Puolison huono itsetunto
Hei kaikille. Rekisteröidyin tänne sivustolle, sillä kaipaan tukea tilanteeseeni ja toisaalta myös koen tarvetta päästä ns.avautumaan. Olemme mieheni kanssa tuore pariskunta, olemme olleet n.vuoden parisuhteessa. Muutimme kaksi kuukautta sitten yhteen asumaan ja kaiken piti olla kunnossa. Nyt yhdessä asuessamme mieheni huono itsetunto on tuonut ongelmia suhteeseemme. Ymmärrän, että hänellä vaikuttavat entisten suhteiden ongelmat ja ne kumpuilevat nyt meille. Hän esimerkiksi on myöntänyt suoraan pelkäävänsä ja epäilevänsä sitä, että pettäisin häntä. Jota en tietenkään tekisi, ikipäivänä. Suuria ongelmia on myös tuottanut se, että hän vaatii minulta vakuutteluja rakkaudestani ja siitä, että kaikki on hyvin. Monesti kun hän tulee töistä kotiin, ensimmäinen lause on mitä kuulen ”Ootko vihainen?”. Elikkä hän epäilee heti, jos en vaikka tajua tarpeeksi nopeasti hymyillä, että nyt oon jostain vihainen ja hänen pitää olla varpaillaan. Olemme keskustelleet tästä ja minä yritän parhaani mukaan ymmärtää.
Minulla on myöskin taustalla ikäviä parisuhteita ja parisuhdeväkivaltaa. Mutta niistä oppineena olen saanut tosi vahvan itsetunnon ja olen hyvinkin sinut itseni kanssa. Niin nyt tuntuu tosi hankalalta, kun toinen ei arvosta itseään. Olemme puhuneet siitä, että miten toinen ihminen ei voi auttaa itsetuntoon tai masennukseen, vaan sen pitää lähteä itsestään. Tottakai toinen on tukena ja apuna, mutta ei voi olla pelkkä kantava voima. Mieheni on myös yrittänyt alkaa muuttamaan minua ja on pistänyt kampoihin parin harrastukseni suhteen, sillä tapaanhan niissä miehiä. Olemme käyneet tästä tappeluita, sillä minä en halua lopettaa minulle tärkeitä harrastuksia tuommoisen epäilyn takia ☹️ Olen jopa pyytänyt puolisoani mukaan, mutta ei hän halua. Sitten joka kerta kun tulen kotiin, on mykkäkoulua. Olin myös viikko sitten harrastuspoppooni järjestämissä pikkujouluissa ja puolisoni otti heti marttyyri-vaiheen päälle ”noh, mene sitten. En haluaisi olla yksin täällä, toivottavasti tulet pian kotiin.” Päätin kuitenkin, että kerrankin kun pääsen tyttöporukalla ulos, aion nauttia enkä mieti kotiongelmia. Tulin sitten yöllä kotiin, pikkujoulujuomia juoneena ja kaaduin vaan suorilta tein sänkyyn. Aamu alkoikin sitten hirveällä taistelulla, että olin varmasti tehnyt jotain siellä kekkereissä, koska en antanut pusua nukkumaan tullessani.
Tämä ei välttämättä muista kuulosta edes mitenkään ongelmalliselta, mutta minulle tämä on sitä. Olemme kuitenkin molemmat aikuisia ihmisiä ja haluaisin vaan, että kaikki olisi suhteellisen seesteistä. Ja varsinkin, että myös mieheni arvostaisi itseään.
Hei.
Tuli yksi kysymys mieleen. Tiedätkö minkä takia miehesi edelliset suhteet ovat kariutuneet?
Onko niiden takana sairaaloinen mustasukkaisuus, vai onko uskottomuus eron syy?
Palataan asiaan huomenna. Nyt nukkumaan.
Hei ja kiitos viestistäsi!
Puolisoni on kertonut minulle ihan suoraan, että hänen edelliset kumppaninsa ovat pettäneet häntä. Ja sen takia ilmeisesti nyt pelkää, että minäkin teen niin. Saan kuulla sen perinteisen "naisiin ei voi luottaa" lausahduksen usein. Minua tuo tympäsee tosi kovasti ja väsyttää vakuutella, että en varmasti petä.
Meillä on suhteessamme muitakin ongelmia kyllä, mutta tuo itsetunnon puutos vaikuttaa minuun eniten. Sillä en meinaa kestää itsesäälissä rypeviä ihmisiä.. Ja itse sairastan toistuvaa keskivaikeaa masennusta, niin olen tosi tarkkana muitten ihmisten tuoman energian suhteen. Sillä en haluaisi enää itse sairastua, kun olen jo suhteellisen voitonpuolella.
Ja vielä sekin, että vaikka olen seksuaalinen ihminen, on minun vaikea heittäytyä romanttiseksi tai alkaa peuhaamaan vällyjen välissä jos minua on samaisena päivänä epäilty jostain. En minä halua, että seksillä vain osoitetaan tunteita. Olen sanonu tästä suoraan ja riidelty ollaan myös siitä, kun minä muka pihtaan. Mutta en halua harrastaa seksiä, jos minusta itsestäni tuntuu pahalle.
Anteeksi kun vastaan näin myöhään. Olen ollut sairaalassa ja nyt pitää sopeutua uuteen todellisuutteen. Eli ole aivan nosteltava. Nyt odotan ensimmäistä kotisairaanhoitaja teemiä. Hyvä kun saivat kaiken valmiiksi niin nopeasti.
Mutta sinun ongelmiin. Suosittelen perheterapeuttia. Varmasti saatte apua, jos kaverisi on siihen suotuvainen. Sinulla on hyvät periaatteet kun et halua sänkyyn henkilön kanssa joka on juuri syyttänyt sinua.
Mutta nyt minun on levähettävä.🙂👍
Paranemista sinulle ja valoa päiviisi! 🙂
Kiitos että kävit vastailemassa minulle, se tuo minulle lohtua. Nyt yritän tässä viikonloppuna ottaa itsekin iisisti ja jutella puolisoni kanssa ihan kaikessa rauhassa asioista.
Nyt meillä on semmoinen tilanne, että suhteemme on ajautunut jonkinasteiseen kriisitilanteeseen.
Olimme suunnitelleet viikonlopuksi rauhallista oloa kotikaupungissamme ja appiukkoni luona. Minä sain kuitenkin kuulla, että pääsisin lauantaina käymään Jyväskylässä harrastukseeni liittyen. Ajattelin, että sinne on päästävä. Koska se oli hieman semmoinen once in the lifetime-tilanne. Ilmoitin siitä sitten miehelleni, että lauantain osalta minulle tuli muuta tekemistä ja kerroin tietysti koko tarinan ja olin innoissani. VIRHE.
Sain kyllä lähteä sinne, mutta pahalla mielelllä ja tuntien itseni huonoksi naiseksi. Sitten kun olimme illalla ajamassa pois sieltä, sain mieheltä huudot puhelimessa ja syyt niskaan siitä, kun kuskimme ajoi ohi liittymästä ja jouduimme ajamaan pidempää kautta kotiin. Sillä minun olisi "pitänyt olla _jo_ kotona."
Kotiin tullessa minua odotti mököttävä mies ja mykkäkoulu. Sen takia, kun olin ystävieni kanssa muutaman 100km päässä, päiväkäynnillä.
Minua ahdistaa tämä mustasukkaisuus ja omistamisenhalu... Teinkö minä oikeasti jotain niin pahasti väärin, kun lähdin? Ainakin siltä minusta tuntuu. Harrastuksiltani on mennyt maku, kun niistä tulee aina tappelua.
Hei pakko vastata näin tekstisi lukeneena ja itsensä siitä löytävänä. Itsellä hyvin paljon samoja ongelmia itsetunnon kanssa ja voin niin samaistua mieheesi. Mutta oikeasti nykyinen mieheni on saanut epäilyjäni pois esimerkiksi entisessä suhteessani epäilin miestäni sairaalloisesti ja paljastui että hän olikin koko ajan pettänyt. Mutta nykyinen mies on saanut kaikki epäilykset pettämisestä pois, hän on vakuutellut ja näyttänyt ettei ole pettävä. Jotenkin itsellä auttoi miehen luja tahto näyttää että ei petä. Sanoin ja teoin. Nyt kyllä pelimaailma eli ``harrastus´´ vie kaiken aikamme. Ja tämä ei ole pääni sisäistä mustasukkaisuutta vaan todellista. Mutta oletko kuinka koittanut kertoa että hän on ainoa mies elämässäsi?🙂
Hei ja kiitos vastauksesta 🙂🌻
Olen kyllä kertonut hänelle ja vannottanut, että mieluummin jättäisin kuin pettäisin. Sillä minä en vaan pystyisi elämään suhteessa enkä itseni kanssa, jos tekisin semmoisen "rikoksen" Kyllä hän on nyt sen ehkä jo ymmärtänytkin.
Meillä vaan on joku uskomaton kriisitilanne ollut päällä jo yli kuukauden. Joka alkoi hänen ensimmäisestä mustasukkaisuuskohtauksesta. Sen jälkeen meille tapahtui jotain ja nyt emme saa jotenkin kommunikoitua tätä tilannetta ohi ja yli ☹️
Hei!
aloittajalle haluan sanoa, että mielestäni se, että toisen elämää ja harrastuksia ruvetaan tuolla tavalla rajoittamaan mustasukkaisuuden vuoksi, täyttää henkisen väkivallan tunnusmerkit. Voi olla että hän ei näe sitä niin, etkä ehkä sinäkään, mutta joudut itse päättämään haluatko olla hänen kanssaan vai et. Kysypä itseltäsi asia näin: jos ystäväsi kertoisi oman miehensä käyttäytyvän häntä kohtaan niinkuin sinun miehesi käyttäytyy sinua kohtaan, miten vastaisit?
Omasta elämästä luopuminen kokonaan toisen tahdon vuoksi on mielestäni itsensä pettämistä. Itsestään luopuminen toisen toiveiden vuoksi ei kuulosta kahden aikuisen ihmisen parisuhteelta. Vain lapset ovat niin riippuvaisia vanhemmistaan että heillä on todellinen oikeus vaatia vanhempiensa elämän ja ajattelun muuttuvan sen mukaan mikä on hyväksi. (Mikä ei siis tarkoita sitä että tehtäisiin kuten lapset haluavat vaan että se mitä lapset *tarvitsevat* laitetaan edelle.)
On hyvä jos voit tukea miehesi itsetunnon korjautumista mutta se on viime kädessä hänen itse tehtävä, ei sinun. Sinulla ei ole velvollisuutta uhrata itseäsi hänen edestään.
Olen siis itse mies, joka on jo muutaman kerran elänyt parisuhteessa hyvin heikolla itsetunnolla varustetun naisen kanssa... Heikkoitsetuntoisen ihmisen kanssa on raskas olla, etenkin jos toinen ei edes ymmärrä omaa vastuutaan omasta ajattelustaan. Nyttemmin olen viisastunut ja olen sitten mieluummin etäinen kuin oman hyvinvointini kustannuksella tukea antava. Vaikka sitten sillä hinnalla että tulee ero.
Kuullostaa siltä että puolisosi on narsisti. Tutut ongelmat
Kiitos jälleen teille, ketkä olette vastanneet minulle ☺️❤️
Meillä on ollut nyt hieman seesteisempi kausi meneillään ja olemme pyrkineet keskustelemaan kuin "aikuiset". Minä oon yrittänyt olla hermostumatta ja heittämällä vastaan mitään liian henk.kohtaista. Kumpikin olemme tahoillamme valmiita tekemään töitä toimivan parisuhteen eteen. Mutta olen minä myös päättänyt, että jos asiat ei muutu, en jää liian pitkäksi aikaa kiusaamaan itseäni. Sillä kuten tuolla sanottiinkin, että nämä itsetunto yms.-asiat ovat aina itsestä loppupeleissä kiinni.
Minä olen käyny saman koulun itsekin ja nyt minulla on melkein mottona se, että minä itse olen kaikista tärkein ja en suostu enää siihen, että minua satutetaan tai alistetaan. Ja tiedostan myös sen, että minä en voi pelastaa ketään, eikä minun tarvitsekaan. Minulla on tosi iso kivi vierähtänyt harteilta, kun tajusin tuon asian. Tunnen itseni tosi voimakkaaksi mutta samalla myös väsyneeksi, varsinkin tässä meidän parisuhteen riitatilanteissa..
Huoh... täällä meillä on ollut taas tilanteet päällä. Viikonloppu meinasi mennä jo liiankin hyvin, kunnes lauantaina herätessäni katsoin puhelimesta kelloa. Minulle oli tullut jostain tuntemattomasta numerosta viesti. Ja puolisoni kysyi, että mikä siellä oli, kun näytin niin yllättyneeltä. Sanoin sitten unissani että "ei mitään".
Noh, tässä kohtaa minä tein virheen. Kun sain juotua muutaman kupin kahvia ja heräsin, niin ajattelin, että ei minun kannata jo valmiiksi mustasukkaista miestäni härkkiä kertomalla koko viestistä mitään. Kun en edes tosiaan tiennyt keneltä se oli, eikä tarkoituksena ollut selvittääkään sitä. Niin sitten kun pöydässä minulta kysyttiin uudestaan, että oliko minulle tullut viestiä tms. Niin sanoin, että äidiltä oli tullut. Eli kyllä, valehtelin...
Niin sitten kun olimme lähdössä aamulla asioille ja hyppäsin autoon, niin puoliso kertoi, että oli katsonut minun puhelimen ja saaneen selville tuon asian, ettei äidiltä ainakaan ollut tullut viestiä. Siitä nousi aivan järetön sota. Vaikka koitin miten asiaa selvittää ja kertoa, että ei minulla ollut tuolla asialla tarkoitus loukata saati sitten valehdella. Mutta en vaan uskalla hänelle kertoa totuutta tuommoisesta, sillä hän jäisi sitä märehtimään moneksi päiväksi.
Mutta nyt tiedän, että olisi kait ollut parempi kertoa. Kun sain niin hirveet huudot niskaani asiasta...
Hei aloittajalle!
Kuulostaa todella tutulta. Itse olen elänyt samallalailla käyttäytyvän miehen kanssa n.10 vuotta, eikä tilanne ole siitä juuri muuksi muuttunut. Muutokset mitä on tapahtuneet, ovat olleet huononpaan päin ja tuoneet mukanaan monta muutakin enemmän tai vähemmän vakavaa ongelmaa.
Itse tunnen helposti syyllisyyttä asioista ja niistäkin mistä ei tarvisi. Sellainen luonne yhdistettynä mieheen jolla on huono itseluottamus ja sairaaloisen mustasukkainen, ei tee hyvää jälkeä. Ensin sä opit mitä kannattaa sanoa ja mitä jättää sanomatta, sitten sä opit olla menemättä tiettyihin paikkoihin tai tapahtumiin yksin kavereittes kanssa. Sit sä opit puhumaan muille miehillä ilmeettömästi ja mahdollisimman neutraalisti, jos sun mies on samassa paikassa. Sit sä pelkäät että joku on kännissä liian tuttavallinen ja laittaa käden sun harteille tai jää liian pitkäksi aikaa juttelee. Lopulta sua pelottaa että sun puhelimeen soittaa joku tuntemattomasta numerosta tai että joku ikivanha tuttu ottaa jostain syystä yhteyttä. Sua pelottaa myös että joku laittaa sulle viestiä ja sä opit deletoimaan puhelimesta ja tietokoneelta kaiken vähänkin "epäilyttävän" materiaalin. Sä olet ehkä jo tässä vaiheessa karsinut vaatekaapista liian seksikkäät vaatteet, tai sä et ainakaan käytä niitä kun olet ilman miestäs ulkona.
Mä olen kokenut nää jutut ja nyt ollaan ajauduttu tilanteeseen että löydän itseni jatkuvasti salaamasta tai valehtelemasta asioista, joista tiedän mieheni raivostuvan. Avoimuus olis parisuhteessa yleisestikin tosi tärkeetä, joten tällainen tilanne on syönyt molempien voimavaroja kun toinen joutuu salailemaan ja toinen epäilee sitä enemmän. Ja sitten jos ja kun valheista tai salailusta narahtaa, niin joutuu entistä suurempiin vaikeuksiin.
Kokemuksen pohjalta antaisin neuvon, että laittakaa selät vastakkain ja lähtekää eri suuntiin. Et voi kannatella toisen itseluottamusta koko elämää, minä en ole ainakaan pystynyt. Vaali omaa elämää ja omaa itsetuntoa ja arvoa. Ole vahva, minun voimat ovat jo ehtyneet 😞
Oli pakko tulla kommentoimaan luettuani jutut. Itse olen siis ollut aikalailla samanlainen kuin miehesi on. Onneks alan olemaan jo voiton puolella asian suhteen, en voinut sietää itseäni sairaalloisen mustasukkasena ja omistushaluisena. Mutta asia minkä halusin tulla tänne sanomaan on se, että ei ainakaan kannata valehdella riitojen pelossa. Se varmasti vaan pahentaa miehesi oloa, ja sen on vaikeampi päästä noista ongelmista eroon. Meillä oli jossain vaiheessa se tilanne ettei mieheni uskaltanut kertoa minulle kaikkea koska pelkäsi mitä siitä seuraa, mutta totuus on se että valehtelemalla sai meille aikaseks vaan suurempia riitoja ja ongelmia. Omat ongelmat ainakin lähti helpottamaan kun suhdetta oli jatkunut jonkin aikaa, ja mieskin oppi olemaan pelkäämättä ja oikeesti näytti olevansa luottamuksen arvoinen. Mutta tsemppiä teille, ei ole helppo tilanne kummallekaan. Toivottavasti saatte asianne sovittua ja tulevaisuudessa olisi helpomaa. Minulla ainakin aika auttoi, toivottavasti sielläkin. 🙂
Kiitos taas teille, ketkä olette tänne kirjoittaneeet 🙂 Minulla on ollut kausi, että en ole täällä käynyt, sillä olemme viettäneet parisuhteessamme suhteellisen hyvää kautta. Ja joulun aikana päätin, että en stressaa mistään sinä aikana.
Kuitenkin nyt haluan kirjoittaa tänne muutaman uuden asian, joista on tullut hässäkkää. Ja kirjoitan tosiaan nyt, kun puolisoni lähti käymään kotikaupungissamme.
Minun harrastus, eli kuvauksissa käyminen, aiheuttaa jatkuvasti meille harmaita hiuksia. Joka kerta mieheni kysyy, että "aiotko sitten olla miten vähissä vaatteissa?". Ja minähän olen päässyt käymään tässä vuoden kestäneen suhteemme aikaan tasan yhden kerran kuvauksissa, jotka kuvattiin keskellä isoa kaupunkia. Olen sanonut suoraan, että en otata itsestäni mitään pornokuvia, johon mies sanoi, että "et saakaan ottaa". Josta minä hermostuin, sillä ei minulle kukaan saa tuommoisia vaatimuksia asettaa. Sanoin asiasta ja sanoin, että _ottaisin niitä jos Minä haluaisin_. Mutta kun en halua.
Teen itse kuvauksiin asusteeni ja niiden takia olen ollut koneella paljon, sillä ostan tarvikkeita netistä. Ja pelaan myös yhtä nettipeliä.... häpeäkseni myönnän.. Niin mieheni motkottaa tästä koneella olemisesta joka päivä minulle. Nykyään pyrin välttämään sitä ja suoritan vaan pakolliset asiat koneella.
Sain joululahjaksi älypuhelimen, jossa ei tosin ole vielä liittymää ja säikähdin heti, että nyt sitten siitäkin tulee varmasti meille ongelmaa. Kun voin siinä käydä netissä ja jopa keskustella watsupilla ihmisille!
Noh, nyt tämän päiväisestä ja tulevasta viikonlopusta. Meille on tulossa käymään mieheni ystävä ja minun naispuolinen ystävä pyysi meitä kaikkia lähtemään ihmisten ilmoille. Minä sitten menin siihen sanomaan, että minä voin ainakin lähteä. Sillä miehet mahdollisesti haluavat saunoa ja äijäillä kotona kalsareissaan. Kerroin tästä suunnitelmasta sitten täällä kotona ja paljastuikin, että mieheni oli (taas) päätellyt, että lähdemme vasta huomenna ulos. Ja, että hänen kaverinsakin saattaa tulla sittenkin vasta huomenna. Ja nyt sitten minä taas pilasin koko viikonlopun sillä, että olen tehnyt omia suunnitelmia kuulemma seläntakana.
Oon niin hiton väsynyt tähän 😞