onko täällä keski-ikäisiä naisia, joiden elämä mahdollisesti syystä tai toisesta tuntuu yksinäiseltä. jos, niin kirjoitelkaa minulle. bettiinan

Ei voi sanoin kuvata sairastuessaan yksinäisyyden häpeää ja tuskaa. Masentuneena vielä vaikeampi yrittää avautua ettei märehdi samaa asiaa. Alta 50 v joutuisi vielä elämään näin yli 20v…kyllä viidessäkin on tekemistä. Olen alkanut jo pelätä sairaanhoitoakin koska sieltä tulee lisää uhkakuvia siitä miten vaikea yksinäisyydessä on pärjätä mahdollisen toipumisenkin jälkeen. Jopa…

Tyttäreni haluaa äitinsä takaisin. Hän kokee menettäneensä minut masennuslääkkeille. Järjellä hän kuitenkin tajuaa, että olen itsetuhoinen ilman vahvaa lääkitystä. Uskomatonta, että miten paljon sattuu sydämmeen, kun oma lapsi sanoo noin. En voi kuitenkaan lopettaa lääkitystä, enkä tiedä olisiko olemassa jokin muu lääke, joka ei tee minusta zombia, kuten tytär sanoo.😭

Mulla alkoi ihana parisuhde pari vuotta sitten henkilön kanssa, jolla oli todettu jo paljon mielenterveysongelmia. Mm. Vakava masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, Narsismia. Nainen oli on alle 28v. ja ennen mua takana jo kaksi avioeroa (MISSÄ OLI MUN HÄLYTYSKELLOT???). Meillä tuntui alussa jo hyvin synkkaavan, meillä oli todella hauskaa. Itsellä en ollut…

Mistä ihmeestä on poikinut tämmönen juttu että ku oon esim. siskojeni seurassa, ajattelen olevani tyhmä ja idiootti. No se ei kyllä ole ihmekkään, siskot ovat lukeneita ja akateemisesti sivistyneitä ja olen ylpeä heistä ja saavutuksistaan. Mut ku olemme kimpassa, aina hienovaraisesti nää siskot antaa mun ymmärtää että he ovat parempia…

Oma lapseni on vielä pieni, mutta pohdin tätä asiaa päivittäin. Olen hyvin varovainen uusien ihmisten suhteen (polttanut näppini liian usein), kartan kahviloita viimeiseen asti ja saan kaupassa sillontällöin paniikkihäiriö oireita. Menen lapseni takia oman mukavuus alueeni ulkopuolelle jotta lapseni ei saisi samanlaista pelottavaa kuvaa elämästä. Hän onkin joissakin asioissa hyvin…

Pakkoajatukset ja niiden tuoma epäpyhä kolminaisuus – syyllisyys, häpeä ja itseinho. Kohtalotovereita? Oletko löytänyt ainoan rauhallisen hetken nousuhumalan tuomasta euforiasta? Onko viina sinulle vapautus siitä mikä vainoaa sinua päivin ja öin? Tiedän että alkoholi pahentaa masennusta ja ahdistusta. Silti se on ainoa ulospääsy ajatusten kidutuksesta. En juo humalahakuisesti, itse asiassa…

olen seurustellut avomieheni kanssa kohta 11v. kaikki menee hyvin on vakituiset työt molemmilla ja on asunto.tykkään eläimistä yli kaiken ja olen lomittaja jossa olen sikojen ja lehmien parissa.pidän työstäni paljon.välillä olen oikein hyvällä tuulella ja jaksan tehdä töitä mutta kun on vapaa viikonloppuja(harvoin) itken vain,kun voisi olla kaksistaan ja hauskaa…

Olen aikuinen nainen, eronnut yli 10 vuotta sitten ja nyt elän orastavassa etäsuhteessa miehen kanssa joka on todella tyylikäs sharmantti ja kaikinpuolin kunnollinen. Emme ole tavanneet kuin jotain kuusi kertaa, viimeksi viimeviikonloppuna, jolloin lähdimme kauppoja kiertämään. Menimme isoon tavarataloon jossa katselimme ensin yhdessä tavaroita ja sitten deittini meni miesten osastolle…

Alkoholi on varjostanut mun elämää jo vuosia, Se on tuonut mukanaan kasapäin huolia. Ensin joi vanhemmat, Myös minä aloin juomaan, Luulin että alkoholi veisi mut jonnekkin suojaan, Mut olo vaan paheni, Ja määrät suureni, Ei kadonnutkaan siis mihinkään huoleni. Hakeuduin hoitoon, Olo hiukan parani, Odotin paremman elämän saavani. Mutta vanhemmillani…