Pakkoajatukset ja niiden tuoma epäpyhä kolminaisuus – syyllisyys, häpeä ja itseinho. Kohtalotovereita? Oletko löytänyt ainoan rauhallisen hetken nousuhumalan tuomasta euforiasta? Onko viina sinulle vapautus siitä mikä vainoaa sinua päivin ja öin?
Tiedän että alkoholi pahentaa masennusta ja ahdistusta. Silti se on ainoa ulospääsy ajatusten kidutuksesta. En juo humalahakuisesti, itse asiassa yritän parhaani olla tulematta kuin kevyeen humalaan. Tarpeeksi pehmeään, jotta se pyöristää pakkoajatusten terävät riipivät kulmat.
Entä jos ilman alkoholia elämästä katoaa kaikki mielekkyys, kyky tuntea iloa? Entä jos alkoholittomuus on yhtä kuin toimintakyvyttömyys? Mitä tehdään kun mikään määrä ahdistuslääkkeitä ei riitä, ja helpotus on niin lähellä?
Tartutaan siihen.
En ole kirjoittamassa ylistyslaulua alkoholille. Kerron vain ainoasta rauhasta jonka minä olen koskaan löytänyt. Tiedän että sen kääntöpuolella on kirous – mutta eikö olekin ennemmin sen arvoista kestää se kuin elää taukoamatonta helvettiä? Ylös-alas on siedettävää, tasainen ankeus tuskaista. Tämä on sentään jonkin luokan ratkaisu, kun mitään muuta ratkaisua ei ole tarjolla. Ihmisluonto tarrautuu mihin tahansa helpottavaan, kun kaikki muu on helvettiä.
Ja vuosikausien jälkeen on niin lohdullista palata siihen ainoaan joka on koskaan auttanut.
Alkoholi tuhoaa elimistöä, mutta minä en pelkää sitä. Olen jo joka tapauksessa päättänyt kuolla, ja kun rohkeus pettää niin aina on edessä hidas kuolema tähän myrkkyyn. Tieto siitä, etten elä vanhaksi, on suloinen ja hellivä. On ulospääsytie, jopa minunlaisellani pelkurilla.
Vasta kun on menettänyt kaiken, on vapaa tekemään mitä tahansa. Minä en ole vielä siinä pisteessä. Ja siksi, siksi minä kirjoitan tätä, siinä toivossa että joku osoittaisi minulle toisen suunnan, toisen pelastuksen, jottei minun tarvitsisi menettää sitä mitä eniten rakastan.
Kaikenlaisia kommentteja otetaan vastaan, laidasta laitaan. Kiitos.
Oryx,
Luit ajatukseni.
Ihan samaa olen itsekin usein ja hartaasti miettinyt. Nytkin. Pitkään (tai se kai on suhteellista) oli ihan ilman alkoholia, tänään en.
Pitkän taistelun jälkeen sai jotain "lääkettä" pitkään jatkuneeseen unettomuuteen (ja senkö piti auttaa?), mutta miten selviän pitkän illan ennen nukkumaanmenoa? Siinä on yksi ero nousuhumalan ja lääkkeiden välillä: humalaan nousu kuitenkin kestää pidempään. Ja juuri sen nousun ansiosta tuntuu, että pääsee vähän irti siitä h-------ä mikä on koko ajan päällä.
Argh, nyt lähti ylikierroksille eli parempi lopettaa.
Mutta ajatus siis oli, että ymmärrän tasan tarkkaan mistä kirjoitit.
No joo, tuo on kyllä just sitä mihin minäkin aikoinaan join. Että sais hetkenkään rauhan. Sai nollattua kireät ajatukset ja stressaavan työn ja perheen aiheuttamat mylläkät.
Jo lapsena kärsin unettomuudesta, ja myöhemmin viina auttoi nukkumaan (kun join itseni sammuksiin). Syyllisyys, inho ja muu tunne tuli myös. Vaikkei muuta ollut tehnyt kuin juonut. Sitä pääsi irti kaikesta kun otti viinaa.
Kun raitistuin lääkäri sanoi, että viina piti minut järjissäni nuoruudessa ja aikuisuudessa, mutta sitten se kääntyikin muuksi, se ei enää toiminut ja silloin onneksi tuli apuun muut keinot.
Jouduin käymään siellä aallonpohjassa ilman viinaa kun raitistuin, mutten ollut enää yksin, unettomuus hoidettiin, masennukseen sain terapiaa, ja luonnevikojakin on saatu ojennettua. Mutta ei se ole mikään hokkuspokkus-temppu, siihen ei ole mitään muuta keinoa kuin aika. Mutta se kannattaa aloittaa ja sinnitellä päivä kerrallaan.
En vihaa viinaa, enää, ennen pelkäsin ja vihasin kun sitä tarvitsin. Ja sen antama rauha oli aika lyhyt aikainen, jälkitila pahempi.
Tämä on tällaista hyppelehtivää kirjoittelua muistojen parissa, lähinnä tulee mieleen vuodet ennen raitistumista kun viina ei enää antanutkaan rauhaa eikä suloista unta vaan painajaisia ja mustia aukkoja....
Alkoholin tuoma helpotus, tuttua.
Humalassa en ole pysähtynyt katsomaan koiran kanssa sorsia, jaksanut oikein keskittyä hetkeen tarpeeksi huomatakseni, mitä hyvää siinä on. Itse olen todennut, etten enää uskalla juoda omiin oloihini kun oikein pyörii ajatus. Selvinpäin osaan heittäytyä selälleni, muistuttaa itseäni topakasti että tämäkin hetki menee ohi. Humalassa järki on sammunut ja tunteet saattaa heittäytyä ties minkälaisena kombona päälle.
Humalassa on niin vaikeaa olla se ihminen, joka haluaisi(n) olla. Siksi kai itse olen etsinyt keinoja jättää juomatta. Tunnen itseni kovin yksinäiseksi, en osaa ottaa huomioon toisten tunteita koska kuvittelen heidän olevan yhtä lennossa ja välinpitämättömiä kuin itse olen kännissä.
Päivät vilistävät ohi.
Oryx, kuvailet riippuvuutta. Ei mikään kaunis tai mukava olotila.
Elämä selvinpäin on tavallista. Lisäksi siinä kokee ilot ja surut ja kun onnellinen on, omaa myös selviytymiskeinot, muunlaiset, kuin alkoholi.
Tavallinen on äärimmäisen tavoiteltava olotila. Siitä kyllä osaa olla onnellinen.
🌻🙂🌻
Onpa kerraankin jossain tutun tuntuista asiaa on,kun olisin itse kirjoittanut.
Joka aamu ensimmäinen ajatus "taas uusi päivä kestettävänä".Vasta parin keppanan jälkeen alkaa helpottaan.Elämä alkaa tuntua elämisen arvoiselta.
Siinä pitkin päivää lipitellessä 10-12 pölkkiä koti hommat tulee hoidettua ja jaksaa paremmin fyysisestikin.Sopivan hidas juoma tahti pitää siitä huolen.
Syötyäni kalja ei enään maistu ja ilta menee jo paremmin.Krapula menee ohi nukkuessa.
Mä tiedän tää on aivan järjetöntä,mutta tähän on tultu.Ei tarvitse enään käydä töissä ja autolla ajaminen on kivaa ilman kaljaakin.Mutta tää koti arki tökkii.
Erään toisen alkoholistin sanoja lainatakseni:"Elämä tuntuu mielekkäämmältä pienessä kännissä".
pitkällä tähtäimellä tollanen ryyppääminen ei kyllä varmasti tule toimimaan, itsekin tein sitä jokusen vuoden, vääristä syistä, nykyään olen keksinyt parempia harrastuksia ja jättänyt sekavimmat kaverit. itsellä on elämässä ollu muutama herättävä kokemus. niiden jälkeen ei todellakaan ole enää tehnyt mieli juoda tippaakaan. onneksi on ollut muutama ihminen puhumassa järkeä. ojassa ja allikossa on käyty, ja sieltä ei ollut suunta kuin ylös päin. onneksi pahimmat vuodet on jo takana.
-Ei varmaan onnistukkaan.Olen itse sitä ihmetellyt miten tää on toiminut jo niin monia vuosia,mutta ainoastaan keppanalla ei väkeviä ja kaupasta ei saa ostaa 12 tölkkiä enempää joka päivä täältä korvesta uusi kauppa reissu.Lisää en kännissä lähde hakemaan! Rattijuoppoa minusta nyt ei enään tarvi tulla.
-Päivän askareet on taas tehty ja syöty (1 tölkki on jäljellä)ei maistu enään juan sen yhden heti aamulla niin voi lähteä taas parin tunnin päästä kaupunkiin.
-Alan viettää iltaa telkkaria katsellen,kunnes nukahdan tuoliini ja siirryn sänkyyn.Näin nää mun päivät menee.
-Tää vaikuttaa varmasti itku virreltä,mutta ei ole vaan mun elämää.
-Olen käynyt A-klinikalla.Ollut Kalliolassa kuukauden(saispa muuttaa sinne asumaan vakituisesti) juossut AA:ssa raittiina kautena.
-Suurin ongelma olotilaani on varmaan,että en luota enään yhteenkään ihmiseen ja en voi vammani takia olla mieli harrastukseni parissa.Tänne nettiin olen kirjoitellut useille eri sivuille.Nyt löysin nämä sivut saas nähdä miten toimii? Mä tykkään kirjoittaa ja seikkailla netissä.
-Vielä kerran en halua kenenkään pitävän tätä minään säälin kaipuuna.Mä nyt kirjoitin mitä tunnen sekin helpottaa.Tietysti toivon hartaasti,jonkun vastaavan.
-Taas päivän "lasti"haettu.Ostin nyt vain 8 keppanaa(nyt kaduttaa.Miksi en ostanut enempää).
-Kolmas menossa ja tuntuu,ettei kone lähde käyntiin.
-Tälle päivälle on monta hommaa ja niiden aloittaminen tuntuu taas vaikeelta.Tuota luntakin jaksaa tulla joka päivä taas täytyy tehdä lumi hommiakin.
-No nyt alkaa keppanan vaikutus tuntua ja alan saada puhtia.
-Teen ensin päivän ruuan valmiiksi niin se on valmiina,kun pääsen sisään ulko hommista.
-Sitten puita uuniin,että tarkenee.
-Loppu päivä meneekin taas telkkaria katsellen.
Mikä sitten on "pitkällä tähtäimellä"? Olen juonut yli 100 alkoholiannosta viikossa 13 vuotta putkeen lukuun ottamatta lyhyitä (alle 3kk) taukoja viime aikoina. Ei minulla ole ryyppykavereita. Minäkin juon yksin kotona selvitäkseni arjesta, toki minulle arki on lähinnä koneella roikkumista ja kirjoittamista. Pitää silti minunkin ne päivittäiset asiat hoitaa, ja nehän hoituvat kun pikkuhiljaa samalla juo. Ilman alkoholia mihinkään ei pysty, jopa sen lähes 3kk juomattomuuden jälkeen olen edelleen täysin lamassa ja toimintakyvytön.
Enkä minä oikeasti tiedä haluanko kenenkään auttavan minua lopettamaan. Kuten en tiedä sitäkään, haluanko elää vai kuolla. Tässä, nyt, tämä hetki on kestokyvyn rajoissa alkoholin voimalla. Ilman sitä tietäisin varmasti haluavani pois, jotenkin, miten tahansa.
Tyvi, sinä kirjoitat niin niin tuttuja asioita. Minäkin olen käynyt A-klinikalla, AA:ssa ja ollut katkolla. Sehän siinä onkin, että katkaisuhoidossa on helppo olla juomatta, kun on turvalliset seinät ympärillä ja ihmisiä auttamassa joka hetki. Sieltä käsin minäkin pystyisin elämään elämääni ilman alkoholia. Valitettavasti vain kotiin on aina palattava, ja silloin palapeli hajoaa.
Meillä on paljon samoja kokemuksia. Tuntuu että kaikki mitä olet tässä ketjussa kirjoittanut, pätee myös minuun. Itse tosin pyrin juomaan valkoviiniä, mutta aina puolet viikosta menee oluella, kun ei jaksa lähteä bussilla kaupungille Alkoon. Minulla ei ole voimassa olevaa henkilöllisyystodistusta, joten asia on siksi ongelmallinen, sillä vaikka täytän nyt 31, papereita kysytään käytännössä aina. Lähikaupasta ainakin saa mitä haluaa.
Toivon että kirjoitat vielä lisää, minä lupaan vastata. Tuntuu jotenkin niin rauhoittavalta että on olemassa joku jonka arki on samanlaista kuin minun. Ettei ole yksin tässä maailmassa.
Kiitos kaikille muillekin vastanneille 🌻🙂🌻
Mä jo ihmettelinkin,kun olet aloittanut tämän ketjun ja sitten et enään kirjoittanut.
-Tuntuu hyvältä,kun joku haluaa jatkaa keskustelua kanssani!
-On parempi,kun en jatka nyt.Mä olen nyt retkahtanut isompiin määriin.En nyt selitä miksi,koska se on turhaa ymmärrät varmasti itsekin.Näin vaan,joskus käy.
-Mä lupaan selvittyäni jatkaa.Pää liian höyryssä tästä ei tule mitään.
-Oryx jatka kanssani ja anteeksi tämä kerta.Toivoo hartaasti Tyvi.
Hei Oryx!
-Mä vastasin sinulle jo eilen,mutta viesti tuntuu hävinneen taivaan tuuliin.
-Se mitä ja miten kirjoitit viimeeksi tuntui tosi hyvältä.Toivottavasti ymmärrät mitä sillä tarkoitan.En mä halua mitään AA ohjeita mä elän tälleen päivän kerrallaan.
-Olen netissä ympäriinsä yrittänyt löytää kaltaistani ihmistä nyt se tuntuu ensimmäisen kerran onnistuneen,mutta edetään rauhallisesti.
-Eikö sinulla ole ketään ihmistä elämässäsi jolle puhut?Oletko aivan yksin?
-Tänään on pakko lämmittää sauna alan olla jo niin likainen,että itseänikin ällöttää.Ei nää pakkaset tunnu tästä lauhtuvan.Viime yönä oli 19c ja nyt 14c.Koko päivä ton ulko saunan lämmittämiseen menee,kun kannan vedet ja summa määrän puita.
-Jos ja toivottavasti jatkamme haluaisin tietää keskustelenko naisen vai miehen kanssa?Mä olen mies.Jos oikein tajusin olet minua paljon nuorempi.Nää on minusta tärkeitä tietoja ennen,kun jatkamme.
-Nyt on pakko vetää lämpöhaalari päälle ja lähteä saunan lämmitykseen.
-Utelinko liikaa? Vastaisitko jatketaanko?Mä toivoisin,että jatkamme!
Terveisin Tyvi.
Hei Oryx
-No nyt se eilinenkin viesti tuli tänne.No tiedätpä,että mä aina joskus retkahdan,mutta mä en silloin kirjoittele.
-Mutta nyt täytyy mennä,ettei saunasta puut pala loppuun.
-Kirjoittele.
Terveisin Tyvi.
Kiva kun vastasit, nämä viestit nyt vaan tuntuu kestävän tavallista kauemmin päivittyä. En minäkään ole tavannut koko aikana netissä seikkaillessa ketään muuta jolle alkoholi olisi sellainen arjen hidas polttoaine kuin minulle.
Valitsin sanani väärin, kun sanoin että juon yksin kotona. Olen naimisissa ja mieheni tekee töitä kotona (eli olen siis kohta 31-vuotias nainen). Mies ei juo lainkaan, ja minun alkoholismini on kuin se kuuluisa virtahepo olohuoneessa, ongelma jonka kumpikin tiedostaa ja joka leijuu välillämme ja myrkyttää ilman, mutta jonka kummatkin puheessa sivuuttavat. Se vain ON, vaikkemme myönnäkään sitä. Mutta keskustelunaiheena se johtaisi hurjiin riitoihin, ja sitä ei kai kumpikaan halua.
Minusta on todella hyvä, että sinulla on mielekästä tekemistä, kuten esimerkiksi juuri tuo saunan lämmitys. Fyysinen tekeminen helpottaa oloa paljon, ja toivon että minullakin olisi jotain, mutta inhoan ja häpeän itseäni niin paljon etten pysty edes menemään julkisille paikoille yhtään enempää kun on aivan pakko. Minä vain istun kotona ja kirjoitan loputtomiin, välillä kokkaan, välillä pesen pyykkiä. Olen tottunut omistamaan koiran, mutta se kuoli kesällä, enkä pääse siitä millään yli. Uusi koira tulee ensi kesänä, jos vain saamme rahaa. Sitten elämässä on taas järkeä.
Käyn juttelemassa omahoitajan kanssa kahdesti kuukaudessa. Minulla on myös mielenterveysongelmia, mutta ne saivat alkunsa jo ennen kuin tutustuin alkoholiin. Niin, se onkin erikoinen tarina, eka alkoholikokemukseni. Minua oli ahdistanut pikkulapsesta asti aivan koko ajan, kunnes 18-vuotiaana join elämäni ensimmäisen siiderin. Ja noin vain ahdistus napsahti pois päältä, ja minä tiesin löytäneeni ratkaisuni. Tuo sattui heinäkuussa, ja lokakuuhun mennessä olin täysin alkoholisoitunut. Join kotona, koulussa, baarissa, kaiken päivää. Eikä tilanne ole siitä 13 vuodessa muuttunut. Mitään en ole opiskellut, päivääkään en ole tehnyt töitä, mutta se johtuu ahdistuksesta, ei alkoholista itsestään.
Nyt olen hirveän huolissani. Rahat ovat loppu ja lisää tulee vasta 14.2., jäljellä on enää palautuspulloja. En voi käsittää miten selviän kun nekin loppuvat. Ahdistukseni on niin viiltävää tukahduttavaa puhdasta helvettiä, että todennäköisesti joudun tainnuttamaan itseni lääkkeillä kahdeksi viikoksi.
Mutta tässä taas pala tätä minun elämääni. Et missään nimessä utele liikoja, vastaan mielelläni. Nyt on palattava tekstieni pariin odottamaan että kello tulisi 9. Miten minuutit voivat madella niin tuskastuttavan hitaasti?
Vielä tähän loppuun; Stephen King kirjoitti: "The trouble with sobriety was that you remembered all the things you had to be scared of." Eli vapaasti suomennettuna selvänä pysymisen ongelma on että silloin muistaa kaikki asiat joita pelkää. Niin totta.
-Aika ihmeellistä,että suurin osa kertomasta elämästäsi on aivan,kun olisin kirjoittanut omastani!
-Sukupuoltasi ja ikääsi utelin vain ja ainoastaan koska on helpompi kirjoittaa,kun tietää nämä perus asiat(toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan)
-En minäkään yksin asu.Olen asunut vaimoni kanssa saman katon alla jo 34v(eli olen sinua yli 20v vanhempi) eikä meillä ole enään mitään yhteistä.Elämme aivan eri maailmoissa.Syömme sentään samaa ruokaa,mutta usein eri aikaan,siksi tunnen olevani yksin.Olemme kumpikin eläkkeellä.Mulla kaikki ystävät jäi eläkkeelle siirtymisen myötä eli kännykkäkin on hyvin hiljaa.
-Sanoit saunan lämmitystä mielekkääksi no mulle se on rasite ikävää hommaa ainakin näin talvella.Sama on nyt näillä pakkasilla pirtin lämmitys taas pitäis tehdä tuli uuniin.Nää on just niitä pikku askareita miksi mä juon,että saan ne mielekkäämmiksi ja tuon masennuksen pois,jota olen myös kärsinyt pienestä pitäen.
-Noissa keskusteluissa mä juoksin monta vuotta ja söin masennus lääkkeitä.Sitten mä aloin lukeen alan kirjallisuutta ja opin tuntemaan niiden "metkut".Mun keskustelut loppuivat hoitajien toimesta.Masennus lääkkeet mä lopetin,kun huomasin muuttuvani aivan "nössöksi" aloin myös pelätä muita ihmisiä.
-Tähän samaan en tietenkään kehoita sinua alkaan!Tämä oli minun ratkaisu,mutta sen voin sanoa lääkkeet ja olkoholi ei ole hyvä yhdistelmä.
-Ilmeisesti luet kirjoja,koska heitit viestisi perään hyvän mietelmän.
-Yritäppä löytää vaikka kirjastosta Yrjö Kallisen kirja Tässä ja nyt.Hän on kirjoittanut myös muita kirjoja yksi muistaakseni Elämmekö unessa.
-Toisaalta mikäpä mä olen ketään neuvomaan olen edelleen alkoholisti,mutta ota tää kertomuksena mitä olen,joskus tehnyt.
No joo, sinulle varmastikin tuo saunan ja talon lämmitys on rankkaa puuhaa siinä missä minulle pyykkääminen ja siivoaminen, pahoittelen etten ymmärtänyt näiden asioiden verrannaisuutta. Itse vain joudun olemaan niin paljon sisällä jumittamassa, että toivoisin jotakin "oikeaa" tekemistä.
Tänään on kurja päivä; minulla piti olla mieluisaa menoa ja heräsin sitä varten ajoissa ja laittauduin valmiiksi, mutta se peruuntui viime hetkellä. Nyt odotan että voisin lähteä Alkoon hakemaan 3 litraa valkoviiniä, kun sain pikkuisen rahaa. Sillä pärjää ehkä juuri viikonlopun. Kirjoittelen maileja ja yritän jaksaa olla. Ulosmeno vain pelottaa, kun siellä on täysi siperia.
Eilen romahti sitten se haave koirasta, kun mieheni ei saanutkaan odotettua apurahaa. Töitä hän sentään sai hetkeksi ainakin, niin että tulemme toimeen jonkin aikaa. Minun eläkkeeni on kyllä about 800, mutta työttömyyskorvaus on surkea, ja alkoholismi tulee kalliiksi. Ei meidänkään avioliittoamme voi kovin onnelliseksi sanoa, mutta enimmän aikaa tulemme toimeen ja on kiva kun on seuraa. Emme kyllä mekään syö yhdessä ja itseasiassa harvemmin edes samaa ruokaa.
Minun ystäväni ovat kaikonneet kauan sitten. Olen jo tottunut olemaan yksin, mutta olen silti katkera kun miehelläni on runsaasti kontakteja ja minulla ei mitään. Ainoa ystäväni on exäni, joka minun piti tänäänkin nähdä, mutta tapaamiset vain peruuntuvat kerran toisensa jälkeen.
Minäkään en suostu syömään SSRI-lääkkeitä joita suurin osa masennuslääkkeistä on, joten minulla on vain vahvoja mielialantasaajia sekä rauhoittavia. Noiden masennuslääkkeiden sivuoireet ovat kymmenen kertaa kauheammat kuin niiden positiivinen vaikutus. Mieheni syö niitä kuitenkin, mutta mikä minä olen siihen puuttumaan, vaikka ne tekevät hänet aivan eri ihmiseksi. Siitäkään syystä en näe että hänellä olisi oikeutta puuttua minun juomiseeni.
Kiitos kirjavinkeistä. Tulen varmasti lainaamaan nuo, jos vain kirjastosta löytyvät.
Oli mukavaa kuulla taas sinusta. Koita jaksella!