ovat suuttuneet kun joskus vastaan kännipäissäni puhelimeen. Juomiseni on kasvanut vaivihkaa. Nuorena join tosi harvoin (mutta joskus silloinkin liikaa kerralla) Nyt alan pelätä terveyteni puolesta ja koetan olla kokonaan ilman. Olen miettinyt minkä takia juon kun siitä ei ole mitään iloa. Turruuttaakseni hermojani ja tunteitani. Pienet määrät siihen eivät enää riitä ja saattaa hengen lähtö olla silloin lähellä.
Olen juonut kotona yksin (asun yksin) En möykkäile enkä häiritse naapureitani.
Nyt kun olen pysytellyt raittiina vähän aikaa huomaan miten vaikea on pärjätä tunteitteni kanssa. Olen liian herkkänahkainen ja vaihdevuodet ilmeisesti pahentavat asiaa. Tuntuu etten kestä enää ihmisten kovuutta enkä itsekkyyttä. Minulla on ollut väkivaltainen ja rakkaudeton lapsuus. Mieleni sairastui tosi kurjasti ja kuoli. Luulin jo välillä selvinneeni näistä ikävistä muistoista kovemmalle maalle vaan ne on alkaneet kiusata vaihdevuosi iässä tosi inhottavasti. Näen painajaisia taas ihan kuin silloin nuoruudessani.
Lääkärissä en ole käynyt, enkä syö lääkkeitä. Terapia on liian kallista jos sen joutuu itse maksamaan. Pelkään myös että leimaudun töissä "hullujen kirjoihin"
Olisikohan mitään ns. ryhmää missä voisi kokoontua pohtimaan näitä sielunhaavoja vaikka ikäisessäni ryhmässä. Epäilen vahvasti että vaihdevuosi ikäni vaikuttaa myös tähän vointiini.
Olen pohtinut myös sitä että minun pitäisi muuttaa jotenkin ajatustustapaani etten masentuisi niin helposti sekä saada tressitekijät pois. Että oppisin nauttimaan elämästä ihan tällaisenaan. Minulla on myös sellainen tunne että lapseni haluavat vain hyötyä minusta. Varsinkin poikani käyttäytyy tylysti ja se on minua masentanut ihan eniten. Luulen että olen ollut liian lepsu ja hemmotellut hänet pilalle. Ehkei hän edes pidä käytöstään huonona, mutta minulle sekin on liikaa.
Nyt kun olen lopulta saanut suuni auki niin riitahan siitä tietysti tuli. Ehkä pitää keskittyä enemmän omaan elämään. Olen ehkä ollut liian huolehtivainen se voi ärsyttää.
Tännehän on hyvä nimettömänä kirjoitella ja kun ei kovin mainitse lähimmäisiä ja heidän tekemisiään niin on aika turvallistakin, ettei kukaan tunnista itseään.
Ryhmiäkin on, seurakunnatkin järjestävät naisten ryhmiä missä keskustellaan alkoholista, masennuksesta yms. NNKY:ssä ja Valkonauhajärjestö myös järjestävät kursseja ja auttavat muutenkin. Olen itse saanut mainituilta tahoilta paljon apua. Ja tietenkin AA:ryhmistä, mutta ehket ole alkoholisti, siellä kun on aika rajuakin porukkaa, sekin riippuu ryhmästä. Joissakin on oikein rauhallista ja turvallista mutta ei kaikissa, jos on vaihtoehtoja niin kannattaa ensin käydä useammassa ja sitten vasta päättää.
Alkoholi teki minullekin sen että lapset eivät enää kunnioittaneet eivätkä sukulaiset. Meni kauan aikaa ennekuin välit taas oikeni. Parastahan olis korjata asiat kuntoon ennekuin ne riistäytyy kokonaan käsistä.
Neuvoja ei voi antaa mutta voi kertoa mitä itse on kokenut niin jos siitä vaikka olis apua.
Minulla alkoi tilanne mennä tähän suuntaan mieheni sairastuttua aivokasvaimeen. Hän halvaantui ja muuttui sädetyksen jälkeen suorastaan kammottavaksi. Hän oli yksityisessä hoitolaitoksessa ja tuli viikonloppuisin taksilla kotiin. Minua pelotti nämä käymiset jo etukäteen ja olin hervottoman uupunut henkisesti niitten jälkeen. Silloin tuli napattua n. 5 annosta viikossa ja unohdin hetkeksi kaiken. Monesti menin suoraan nukkumaan. Nyt ei riitä tuollaiset annokset alkuunkaan.
Katselin niitä valkonauhan ryhmiä. Ne näyttää todella kiinnostavilta. Näyttävät vain alkaneen aiemmin ja ovat kohta lopussa. Millaisia ihmisiä siellä on ryhmän vetäjinä? Miten paljon on kerrottava itsestään heti alussa?
Alkoholin antama nousuhumala loppuu joskus kokonaan. Riittävän pitkään käytettynä toleranssi kasvaa eikä euforiaa enää tule. Siihen päästäkseen elimistö vaatii yhä suurempia annoksia ja tämä taas lisää terveysrsikejä. Poikkeuksia ei ole. Lopulta kun huomaa ettei nousuhumalan euforiaa enää millään saavuta, joutuu silti juomaan viinaa vaikka väkisin, vaikka limaa oksentaen, jotta saisi edes ns. normaalin, vieroitustiloista vapaan olotilan.
Lopetin juomisen ties kuinka monennen kerran 13 vuoden aikana. Kahdeksi kuukaudeksi vain, mutta se ei ollut kovin vaikeaa. Tuli eteen reilun viikon ympäristönvaihdos ja tartuin tilaisuuteen. Juotuani about 100 annosta viikossa tämän vuoden alun, onnistuin lopettamaan kerralla, mutta en usko että olisin pystynyt siihen ilman säästelemiäni isoja määriä bentsoja. Enkä mitenkään kotona. Nyt kulutan 4 litraa vissyä päivässä ja se auttaa toiminnallisiin vieroitusoireisiin. Taustalla hakkaavaan perusahdistukseen ei sensijaan auta mikään, ja pahimpia ovat todella voimakkaat pakkoajatukset, joita karkuun en nyt pääse millään keinolla. Mutta olin niin väsynyt juomiseen, että tämä on tervetullut breikki. Hyvästi alkoholi, nähdään taas toukokuussa!
Alkoholi auttaa , mutta sitten kun täytyy selvitä niin ahistus iskee uudelleen . Silti käytän itsekkin , koska saa edes sen ajan olla muissa maailmoissa . Tyhmäähän se on , mutta olkoon .
Paula53 kysyit ryhmistä joten vastaan sen minkä tiedän kokemuksesta, siitä on kauan kun kävin NNKYn ja valkonauhan ryhmissä, mutta kumpikin oli asiallisia ja itsestään ei tarvinnut kertoa enempää kuin halusin ja ovat "suljettuja" eli toivotaan ettei niitä mitä siellä jutellaan kerrota muualla. Niinkuin on myös AA-ryhmät.
Kannattaa ottaa yhteyttä niihin ja kysellä itse niin saa selville milloin olis vaikka lyhyt kursseja yms.
Tsemppiä sinulle ja muille!
Näissä kahdessa paikassa on ryhmät jo menossa ja uudet ilmeisesti alkavat vasta syksyllä. Samoin on tilanne myös Naistenkartanossa. Käyn tänään kuuntelemassa yhden luennon ja ehkä samalla saan kysyttyä lisää paikasta. Yksi inhottava kiusa minulla on ollut lapsuudesta lähtien: painajaiset. Ne ovat niin todentuntuisia että hirvittää nukahtaa uudestaan niitten jälkeen. Painajaisesta herään usein niin että huudan unissani ja nousen istumaan. Eräskin tietty painajainen kiusasi minua n. 30 vuotta lähes joka yö. Siinä juoksin kirvestä karkuun. Se loppui sillä keinolla että kävin lapsuuteni autiota taloa katsomassa aikuisena. Silloinkin puistatti keskellä päivää ja sanoin siinä itselleni että se kaikki on ohi. Se ihme kyllä auttoi. Nyt painajaiset ovat alkaneet uudestaan lähes joka yö, mutta uusina versioina. Näitä olen siis nähnyt ihan selvin päin. Mitään psyykelääkkeitä enkä huumeita en ole koskaan käyttänyt.
timppa2 kirjoitti 7.3.2012 21:7
Alkoholi auttaa , mutta sitten kun täytyy selvitä niin ahistus iskee uudelleen . Silti käytän itsekkin , koska saa edes sen ajan olla muissa maailmoissa . Tyhmäähän se on , mutta olkoon .
En pysty juomaan niin paljon, että aamulla olisi heikko olo tai ahdistus pääsisi sen takia kimppuun. Mutta silti: alkoholi auttaa pahimpaan ahdistukseen, kun siihen annettu lääke puolestaan ei.
Nimenomaan se, että pääsee täältä pois, muihin maailmoihin, on se pointti juomisessa. Sitäkään mulle kirjoitetut lääkkeet eivät tee. Mikä siinä on niin vaikeata lääkärin tajuta?
Joten; tyhmäähän se on, mutta olkoon.
Painajaiset olivat minulle tuttuja (ja vieläkin joskus) juomisen jälkeen ja raittiin elämän alussa ne olivat ihan hirveitä. Niin toden tuntuisia että kun heräsin omaan huutoon meni kauan aikaa että edes tajusin että se oli unta.
Kirjoittelin niitä unia monta vuotta päiväkirjaan, luin ja yritin ymmärtää. Terapeutti sanoi niitä hallusinaatioiksi, ja joku muu takaumiksi ja joku muu selitti niitä, ja jotkut väittivät höpöiksi, eli olen yrittänyt käsittää muttei siitä tullut valmiimpaa, ainoastaan nyt on jo rauhallisempi olo niistä että alitajunta tekee työtään ja parantaa minua, näin uskon ja se on kuulemma hyvä konsti että etsii sille unelle hyvän lopun.
Minulla oli myös usein toistuva painajais-uni, mutta se loppui jossain vaiheessa, nyt kun se joskus taas tulee (on ollut pari kertaa viime vuosina) niin tiedän että se on merkki jostain joka on pielessä ja mietin mikä on elämässäni samankaltaista kuin tuolloin kun näin sitä unta.
Sitä vain yritän varoa etten luisu huomaamatta takaisin samankaltaisiin ajatuskuvioihin kuin silloin kun join.
Alkoholista ei ole ollut minulle haittaa, siinä määrin vähäistä sen käyttö on.
Tuon otiskossa olevan rauhan voin allekirjoittaa - omat kokemukset alkon käytöstä ovat rauhoittaneet mieltäni, uni on tullut suht pian.
Siinä mielessä tasannut mielialaa.
Rentouttanut, varsinkin harvoin otettuna.
Ymmärrän kyllä, jos alkoholi on jokapäiväistä tai suuresti käytettyä, ongelmiahan siitä seuraa, ja sen laadun ongelmia, jotka kertautuvat mitä pidempään ainetta käyttää.
Niin, kyllä kait se rauhan antaa. Jos se pysyiskin siinä mitassa ettei se ahdista sen jälkeen tai vaadi kokoaikaista puudutusta.
Tässä ketjussa kirjoitti joku miten alkoholi antaa rauhaa, mutta ainakin minä sen luin siten että sitä piti juoda koko ajan. Jolloin se kaiketi ei enää kovin rauhaa ollut vaan pakkomielle saada lisää, muutoin oli rauha tiessään jos sitä ei saanut.
Näinhän se monelle käy.
Katsotaanpa vielä asian kääntöpuolta - alkoholittomuutta ja rauhattomuutta. Minä olen nyt kolme viikkoa ollut juomatta, eikä ole tietoakaan siitä, että ahdistus hellittäisi. Sen sijaan se pahenee pahenemistaan, niin että nyt joudun jo ottamaan isot määrät neljää eri lääkettä kerralla, että tuntisin edes jonkinlaista rauhaa. Tällainen kehitys on minulle tuttua aiemmilta juomatauoiltani, kolmen kuukauden kohdalla ahdistus on jo niin valtava ja kaikenkattava että sitä pidemmälle en ole koskaan päässyt. Kun aika kuluu, niin tämä Rivatril-Tenox-Levozin-Ketipinor -kombinaatiokin jää tehottomaksi. Joku kirjoitti tässä ketjussa että lääkitys ei auta ahdistukseen mutta alkoholi sensijaan auttaa, ja yhdyn siihen täysin. Toki alkoholi myös aiheuttaa ahdistusta, mutta se ei ole mitään verrattuna selvinä kausina kokemaani hirvittävään tuskaisuuteen. Nyt ainoa mikä pitää päätöstäni alkoholitauosta pystyssä, on se että yritän laihtua. Mitään muuta motiivia minulla ei ole, enkä tiedä kuinka kauan tämäkään kantaa.
Oryx,
Samat tuntemukset täälläkin, ehkä ei just nyt ihan noin voimakkaina, mutta kuitenkin.
Eilen meni puoli pulloa giniä. Alkoholi, ainakin mulla, vaikuttaa jotenkin kokonaisvaltaisesti. Lääkkeet jotenkin vain puolittain, tai vaikuttavatko ollenkaan.
Nyt tietysti kaduttaa.... ja tuntee syyllisyyttä... ja sitten alkaa ahdistaa ja sitten pitää ottaa nappia ja kun ne ei auta niin alkoholia kehiin ja sitten kaduttaa ja tulee syyllisyyttä.....