Kylmä ja syksyinen ilma sai matalapaineen iskemään tännekin. Tottahan minä jo sitä odotinkin pitkän hyvän jakson jälkeen. Olen väsynyt, ahdistunut ja tuntuu kuin olisin tulossa kipeäksi.

Tiedän tehneeni enemmän kuin oma vointi olisi sallinut. Toki töissä olen vain osa-aikaisesti, mutta huomasin jo viime viikolla muuton valmistelemisen, pakkaamisen ja purkamisen, kokoaikaisen touhuamisen väsyttävän minua melko paljon. Yritin hidastaa tahtia, mutta siitä tuli huono omatunto kun remontti uudessa kodissa ei tietenkään sitten edennyt ja muuttopäivä vaan läheni.

Eiliselle oli sovittu muuttoauto ja kuorman teko sekä purku matkoineen (25 km siirtymä uuteen kotiin) vei vain 2 tuntia. Käsittämättömän nopeaa toimintaa. Yön nukuin sikeästi, mutta aamuyöstä näin hirvittäviä painajaisia exästä johon liittyi unessakin pettämistä, epärehellisyyttä, valehtelua, väkivaltaa ja pelkoa. Heräsin todella ahdistuneena ja hermostuneena. Ja käsittämättömintä on se, että päällimmäisenä on silti ikävä, kaipaus ja suru. Ehkä tuo muutto kuitenkin nostaa nämä tunteet pintaan ja niissä on taas hetken ryvettävä ennen kuin pystyn jatkamaan matkaa.

Moikka, no niinhän se menee että takapakkeja tulee välillä. Ja sekin että tunteet herää helähtäen silmille ei välttämättä ole takapakkia, sillä me ajatellaan että edistystä on vain se, että ei koe mitään eksäänsä kohtaan...

Elikkä jos tunteet herää, niin oma sisäinen koneisto on sitten valmis käsittelemään asioita eteenpäin. Se ikäänkuin herää ja herättää sitten, kun on aika jatkaa prosessointia eteenpäin.

Itse olen valjunut v-a-l-j-u-n-u-t kuukauden toista sellaisessa välitilassa, ettei mikään tunneasia ole edistynyt ja vähän jo itseäni liikkeelle yritin pukata, mutta ei se onnistu jos sisukset ei ole kypsät käsittelemään asioita eteenpäin. Silloin pitää mennä vaan päivä kerrallaan hieman pettyneenä kun ei etene, mutta sisällä kuitenkin piilossa kaikki asiat etenee ja jonain päivänä käy, kuten sulle, että pumps tässä olis taas lapioitavaa 😀 😀 😀

Unista varsinkin pitää olla kiitollinen ,sillä ne tuovat käsille sellaisia asioita, joita usein päivätajunta on työntänyt syrjään ja ovat arvokkaita, vaikka ovatkin kovasti piilosilla kummallisten käsitteiden ja täysin epäjärjellisten kuvioiden sekamelskassa vähän niinkuin naamiaisissa-.

Olet hyvällä tiellä varsinkin, jos eksä ei ole juossut perääsi ja halunnut tosissaan asioita aloittaa uudelleen rehellisesti nokakkain haluten sanoa. Olet hyvällä tiellä, jos toinen on valinnut omansa tai ei ole reagoinut sun pyyntöihin ja haluihin selvittää asioita ja jatkaa.
🙂👍

Ja se tie pakottaa meitä jätettyjä ja suhteessamma ylivastuullisina olleita kääntämään katseen hyvällä omallatunnolla omaan napaan ja ajattelemaan hyviä asioita itselle ihan kahmalokaupalla - kaikkea sitä hyvää mitä haluaisi elämäänsä.🙂👍

Muutaman päivän ryvin omassa surkeudessani viime viikolla, mutta sitten ryhdistyin ja lopetin itkemisen. Elämäni on kuitenkin muuttunut jo niin paljon paremmaksi, etten oikeastaan voisi edes valittaa. Rakastan uutta asuntoani, jonne olen itse tehnyt kaiken vain itseäni varten ja hankkinut sinne asioita vain oman mieltymykseni mukaan.
Kuukauden päästä meille on muuttamassa kaksi ihanaa pikku kissaa. 😍

Olen tavannut erään mukavan ihmisen, jonka kanssa olen viettänyt paljon aikaa viime viikkoina. Hän on itsekin eronnut alkuvuodesta ja tässä me kaksi rikkinäistä jaamme tuntojamme keskenämme ja saamme toisistamme vertaistuen voimaa. Kumpikaan ei ole valmis mihinkään uuteen suhteeseen, mutta viihdymme hyvin toistemme seurassa. Tuntuu hurjan mukavalta viettää aikaa vailla vaatimuksia ja odotuksia muusta kuin hyvästä ystävyydestä.

Facebookissa kiertää tällä hetkellä positiivisuushaaste. Mun positiiviset jutut on seuraavat:

- olen tapetoinut ihan itse ja työn jälki on loistavaa
- sain ruohonleikkurin käyntiin (ihan itse) ja takapiha on ajettu
- ystävä kokosi kaksi varastohyllyä jonne saan muuton ylijäämät pinottua
- naapuri lainasi lapiota ja sain pihakukat ja kesäkurpitsan taimet istutettua

Isoin oivallus kaikessa on ollut se, että kun olen itse avoin, hyviä asioita tapahtuu. 😍

Viime postaukseni jälkeen on tullut esiin sellaisia asioita, että tässä olen viikon verran jälleen yrittänyt keräillä itseäni niin henkisesti kuin muutenkin. Parisuhteessa ollessamme käytimme exän kanssa yhteistä tietokonetta, eikä tullut mieleenikään, että asiassa voisi olla jotakin vaaratekijöitä. Minulla ei ollut ikinä mitään salattavaa ja olisin koska tahansa voinut antaa exäni lukea vaikka sähköpostini näin halutessaan. Enpä olisi silti toivonut, että eromme jälkeen hän tekee sen ihan itse!!!

Exä haki yhteisen tietokoneemme heti sen jälkeen kun olin muuttanut. Ei kuitenkaan saanut nettiyhteyttä toimimaan ennen kuin vasta viime viikon alusta. Sen jälkeen on ilmeisesti käyttänyt kaiken ajan ja energian löytääkseen koneelta kaiken mahdollisen datan minkä olen siihen jättänyt. Sitä miten onnistui murtautumaan facebookiini (siihen omaani) ja todennäköisesti sähköpostiini, en tiedä. Joko on arvannut/muistanut salasanani tai sitten on koneessa on ollut salasanan vakoiluohjelma. Niin tai näin, viime viikolla kävi kuitenkin ilmi, että exä on lukenut kaikki yksityisviestini mitä facessa olin kirjoittanut.

Asia tuli ilmi kun aloin saada häneltä tekstiviestejä, jotka sisälsivät asioita tai keskustelukohtia, joita olin käynyt yksityisviestein ja asioita, joita hän ei olisi ikinä muuten voinut tietää koska en ollut muuton jälkeen pitänyt häneen mitään yhteyttä noin kahteen viikkoon. Viestit olivat ahdistavia, mustasukkaisia ja syyttäviä, mutta myös yhtäkkiä eroa katuvia ja täynnä rakkaudentunnustuksia ym. Soitin hänelle ja kysyin miksi lukee viestejäni. Ei vastannut. Tunnusti kuitenkin lukeneensa. Olen harkinnut rikosilmoituksen tekemistä, mutten tiedä pystynkö todistamaan asiaa millään tavalla saati hyödyttääkö se minua mitenkään. Tunnen silti oloni alastomaksi ja likaiseksi. Yksityisyyteeni on tunkeuduttu ja yksityisesti jakamani asiat, jotka eivät hänelle kuulu, onkin nyt hänelle julkista tietoa. Kuka tietää mitä muuta on päässyt lukemaan!

Tästä kaikesta järkyttyneenä olen taas viettänyt monta unetonta yötä ja miettinyt onko tässä elämässä mitään järkeä kun yksityiselämän puolella mikään ei tunnu toimivan ja töissäkin on taas niin raskasta etten tiedä miten jaksan vielä jäljellä olevat kaksi viikkoa ennen kesälomaa. Tunnen huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä neljän tunnin työpäivänä, mutta eilenkin 7 tunnin päivän tehtyäni (joo, kolme tuntia yli sovitun!!!) olin aivan kuollut niin henkisesti kuin fyysisestikin. En ole mitenkään vielä kunnossa kun en jaksa edes koko päivää tehdä tätä työtä. ☹️

Erosta alkaa olla kohta 4 kk. Rikkinäinen olen yhä. Todella rikkinäinen.

Heippa.
Hei sun kannattaa viedä asia poliisille ja ilmoittaa eksällesi että olet vienyt asian poliisille. Se kannattaa viedä heti ja silloin toinen tietää, että on astunut sellaisen rajan yli, joka voi hänelle itselleen käydä kalliiksi.

Sun ei silti tartte tehdä siitä rikosilmoitusta. Kerrot vaan poliisille, että haluat saattaa tämän heidän tietoon, muttet vielä halua tästä tehdä rikosilmoitusta. Nimittäin jos kiusaaminen jatkuu, niin sitten on jo jotain mustaa valkoisella olemassa.

Sun on itse puolustettava itseäsi, sitä ei kukaan muu tee. Ja jos taas kiusaamisen takaa paljastuukin mies, joka katuu ja haluaisi keskusteluyhteyttä niin sitten voit itse päättää mitä teet, annatko hänelle mahdollisuutta vai ei. Mutta ei sitä kiusaamisen kautta tarvitse antaa.

Näihin juttuihin poliisit varmaan törmää useinkin, että eksät heittäytyy joskus hankaliksi, eikä niissä kovin vakavia asioita välttämättä ole, mutta yksityisyys mikä yksityisyys se on parisuhteessa ja entisessäkin parisuhteessa oltava.🙂👍

Noin 30 viikkoa sitten maailmani romahti kun lähes 7 vuoden parisuhde kaatui kertaheitolla. Taustalla oli 3 vuotta kestänyt pettäminen, siitä johtuvat henkiset vaikeuteni selvitä tilanteen kanssa, isäni äkillinen kuolema juuri joulun alla ja lopulta kaikkien asioiden romahtaminen, joka päättyi siihen, että mieheni otti koiransa ja lähti muuttaen vanhempiensa hoiviin. Jäin totaalisen yksin, sillä mieheni halusta olimme eläneet erittäin kahdenkeskistä elämää eikä ystäviä juuri ollut. En tuntenut edes naapureitani.

Siitä on kuljettu pitkä matka. Itketty saavikaupalla itkemätöntä itkua vuosien varrelta, vihattu, kaivattu, toivottu yhteen paluuta, petytty toisen epäluotettavuuteen ja dominointiin kerta toisensa jälkeen. Lopulta ymmärretty ettei tällä suhteella ollut eikä tule olemaan enää mitään tulevaisuutta.

Muistan kuinka huhtikuussa kirjoitin katselevani ikkunasta auringonpaistetta ja naapureiden työstä paluuta kuin ulkopuolisena kaikkeen. Että tunnen kuin elämässäni olisi se ikkunalasi, joka erottaa minut kaikesta muusta maailmasta ja seison sen lasin takana näkien mutta kykenemättä osallistumaan mihinkään. Nyt olen päässyt sen lasin toiselle puolelle. Tunnen jo auringon ja sen miten se paistaa risukasaankin. Ainakin hyvinä päivinä, joita on jo viikossa enemmän kuin niitä huonoja.

Mikä on muuttunut? Minä ja ihan kaikki sen myötä. Ero on järkyttävä asia. Se on kuin kuolema, johon ei pysty valmistautumaan mitenkään. En olisi kuitenkaan tässä ellen olisi vahingossa löytänyt näille sivuille kirjoittamaan tuntemuksiani tähän ketjuuni. On ollut helpottavaa lukea, että asia (ero, pettäminen, masennus ym) on akuutti niin monelle muullekin. Omien ajatusten kirjoittaminen helpotti ja auttoi jäsentelemään päänsisäistä kaaosta. Siihen toki tarvittiin myös pitkä sairausloma ja lääketieteen onnellisuuspillerit, jotka toivat unen ja auttoivat aivoja lepäämään edes hetken.

Tämän ketjun otsikon mukaisesti elän nyt "uutta päivää". Elämä kantaa ja se on tuonut eteeni uusia, aivan mahtavia ihmisiä, joihin en olisi kuvitellutkaan tutustuvani. Olen saanut apua odottamattomilta tahoilta ja ymmärrys tilanteeseeni on ollut loputon. Olen luopunut vanhasta itkien jokaista menetystä, mutta olen saanut paljon uutta tilalle. Isääni ei mikään tuo takaisin, mutta parisuhteiden osalta olen vielä toiveikas. Ehkä minulle on sittenkin vielä joku oikea jossain.

Olen utelias katsomaan mitä elämällä on vielä minulle tarjota.
Olen onnekas. Ja aijon uskaltaa elää.

Hei 🙂🌻
Amassados: kuinka iloinen olenkaan siitä, että asiasi ovat nyt paremmin.
Itse olen vielä avioliitossa minua pettäneen miehen kanssa.
Asiat ovat menneet vaihtelevasti. Oma oloni ei ole vielä korjaantunut entiselleen, eikä luottamus ole täysin palautunut.
Tänään pohdin ääneen miehelle tilannettani ja mainitsin sen, että pari vuotta sitten psyykkinen olotilani paheni ( tuolloin hän petti minua ). Hän sanoi, että häntä ei kiinnosta vittuakaan se...tarkensin, että eikö häntä kiinnosta se, että hänen vaimonsa voi huonosti?
Siihen tuli sitten liennyttävä vastaus, että tottakai kiinnostaa.
Silti mieheni ei voi uskoa sitä, että pettäminen satutti niin paljon, että masennuin. Hän pitää pettämistään vain laukaisevana tekijänä, ei syynä.
Kuitenkin tuohon ajankohtaan mennessä olin kestänyt paljon ikäviä asioita: väkivallan, fyysisen sairastumisen, miehen ilkeyden; ilman tunnetta masentumisesta.
Ehkä miehen on helpompi selittää asia itselleen niin, ettei hänen tarvitsisi tuntea syyllisyyttä aiheuttamastaan tuskasta 😳