Mulla on aika pahaakin sosiaalista fobiaa joka rajoittaa mun elämää. Olen siihen apuakin hakenut mutta tuntuu ettei siitä hyötyä ole. Ei niin keskustelusta kuin lääkkeistäkään. Olen yrittänyt voittaa pelkojani, mutta tuntuu etten pääse niistä ikinä eroon. Olen aloittanut uusia asioita elämässäni ja ollut toivoa täynnä, mutta aina tulee tilanne josta…

Muutaman viime vuoden ajan, alkaen siitä kun rupesin valmistumaan yliopistosta ja tekemään oman alan töitä, on päällimmäinen ajatus ollu jatkuvasti että ”mä en halunnu tällästä elämää”. Yritin elää niin kuin kunnon kansalaisen kuuluu: valmistuin nopeasti, menin töihin ja pätkätyöstä toiseen, ostin asunnon, otin ison pankkilainan, roikun miehessä koska kelpaan sentään…

Aloitin opinnot yliopistossa viisi vuotta sitten. Muutin eri paikkakunnalle ja koko elämäni tuntui muuttuvan täysin. Olin kärsinyt jo vähän aikaa esiintymisjännityksestä, mutta yliopistossa tämä alkoi vain korostua. Kaksi vuotta jaksoin asua kyseisellä paikkakunnalla ja opiskella, mutta tämä ei tapahtunut mutkattomasti. Itkin aamulla ennen kouluun lähtemistä ja itkin koulusta tullessa. Koulussa…

Kun on tuo positiivista ketju, sopisko tälläinen ketju missä voisi kertoa miksi tänään(kin) pahoitin mieleni. Johdatuksena lainaus Tuomas Kyrön kirjasta Mielensäpahoittaja. ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun aurinko paistoi.”

Anteeksi, että heti aamutuimaan häiritsen pahaa oloanne. Mutta nyt on alkoi Hyvän mielen viikko. http://www.mtkl.fi/hyvan_mielen_viikko/ Positiivisuus on perseestä, tiedetään. Mutta voisikö vaikka ottaa pari ylimääräistä pilleriä ja yrittää nyt yhden päivän tällä viikolla olla hyvällä mielellä. Eilen luin Lapin Kansasta vanhuksista jotka asuvat jossain syrjäkylässä ja eivät ketään näe kahteen…

Olen 30-vuotias mies. Ollut työelämässä ja nykyään opiskelen. Koulukiusattu alaluokilla 5 vuoden ajan syystä mikä ei koskaan ole selvinnyt. Luonteeltani olen puhelias, sosiaalinen muutenkin, pukeudun siististi ja tulen ihmisten kanssa toimeen. En erotu joukosta mitenkään enempää kuin muutkaan. Elämäni on ns. normaalia elämää tavallisine harrastuksiineen jne. Mutta on tämä MUTTA…

Tässä lainauksia Wikipediasta: ”Paul Hewitt ja Gordon Flett valmistivat PSPS-skaalan (Perfectionistic Self-Presentation Scale), joka määrittelee perfektionistisen itsepresentaation kolme aspektia: 1.Oman täydellisyytensä mainostaminen 2.Sellaisten tilanteiden välttely, joissa kyseinen henkilö saattaisi osoittautua epätäydelliseksi 3.Kyvyttömyys päästä yli asioista, joissa on osoittautunut epätäydelliseksi.” ”Patologisessa muodossaan perfektionismi voi olla hyvin vahingoittavaa. Se voi ottaa viivyttelyn…

Olen 30-vuotias mies. Ollut työelämässä ja nykyään opiskelen. Koulukiusattu alaluokilla 5 vuoden ajan syystä mikä ei koskaan ole selvinnyt. Luonteeltani olen puhelias, sosiaalinen muutenkin, pukeudun siististi ja tulen ihmisten kanssa toimeen. En erotu joukosta mitenkään enempää kuin muutkaan. Elämäni on ns. normaalia elämää tavallisine harrastuksiineen jne. Mutta on tämä MUTTA…

Voiko tätä kautta palkata itselleen tukihenkilön? :/ Satakunnan alue.

Ensin vähän taustaa minusta ja elämästäni. Jouduin jäämään 10 vuotta sitten vaikean työuupumuksen ja vaikean masennuksen takia sairaslomalle. Rimpuiltuani 5 vuoden ajan byrokratian rattaissa, päiväosastojaksoilla sekä vuoden kestävässä kuntouksessa, joka osoitti sekä minulle että Kelalle ettei minusta ole enää työelämään pääsin eläkkeelle. Olin mennyt vakituisesti töihin heti täytettyäni 16 vuotta…