Eilen sain kuulla, että pääsen tekemään muutamana viikonloppuna omanalan hommia, toisella paikkakunnalla. Ja voin kertoa, että se on siis eläintenhoitoa ja minä olen aivan innoissani! Kun se tuo minulle elämään sisältöä. Mutta kuinka ollakaan, siitä asiasta nousi kamala sota (pari tuntia kestäneen mykkäkoulun jälkeen). Minä pidin itsepintaisesti pääni ja en suostunut antamaan periksi. Puolisoni mielestä en saisi olla viikonloppuja poissa. Minä koitin selittää parhaani mukaan, että miten paljon siitä itse saan ja, että se tuo myös positiivisuutta meihin molempiin, kun minä olen iloinen.
Mutta se meni siihen, että hän sanoi haluavansa olla se, joka tuo minulle sen ilon ja onnen. Ollaan keskusteltu tästä useasti ja olen sanonut, ettei toinen ihminen voi korvata työtä tai harrastuksia tai muita, jotka tuo täyttöä elämään omalla sarallaan.
Ja sitten juuri kun tuo asia oli jotenkuten saatu "hyväksynnän", ystäväni soitti minulle ja puhuttiin reipas tunti puhelimessa. Tässä välissä, kun puhuin makkarissa, puolisoni tuli välillä katsomaan minua tuomitsien.
Ja sitten kun puhelu loppui ja kerroin, että sain vähän piristettyä kaveriani, puolisoni tokaisee "minä inhoon tuommoisia ihmisiä.". Minä vähän meinasin hermostua ja sanoinkin, että eikait se voi minun kaverista noin sanoa vaan sen perusteella, että se haluaa jutella minun kanssa pitkään? Tähän puolisoni tietysti sanomaan "Mutta minä en ikinä tee noin ja otan sinut huomioon sanomalla puhelimessa, että soitellaan joskus muulloin.". Eli nyt oli väärin, että minä juttelin puhelimessa?? Tämä oli jo ihan uutta minulle.
Sitten illalla kun kävimme nukkumaan, minä makasin sängyssä ja puolisoni koitti lähennellä. Minä sanoin, että en halua, kun minulla on vielä ikävä fiilis. Tästä tietysti suututtiin ja hän sanoi luulleensa, että ollaan saatu asiat selvitettyä. Minä kun en pysty heti palautumaan ns.normaaliin moodiin riitelyn ja syyttelyn jälkeen.
Sain kuulla sitten kunniani siitä, että sain kuulla kunniani siitä kun märehdin sitä viikonloppuhommaa ja että häntä _ei haittaa se että olen viikonlopun poissa_. Sanoin siihen, että juuri äskenhän se juuri oli se ongelma. Mutta sain kuulla, että minä keksin omiani ja että hän ei minua kahlitse. Juuri sinä viikonloppuna puolisoni kaveri tulee meille ja ajattelin, että kenenkään ei tarvitse olla silloin yksin. Sanoin asian näin "minä en halua olla sinä viikonloppuna kotona, kun se käy parhaiten siihen töihin menoon". Jonkin syyn takia sanoin tuon en halua-sanan, jota en niin kirjaimellisesti kyllä tarkoittanut. Niin tämä lause johti siihen, että en kuulema enää halua olla puolisoni ystävien kanssa tekeisissä 😐 minusta tuntuu että tulen hulluksi tässä hässäkässä! Miten voidaan kaikki kääntää noin päälaelleen??
Aamuyöllä heräsin ja tietysti puolisoni samalla alkoi muka heräilemään ja valitti, että näki painajaisia koko yön ja puri huuleensa.
Miten me voimme päästä tästä yli? Eroamallako? Minusta tuntuu että tulen hulluksi....

Kun on pitkään tilanteessa missä mustakin kääntyy valkoiseksi, se johtaa siihen, että lopulta ei kykene luottamaan omiin ajatuksiinsa. Ja alkaa jopa uskoa, että ehkä sitä on vaan ns hullu ja kaikki on niin kuin toinen sanoo. Kun toinen pystyy muistamaan asiat niin väärin, niin ehkä minäkin pystyn. Toivottavasti et anna asioiden mennä niin pitkälle.

Joo ei. Ei, ei, ei. Ensinnäkin, lähdet toki sinne toispaikkakunnalle hoitohommiin, kun se on selvästi sinulle tärkeä ja hieno asia. Sinulla on täysi lupa puhua puhelimessa kaverisi kanssa - toki se on vähän tilannesidonnaista, mutta koska kerran asutte miehesi kanssa ettekä olleet tekemässä yhdessä mitään oleellista sillä hetkellä, mihen oikeus marista on nolla.

Jos puolisosi peruu sanomisiaan/kääntää ne ihan toisiksi, voit tietenkin kokeilla esim. nauhoittaa niitä vaikka salaa. Siten on todiste siitä, mitä hän on sanonut.

Mutta mä kyllä epäilen näin sivusta, että ei tuo tuosta kamalasti parane, jos ei tähän mennessä ole parantunut. Ulkopuolinen voisi auttaa, mutta ihan selvästi miehesi yrittää sinua kontrolloida ja on ilmeisesti hieman jo onnistunutkin, kun olet itse ruvennut myötäilemään (mikä on ihan ymmärrettävä ja normaali reaktio). Mutta se myötäily on aika vaarallista, koska se on slippery slope - saatat huomaamattasi päätyä tosi tossun alle. Mutta hienoa, että pidit viikonlopuista kiinni, juuri noin on syytäkin tehdä. Ei pidä antaa kohtuuttomuuksille periksi.

Ehkä miestä ei herätä muuta kuin ero? Ja ehkä jaksaisit itsekin paremmin, kyllähän tuollainen syö naista.

Hei,
ihankun lukisin tarinaa omasta elämästäni. Ihan täsmälleen samoja toimintamalleja. Minunkin mieheni käyttäytyy lähes täsmälleen samalla kaavalla ja minä tunnen tilanteissa juuri niinkuin sinäkin. Aivan kamala tilanne. Riita tulee millon mistäkin, vaikka itse haluisi elää vain ihan rauhallista ja mahdollisimman stressitöntä elämää. Sitten kun suutuspäissään saattaa sanoa väärän sanan tarkoittamatta asiaa ehkä ihan niin kirjaimellisesti, niin juuri sitä lausetta aletaankin märehtimään vielä alkuperäisen riidan päälle. Lopulta sitä on niin sekaisin, ettei enää oikeastaan tiedä mistä riidassa on edes kysymys. Riidan lopussa olen niin ärsyyntynyt ja sekaisin, että tekisi mieli repiä omat hiukset irti ja huutaa kun mielipuoli. Mutta sitten jos suuttuu, sut haukutaan raivohulluksi ja syylliseksi sekä siihen alkuperäiseen riitaan, että myös niihin "kauheisiin" loukkauksiin, mitä olet muka sanonut riidan tuoksinnassa. Pystyt lopettamaan ehkä riidan kun alat syyttelemään myös itseäsi ja otat kaiken syyn niskoillesi...ei ole omalle itsetunnolla kovin tervettä, voin kertoa.

Ainut neuvo jonka voin edelleen antaa, niin ota takapakkia, älä sitoudu vakavasti, pakene. Olen itsekkin vielä ihan liemessä....ja sitoutunut vakavasti...en suosittele tilanteessasi. Tsemppiä ja jaksamista 🌻🙂🌻

Heinänen84 kirjoitti 16.2.2016 12:36

Sitten kun suutuspäissään saattaa sanoa väärän sanan tarkoittamatta asiaa ehkä ihan niin kirjaimellisesti, niin juuri sitä lausetta aletaankin märehtimään vielä alkuperäisen riidan päälle. Lopulta sitä on niin sekaisin, ettei enää oikeastaan tiedä mistä riidassa on edes kysymys. Riidan lopussa olen niin ärsyyntynyt ja sekaisin, että tekisi mieli repiä omat hiukset irti ja huutaa kun mielipuoli. Mutta sitten jos suuttuu, sut haukutaan raivohulluksi ja syylliseksi sekä siihen alkuperäiseen riitaan, että myös niihin "kauheisiin" loukkauksiin, mitä olet muka sanonut riidan tuoksinnassa. Pystyt lopettamaan ehkä riidan kun alat syyttelemään myös itseäsi ja otat kaiken syyn niskoillesi...ei ole omalle itsetunnolla kovin tervettä, voin kertoa.

Minulla hermo on noissa riidoissa revennyt niin, että usein olen alkanut huutamaan pää punaisena, kun se kaikki on vaan niin absurdia. Ja sehän on tehnyt minusta sen hullun, kun en osaa hoitaa asioita huutamatta. Mutta kun ei niissä riidoissa ole mitään järkeä. Sitten tuokin, että ei edes lopulta tiedä mistä riidellään. Tai todetaan, että mehän ollaan oltu samaa mieltä koko ajan. Mistä se riita edes tuli? Minä olen saanut draamakuningattaren viitan, vaikka minusta tuntuu, että kyllä se on ihan joku muu joka sen viitan ansaitsisi.

Heinänen sen kertoi juurikin niin kuin mietin! Eilenkin olin tulin henkseleitä paukutellen koneelle, että "nyt kyllä kirjoitan kaiken mitä tapahtui riidassa!" mutta sen miettiminen jo meni niin sekavaksi, että en enää edes osannut kirjoittaa siitä mitään kunnollista tänne. En nyt kuitenkaan mieti, että oliko sittenkin kaikki vika minussa, mutta väkisinkin tulee semmoisia tuntemuksia, että olenko liioitellut tai ollut oikeasti liian itsekäs? Vaikka tiedän täysin, että en! Ilmeisesti aivopesu ja syyllistäminen alkaa toimia viimein :/

Eilen olin _ensimmäistä kertaa_ päiväseltään käymässä kaupungilla ja näin erästä uutta ystävääni. Olen netin kautta tutustunut minun ikäiseen naiseen ja päätimme pitää ns. lounastreffit. Olin jo puolisolleni tästä maininnut ajat sitten, että tavataan kunhan aikataulut passaa yhteen. Noh, minun aikataulujen suhteen kävisi koska vaan mutta kulkeminen on ongelma.
Eilen kuitenkin onnistuin pääsemään kaupunkiin ja puolisoni oli tästä hyvinkin tietoinen, sillä sanoin tulevani hänen kyydillään pois. Tulimme tämän naisen kanssa tosi hyvin juttuun ja aika kului kuin siivillä. Havahduin puhelimen soittoon ja puolisoni sieltä ilmoitti käskevästi, että kohta on kello puoli neljä ja me lähetään. Sanoin siinä sitten nätisti, että odota hetki, minä syön ruuan loppuun ja tilataan lasku. Hän soitti sitten 10min päästä uudestaan ilmoittaen tulevansa hakemaan minut lähimmältä parkkipaikalta (olimme siinä vaiheessa jo pukemassa takkeja päälle) ja kuinka ollakaan kun olin parkkipaikalla niin soi puhelin ja kuului "PARKKIAIKA LOPPUU NYT". Sanoin olevani auton vieressä.
Hyppäsin autoon ja puolisoni oli kuin mikäkin p*rseeseen ammuttu karhu ja aloitti hetken päästä ristikuulustelun meidän ajastamme. Halusi tietää kaiken mistä olimme keskustelleet ja minä kerroin ympäripyöreästi. En alkanut kertomaan, että miten molemmat olimme huojentuneita saadessamme viettää ns.tyttöjen aikaa ja ilman miehiä, vaikka vasta tutustuimmekin.
Minä oikein fiilistelin siitä positiivisesta energiasta, mitä pieni irrottautuminen minulle antoi ja pyrin olemaan iloinen sen myötä.
Ehkä sen huomasi puolisonikin, sillä hän alkoi märehtimään sitä, että minä olen vain iloinen kun pääsen pois kotoa ja että 'miten olen alkanut vaatimaan omaa aikaa nyt enemmän ja enemmän'..... En ole koskaan väittänytkään olevani pelkkä neljän seinän sisällä murjottava nainen. Huoooh.

Mistä ihmeestä minä saan voimaa ja energiaa tähän meidän suhteeseen? Kun tuntuu siltä, että puolisoni on oikea energiasyöppö. (Ja hänen mielestään meillä ei enää ole edes mitään käsittelemättömiä ongelmia ja, että kaikki helpottaisi jos voisimme harrastaa seksiä....?)

Samaa luulen Theofanon kanssa, että ero voisi olla ainut mikä puolisosi herättäisi? Ehkä.
Joka tapauksessa, ei tuo meno tervettä ole.. Ehdottoman tärkeää olisi, että puolisosi hankkisi ammattiapua, jos on halua päästä kontrolloimisesta ym eroon!
Jotenkin tulee puolestasi hirveän surullinen ja harmistunut olo, ja kuulostaa näin ulkopuolisena siltä, että aina kun olet jostain vähäänkään innoissasi, niin puolisosi tulee ja lyttää sen. Huolissani olen todellakin sinusta ja siitä miten sinä tuollaista jaksat, kaveritkin sulla kertoman mukaan kauempana.. ☹️
Mietin olisko teillä se erilleen asuminen ihan mahdoton ajatus, voisit rakentaa omaa elämääsi ja nauttia siitä ilman toisen lyttäämisiä/kontrollointia ja korjata välejänne kuntoon pikku hiljaa. Aloittaa tavallaan uudelleen. Toki tällöin puolisosi on ymmärrettävä ongelmat ja olla halukas niitä työstämään ja hoitamaan - ennen kaikkea oman itsensä takia. Toisaalta, jos hän väittää ongelman olevan se kun ei ole seksiä, niin vaikuttaa olevan kovinkin pihalla tai sitten ei halua/pysty myöntämään, että vikaa voisi olla hänessä ja, että hänen käyttäytymisensä sinua kohtaan on hyvin kontrolloivaa ja kohtuutonta?

Joka tapauksessa, toivon taas hirveästi tsemppejä sinne suuntaan!!

😍:

Kiitos Sini viestistäsi ☺️❤️ Piristää kovasti mieltä, kun täältä saa tukea.
Olen miettinyt tässä (en tiedä olenko jo tästä aiemmin kirjoittanut, en jaksa selata enää alkupään viestejä), että ehkä puolisoni edelliset tyttöystävät ovatkin ajautuneet pettämään, jos heitäkin on syyllistetty ja kontrolloitu, sekä epäilty pettämisestä ja muusta vehkeilystä turhaan? Molemmat parisuhteet ovat olleet useamman vuoden mittaisia ja jos hän on aloittanut jo ensimmäisen vuoden aikana heidänkin kontrolloinnin ja syyttämisen, ehkä ajan saatossa naisille on tullutkin mieleen, että 'hetkinen, tästähän minua syyllistettäisiin jo muutenkin, joten miksi en siis tekisi näin?'. Eihän tuo ole mikään selitys eikä hyväksyttävää, mutta tuo on käynyt mielessäni.
Minä en tuohon sortuisi edes, mutta joskus heikkoina hetkinä ja yltiöpäisen vihaisena voin vaan kuvitella, miten joku muu voisi ihan vaan uhallaan hypätä toisen miehen matkaan.

Meillä oli eilinen taas ihan suht hyvä päivä. Ahdistavaksi ajatukseksi on vaan noussut se, että nämä hyvät päivät ovat oikeasti tosi harvassa. Olenkin sanonut puolisolleni, että kun yksi asia saadaan "sovittua", minä alan jo alitajuntaisesti odottamaan seuraavaa. Että teenkö taas muutaman päivän päästä jotain väärää ja taas sama kehä alkaa alusta. Sitten minulla tulee vanhat ristiriidat mieleen ja oon ihan maassa 😞

Me kun emme jonkin syyn takia osaa keskustella rakentavasti. Kumppanini saa meidän keskusteluista tosi helposti semmoisen kiistatilanteen, jossa on vain voittaja ja häviäjä.

Eilen illalla jo haaveilin, että pääsisin tänne kirjoittamaan ja aamuinen tekstiviesti oli oikein naula arkkuun.. Eilen oli kiva päivä, pelattiin ja vietettiin aikaa tässä kotosalla. Kunnes sitten koiramme (joka on minun mukana tullut tähän suhteeseen) osoitti taas uhmaiän merkkejä ja oli pöydältä ottanut pussillisen karkkia ja syönyt ne. Minä tietysti siitä ahdistuin, koska ei tee hyvää sen jo ennestään herkälle vatsalle ja muutenkaan, pöydältähän ei oteta. Niin menin sitten koiraa torumaan. Sanoin sitten puolisolleni, että en jaksakaan enää pelata, että kun väsähdin siitä, että koira taas hölmöili.
Tästä se sitten taas alkoi.
Pilasin illan kuulema sillä, että hermostuin koiralle ja, että koiralle ei pidä hermostua koska se oppii kasvaessaan (tässä nyt ei minun mielestä ollut mitään järkeä, sillä olemmehan koko yhdessä olomme aikana keskustelleet nämä eläin-asiat selviksi ja olemme samoilla linjoilla koulutuksen yms.suhteen ja minä olen myöskin hieman ylihysteerinen tuon koiran kanssa, koska se on ollut välillä niin pahasti kipeänä, että en halua sitä enää.). Minä kuulema myös pilasin illan, taas vaihteeksi. Ja sitten vielä sanoi teatraalisesti että mene vain nukkumaan ja että ei kannata elämää ottaa niin tosissaan?!
Noh, aamulla sitten herätessäni minulle oli tullut tekstiviesti missä sanottiin suurinpiirtein näin "et ole ikinä tyytyväinen, sinä halusit muuttaa maalle ja nyt kun täällä asutaan niin sinulle ei kelpaa mikään. Koita päättää mitä haluat. Minä olen väsynyt siihen, että kun tulen kotiin, niin sinä olet väsynyt kaikkeen. Et halua olla kotona ja olet vihainen."

Siis..... menikö tämä koiran komentaminen nyt jotenkin vähän-liian-pitkälle ja harhautui itse asiasta?

Mitä täällä tapahtuu 😑❓ oon oikeesti väsynyt.

Tärkeää olisi, että saat pidettyä ajatuksesi kirkkaina. Mikä tuollaisessa ilmapiirissä on äärimmäisen vaikeaa. Sinua syyllistetään kovasti ja ilmeisesti kaiken pitäisi mennä miehesi mielen mukaan. Kunhan et vain ala uskoa hänen syyllistämiseen. Ja asetat ne rajat hänen käytökselleen. Teet selväksi, että tuollainen ei vain käy päinsä. Jos väistelet vain konflikteja, olet kohta ajanut itsesi hyvin pieneen tilaan. Jos hän huomaa, että syyllistäminen toimii, hän käyttää sitä jatkossa vain enemmän. Se on vallan käyttöä.

Nythän tämä tilanne meni taas ihan uskomattomiin sfääreihin.. Viikonloppuna tuli taas hässäkkää, baari-illan aikana, sillä puolisoni käyttäytyi hyvin moukkamaisesti ja oli uhitellut minun miespuoliselle ystävälle. Tämä ystävä on siis isoveljeni kaveri, joka auttoi minua myös silloin kun minua koulukiusattiin yläasteella, joten pidän tätä miestä lähes isoveljenäni.
Emme olleet nähneet reiluun vuoteen ja oltiin molemmat iloisia siitä, että törmättiin. Puolisonikin tuntee tämän miehen ja siinä ei pitäisi olla mitään epäilyttävää. Nyt kuitenkin baarissa puolisoni kaatoi tämän miehen ja makasi päällä ja uhitteli. Minä sitten menin läksyttämään miestäni ja sain häneltä, sekä hänen kavereiltaan vihat ylleni.
Aamulla sitten puolisoni päätti, että nyt me eroamme. Minä oon jo niin väsynyt, että en näe edes oikein muuta vaihtoehtoa. Hän sanoi, että haluaa parisuhteen, jossa molemmat ovat valmiita kuolemaan toistensa vuoksi (varmaan kirjaimellisestikin..) ja että puolison tulee olla koko maailman tärkein ja rakkain ihminen. Ja noinhan se meneekin, mutta tyyli ja elekieli, millä se minulle kerrottiin oli pelottava.
Ja minun pitäisi kuulema päättää, että joko meidän parisuhde tai minun itsenäisyys. Hänen ei kuulema tarvitse muuttua mihinkään, koska on tyytyväinen omaa tyyliinsä elää... Minä sanoin, että tarvitsen aikaa miettiä näitä asioita, sillä olin eilen niin sekaisin siitä kaikesta kuulemastani, että en edes alkanut tehdä päätöksiä.
Sitten illalla puolisoni oli niin mielinkielin ja oikein ahdistaa, sillä tänään on meidän vuosipäivä..

Eikö sinustakin ole outoa, että ensin aamulla sanoo haluavansa erota koska sinä et käyttäydy hänen vaatimallaan tavalla, ja saman päivän iltana on mielin kielin...Minusta se kuulostaa oudolta ja lähinnä uhkailulta "jos et ole sellainen vaimoke kun minä haluan, minä haluan erota, mutta se on sitten sinun ratkaisu, koska sinähän olet minun koko elämä".

Jälleen hyvin tuttua minullekin tuollainen toiminta. Ensin uhkaillaan erolla ja että maailma romahtaa ihan justiinsa kun sinä käyttäydyt niin kauheasti jne jne. Sitten menee päivä ja sitten anellaan polvillaan lattialla että sä antaisit suhteelle vielä mahdollisuuden...Siis vaikka hän itse on puhunut erosta...Hoh hoh

Kyllä, outoa on. Oon ollu ihan hämilläni tästä asiasta. Tämä alkaa jopa tuntumaan pelottavalta.. kun koko ajan saa pelätä huutoa tai mykkäkoulua. Ja sitten puoliso ihmettelee, että miksi olen niin hiljainen. Kun ei vaan uskalla sanoa mitään!
Tämä on oikeasti saanut ihan sairaat mittasuhteet ja olenkin miettinyt, että voikohan hänellä olla oikeasti joku persoonallisuushäiriö? Joku semmoinen, mikä on vääristänyt koko parisuhteen käsityksen hänen päässään.

Voi olla häiriö tai sitten on vaan tuollainen persoona. Oli kumpi oli, kumpikaan ei parane. Jos mies on ollut tuollainen jo exiensä kanssa (mihin viittaisivat aiemmat puheesi) niin muuttumisen todennäköisyys on 0,00000000001 %.

Sanon ihan rehellisesti, että eroa. Jos sun täytyy valita sun itsenäisyytesi ja miehesi välillä niin _eroa_. Yksikään rakastava ja kunnioittava puoliso ei ikinä pakota valitsemaan itsensä ja itsenäisyyden välillä. Sun itsenäisyytesi on miehelle uhka ja hän haluaa alistaa sinut kontrolliinsa käyttäen kaikkia mahdollisia metkuja. Saat toki kaikki syyt niskaasi siinä vaiheessa, kun ero tulee (ja se tulee kyllä, jos et alistu - lopulta mies eroaa, koska ei pääse niskan päälle, mutta silloinkin vika on ehdottomasti sinun), mutta siltä et voi välttyä. Sinä itse tiedät, että asia ei ole niin. Miehen mieltä et pysty muuttamaan.

Ymmärrän, että rakastat, mutta sinulla on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa enää: pakene tai alistu.