On tosi rankkaa kun tunteet, fyysiset kokemukset ja ajatukset menee niin nopein vaihdoksin laidasta laitaan. Hetkeksi saattaa toivo pilkahtaa ja tuntuu että on syntymässä jotain uutta ja rakentavaa ja hymyilläänkin ja samassa hetkessä tajuan ja kuulen, ettei tää homma vaan voi toimia. Pitäskö erota suoraan ja luovuttaa kokonaan, mutta sit taas on se tilanne, että revitään kahteen suuntaan, kun tunteet ja järki sanoo toista.

Enkä todellakaan osaa toimia järkevästi nyt. Pää on ihan sekaisin tunnemyrkyn keskellä. Onneksi voin kirjoittaa ja purkaa pahaa oloa niin. Ja onneksi voidaan puhua, mutta en tiedä mitä kaikkia mahdollisuuksia sekin pilaa. Ottaa vaan päähän niin tajuttomasti ja samaan aikaan surettaa miksi ihmeessä näin piti käydä.

Jos saisin vaimon suostuteltua jotenkin tulemaan perheneuvontaan, niin saataisiin tähän välien selvittelyyn apua, mutta olen saanut aika suoran torjunnan. Lapsilla ei saa kiristää, joten yritän välttää puhumasta siitä miten pahaa tämä tilanne tekee jo nyt niille. Nyt on kuitenkin jono perheneuvontaan, mutta jospa sinne ei tarviis mennä yksin.

Tiedoksi:

Huomenna keskiviikkona 24.4. Tukinetin kaikille avoimessa liveryhmässä (eli ryhmächatissä) on teemana parisuhde. Liveryhmä on klo 13-15 ja se on avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Keskusteluun mahtuu mukaan 12 osallistujaa + ohjaajat.

Ryhmässä voi keskustella kaikenlaisista parisuhteeseen liittyvistä teemoista.

Tervetuloa mukaan!🙂🌻

Hei,

minkälainen on sun tillane nyt. Itse olen tällä hetkellä ihan samanlaisessa tilanteesa kuin sinä. Sun viesti toiseen ketjuun elokuussa,on minun ainut lohdutus ja mä luen sun viestiä aina, kun olen erittäin epätoivoinen😭.

Huom! Suomen kieli ei ole minun äidinkieli.

Paljon on tapahtunut kevään jälkeen ja myös elokuun jälkeen.

Jossain kohtaa vaimolla oli tosi kova katumus päällä ja tahto muuttaa takaisin kotiin, tai meillä oli tarkoitus aloittaa uudelta pohjalta. Keskustelut oli sen verran lupaavia, että olin tosi iloinen ja toiveikas siinä kohtaa. Asuntokuviot meni pieleen, joten kävi niin, että nyt asutaankin koko porukka tässä vanhassa liian pienessä kodissa. Reilu kuukausi ollaan asuttu nyt näin. Ei ole ollut helppoa.

Alku lähti tosi huonosti, vaimo näki jotain mun kirjottamia viestejä kavereille ja suuttui pahasti ja muutenkaan alkuun ei sanonut huomenta eikä mitään. Sanoinkin sitten, että kun kehtu monista hienoista periaatteistas, niin kohtele minua kuitnekin ihmisenä, kun tommoin käytös on törkeää ja lapsetkin sen huomaa. Tämä suoraan sanominen on uusi piirre minussa ja se toimii tosi hyvin monissa asioissa. On itselläkin helpompi olla kun sanoo juuri niin kuin haluaisi sanoa, eikä jää niin paljoa tulkinnanvaraa.

Mitään romanttista välillämme ei ole. Nyt sentään vähän puhutaan jo arkisista asioista tai opettelen kyselemään, niin, että saan hänet puhumaan. En ole tässä ollut taitava, itseasiassa tosi surkea. Puhuminen oli kuitenkin yksi niistä tärkeistä seikoista, jolla suhde toiseen mieheen syveni ja meni rajan yli ja sitten...
Tässä asiassa on hienoista kehitystä tapahtunut, joten suunta tuntuisi olevan parempaan päin. Mutta tämä on iso haaste minulle, kun vaimon mielestä en osaa kommunikoida. On siinä paljon totuutta kyllä, ettei ihan pelkkää haukkumista. Riitatilanteissa olen havainnut, että kommunikointi taidot on pahasti hukassa vaimoltakin. Tai ne on kuin suoraan oppikirjasta, että miten Ei pidä asioita ilmaista. Aika kova haaste yrittää tulkita mistä oikeasti on kyse. Se yleensä selviää jossain vaiheessa,mutta on tosi vaikeaa pitää pää kylmänä jos mennään henkilökohtaisuuksiin tai muuten vaan ylireagoidaan.

Toivoin, että paluu yhteen olisi käynnistänyt jonkin nopeamman prosessin vaimon mielessä, koska puheet ennen sitä oli sellaisia, että ajattelin, että hänessä on vielä olemassa ne piirteet, joiden takia kannattaa yrittää ihan tosissaan. Juuri nyt tuntuu vaikeammalta, mutta uskon, että hyväkin puoli on vielä olemassa. Mutta pettäminen, ihastuminen yms. on niin vaikeita asioita päästä yli, että toipuminen vaimolta vie pitkään. Tuli ero tai ei. Eropapereita ei ole kuitenkaan vielä näkynyt. Hänellä on iso ristiriita tästä asiasta ja se hajottaa häntä koko ajan.

Olenkin arvellut, että vaimolla on aviokriisin lisäksi päällä, ikäkriisi, identiteettikriisi, hengellinen kriisi (ollaan uskovaisia), aikuistumiskriisi (murrosikä kunnollla siis vasta nyt?). Jokin muukin oli vielä, mutta ei ihme, että on niin vaikeaa. Mutta apua ei kuulemma tarvitse. Tai ei varmaan pysty hakemaan, kun on itseinho välillä niin kova. Se tulee läpi pienistä kommenteista ja asioista joita en aiemmin huomannut.

Itse jaksan muuten varmaan paremmin kuin koskaan. Elämässä on tapahtunu monta isoa muutosta ja koenkin olevani ihan uudella tavalla elossa. Olen valmis jakamaan vielä elämäni vaimon kanssa, mutta aika näyttää riittääkö hänellä kiinnostus. Valmiudet kuitenkin elää omaa elämää kunnolla on nyt omalla kohdalla kunnossa, joten tulevaisuus ei pelota enää, niin kuin ennen oli.

Nykyinen tilanne on tietenkin monella tapaa tosi surullinen, mutta ei voi muuta kuin rakastaa toista ja elää itse koko ajan. Pahinta kestää on salailu, valehtelu ja se, että lupauksiin ei voi kunnolla luottaa. Tätä luottamuspulaa vaimo ei tunnu tajuavanollenkaan, joten en jaksa siitä tässä kohtaa puhua ollenkaan.

Mielialanvaihtelut ja räjähdykset pienistä asioista on myös hankalia, koska niissä reagoin vaistomaisesti vanhoilla "huonoilla" toimintatavoilla, enkä ole vielä keksinyt miten osaisin omaa käytöstäni muuttaa. Joissain tilanteissa on tullut kyllä onnistumisia, mutta yleensä tilanteet tulee niin puun takaa, että niihin reagoi vaistomaisesti, eikä ehdi ajatella, kun on jo mokannut. Ei siis haittaa, että teen virheitä, mutta kun tiedän, että moni näistä on niitä asioita, joilla on mahdollisuus muuttaa avioliiton perusongelmia ihan uudenlaisiksi tilanteiksi.

Tiedän monen reitin kautta, että vaimo on erittäin hajalla nytkin. Vaimo on myös vähän masentunut. Pitää silti jaksaa hillua yömyöhään kavereitten kanssa baarissa viikonloppuja ja muulloinkin, vaikka oikeasti ei jaksa kunnolla valvoa. Ja kerran sanoikin ettei edes haluaisi lähteä, mutta kotona kanssani olisi vielä kamalampaa, joten pakko mennä. Ja sitten maataan puoli päivää krapulassa ja vietetään "laatuaikaa" lasten kanssa. Tämä oli muuten ainut kerta, kun tuli keskellä yötä kainaloon ja lähelleni. Se antaa toivoa, että vielä jossain syvällä on rakkaus minuakin kohtaan, vaikka sen päin naamaa kieltääkin.

Mutta toista ei voi pakottaa mihinkään, edes tahtomaan tai hakemaan itselleen apua, joten nyt on vain elettävä päivä kerrallaan eteenpäin. Itsehän voin tehdä asioita koko ajan, mistä tulee hyvää oloa ja hyvää mieltä.

Luulen, että tämä vaihe ei kestä enää pitkään. Tilanteen on pakko lähteä muuttumaan johonkin suuntaan. Olen avoin kaikelle, mutta tosiaan pidän itsestäni huolta joka päivä ja kun on ekaa kertaa elämässä tukiverkosto, missä avautua ongelmista ja puhua ihan suoraan kaikesta selviän hankallista tunteista aika nopeasti. Niin ja käyn terapiassa, mistä on kyllä ollut hyötyä ja saan sieltä kannustusta mitä tarvitsen.

Vaikka kriisi on pahinta mitä minulle on koskaan käynyt, se on samalla paras asia, koska sain haettua apua ja tehtyä isoja muutoksia omaan elämään, mm. lisää avoimuutta, häpeän voiman heikkenemistä, iloa, liikuntaa, itsekuria, henkistä pääomaa ja paljon aikasempaa syvempiä kaverisuhteita. Mustaa huumoria tähän, eli jos haluat oman elämäsi kuntoon, järkkää paha aviokriisi niin saat järkättyä asiasi kuntoon.

Ei mulla ainakaan hätää ole nyt. Lasten puolesta toivon, että pystyn rikkomaan kovan kuoren vaimon sydämen ympäriltä ja näyttämään mitä tosi rakkaus on. Jotain paljon enemmän kuin pelkkää intohimoa. Sitäkin saisi tietenkin olla ja toivo siitäkin auttaa jaksamaan.

Niille jotka painii samojen ongelmen kanssa kuin minä, eli että puoliso jättänyt ja pettänyt toivoin vain ihan älyttömästi voimia. Tunteet on niin rankkoja siinä, ettei niitä osaa sanoiksi muotoilla. Tämän hirveän tilanteen voi kuitenkin kääntää mahdollisuudeksi tehdä omasta elämästä sellaisen, jonka siitä on aina halunnut tehdä. Ainakin suuntaamaan sitä kohti.

Yritän itse keskittyä tämän kriisin tuomiin hyviin puoliin, koska en jaksa enää sitä negatiivisuutta,joka ennen leimasi ajateluani ja joka nyt kummittelee kovasti vaimon kommenteissa ja mielipiteissä. Mä saan ja pystyn valitsemaan toisenlaisen tavan elää.

Tässä minun tarinani:

3 viikkoa sitten sanoi avomies, että hän on rakastunut 12 vuotta nuorempaan (työtoveri, naimisissa, n. 3 v. lapsi) naiseen. Tunne on molemminpuolinen.

Elämäni romahti😭

Tällä hetkellä käyn samanlaisia tunteitä läpi kun sinä aikoinaan. En tiedä, miten pitkään jaksan sinnitellä.

Ollaan oltu yhdessä 19 vuotta, meillä on teini- ikäinen poika. Meidän suhteen alamäki alkoi n. 3v. sitten, kun mä olin vakavassa masennuksessa ( maahanmuutto, valitettavasti en hakenut ulkopuolista apua☹️). Olin ihan omissa oloissa, en halunnut enää miehen läheisyyttä. Me puhutiin tästä ja mä tiedän, miten tärkeä se oli miehelle, mutta en pystynyt antamaan hänelle sitä.

Jonkun ajan päästä rupes myös mies oireilemaan(masennus, unioireet, työuupumus,alkoholin käyttö lisääntyi. Luulen, että hänen masennus johtui(johtuu) vaativasta työstä, sopeutumisestä suomeen ja myös minun masennuksesta. Miehen alkoholin käyttö on kyllä meidän suhteeseen aina tuonut ongelmia, mutta viime vuoden aikana on tilanne ollut tosi paha.Pelkäsin, että hän menettää työn. Meillä oli hirveitä riitoja ja mä olen hänta sanallisesti loukannut tosi pahasti. Hän ei ole ikinä ollut väkivaltainen.

Mieheni ja sen naisen suhde ei ole vielä fyysinen, mutta he jatkavat suhdetta(tekstiviestit, tapaamiset työpaikalla). Viime viikolla naisen aviomies ei tiennyt vielä mitään.
Mies asuu vielä kotona.
Neuvoja?

😯🗯️😯🗯️

Kiitos Anone nopeasta vastauksesta.

Teillä on kyllä pitkä tie käyty ja pitkä tie edessä. Hienoa, että olet löydänyt kriisista myös hyviä puolia ja olet kasvanut ihmisenä.

Toivon Sinulle paljon voimia ja jaksamista.

Miehelläni on kanssa ilmeisesti myös ikäkriisi,koska ollaan oltu ydessä niin pitkään ja molemmille oli se ensimmäinen vakava suhde.
Hänen kanssa kommunikoiminen on niin vaikea, pitää löytää uusi tapa, miten hänen kanssa jutella, koska vanha malli ei enää toimi. Joskus juttellaan arkiasioista niin kuin ennen ,se on niin piinava ja vaikea minulle- pelkään että räjähdän. Joskus jopa naurattaa ja ajattelen että ....and Oscar goes to.... Olen tulossa hulluksi. Meidän tilanteestä, tai sen toisen suhden lopettamisesta ei saa mitään puhua, hän vain hermostu ja poistu paikalta. Ajattelin olla tästä asiasta puhumatta ja odottaa hänen päätöstä.

Itse hain ammattiapua (mies ei suostunut). Kavereita täällä Suomessa paljon ei ole, mutta onneksi on keksitty skype. Aloitin taas jumpan, vaikka huonolla menestyksellä, koska pyörtyminen oli lähellä( unettomuus ja huono ruokahalu) Dieettivinkki kaikille! Kun haluat viikossa laihtua 5 kiloa, järkkä parisuhdekriisi- toimii satavarmasti( minun mustan huumorin versio)

Jatkan elämääni päivä kerrallaan....and winter is coming....

Kuulostaa kyllä tosi kamalalta tilanteesi.

Noin päin olevaan tilanteeseen en ole lukenut mitään neuvoja, joten en koe osaavani neuvoa juuri mitään.

Onhan sinulla joku tai useampia ihmisiä kenelle puhua ihan kaikista tilanteen herättämistä tunteista ja ajatuksista? Luulen että se on oman jaksamisen kannalta ollut itselleni tärkein voimavara. Toinen on ollut liikunta joka on monella tapaa tehnyt oman olon hyväksi. Kaikki omaa itsetuntoa kohottava varmaan toimii apuna ja asiat joista saa mielihyvää on tärkeitä.

Koska toista ihmistä ei voi muuttaa tai väkisin pakottaa mihinkään, niin omaan jaksamiseen ja hyvinvointiin kannattaa satsata ihan kaikki energia mitä on ja miksei rahaakin. Meillä tilanne teki taloudellisen tilanteen tukalaksi, mutta muutama uusi vaate ja uudenlainen tukka nosti vähän mielialaa ja kyllä sekin toi vähän mielihyvää kun sai vähän huomioita muilta naisilta tässä tilanteessa.

Mutta kyllä on surullista miten paljon tällaista Onnea ja tapahtuu ja millaisia kuvioita ihmiset täälläkin käy läpi.

Hei kaikki 🌻🙂🌻
Lienetkin törmänneet kirjoituksiini täällä, koska olen käyttänyt tätä kanavaa ajatusteni purkamiseen ja myös toisten, usein samankaltaisista asioista kärsivien ihmisten kirjoitusten lukemiseen.
Meillähän paha kriisi on ollut nyt päällä vuoden ajan ja oireet minulla selkeästi pahenivat, kun pettämisen ajankohdan "vuosijuhla" alkoi.
Mietin, mikä voisi olla pahinta tunnepuolella...väkivallan kokeminen, valehtelu, pettäminen, henkinen väkivalta. Noita kaikkia olen vuosien varrella kokenut. Usein tieto tapahtumista uskottomuuteen liittyen, on tullut viiveellä. Pahin oli kai ensimmäinen: mies oli käynyt ulkomaanreissun yhteydessä maksullisissa ja tämä paljastui minulle vajaa kymmenen vuotta myöhemmin. Kävimme hiv -testit, onneksi negatiiviset. Mutta tuosta sain kondylooman ( tai muusta vielä piilossaolevasta suhteesta) ja syöpämuutokset, joita hoidettiin/ seurattiin pitkään. Väkivallassa oli pahin muisto ensimmäisestä tapahtumasta. Odotin esikoistamme viimeisillään ja mieheni potkaisi minua nivuseen. Onneksi vauvalle ei käynyt huonosti.
Minusta nuo pettämiset ja väkivaltakin kertoo siitä, ettei mies osaa kommunikoida ja säädellä tunteitaan.
Olemme olleet yhdessä kohta 30 vuotta ja tämän elämäntaipaleen aikana ovat miehen menemiset, työ jne. säätäneet ajankäyttömme. Meillä ei ole ollut kesälomia: yrittäjänä mies ei kuulemma voi niitä pitää.
Viimeisin pettäjänainen oli tuttumme ; tarjosi empatiaa fyysisen sairastumiseni vuoksi ja mopo karkasi käsistä, pahasti. Intiimiä kanssakäymistä (tai tässä tapauksessa sen yrittämistä kahdesti) ilman suojaa oli paha moka. Minun sairauteeni liittyy riski saada tulehduksia yms.ja sellainenhan siitä onnettomasta tuhertamisesta tuli. Hoito kesti n.8 kuukautta.
Mutta: vaikea antaa neuvoja toisille, kun itse kokee epäonnistuneensa suhteessaan. En ole ns.pirttihirmu ja tunneälykin kohdillaan. Huolehdin ulkonäöstäni ja kunnostani, vaikka sairastaminen vie voimia. Syytä pettämiselle mies ei osaa sanoa. Se vain tapahtui, kuten aiemmatkin.
Tällä hetkellä koen oloni nuorallatanssijaksi; yksikin väärä liike vie putoamiseen. Niin...ja näistä asioista mies ei halua keskustella, vaan jatkaa uutta, parempaa elämää. Tämä tarkoittaa sitä, että hän huomioi minua huomattavasti enemmän, kuin ennen. Hän ei halua eroa mutta ymmärtää sen, jos minä sitä jo haluan.
Mietin sitä anone, että katkesiko kumppanisi suhde ja hän oli ns.tyhjän päällä palatessaan takaisin kotiin??
Sitten mietin sitä, mitä järkeä on kahden eri suhteen ylläpidosta yhtäaikaa?? Sehän on stressaavaa jo kuvitelmissani, eikä johda mihinkään ratkaisuun jatkuessaan.
Tuo lapsuuden tausta tai taakkakin joillain on meillä aina mukana mutta kyllä siitä pikkuhiljaa pääsee eroon. Yksi askel on se, että tiedostaa sen olemassaolon.
Kukaan meistä ei ole ihmisenä ns.valmis tai täydellinen. Kasvua tapahtuu koko ajan. Joskus myös näiden ikävien asioiden kautta.
Perheessämme on monta lasta (7), joista kuusi täysikäisiä. Nuorin on teini ja asuu kotona. Kaikille mies kertoi uskottomuudestaan ja siitä, että hän on tehnyt tosi väärin äitiänne kohtaan. Sitä arvostan...lapsilta tämän kriisin salaaminen olisi ollut lähes mahdotonta: mies oli tapahtuneen jälkeen kuitenkin pari kuukautta sairaslomalla. Ja näkyyhän se päällepäinkin, ettei asiat ole kunnossa.
Minä olin se vahvempi tuolloin: koteloin kaiken ensishokin jälkeen sisälleni. Siitä ehkä johtuu nyt tämä alakuloisuuteni ja kyvyttömyys nauttia arjen pikkuasioista samalla tavoin, kuin ennen tätä kriisiä. Ihan kuin jotain olisi kuollut sisälläni?
Terapia ei auttanut, tai sitten iäkäs miespsykiatri oli väärä ihminen kohtaamaan minua. Kemiat eivät pelanneet, joten jätin sen kesken.
Pariterapiaa kannatan mutta siihen on vaikea lähteä, mikäli kumppani ei suostu☹️
Meillä mies on oppinut kotoa sellaiset arvot, että työ on arvokkainta ja muu hoituu siinä sivussa. Lisäksi on tärkeää, ettei ulospäin näy säröjä perheessä. Kaiken tulee olla täydellistä muiden silmissä.
Tässä oli jälleen "vähän" ajatuksiani asiaan liittyen. En tiedä, oliko näistä teille mitään apua mutta toivon, että te selvitte tilanteistanne elämää eteenpäin jatkaen joko yksin tai yhdessä kumppanin kanssa 🌻🙂🌻

Hei taas!

Anone, miten pitkään vaimosi suhde kesti ja jatkuiko se silloinkin, kun asuitte erikseen?

Mariella, oppiiko näidn ajatusten ja tunteiden kansaa elämään, helpottaako yhtään?(1v takana)

Minua pelottaa, miten se tilanne vaikuttaa pojan elämää, kehitystä ja tulevaisuutta( miehen, isän roolit ja mallit). Hän on siis tietoinen kaikesta ja kyselee iltaisin minulta -jääkö isä tai lähtee.☹️

Yhteiseltä kaverilta kuulin, että mies ei syytä enää kaikessa tapahtunussa vain minua, vaan myönnä myös omia ongelmia(alkoholin käyttö ym.) Hän ei ole juonut 2 kk.
Mieheni kuitenkin odottaa ilmeisesti sen naisen ratkaisua ja kun se on myönteinen, sitten lähtee.

Varstelinko ma anonen ketjun(anteeksi)? Ilmeisesti pitää aloittaa uusi. Se on minun elämäni ensimmäinen palstakokemus.

Mariellalle voimia
🌻🙂🌻
Mitä kaikkea kauheaa ihmiset joutuvat kokemaan.

Hei,

ja kiitos vastauksista. Oma tarina ei tunnu enää ollenkaan niin pahalta tai kummalliselita kun muilla on vastaavia ja paljon pahempiakin kokemuksia. Saa vähän näkökulmaa omaan tilanteeseen. Kiitokset rohkeasta avautumissta ja kannustuksesta.

Vaimon suhteen kestosta en tiedä. Se alkoi vähän ennen asumuseroa, mutta totuushan on, että se on alkanut aiemmin viattomasta yhteydenpidosta. Tosin tässä on yksi valhe mikä liittyy. Vaimo on enemmän tai vähemmän tiennyt jo siinä vaiheessa, että tämä vanhempi mies on olut hänestä kiinnostunut, joten yhteydenpito on olut jo erittäin pitkälle vietyä "leikkiä" tulella. Vaimo on oikeastikin tästä suhteesta pahoillaan, mutta samaan aikaan sen hirveän voimakas intohimo, "rakkaus", on tietenkin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen.

Mun ketjun saa varastaa. Ei haittaa. Olen aika hyvin sinut oman tilanteen kanssa, vaikka vaimon asenne harmittaa. En tiedä mitä hän haluaa eikä hänkään taida tietää. Olen kuitenkin päättänyt, että puyhun asioista suoraan vaikka hän suuttuisi ja olen tiukasti omaa mieltä, enkä hyväksy enää sitä puhetta, jossa sanoitetaan minun tekemisisäni tai tunteita. Saa haukkua minua niin paljon kuin haluaa tai mitä vaan, mutta kukaan muu kun minä ei voi sanoa, mitkä oli motivaationi tai ei. JOs siihen laittaisi sen taikasanan, että tuntuu että teit niin tai ajattelet niin asia on heti ihan eri. Mutta kun näin ei ole, olen ylitiukka ja sekin suututtaa. Mutta rajat on pistettävä. Haluan, että vaimo sitoutuu minuun tai rehellisesti sitten ottaa eron. Sanoin tänäänkin riidan aikana että en aio häntä hylätä ja että jos hän valitsee jäädä, niin saa jäädä. Ja sitähän haluan. Mutta katsotaan miten homma etenee.

Kommunikointi on vaikeaa, kun ilmaisu vaimolla on tylyä, henkiökohtaisuuksiin menevää ja siinä ihan perusongelmia (musta tuntuu käytön puute niistä ehkä pahin). Mutta yritän päässäni suodattaa tätä ja äsken riidan loppupuolella tajusinkin ja puolustelun sijaan aloinkin hakea sitä ajatusta, että ymmärrän, että silloin aikoinaan masennuksen jälkee oli kamalaa ja rankkaa, koska hänestä tuntui, etten voinut olla tukena ja turvana. Mutta koskaanhan en siitä viereltä kadonnut, en tosin osannut olla sillä tavalla mies, kuin hänolisi kaivannut. Toisaalta jos olisin osannut sen silloin,en koskaan olisi varmaan mennyt hänen kanssaan naimisiin vaan ollut itse paljon terveempi ja elänyt ihan erilaisen elämän.

Mutta elän joka tapauksesa tänäänkin tästä päivästä nauttien ja tavallaan uutta elämää ja olen edelleen valmis jakamaan sen vaimonin kanssa jota rakastan, mutta myös tunteiden tasolla olen häneen monin tavoin mieltynyt.

Henkisesti erittäin rankan viikonlopun jälkeen oma olo on ensimmäistä kertaa kriisin aikana todella pahasti maassa ja tuntuu tällä hetkellä, että oma jaksaminen on ihan lopussa.

Tuntuu, että hakkaa päätä seinään ja tilannetta ei auta, kun tietää mitä vaimo puuhastelee ja sanoo lastenkin aikana vihaavansa ja inhoavansa minua. Ei jaksais, mutta kun on pakko jaksaa.

Onneksi olen vielä jaksanut urheilla ja puuhastell ajotain omiani, mutta omassa lempiharrastuksessa (musiikki) on ollut teknisiä vaikeuksia, niin tällä hetkellä siihenkin on iso kynnys, että saisi kesken olevia projekteja eteenpäin.

Ensimmäistä kertaa elämässä tuntuu siltä, että oikeasti jokin asia masentaa ja se ahdistaa nyt.

Hei🌻🙂🌻
Sitä ihmettelen, miksi vaimosi käyttäytyy tuolla tavalla?? Olisiko se merkki voimakkaasta syyllisyydentunteesta hänellä itsellään ja sen vuoksi "näkee" sinut pahana osapuolena?
Hänellä taitaa olla tosi paha sisäinen kriisi meneillään ja purkaa sitä sinuun. Todella ikävää käytöstä kaikkien tapahtumien jälkeen.
Hänhän se alunperin meni pilaamaan teidän suhteenne toiminnallaan. Jokaisessa parisuhteessa on jossain vaiheessa ongelmia mutta ne täytyy ottaa esille ja käydä läpi. Tai sitten jos ongelma on omassa psyykkeessä, pitää siitä puolisolle kertoa. Asiat eivät saa mennä harkitsematomien tekojen tasolle, koska niiden seuraukset ovat yleensä huonoja.
Meissä jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolemme; emme me täydellisiä ole. Unelmamiestä tai -naista ei ole kuin satumaailmassa.
Parisuhde tarvitsee aikaa ja sehän tahtoo olla vähänä nykyajan kiireisessä elämänrytmissä. Priorisointi on tärkeää. Minusta kannattaa aina miettiä sitä, mikä on pahinta, mitä ihminen voi menettää. Ei ne talot ja tavarat paljoa lohduta, jos koti on hiljainen ja tyhjä. Sen olen itse oman kriisiini kautta oppinut, etten ole enää sinisilmäinen. Minua petettiin pahimmassa mahdollisessa elämäntilanteessa. Olin juuri saanut tietää, etten voi sairauteni takia palata töihin enää koskaan.
Olen yrittänyt tässä eri leikkausten välissä huolehtia lapsista ja kodista parhaalla mahdollisella tavalla. Se on tuonut minulle tyydytystä ja saanut minut tuntemaan itseni tarpeelliseksi. Olen huomioinut miestäni, antanut väljyyttä ajankäyttöön. En ole vaatinut hoitajaa itselleni. Siltikään tämä ei onnistunut. Ehkä sitä vain pidettiin itsestäänselvyytenä.
Kivuista huolimatta hoidan kuntoani ja itseäni muutenkin. Siihen on antanut pontta oman, jo edesmenneen, sodankäyneen isäni sanonta, että "ei saa jäädä tuleen makaamaan."
Jotenkin vaikeaa hyväksyä, että mies työaikoinaan petti minua. Ihmeen helposti tuon asian kuitenkin tajusin. Kyllä sitä hyvin tuntee toisen, kun on lähes 30 vuotta yhteistä taivalta takana.
Oletan, että miehelläni oli ainakin ikäkriisi ja lääkäri määritti jonkun poikkeavan psyyketilan. Kaksi kuukautta sairaslomaa ei tule ihan helpolla nykyään.
Mutta: vuosi on mennyt ja takapakki tuli kesän lopulla...vuoden aika nosti muistot taas pintaan. Odotan niin, että tämä vuosi olisi jo ohi. Marraskuussa 12.päivä viime vuonna selvisi koko totuus. Epäilyjä oli jo syyskuun toisen viikon jälkeen siitä, ettei asiat ole kohdallaan.
Se, että toinen valehtelee ja suht' pitkäänkin satuttaa. Kaiken muun lisäksi.
Oma syyllisyydentunnehan se lopulta ajoi tunnustukseen.
Miksihän pettäjät usein käyttäytyvät käryn käytyä vielä huonosti ja ovat kykenemättömiä kuuntelemaan, sekä asettumaan toisen asemaan?
Siinä on meille pohtimista mutta kaikesta huolimatta voimia Sinulle🌻🙂🌻

Kyllä minäkin ihmettelen, mutta kun nyt ei onnistu järkevä kommunikaatio niin on pakko ottaa etäisyyttä, että itse jaksaa tämän päivän eteenpäin. Voi olla, että avioliitto on ohi ja tulee olemaan, jos vaimo ei pääse henkisestä lukostaan yli. Tiedän, että hänellä on iso ristiriita tästä kaikesta. Haluaa olla yksin, mutta jokin vetää myös minun luokse, vaikka sen sanoin kieltää. Mutta kun en toisen puolesta vopi tehdä mitään pitää keskittyä siihen mitä on, eli oma elämä ja lapset.

Tommy Hellstenin kirjaa "Saat sen mistä luovut" olen lueskellut parina iltana ja sieltä on saanut kyllä laajennettua näkökulmaa omaan elämään, mutta paljon myös siihen mitä olen omasta mielestäni ymmärtänyt vaimostani ja hänen ongelmistaan. Niitä riittää meillä kummallakin. Sääli vain, että mieluummin pakenee kuin kohtaa kovan haasteen. Toki näin toimin itsekin tähän kriisiin asti. Se onkin kummallista miten niin moni asia on kääntynyt päinvastaiseksi meissä.

Lähtökohtanahan tässä kriisissä oli erityisesti vaimon paha olo kanssani ja siihen sopivasti sattunut ihastus. Oma vastuu pahasta olosta tai olosuhteista, jotka ne toi esiin, on iso ja tiedostan tämän aihettamani pahan suhteessamme. Olen ottanut kuitenkin isoja askeleita muuttuakseni ja se toisi suhteeseemmekin uudenlaisen pohjan jos vaimo sitä haluaa vielä.

Itselleni on kuitenkin tärkeä olla armollinen. Ja kyllähän vaimon teoista on 100% vastuu vain ja ainoastaan vaimolla (+ toisella pettäjällä). Pettäminen on kaikin puolin vain täysin väärin, vaikka avioliitto olisi kuinka surkea tahansa. Ja aiemmin mietin paljonkin minkälainen on tosiasiasa syvimmiltään sellainen "mies", joka tietäen on valmis ottamaan varatun naisen vaikka tietää tekevänsä väärin. Vaimon tunteista tähän tilanteeseen luin hyvän artikkelin, joka auttoi ymmärtämään miltä hänestä tuntui ennen suhdetta ja miksi suhde tuntui antavan pääsyn ulos siitä kaikesta.

Vaikka herätänkin paljon negatiivisia tunteita ja ahdistusta vaimossa vieläkin, on niiden todelliset syyt jossain muualla ja niitä toivoisin, että vaimo selvittelisi lisää vaikka onkin sitä tehnyt jo elämässään paljon.

Mutta nyt ei voi muuta kuin elää tänään ja siinä onkin opettelemista, mutta otan haasteen vastaan. Muuten ei jaksa, kun seuraava aallonpohja iskee päin naamaa. Ja jotenkin luulen, että aika monta pahaa iskua on vielä tulossa.

Hei anone,

on tosi kurjaa, että teidän tilanne onkin taas huonompi.

Itse jaksan tällä hetkellä pojan takia jatkaa arjen pyörittämistä. Hänen pitää nähdä, että ainakin toinen vanhemmista on "vakaa" ja olemassa. Hyvää juttu on se, että poika haluaa keskustella ja kyselee paljon, vaikka minulla ei ole vastauksia.

Huomasin, että tykkäät musikkiista ja huumoriakin löytyy. Mun yksi suosikkiyhtye Travis (vaihtoehtorock, brittipop) on julkaissut uuden levyn( kriisin keskellä en huomannut).Katsoin Youtubesta heidän singlen musikkivideon "Another Guy" ja pitkästää aikaa pystyin jo hymyilemään.

Voimia!🌻🙂🌻

Moikka

itelläni on vähän samantapainen tilanne, ja sain apua häpeän tunnistamisesta itsessäni ja toisessa.

SUOSITTELEN: Paavo Kettunen: Kätketty ja vaiettu.

Häpeä on niin tasan tarkkaan läsnä meidän jokaisen suomalaisen elämässä, että sen tunnistamisesta alkaa oma parantuminen, joskus myös toisen.
Toi kirja sanottaa minun häpeääni, ja minulle osin myös kumppanini (eksän?) häpeää.
Kun se saa nimet, siitä voi vapautua. Vapautuu. Olemaan se mikä on vapaammin.
mun ei tartte enää yrittää ehkä enempää, kuin mitä olen. Ja toivon että rakkautemme eheytyy tai palaa pesään, josta sen yhdessä karkoitimme, vaikka vain toinen "petti".😐