Heippa,

Niin se täydellinen hurahtaminen... En ole koskaan itse ymmärtänyt sitä ja nyt se sitten sattui omalle kohdalle. Ja väitän ettei sitä voikaan ymmärtää jollei ole kokenut. Meillä tämä suhde alkoi kun alkoholia oli nautittu (suutelu, numeroiden vaihto), mutta oikeastaan aina kun tavattiin oltiin selvinpäin (pl. 1 vkloppu joka vietettiin yhdessä jolloin myös alkoholia nautittiin). Meidän intiimit sessiot tapahtui selvinpäin... eli alkoholia en voi syyttää. Se tunne kun olimme yhdessä vain oli kuin huumetta jota tahtoo lisää. Ei sitä edes pysty selittämään.

Mies sanoi ettei hän ole koskaan tuntenut niin, itse olen kyllä ollut tajuttoman rakastunut ennenkin mutta aiemmin en ole välittömästi saanu vastakaikua tunteilleni. Ja tosiaan kuitenkaan meistä kumpikaan ei etsinyt suhdetta mutta emme vain pystyneet pysymään erossa toisistamme...

Itse olen vain pohtinut syitä tähän ja tavallaan pelkään että tälläinen uusiutuu... mutta jos niin käy niin silloin ehkä voi sanoa että avioliittomme on tullut tiensä päähän. Nyt kuitenkin yritän löytää niitä tunteita puolisoani kohtaan, eihän meillä onneksi ole kiire. Ja onneksi tämä toinen mies asuu toisella puolella suomea niin ei tarvitse pelätä että törmäisimme toisiimme...

Moi vaan kaikille,

Tuo tunteiden myllerrys on näissä tilanteissa kyllä jotain käsittämätöntä. Itsellä kanssa "vaan tapahtui", jälkeen päin on kyllä tullut mietittyä että vastaavia tilanteita on aikaisemminkin ollut, mutta mitään tarvetta tai halua ei ole ollut pettämiselle. Sitten kerran sattui... oli hetki kun tapasi oikeanlaisen henkilön joka kuunteli ja jonka kanssa oli hetki hyvä olla. Kumpikin sai toisiltaan jotain sellaista mitä oli toisaalla kaivannut.

Olin pitkään tietynlaista kipinää kaivannut, sitä jonkinlaista kutinaa mahanpohjassa. Kyseisen illan jälkeen kaiken olisi vielä voinut kuitata sekoilulla ja unohtaa, mutta en minä voinut asian antaa olla. Lähdin sohimaan lisää ja toisen siihen vastatessa liekki roihahti. Se kaikki auttoi monessa asiassa myös kotona, se rohkaisi puhumaan, olin iloisempi, se liekki lämmitti myös avovaimoa ja meitä. Näin ei ehkä olisi käynyt jos toinen olisi ollut "saatavilla". Hänkin oli omalta osaltaa parisuhteessa ja hän asui eri kaupungissa sen verran kaukana että tapaamisia ei juuri ollut. Kaikki oli viestin vaihtoa ja soittelua, mikä vaan lietsoi liekkiä isommaksi. Kumpikin tiesimme ja myös sen kerroimme toisille että mitään tulevaisuutta yhdessä ei ole. Ystävyys oli ainut mitä tarjolla oli, mutta on se vaikeaa kun sen rajan on ylittänyt, tunteita ja ajatuksia on platoniseksi vaikea muuttaa.

Se mitä oikeastaan halusin sanoa on se että kannattaa ottaa aikaa ennen kuin mitään hätiköityä tekee. Tutkia omia ajatuksia ja mietteitä antaa ajan kulua. Innostus/ihastus kestää 2-6 kuukautta jonka jälkeen seuraava 6-12 kk on asian sisäistämistä/vakiintumista sen jälkeen asiat ovat "normalisoituneet" ja todennäköisesti pystyy tekee päätöksiä oikeiden perusteiden pohjalta. Tuo pätee aikahyvin kaikissa elämän/työelämän muutoksissa kuten uuden harrastuksen aloittaminen, uuden prosessin oppiminen ja myös negatiivisessa muutoksessa, työttömyys ja eroaminen.

Huono minä mitään olen sanomaan, itse olen omassa pienessä solmussa parisuhteeni kanssa, mutta aika mitä olen sille ja itselleni antanut, on ollut erittäin tärkeää. En minä vieläkään päätöstä saa varmaan tehtyä, vaikka ehkä aika olisi, vaan jatkan sinnittelyä ja odotan että saisin mielenrauhan.

Kaikkea hyvää..

Ei nämä asiat todellakaan ole mitään yksinkertaisia...mieli on mylleryksen keskellä ja tunteet vaihtelevat kuin tuulimylly. Tai minä kyllä tunnen syvää kiintymystä ja rakkautta miestäni kohtaan, erilaista.

Tätä toista kohtaan...ymmärrän täysin mitä tarkoitatte. Se oli sellainen hullaantuminen, väkevää ja voimasta. Ja aika vaikeaa myöskin. Kun olemme tulleet tarpeeksi läheisiksi, tiedossa on ollut paljon väärinymmäryksiä, suuttumista, sopimista ja väkevää toisesta välittämistä.

Nyt koko tilanne on katkolla. Siis pelien pelaaminen on loppu. Täysin. Hassuinta tässä koko sopassa on tämä viiltävä suru siitä että toinen on poissa kuvioista, että on menettänyt jotain tärkeää. Ja niinhän se on; on joutunut katkaisemaan elämästään hyvin tärkeän ihmisen ja se suru kulkee kaikkien lukuisten muiden tunteiden rinnalla. Ikävä, tuska, mustasukkaisuus siitä että hän jatkaa eloa niin että en tiedä siitä mitään; niihän minäkin teen.. Mutta kuitenkin; Surua ja luopumista ja siitä syntyvää tuskaa. Ei auta kuin kärvistellä, surra salassa ja toivoa että tunne menee ohi.

Hassua on tämä kaipuu toista kohtaan. Sitä ikävöi sitä helppoa aikaa kun oltiin vain ystäviä ja kaikki oli mukavaa ja hauskaa ja yksinkertaista. Nyt kaikki on yhtä suurta väärinymmärrystä. Tapahtui jotain täysin kontrolloimatonta ja se mutkistaa kaikkea. Yhtäkkiä olemme kuin ventovieraita toisillemme vaikka ennen niin hyviä ystäviä. Totta on että kun raja on ylitetty sitä aitaa on vaikea purkaa platoniseksi. Muutenkin tämä kuvio on ihan käsittämätöntä. Ehkä aliarvioi itseni ja oman naisellisuuteni koska ajattelin olevani turvassa. ..

Hei Sweet82,

Ajattelin kirjoittaa ihan siitä syystä, että saatan ehkä kokemani kautta voida avartaa katsomustasi myös miehesi näkökulmasta. Teillä vaikuttaa olevan samankaltainen parisuhde omaani nähden; pitkä ja paljon kokemuksia sisältävä ja hyvin nuorena alkanut yhdessäolo. Tilanteessasi on myös paljon samoja piirteitä siihen nähden, jotka olen kokenut. Olet myös lähes saman ikäinen kuin vaimoni oli tuolloin.

Olin suunniltani järkyttynyt, kun suhde toisen miehen kanssa selvisi minulle. Näyttävän näköisenä naisena hän on aina saanut todella paljon huomiota miehiltä. Hän käy ulkona ystäviensä kanssa ja minä omieni. En ole ollut hänen saamastaan huomiosta mustasukkainen, sillä minulla oli ollut aina luottamus siihen, että ”housut pysyvät jalassa”. Suhde oli minulle kerrotun mukaan alkanut humalassa yökerhoillan jälkeisillä jatkoilla, johon vaimoni oli lähtenyt miesporukan ja muutaman ystävänsä kanssa. Mies oli myös naimisissa ja oli vaikuttanut sen vuoksi ”turvalliselta”.

Vähän aikaa siinä meni, että askarruttavilta tuntuvat asiat, kuten kännykän käytön lisääntyminen, yllättävät menot, kyseisen ilta, jolloin hän tuli vasta aamulla kotiin sekä erilaiset vihjailut muodostivat kokonaiskuvan. Ymmärsin viimein kysyä suoraan onko jotain tapahtunut, josta minun tulisi olla tietoinen. Minulla ei tietenkään ole tiedossani juurisyitä tapahtuneeseen - ainoastaan se, mitä hän on minulle kertonut. Kolmenkympin kriisi, toiselta mieheltä saatu huomio, jota kotoa ei saanut, mahdollisuus irtautua arjesta, fyysinen vetovoima, uuden kokeminen olivat saaneet hänet hullaantumaan. Olin ollut huono aviomies, joka ei osannut antaa hänelle huomiota muutoin kuin vaimona ja äitinä. Tämä uusi mies oli saanut hänet tuntemaan itsensä taas naiseksi ja halutuksi.

En osannut käsitellä asiaa järkevästi, vaan menin puolustustilaan. Ainoana tavoitteenani oli pitää hänestä kiinni kaikin tavoin. Kävin terapeutilla ja kävimme myös yhdessä pariterapiassa. Hän kertoi hyvin avoimesti tästä miehestä ja kokemastaan. Keskustelu kääntyi aina siihen, ettei hän ollut pitkään aikaan voinut hyvin parisuhteessamme.

Samalla tavalla kuin miehesi on toiminut sinun kohdallasi, annoin hänelle tilaa ja tukea. Lapset päällimmäisenä mielessäni en halunnut menettää häntä missään tapauksessa, vaan toivoin, että hän pääsee asiasta yli ja yhteinen elämämme jatkuu. Suhteen hän päätti vähän aikaa sen paljastumisen jälkeen.

Olen ollut aina kohtuullisessa kunnossa, mutta hänen salainen tuttavuutensa oli fyysisesti viehättävämpi. Muutin elämäntapani, ruokailutottumukset, kävin enemmän salilla jne. Pyrin olemaan parempi, huomioimaan hänet naisena ja tuntemaan itsensä halutuksi.

Tapahtuneesta on nyt kulunut vuosia. Hän oli tyytyväinen suhteeseemme, mutta en kuitenkaan päässyt pettymyksestä. Kun olin asiaa jäsentänyt mielessäni ajan kanssa, tulin siihen tulokseen, että toimin väärin. Muuttumiseni toisen ihmisen tarpeiden mukaiseksi vei paljon energiaa. En kuitenkaan saanut häneltä mitään vastineeksi ja pettymykseen liittyvä katkeruus ei poistunut. Hän ei ollut enää silmissäni se upea nainen, jota olin rakastanut ja jonka puolisona olemisesta olin ollut äärimmäisen ylpeä. Kaikki tapahtui vain sen takia, että en osannut oikealla tavalla ja oikea aikaisesti tätä hänelle osoittaa.

Erosimme noin vuosi sitten ja tapasin syksyllä kivan naisen, jonka kanssa muutamme mahdollisesti keväällä yhteen. Entinen puolisoni seurusteli tapaamansa miehen kanssa jonkin aikaa. Suhde kuitenkin päättyi siihen, että asiat menivät arkisiksi. Lapset, työ, suhteen aloittaminen pettämisellä jne., elämä ei ollutkaan enää yhtä huumaa. Hän saa nykyisin tarvitsemaansa huomiota yökerhoista ja yksittäisistä tuttavuuksista, mutta on silminnähden onneton.

En ota kantaa tekemiisi asioihin enkä halua niitä kritisoida. Neuvona voisin kuitenkin kertoa, että pyri muodostamaan kokonaiskuva tapahtuneesta ja sen käsittelystä sekä mahdollisista seuraamuksista. Mistä kaikesta olet valmis luopumaan yksittäisen ihastuksen vuoksi? Tilannetta ei ole mahdollista palauttaa enää siihen mitä se on ollut.

Olet tällä hetkellä ihastunut toiseen mieheen ja ajatuksesi eivät ole selkeitä, vaan mahdollisesti itsekeskeisiä ja jopa narsistisia. Miehesi lienee nyt samassa tilassa mitä minä olin ja haluaa sinulle vain hyvää, antaa sinulle tilaa, pitää sinut ja perheen koossa. Hän ei kuitenkaan tule todennäköisesti kriisiä kovin nopeasti unohtamaan, vaan kannatte sitä taakkaa vielä pitkään. Miten saat tämän pehmitettyä ja luotua tulevaisuuden hänen ja perheesi kanssa, mikäli siihen lopputulokseen päädyt.

Mitä sitten, jos saisit ihastuksesi kohteen, olisitko onnellinen hänen kanssaan?

Hei 🙂🌻
Laitanpa lusikkani tähän soppaan myös, petettynä.
Miehellä lyhyt, kiihkeä suhde häntä vanhempaan tuttavaamme.
Tottakai tajusin alusta lähtien, että jotain on meneillään mutta minut leimattiin vainoharhaiseksi hulluksi, jopa siten, että jo itse aloin epäilemään mielenterveyttäni.
Totuudella on tapana paljastua ja niin siinä kävikin; ilmeisesti myös tunteiden roihu oli tuolloin jo palanut miehen osalta loppuun, koska hän yritti vältellä naista. Mies kertoi, että jonkun sortin ihon tunteet olivat tulleet pintaan.
Uskottomuuskriisi on yllättävän rankka; molemmille osapuolille. Jopa mies joutui parin kuukauden sairaslomalle.
Itse aloitin terapian, joka jatkuu yhä.
En luota edelleenkään mieheeni. Tulenko koskaan luottamaan.
Meidän tarinamme vuoksi vain yksi ainoa neuvo teille: jättäkää se puolisonne ennenkuin aloitatte uutta suhdetta.
Niin pirusti sattuu se jälkipyykin läpivienti, että asian voi hoitaa paremmalla tavalla.
Jos haette jännitystä elämäänne, ajatelkaa, että pahimmillaan sen hinta voi olla ihmishenki. Monella ei riitä kantti kohtaamaan valintojensa seurausta sitten, kun sen aika tulee ☹️

Tiitiäinen

En ymmärrä. Jos on hullaantunut toiseen ja tunne on väkevää ja voimakasta, olitte ystäviä ja elämä oli ihanaa, miksi se loppui väärinymmärryksiin, niin kuin asian ilmaisit?

Tuohan kuulostaa, kuin olisitte avoimessa parisuhteessa, mitä ette kertomasi perusteella ole.

Ymmärsin, että olette tahollanne molemmat parisuhteessa ja tietoisesti pettäneet puolisoitanne, miksi siis tunnet nyt mustasukkaisuutta? Haluaisitko tämän "pettäjän" omaksesi?

Voisitko tarkemmin kertoa ne väärinymmärrykset ja kontrolloimattomat asiat, mitä välillänne on tapahtunut? Minä vaan en ymmärrä, koska Te molemmathan olette "pettureita"! Auta minua ymmärtämään.

Lissukka:

Minä en toki ole Tiitiäinen enkä voi kertoa, mitä hänelle tapahtui. Mutta olen ehkä vähän kummissani siitä ajatuksesta, että jokin ihana ja tunteita tulvinut juttu ei voisi päättyä väärinkäsityksiin ja karahtaa kivuliaasti karille. Itse asiassa, tunteitahan nimenomaan tulee olla, jotta jokin päättyy itkuun ja hammasten kiristykseen. Jos ei tunteita ole, päättyminenkään ei ihmistä paljoa hetkauta.

Usein elämä ei ole yksinkertaista eivätkä parisuhteet. Joillekin, mahdollisesti, mutta meitä on erilaisia. Toiset voivat rakastaa useampaa yhtä aikaa, ehkä eri tavoin, mutta rakastaa silti. Samoin sitä voi tuntea mustasukkaisuutta kenestä hyvänsä itselle tärkeästä ihmisestä - myös lapsistaan tai ystävästään, esimerkiksi.

Unbrokenilla on ihan hyviä huomioita, mitä tulee petettynä olemiseen. Kunnioitus petturia kohtaan voi tosiaan mennä kokonaan ja lopulta suhde kaatuu. Se on yksi mahdollinen kuvio. Toisaalta, tässä ilmeisesti Sweet82 ei ole kertomassa suhteestaan miehelleen eikä mies ilmeisesti sitä aavista, joten mies ei käy läpi petetyn kriisiä. Itse ajattelin aiemmin tiukasti, että aina täytyy kertoa, mutta nykyään en ole enää niin varma. Riippunee tilanteesta ja ihmisistä. Jos Sweet82 saa liittonsa taas toimimaan, en näe syytä, miksi homma pitäisi raastaa enää esiin. Jos ei, sitten hän päätynee eroon joka tapauksessa eikä hommaa kannata tuoda lisäkivuksi miehelle, kun jo ero sattuu.

Mariella: Se pyykin hoitaminen tuntuu sattuvan joka tapauksessa. Täältäkin on luettu tilanteista, joissa toinen on lähtenyt jonkun muun matkaan ja kriisi on jätetylle valtava ja hyvin tuskallinen. Jos parisuhteessa oleva rakastuu, se on vähän suo siellä, vetelä täällä; teit mitä teit, puoliso kärsii (ja sinä itse mahdollisesti mukana). Oletan, että pettäjät usein yrittävät juuri tätä kuviota välttää tai ainakin työntää sitä kauemmas tulevaisuuteen leikkien, että ehkä se hetki ei koitakaan.

En yhtään halua vähätellä petettyjen tuskaa. Olen kokenut sen itsekin. Vaikka nyt olenkin aidan tällä puolen, mieheni ei ole pulmunen hänkään. Olemme molemmat olleet sekä uhreja että "pahantekijöitä". Mutta sinun kohdallasi ihmettelen vähän jo, miten jaksat enää miestäsi. Pettäminen nyt vielä, mutta tyyppi on ilmeisesti ollut muutenkin suht kehno mies, kertomasi mukaan. Olet kuvaillut väkivaltaa, myös fyysistä, ja että jo pitkään mies on taas ollut aprisuhteen kannalta hyödytön ja täältä vinkkelistä katsoen sinulle lähinnä vahingoksi. Täytyy myöntää, että itsellä olisi ehkä jaksaminen jo loppunut.

Heippa!

Kiitos viestistäsi unbroken. Tosiaan teidän tarina kuullostaa todella samanlaiselta kuin meidän. Olen kyllä miettinyt ja pohtinut asioita ja vaikka välillä olisin vain halunnut antaa tunteen viedä, tulin kuitenkin siihen tulokseen että avioliittoni olisi yksi iso vitsi jos en yrittäisi ensin pelastaa sitä. Tai vähintään käydä tämän avioliiton juurtajaksain läpi, jottei jää mitään jossitteluja jos lopulta päätyisimme eroon. Myöskin tämä toinen mies halusi jäädä puolisonsa luo joten mitään yhteistä meillä ei koskaan tule olemaan. Sanoit unbroken että erositte. Sinunko aloitteestasi vai yhteisestä sopimuksesta? Rakastiko ex-vaimosi kuitenkin sinua?

Mariellalle haluan sanoa että en todellakaan etsinyt yhtään mitään kun tämän toisen miehen tapasin. Kuten hänkin sanoi, kaikki vain jollain tapaa eteni yhtään yrittämättä. Meillä molemmilla on sellaiset elämäntilanteet ja periaatteessa ihan hyvät parisuhteet... Näin vain kävi koska vetovoima välillämme vain oli niin suuri. En edes tiedä mitä ajattelin meistä tulevan vai ajattelinko mitään kun suhteeseen lähdin. Aluksi etenkin tuntui todella kaukaiselta ajatukselta että meistä olisi koskaan oikeasti mitään voinut tulla. Suhteen edetessä ja vielä juuri ennen sen loppumista pystyin jo jotenkin näkemään meidät yhdessä... siltikään en ollut 100% varma siitä mitä haluan. Siksi olen varma että ratkaisuni jatkaa mieheni kanssa oli oikea vaikka helppoa tämä ei ole. Onneksi aika kokoajan parantaa. Terapeuttikin sanoi minulle että tämän kriisin keskellä minun on surtava se minulle tärkeän ihmisen menetys. Ja niin se on vaikka kuinka olisin väärin tehnyt. Ja tiesin kyllä kokoajan tekeväni väärin, salailu ei minua sytyttänyt. Siksi tämä suhde tuli ilmikin. En vain enää pystynyt sitä salaamaan ja provosoin miestäni kysymään suoraan. Tunnustin heti.

Eli Theofano, mieheni tietää tästä suhteesta aivan kaiken. Tällähetkellä olen miehelleni kuin avoin kirja: minulla ei ole salaisuuden salaisuutta.

Se mikä itseäni tilanteessa ehkä hieman pelottaa on se ettei mieheni jaksa elää epävarmuudessa siitä rakastanko häntä. Tietenkin rakastan, mutta en tiedä rakastanko oikealla tavalla. Tekisi mieli potkaista itseäni koska tiedän mieheni olevan niin upea ja ainutlaatuinen yksilö kaikin tavoin etten varmasti häntä parempaa miestä tule löytämään. Kun saisi vielä sen tunteen takaisin...

Hei Sweet82,
Halusin tulla sanomaan pienet tsemppaavat sanat. Tuosta viimeisestä viestistäsi huokuu rakkaus miestäsi kohtaan. Kuten sanoit, et tiedä rakastatko oikealla tavalla, mutta luota siihen että sekin tunne palaa. Kunhan käsittelet tämän kokemasi menetyksen, uskon, että löydät tunteesi miestäsi kohtaan uudestaan. Muistakaa puhua muös muusta kuin menneistä. Muistelkaa mistä unelmoitte ennen. Mitä halusitte suhteen alkuaikana tehdä? Olisiko nyt aika toteuttaa niitä? Ja muistakaa olla myös puhumatta. Olkaa vain läsnä. Sohvalle vierekkäin, katselette vain toisianne. Antakaa kaikkien tunteiden tulla. Jos itkettää, itkekää. Jos naurattaa, naurakaa. Jutun juurta alkaa kummasti löytyä myös positiivisesta, kun antaa kaikkien tunteiden tulla. Kaikki tunteet on sallittuja ja oikein, teille molemmille.

Sweet82, en valitettavasti voi antaa sinulle yksiselitteistä vastausta siihen kenen aloitteesta päädyimme eroon. Ehkä tämä kovin pitkäksi venähtänyt vastaus avaa syitä ja toivottavasti myös auttaa sinua.

En usko että tässä oli rakkaudesta tai sen puutteesta kysymys. Enemmänkin luulen, että fyysinen vetovoima ja oikean laisen huomion saaminen ajan hetkellä, jolloin suhteessamme oli haasteita, vei mennessään. Uuden miehen aiheuttamat perhoset vatsassa, salaiset tapaamiset jne. Hän on kertonut, että ei missään vaiheessa lakannut rakastamasta minua. Tunteita hänellä ei ollut kertomansa mukaan mukana, vaan hän jäi koukkuun huomioon ja antoi seksiä vastineeksi, että sai lisää huomiota. Ymmärrän toisaalta tämän tilanteen näin jälkikäteen. Kaikki varmaan olemme kokeneet suhteen alkuhuuman. Se ei vain mielestäni ole oikein, että tätä huumaa koetaan loukkaamalla samalla toisia.

Kävimme paljon keskusteluja siitä, miten asian olisi voinut hoitaa. Asiaa tarkemmin ajateltuna ainakaan sanonta anteeksi on helpompi saada, kuin lupa ei pidä paikkaansa. Ehkä se mitä et tiedä, ei voi sinua haavoittaa toimisi paremmin. En oikeasti olisi halunnut edes tietää koko asiasta. Kaikilla meillä lienee salaisuutemme ja osa niistä on sellaisia, joita ei välttämättä kannata jakaa. Tiedän, että on pareja, jotka ovat sopineet esimerkiksi avoimesta suhteesta. Silloin ainakin voidaan olettaa, että kumpaakaan ei loukata, mikäli asiasta on sovittu yhteisymmärryksessä ja molemmat osapuolet ovat tasavertaisessa asemassa.

Yritin olla jotain, mikä osoittautui mahdottomaksi – rakastaja ja samalla aviomies, joka huolehtii arjesta ja siitä, että perheellä on kaikki tarvittava. Jossain vaiheessa tulin siihen tulokseen, että aviomiehen on lähes mahdoton kilpailla rakastajan kanssa, jonkun jolla ei ole suhteen kannalta mitään menetettävää ja mahdollisuus antaa kaikki aika ja huomio naiselle. Mitä uutta ja kiinnostavaa aviomies voi useiden yhteisten vuosien jälkeen yllättäen tuoda suhteeseen?

Ymmärrän miehesi tunteen. Hän elää tällä hetkellä sitä vaihetta, että jotain joka on hänelle äärimmäisen tärkeää ja ollut tähän saakka yksi hänen elämänsä tukipilareista, onkin yhtäkkiä epävarmaa. Hän kokee todennäköisesti asemansa epävarmaksi sellaisen asian edessä, johon hänellä on hyvin vähän vaikutusmahdollisuutta. Hän taistelee tämän asian eteen nyt kaikin voimin. Voit ehkä kuvitella omalle kohdallesi jotain vastaavaa. Jotain jonka menettäminen on mahdollista, mutta et vielä tiedä tuleeko niin käymään ja et itse voi siihen vaikuttaa kuin epäsuorasti.

Pariterapiassa asiaa lähdettiin purkamaan heti ensimmäisestä istunnosta lähtien pyrkimällä löytämään syy pettämiselle. Tämä varmasti tuntuu luontevalta ja petettykin haluaa sen varmasti selvittää. Lähestymiskulma oli ainakin minun osaltani väärä ja olen hämmästellyt monesti miten asiantuntija voin tehdä niin perusteellisen virheen. Tavoitteena lienee kuitenkin pelastaa parisuhde ja rakentaa sille mahdollisuus jatkuvuudelle. Petetty on kokenut todennäköisesti yhden elämänsä suurimmista kriiseistä, tuntee olonsa mitättömäksi ja arvottomaksi, ihmettelee mitä jätin tekemättä tai mitä tein, että juuri minulle kävi näin – se ihminen, jonka varaan elämänsä rakentanut vetäisi maton alta. Helposti käy kuitenkin niin, että petetty tuntee itsensä jo niin alistetuksi, ettei näe kokonaiskuvaa. Samalla hän saa kuulla miten on epäonnistunut suhteessa ja mahdollisesti lopputuloksena kokee koko asian itse asiassa johtuvan vain hänestä.

Ainakin omalla kohdallani jatkuvuus olisi rakentunut todennäköisesti kauaskantoisemmaksi, jos pettäjä olisi nöyrtynyt, myöntänyt virheensä ja ottanut siitä kaiken vastuun. Ne varsinaiset pettämiseen johtaneet syyt on mahdollista käsitellä sitten aikanaan, kun tilanne on tasaantunut ja myös petetty kykenee ne järjellisesti käsittelemään.

Lyhykäisyydessään, lopeta ajattelemasta itseäsi. Ota tilanne haltuun ja täysi vastuu tapahtuneesta. Kerro miehellesi miten tärkeä hän on ja miten paljon rakastat häntä – et välttämättä ole siitä tällä hetkellä varma, mutta sen vatvominen ei teitä nyt pelasta. Hän on jo mielessään osannut varautua siihen, että suhteenne saattaa päättyä ja varmasti miettinyt vaihtoehtoja mitä siinä tapauksessa tulee tekemään. Anna hänelle ja itsellesi aikaa ja tue häntä kaikin mahdollisin tavoin, vaikka se ei tuntuisi edes luontevalta. Mikäli tunteesi eivät häntä kohtaan muutu, on eropäätös ja kaikki siihen johtaneet syyt teille molemmille paljon helpompi käsitellä jonkin ajan kuluttua, kuin nyt kriisinne keskellä.

Hei,

täällä petetty osapuoli osallistuu keskusteluun. Olen ollut mieheni kanssa 16 vuotta, ensimmäisessä ja (tähän asti) ainoassa parisuhteessamme. Mieheltä paljastui viikko sitten lokakuinen yhden illan juttu.

Myös meidän elämämme on viime vuodet ollut täyttä arkea lasten ja työn parissa. Kun ns. laatuaikaa on ollut, se onkin saattanut tuntua oudolta, ja mekin olemme päätyneet joskus riitelemään. Harvoin olemme päässeet kunnon keskusteluyhteyteen, luontevasta ja intohimoisesta seksistä puhumattakaan.

Olen ajatellut, ettei tämä ole parisuhdetta parhaimmillaan, mutta että tällä hetkellä meillä on tärkeämpiä asioita, jotka vaativat pääosan huomiostamme. Ja nämä asiathan ovat yhteisiä: lapset, heidän hyvinvointinsa ja kasvunsa, ja toisaalta koko yhteisen perhe-elämämme mahdollistaminen esim. töistä ja säännöllisestä palkkatuloista huolehtimalla tai kotia ylläpitämällä. Jossakin vaiheessa elämää vastuu näistä väistämättä helpottaa, ja silloin meillä olisi taas enemmän aikaa toisillemme; siihen asti meidän vain tulisi pysyä yhdessä toinen toistamme tukien.

Olen toki haaveillut romantiikasta, mutta kotona viihtyvänä ihmisenä minulla ei ole ollut todellista kiusausta. Mieheni liikkuu maailmalla enemmän, mutten ole hänenkään uskonut etsivän toisia. En usko että mieheni nytkään varsinaisesti ajatteli tarvitsevansa toista syliä - hän vain päästi itsensä tilanteeseen, jossa "niin vain tapahtui". Eli vietti illan mukavasti porukassa keskustellen, jatkoi keskustelua yhden kanssa vielä muiden jo vetäydyttyä yöpuulle - ja päätyi hänen sänkyynsä.

Osaan kuvitella, että tuolla hetkellä mieheni tunsi olevansa läheinen toisen naisen kanssa. Olen itsekin haaveillut toisen miehen jakamattomasta huomiosta ja sujuvasta keskusteluyhteydestä - mutta olen sitten ajatellut, että sellainenhan olisi vain illuusiota. Se olisi ihastumista, ei sitä todellista rakkautta jossa jaetaan elämä toisen kanssa niin hyvässä kuin pahassa - ja jossa hyväksytään toinen myös niinä aikoina, jolloin hän on väsynyt muun elämän pyörittämisestä. Pieni flirtti muiden kanssa tuskin haittaa ketään, mutta rajanveto on hiuksenhienoa. En usko että "pettäminen niin vain tapahtuu". Jos itsensä päästää tilanteeseen, jossa pettäminen on mahdollista, on se kuitenkin jonkinlainen valinta. Miehellänikin oli koko ajan tilaisuus päättää mukava ilta ja lähteä nukkumaan, mutta niin vain hän jatkoi iltaa aamuun asti.

Kirjoitat tavanneesi toisen miehen kanssa viimeisen kerran ja heittäneenne hyvästit. Ihmettelen siis - kuten muutama muu vastaaja jo yllä - miksi siis vielä haikalet hänen peräänsä? Hän ei välttämättä ole lakaissut ongelmiaan maton alle, vaikkei keskustelekaan kanssasi; päinvastoin hän ehkä todella yrittää ratkaista ongelmiaan ja jatkaa entistä elämäänsä puolisonsa kanssa - ja vaikkei näin tekisikään, hänen ongelmansa eivät kuulu sinulle! Sinulla on vastuullasi parisuhde mieheesi, ja jos sitä haluat jatkaa, jätä haikailusi. Keskity mieheesi jos _oikeasti_ haluat hänen kanssaan vielä yrittää.

Mieheni jutun paljastuttua mies vannoi käyttävänsä aikaa hyvittelyyn. Näin olikin ensimmäiset päivät, ja kaikki se huomio, jonka hän antoi minulle, tuntui todella hyvältä. Välillä en edes muistanut hänen loukanneen minua, vaan nautin siitä, että saatoimme taas istua sohvalla yhdessä jutellen ja ohjelmia katsoen. Mieheni oikeasti oli siinä, ilman kiireen tunnetta. Kun vain olimme siinä, tuntui keskusteluyhteyskin löytyvän. Eli minä uskon, ettei aina tarvitse väkinäisesti yrittää puhua asioita halki, vaan joskus riittää se yhdessä tekeminen ja oleminen. (Toinen juttu on sitten se, että mieheni hyvittely loppui hyvin lyhyeen - saa nähdä, miten tämä vielä tuore tilanteemme kehittyy.)

Unbroken kirjoittaa yllä hyvin järkevästi vaikeasta tilanteesta. Hän kertoi muuttuneensa ollakseen pettäjänaiselleen parempi, ja tämä oli myös minun ensimmäinen reaktioni kuultuani miehen pettämisestä: yritin miellyttää häntä ja pitää epätoivoisesti hänet luonani; harrastin jopa seksiä mieheni kanssa ja itkin koko ajan. Tajusin onneksi pian, että niin tekemällä satutan vain itseäni lisää. Kysynkin oletko Sweet82 varma, ettei myös miehesi kaikessa kärsivällisyydessään tee hallaa itselleen?

Unbroken kirjoittaa myös: "Lyhykäisyydessään, lopeta ajattelemasta itseäsi. Ota tilanne haltuun ja täysi vastuu tapahtuneesta. Kerro miehellesi miten tärkeä hän on ja miten paljon rakastat häntä – et välttämättä ole siitä tällä hetkellä varma, mutta sen vatvominen ei teitä nyt pelasta." Näin haluaisin mieheni tekevän, huolimatta kaikista niistä ongelmista, joita meillä on ollut viime vuosina ennen pettämistä. Niissä ongelmissa minulla on oma osuuteni vastuusta, mutta pettäminen on täysin miehen vastuulla - aivan kuten tarttuminen alkoholiin on viime kädessä juojan ratkaisu. Makaamalla toisen naisen kanssa mies ikään kuin mitätöi koko suhteemme, vei siitä luottamuksen, joten juuri nyt aiempien parisuhdeongelmien ratkaisu ei tunnu ensisijaiselta.

Haluaisin juuri nyt vain tietää ja todella kokea, että mies haluaa olla juuri minun kanssani. Että minä olen se yksi ja ainoa, niin kuin joskus sovittiin...

Kiitos vastauksestasi unbroken. Niin, meillähän tämä uskottomuus on tullut esille vasta 3kk sitten eli hyvin vähän aikaa on kulunut. Olemme keskustelleet paljon, viimeaikoina enimmäkseen kaikesta muusta kuin uskottomuudestani. Olen myös kysynyt mieheltäni olisiko ollut parempi että hän ei olisi koskaan saanut tietää. Hän itse on sitä mieltä että näin on parempi. Tämä oli herätys hänellekin siitä mihin suuntaan olimme menossa.

Ei tietysti mikään oikeuta tekoani. Ja ymmärrän sen että petettyjen on vaikea ymmärtää että miksi tämmöistä tapahtuu. Kuten olen jo aiemmin kertonut ei sitä vetovoimaa oikein pysty selittämään jos sitä ei ole itse kokenut. En olisi ikimaailmassa itsekään uskonut olevani tässä tilanteessa.

Kun olen ensimmäisen viestin tänne kirjoittanut, oli tämä tilanne vahvasti päällä ja olimme juuri "eronneet" tämän toisen miehen kanssa. Tunteet olivat melkoisen sekaisin. En voi vieläkään sanoa että olisin täysin päässyt yli tästä toisesta mutta voin sanoa että elämäni/elämämme on niin paljon parempaa nyt kuin se oli suhteeni aikaan. Ja olen myös paljon miettinyt eri tilanteissa sitä millaista tämän toisen ihmisen kanssa olisi... vaikka se vetovoima ja tunne oli suurta, näyttää aina vain enemmän siltä että hänestä ei olisi minulle kumppaniksi ollut.

Cherie kuten jo aiemmin kirjoitin ihan kaikkea en voi enkä halua täällä keskustelussa avata, joten siksi olen vetänyt tiettyjä johtopäätöksiä esim. siitä että että tämä toinen mies lakaisee tilanteen maton alle... aika paljon ehdimme kuitenkin pääasiassa keskustella asioista hänen kanssaan, suhde ei kuitenkaan ollut niin fyysinen välimatkamme takia. Ja olet oikeassa, hänen ongelmansa eivät minulle kuulu ja hyvä niin. Tällähetkellä en niinkään koe haikailevani hänen peräänsä mutta jokainen romanttisia tunteita kokenut varmasti tietää sen että ei niitä tunteita voi hetkessä kääntää pois. En liity hänen elämäänsä enää millään tavalla eikä hän minun.

Minun ja mieheni tapa käsitellä asiat on selkeästi puhuminen, eikä se ole meille mitenkään väkinäistä. Elämä ei kuitenkaan pyöri vain tämän asian ympärillä ja meillä on tämä toinenkin kriisi joten puhutaan tai ollaan puhumatta kun siltä tuntuu, suunnitellaan yhteistä tekemistä perheen, ystävien ja kahden kesken.

Miksi joku haikailee toisen perään? Niin, kysyisin missä on off-nappi tunteille? Olisihan se todella helppoa, jos tunteet voisi vain kytkeä pois päältä ja päälle, milloin haluaa, se vaan ei mene niin.

On varmaan monia syitä, miksi joku haikailee toisen perään. Ruoho saattoi olla, ainakin osittain, vihreämpää toisella puolella. Järki ja tunteet, monenlaiset tunteet. Kun on ollut suhde jonkun toisen kanssa, jossa on ollut isoja tunteita, ei ne tunteet vain katoa ja luopuminen mene sormia napsauttamalla. Valitsi sitten kummin vain, luopumista joutuu kokemaan ja sen aiheuttamat surut on surtava ja muut tunteet läpikäytävä. Usein niitä ei vaan voi kumppanin kanssa läpikäydä, koska sieltä harvoin ymmärrystä heruu, vaan ne on salattava ja käytävä läpi yksin.

Aiemmmat parisuhteen ongelmat eivät ehkä ole ensisijaisia ratkaista, mutta niitä ei voi myöskään loputtomasti jättää ratkaisematta. Pettäminen itsessään ei ole petetyn syy, ei, mutta ongelmissa parisuhteessa saattaa olla syytä yhdessä, jos toisessa. Jos pettäjä tuntee, että parisuhteessa on ongelmia, joista kärsii, niin miten luulette käyvän, jos vastapuoli katsoo, ettei niitä tarvitse käsitellä tai korjata, koska "tuo petti"? Valitettavan usein näkee, että tulee asetelma, jossa petetty pitää itseän parempana ihmisenä ja mitätöi pettäjän, pettäjä on paha, pettäjää saa loputtomasti panetella, itse ei tarvitse miettiä mitään, mikä kalvaa seuhdetta, koska pettäjä. Sitten ihmetellään, kun se pettäjä väsyy ja lähtee. (Ja Huom! Nyt en viittaa ketjussa kirjoittavista petetyistä). Täytyy muistaa, ettei petetty sen enempää, kuin pettäjäkään voi yksin korjata parisuhteen ongelmia, ellei sitten syy onglmiin. ole ainoastaan se pettäminen.
Ja mitä tulee siihen, että jättää ennen kuin pettää. On kyllä tullut nähtyä elämän varrella, ettei sekään aina toimi tai ole helpompaa. Lähtijä halutaan takaisin keinolla millä tahansa, saatetaan vainota, riidelllään, soudetaan ja huovataan etc.etc. Eli ei se tilanne ole välttämättä helpompi niinkään.

Chérie, todella harmillista, että hyvittely loppui sitten lyhyeen. Kyllä luulisi vähän pidempään jaksavan. Ehkä miehesi haluaa unohtaa koko asian ja olla kuin ennenkin ymmärtämättä, ettei se vielä ole sinun osaltasi mahdollista. Ja "olla kuin ennenkin" ei ehkä ole edes tavoitaltavaa vaan hänenkin on kohdattava ne ongelmat ja pureuduttava onglemiin ja omaan käytökseensä ja tapahtuneeseen, jotta se ei toistu enää koskaan.

Väkinäisesti asioiden halkipuhuminen, pariterapia tms. ei tosiaankaan ole kaikille se oikea tai tarpeellinen ratkaisu. Toiset pystyvät läpikäymään asian keskenään ja vielä jättämään sen taakseenkin. Toiset taas eivät pääse asiasta yli edes terapiallla.

Minun nähdäkseni pettäjä lapioi suhteeseen yksipuolisesti ja täysin tietoisesti sellaisen mittaluokan paskaa, että sen rinnalla kyllä kalpenee lähes kaikki kuviteltavissa olevat aikaisemmat ongelmat. Niitä aikaisempia ongelmia on myös erittäin vaikea lähteä rakentavasti ja tasapuolisesti purkamaan siinä vaiheessa kun parisuhteen tärkeimmät elementit - luottamus ja rehellisyys - on vedetty vessasta alas ja petetyn itsetunto puolisona ja miehenä/naisena poljettu mutiin..

Tyypillistä on kuulla pettäjän suusta, että "se vain tapahtui". Ei, asioita ei "vain tapahdu", paitsi ihmisille, jotka ovat haluttomia ja/tai kyvyttömiä ottamaan vastuuta omasta toiminnastaan ja omista päätöksistään sekä valinnoistaan.

Jos haluaa toisia, voi asiasta olla avoin. Tällöin ei pettämistä tapahdu, koska kortit ovat pöydällä ja ketään ei pidetä pimennossa.

Ja nuo selitykset, että tunnetta ei pysty ymmärtämään, ellei ole sellaista kokenut, on myös ihan tuubaa. Kyllä minä ainakin olen kokenut voimakastakin ihastumista toiseen ihmiseen parisuhteessa ollessani. En ole kuitenkaan pettänyt miestäni, koska olin sitoutunut häneen ja valitsin (päätin) kunnioittaa sitoutumistani 100%.