Aikuisen elämää

8 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4622
Käyttäjä Kevrin aloittanut aikaan 26.11.2015 klo 23:18 kohteessa Aikuisen elämää

Olen keski-ikäinen nainen. Vartuin ongelmaperheessä ja menin naimisiin luonnehäiriöiseksi osoittautuneen miehen kanssa. Mies on nyt jo kuollut. Tiedän, että minut raiskattiin lapsuudenkodissani ollessani noin kymmenvuotias. Olen sulkenut syyllisen henkilöllisyyden pois mielestäni. Raiskaustraumaa on hoidettu EMRD-terapiassa, mutta raiskaajan henkilöllisyys ei palautunut sen aikana. Viime yönä heräsin painajaiseen, jossa lopultakin näin kuka…

Käyttäjä Zorbas1102 aloittanut aikaan 27.11.2015 klo 11:36 kohteessa Aikuisen elämää

Löytyykö kohtalontovereita näistä ”diagnooseista” kärsiviä. Nämäkin painottuvat monella tavalla, mutta itsellä on ankara uskonnollinen lapsuus ja siitä sitten herkkyyskaudella ilmeisesti joutunut kasvamaan hieman vinoon. Sivutuotteina tietysti jatkuva masennus, ahdistuneisuus, pakko-ajatukset, paniikki oireet, paranoiaa ja sos.tilanteiden pelko. Toki on sanottava, että elämää olen silti elänyt terapian avulla ja lääkkeillä (auttaneet jonkin…

Käyttäjä Pompula aloittanut aikaan 27.11.2015 klo 11:50 kohteessa Aikuisen elämää

Minkälaisia kokemuksia teillä on traumaterapiasta? Pitkäkestoisesta? Kun minusta tuntuu, että mikään ei muutu.

Käyttäjä ElliNelli aloittanut aikaan 28.10.2015 klo 08:21 kohteessa Aikuisen elämää

Kun elämä pelottaa… Olen sairastanut kauan, liki 20 vuotta. Tunnen sairauteni hyvin ja osaan elää sen kanssa, jotenkin. Kuitenkin pelkään elämää, tuntuu ettei todellakaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Vaikka samoja asioita ne usein on: pelkoa, ahistusta, oireita ja tuskaa. Olen elänyt ne moneen kertaan läpi, mutta kun ne tulevat, tuovat…

Käyttäjä turhautunut123 aloittanut aikaan 23.11.2015 klo 13:45 kohteessa Aikuisen elämää

Sisarukseni aiheuttaa minulle ja muille usein mielipahaa. Hän on todella usein huonolla tuulella ja suhtautuu negatiivisesti kaikkeen. Kun häneltä kysyy jotain, tuntuu, että vastaus on aina kielteinen tai ainakin sävyltään tyly. Aina, kun häneltä kysyy, osallistuuko porukkalahjaan, hänellä ei ole koskaan rahaa. Aina alkaa samanlainen viestittely, että hänellä menee kaikki…

Käyttäjä losanen aloittanut aikaan 21.10.2015 klo 19:01 kohteessa Aikuisen elämää

Olen 23-vuotias nainen, ja kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta pidemmän aikaa. Aloitin psykoterapian nyt syyskuussa, jonka myötä olen todennut, etten ole ikinä lapsena pystynyt puhumaan tunteistani kenellekään aikuiselle. Olen siis turvattomasti kiintynyt lapsi. Tämä veti elämältäni maton jalkojen alta, sillä olin aina luullut, että elämän kuuluukin olla yksin pärjäämistä. Nyt en…

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 21.11.2015 klo 15:14 kohteessa Aikuisen elämää

Eli haluasin keskustella tästä erittäin vakavasta asiasta. Itselläni on käytännössä ollut elämän aikana kolme vakavaa itsemurha yritystä ja yleensä ne ovat johtuneet psykoottisesta masennuksesta. Itsemurha ei ole ratkaisu mihinkään. Elämä on se ratkaisu. Jos sinua ahdistaa, stressaa, masentaa tai on paineita esim. työssä. Ajattele, että aina voit ottaa pienen breikin…

Käyttäjä Mailis aloittanut aikaan 22.11.2015 klo 11:11 kohteessa Aikuisen elämää

Moi. Viikonloppujen pitäisi olla kai lepoa ja hyvää oloa. No kun tapaan perhettä vkl niin usein on huono olo. Nytkin tuntuu että homma toimisi paremmin ilman minua. En saa tästä mitä tarvitsen. Mun jutut ei kiinnosta. Sellainen mua nyppii kanssa kun usein jää alakynteen. Ja iso osa ihmisistä just nauttii…

Käyttäjä UHREGGI aloittanut aikaan 10.11.2015 klo 04:51 kohteessa Aikuisen elämää

Tekis mieli luovuttaa, kohta 2vuorokautta samoilla silmillä. Mieli on turtunut, kaikki asiat tuntuu pahalta. Krooninen masennus todettu, hoitosuhteet katkenneet. Turhauduin ja lopetin pelleilyn sekä voivottelut. Nyt oltu muutama kuukausi niin syvällä pohjattomassa kuopassa ettei valoa enää tahdo erottaa. Pelottaa pyytää apua tai edes puhua ihmisille.

Käyttäjä Kikka6 aloittanut aikaan 21.11.2015 klo 06:35 kohteessa Aikuisen elämää

Moikka. Yksi näkyvimmistä masennus- ja ahdistustilani oireista on jäätävä yliväsymys. Jos ei olisi pakollisia menoja, voisin nukkua kellon ympäri silti tuntematta itseäni pirteäksi. Mulla on aina ollut hyvät unenlahjat ja mielikuvitus, ja uneen osaan uppoutua jos reaalimaailma ahdistaa liikaa. Tuntuu että jotenkin pakenen sinne uneen. Aamut ovat masennusoireiden kannalta pahimpia…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: