En tee itselleni aktiivisesti mitään pahaa, itsaria enkä muutakaan. Siksi tuntuu oudolta, kun ajattelen jatkuvasti kuolemaa. On vahva tunne siitä, että en elä pitkään ja pakkomielteenä on siihen valmistautuminen kaikkine käytännön toimineen. Minulla ei ole mitään vakavaa fyysistä sairautta. Reuma vaan ja sekin hallinnassa. Psyykkisesti sitävastoin olen eläkkeellä ja parhaillaan…

Tuli vaan mieleeni, että olen jo kaiken sen kokenut ja nähnyt mitä haluan. Enempi ei kiinnosta.

Etsin vertaistukea, ajatustenvaihtoa erityisesti nuorilta aikuisilta, joiden vanhempi on työikäisenä sairastunut muistisairauksiin. Äitini sairastui noin 6 vuotta sitten, kun olin 27 vuotias, ja sukutaustaa vasten perinnöllisyys on aika todennäköistä. Vaikka aikaa on jo kulunut, nyt viime aikoina erityisesti oma kohtalo surettaa. Tässäkö tämä nyt oli?

Kirjoittelen nyt ensimmäistä kertaa tälle palstalle. Minulla on nykyään jatkuvasti paha olla mutta en ole saanut aikaiseksi mennä lääkärin vastaanotolle puhumaan asioistani. Ajattelin kirjoittaa tänne vähän elämäntarinaani toivoen että sen sanoiksi pukeminen auttaisi tähän ahdistukseeni. Toki jos teillä hyvät palstalaiset on tarjolla neuvoja tai tukea niin arvostan kovasti. Olen vähän…

Vaikeaa on tämä yksinäisen elämä…mies petti ja jätti. oon nyt vapaana nähnyt mitä miehet on ja todella pettynyt. Silti kaipaan läheisyyttä,hellyyttä ihan sairaasti…umpikujassa olen. En silti haluaisi yhden yön juttujakaan…niistä tulis vaan morkkis. Mitä tässä sitten tekisi?

Mulla on ongelmana mystinen huono olo ja ahdistus. 2012 elokuussa tuli totaalinen romahdus. Sillon tuli avioero ja muutin omaan asuntoon, kaksi viikkoa sen jälkeen tuli se romahdus. Maha meni ihan sekaisin, tuli siis sanoinkuvaamattoman järkyttävä olo, en voinu muuta kun maata sängyssä ja kieriskellä tukissani. Kaikki kaupassa käynit ja muut…

Miks koko ajan pakotetaan että sun pitää tehdä jotain. Sun pitää opiskella sun pitää tehdä töitä? Mut mitä jos mä en halua.. Mua ahdistaa se. Sä oot vain jotain siinä vaiheessa kun sä oot koulussa tai töissä. Oikeastaan mä haluisin tehdä jotain, mutta huomaan että mua pelottaa ihan sairaana mennä…

Harmittaa, että unohdin tulla siihen livekskusteluun, jonka aiheena oli uupumus. Tuo aihe todella sopii minuun. Olen kärsinyt uupumuksesta nyt vähän yli kuusi vuotta eikä loppua näy. Mikään lepääminen ei tunnu riittävän. Toisaalta vähättelen tekemisiäni ja ilmeisesti teen jatkuvasti liikaa suhteessa voimiini, jotka ovat sangen vähäiset. Perheellisenä en hirveästi voi karsia…

Olen ihmisenä hyvä. Mistä maailman pahuus johtuu? Miksi ihmiset tekevät pahaa? Minä päätin, että muutun ihmisenä. En enää ajattele kuin ammattiauttajaopiskelija ensimmäisenä vuotena. Ihanteeni murtuivat. Kun se, mitä et ole tehnyt tuntemattomille kääntyy omaa perhettä vastaan en enää ymmärrä. Minun hyvyyteni ansaitsee vain yksi ihminen tällä hetkellä. Koska hän on…

Niin, siinäpä se otsikossa tärkein asia tulikin. Kärsin masennuksesta, ilmeisesti aika lievästä lääkityksen vahvuudesta päätellen, mutta kärsin kuitenkin. Tätä ei moni osaa arvatakaan, sillä olen melkoisen hyvä näyttelemään että kaikki on ok. On viikkoja, jolloin kaikki sujuu ihan rutiinilla sutjakkaasti, mutta kun tulee pettymys tai huono uutinen, joka tuskin normaali-ihmistä…