Onnekseni en kuulu siihen ihmisryhmään, jota joulu ahdistaisi. Muu talvi on paljon pahempaa. Joulukuun voin sentään keskittyä pieniin, helpotusta ja kuvitteellista lämpöä tuoviin rutiineihini: asun yksin, olen yhtä neljän kuukauden jaksoa lukuunottamatta asunut – tai ylipäätään elänyt – yksin koko aikuisikäni. Silti koristelen asuntoa vähän: vaihdan verhot, laitan pienet, siistit…

Muutama päivä sitten tosi tärkeä ystäväni sanoi minulle että ei tunnu missään vaikka hyppäisin sillalta alas, sille on ihan sama. Olen tosi yksinäinen. Koiran hankkimista olen jo kauan haaveillut, olisi joku kaveri ja joku joka oikeasti tarvitsee minua. Olen 5pvä/vko työharjoittelussa ja sielläkin ilmapiiri on mennyt tosi huonoksi. Minua kohtaan…

En ole ollut vanhempiin pariin vuoteen yhteyksissä. Asutaan kuitenkin samassa kaupungissa yhä edelleen ja näin. Vanhemmat eivät tiedä osoitettani, tämän hetkistä elämäntilannettani eikä numeroa. Ainoastaan sähköpostiosoitteen. Syynä tähän on se, että vanhemmat ovat tehneet jotain mitä en voi unohtaa. Ovat laittaneet sähköpostia ja tänään päätin hyvin lyhyesti vastata heille että…

Joulu ihanaa aikaa kera perheen rauhallista mahtavaa yhdessä oloa kera minkään ressin.. Just jooo.. Olis jo koko Joulu ohitse en osaa nauttia yhtään Joulusta .. Joulu masentaa … Ei oo yhtään energiaa tehdä Joulua …..Ei mitään intressiä Iloa oo mielessäni yhtään… Itsesääliä hehe sitä juuri …. Hyvää Joulua kuitenkin ……

Pieni jännitys alkaa olla päällä….Vielä 2 viikoa saikkua jäljellä… Ja sitten töihin palaa. Olen viihtynyt ihan hyvin duunissani jo monta kymmentä vuotta… Mutta yksi negatiivisuus siellä on… Olen ollut tavallaan hengisen työkaikkakiusauksen uhrina jo 5 v… Ja tämä kyseinen ihminen on mua n 10 v vanhempi nainen ..Joka henkisesti pienillä…

Haluan purkaa tuntojani jonnekin ja toivon, että tämä on oikea paikka. Minulla todettiin 10 vuoden sairastelun ja epätoivon jälkeen kaksisuuntainen mielialahäiriö. Aluksi se oli kuulemma masennusta, mutta lääkkeet vain pahensivat oloani. Sain viimein oikean diagnoosin ja sen kanssa tulikin elämäni pahin masennusjakso. Olin suljetulla osastolla, jossa minulla hoidettiin vaikeaa psykoottista…

Kun en voi kenellekään puhua… Joulun aikaan usein mietin elämääni. Varmaan lähestyvä uusi vuosi vaikuttaa asiaan. Elän elämääni monen ihmisen ollessa ympärilläni. Minulla on läheisiä, vaikka aina ei niin läheisiä. Minulla on myös ystäviä, erilaisia ja eri tavalla läheisiä. Sekä ympärilläni on ammatti-ihmisiä. Kuitenkin elän elämääni hyvin yksin. Olen sairastellut…

Miten te ootte selvinneet ja pystyneet hyväksymään oman sairautenne ja sen oireet ? Mä olen todella yksinäinen, eikä yhteyttä sukuun ja perheeseenkään juurikaan ole. Eilen tapasin psykiatrian poliklinikan lääkäriä, joka kertoi että mulla epäillään nyt bipolaari-häiriötä tai skitsoaffektiivista häiriötä. Ja kuntoutustukea jatkettiin taas vuodella. Ja lisää lääkkeitä. Se ahdistus mikä…

Eli voisi kai sanoa myös ” niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” ja muita sananlaskuja. Tai olit 12 vuotta sitten yks kusipää ja nyt saat kaiken takaisin-tyyliin. Vertaistuki on jotain sellaista joka ei kuulu kaikille vaan se pitää ansaita.

Murheeseen suhtautukaamme kuin raskaan lumen painama oksa: Joko kestän tai katkean, mutta toukokuun tullen jossakin kukkii oksa. Tommy Tabermann