Pettäjän tunteet ja avioliiton jatkaminen
Hei,
lueskelin hieman kirjoituksia täällä, mutta en juurikaan löytänyt vastaavia tarinoita etenkään pettäjän näkökulmasta.
Kerron oman tarinani ja toivoisin kuulevani että toivoa voisi vielä olla.
Olen pian 33-vuotias naimisissa oleva kahden lapsen äiti. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä yli 14-vuotta ja naimisissa 9-vuotta. Rakastuin palavasti mieheeni jo 16-vuotiaana ja pari vuotta häntä jahdattuani aloimme viimein seurustella. Mieheni on minua 5-vuotta vanhempi ja tämä suhde on elämäni ainoa ja ensimmäinen parisuhde.
Olemme kokeneet paljon asioita yhdessä, niin hyviä kuin huonojakin eikä suhteessamme ole koskaan ollut minkäänlaista kriisiä. Olen aina ajatellut että olemme loppuelämämme yhdessä ja suhtautumiseni pettämiseen ja ”hurahduksiin” on ollut todella jyrkkä.
Elämämme on monella tapaa ollut hetkistä ja muutoksen alla jo useampia vuosia, tänä keväänä viimein alkoi tuntua siltä että elämä tasaantuu. Itse olen kokenut eläväni jonkinlaista kolmenkympin kriisiä viimeiset 3-vuotta, laihdutin rajusti ja työelämässä tein täydellisen muutoksen n. vuosi sitten. Miehelläni on myös vaativa työ jossa hän on edennyt aika nopeasti.
Keväällä huomasin olevani tyytymätön parisuhteeseen. Nyt ajateltuna olemme unohtaneet täysin parisuhteemme tässä vuosia kestäneessä pyörityksessä. Emme myöskään olosuhteista johtuen ole saaneet ollenkaan kahdenkeskistä parisuhdeaikaa, lapset ovat aina kulkeneet mukana. Huomasin itsessäni kaipuuta niihin rakkaudentunteisiin ja osoituksiin ja yritin korjata tilannetta yltiöpäisellä seksillä… se toimikin jonkun aikaa. Lopulta saimme mieheni kanssa kahdenkeskeisen viikonlopun vietettyä ja odotukset olivat molemmilla ihan erilaiset ja tuo viikonloppu päättyi riitaan. Silloin huomasin mitä kaipaan ja haluan ja kävimme tästä mieheni kanssa keskustelua ja kirjoitin hänelle ihan viestejäkin siitä mitä suhteessamme kaipaan ja haluan. Mieheni ei oikein ottanut näitä keskusteluja ja viestejä tosissaan ja elämä jatkui niihin palaamatta. Tunnistin sen pahan olon itsessäni mutta ajattelin että koska arki on kuitenkin ihan hyvää ja se toimii niin antaa ajan kulua ja katsotaan mitä tapahtuu.
Olin myös ollut muutamilla tyttöjen reissulla ja huomannut saavani paljonkin miehiltä huomiota ja huomasin miten hyvältä se tuntuikaan. Halusin entistä enemmän lähteä ”radalle” hakemaan sitä huomiota jota niin kipeästi kotona kaipasin. Aina olen ollut kova flirttailemaan ja tutustunut helposti ihmisiin ja pitänyt hauskaa. Kaikki on kuitenkin ollut aina hyvin viatonta ja kontrolli on ollut todella tiukka.
Kesällä sitten lähdin ystäväni kanssa festareille. Siellä tutustuimme ihan sattumalta miesporukkaan ja jäimme heidän kanssaan juttelemaan. Ihan sattumalta istahdin erään porukassa olevan miehen viereen ja aloimme jutella. Heti ensimmäisenä selvisi perhestatukset (tämä mies oli myös pitkässä suhteessa ja pienen lapsen isä) yms. se oli todellakin aivan täysin viatonta. Päädyimme sitten viettämään illan porukalla tanssien ja hauskaa pitäen. Jonkinlainen kipinä siinä välillämme oli vaikka mitään ei tapahtunutkaan. Seuraavana päivänä törmäsimme uudelleen ja vietimme taas illan yhdessä, päädyimme suutelemaan ja vaihtamaan numeroita (mies pyysi numeroni). Ilta päättyi tosin äkisti ja lyhyeen kun tajusin mitä olen tekemässä ja lähdimme ystäväni kanssa pois. Numerot oli kuitenkin vaihdettu ja lähetin kuitenkin miehelle perään vietin jossa pahoittelin tapaa jolla lähdimme pois. Hän vastasikin seuraavana päivänä ja aluksi viestittely oli hyvinkin neutraalia… mutta pian me molemmat tunnustimme ihastuneemme toisiimme.
Tästä alkoi viestittely jota mies yritti muutamaankin otteeseen lopettaa mutta jotenkin se aina vain sitten kuitenkin jatkui. Kyseinen mies asuu toisella puolella suomea mutta lopulta saimme kuitenkin kuukauden päähän tapaamisen sovittua. Itse ehkä vähän lapsellisesti ajattelin että tapaamisella huomattaisiin että ihastusta ei olisikaan, mutta siinähän kävi sitten täysin päinvastoin… Suhteemme jatkui 3kk, pääasiassa puhelimella ja viesteillä, mutta kyllä me onnistuimme välimatkasta huolimatta tapaamaan useita kertoja ja joka tapaamisella tunteet vaan vahvistuivat.
Itselläni oli todella ristiriitaiset tunteet, toisaalta olisin halunnut tämän miehen kanssa jotakin enemmän, toisaalta pelotti irtautua vanhasta. Oma mies on kuitenkin hyvä mies eikä mitään suuria ongelmia suhteessa ole ollut. Koko tämän suhteen ajan kuitenkin yritin myös omalle miehelleni edelleen kertoa niitä samoja asioita, etten ollut meidän suhteeseen tyytyväinen. Lopulta tuntui että vain luovutin, koska mieheni ei tuntunut noteeraavan viestejäni millään lailla. Oma pahaolo vaan kasvoi ja kasvoi ja lopulta provosoin miestäni sen verran että jotenkin hän älysi kysyä olenko mennyt ihastumaan toiseen ja tiesin jo pidemmän aikaa että jos hän sitä kysyisi en voisi enää valehdella. Ja niin tämä suhteeni sitten paljastui.
Mieheni oli järkytyksestä suunniltaan enkä kuitenkaan pystynyt aluksi hänelle kertomaan koko totuutta suhteestani. Kerroin että minulla on vahvoja tunteita tätä toista ihmistä kohtaan… mieheni päätti antaa minulle tilaa ja aikaa selvittää tunteitani ja päästi minut jopa tapaamaan tämän toisen miehen ihan luvan kanssa. Ja huomasin että eivät ne tunteet kadonneet mihinkään vaikka mieheni oli saanutkin tietää. Tämä toinen mies jopa kertoi rakastuneensa minuun lopullisesti tämän tapaamisen jälkeen.
Lopulta kuitenkin tämä ihastukseni yllättäen halusikin päättää suhteen. Hän kertoi ettei pysty perhettään jättämään. Se tietysti sattui vaikken itsekään ollut ollenkaan varma mitä haluan tai aion tehdä. Kaikkein eniten sattui ajatus, että oma avioliitto saattaa olla mennyttä ja tämä mies vain jatkaisi elämäänsä ilman että hänen puolisonsa saisi koskaan tietää asiasta mitään. Lopulta sitten mieheni uhkasi kertoa tämän toisen miehen puolisolle jos hän ei itse kerro ja niin hän sitten kertoi suhteestamme puolisolleen. Päädyimme molemmat yrittämään korjata nykyiset suhteet, tapasimme vielä viimeisen kerran ja sanoimme hyvästit. Vaikka sydämessäni tiedän että tämä oli oikea ratkaisu, oli/on tunteet edelleen vahvat tätä toista ihmistä kohtaan… Ja se pelottaakin niin kovasti, että miten voimme mieheni kanssa päästä tästä yli? Miten pääsen yli näistä tunteista toista kohtaan? Miten saan palautettua ne rakkauden tunteet miestäni kohtaan, koska tällä hetkellä en tunne romanttisia tunteita miestäni kohtaan… Onnistuuko se koskaan? Mieheni on tajunnut että on pitänyt minua itsestään selvyytenä ja haluaa tehdä kaikkensa että päästään asian yli mutta itselläni mieli ailahtelee jatkuvasti ja välillä ikävöin niin älyttömästi tätä toista miestä.
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? Vaikka olenkin pettänyt niin olen tavallaan samalla vihainen miehelleni että hän on pitänyt minua itsestään selvyytenä joka on johtanut tähän tilanteeseen… Voiko tästä selvitä ja löytää ne vanhat tunteet uudelleen?
Kapse kirjoitti 10.1.2016 22:40
Minun nähdäkseni pettäjä lapioi suhteeseen yksipuolisesti ja täysin tietoisesti sellaisen mittaluokan paskaa, että sen rinnalla kyllä kalpenee lähes kaikki kuviteltavissa olevat aikaisemmat ongelmat. Niitä aikaisempia ongelmia on myös erittäin vaikea lähteä rakentavasti ja tasapuolisesti purkamaan siinä vaiheessa kun parisuhteen tärkeimmät elementit - luottamus ja rehellisyys - on vedetty vessasta alas ja petetyn itsetunto puolisona ja miehenä/naisena poljettu mutiin..
Tyypillistä on kuulla pettäjän suusta, että "se vain tapahtui". Ei, asioita ei "vain tapahdu", paitsi ihmisille, jotka ovat haluttomia ja/tai kyvyttömiä ottamaan vastuuta omasta toiminnastaan ja omista päätöksistään sekä valinnoistaan.
Jos haluaa toisia, voi asiasta olla avoin. Tällöin ei pettämistä tapahdu, koska kortit ovat pöydällä ja ketään ei pidetä pimennossa.
Ja nuo selitykset, että tunnetta ei pysty ymmärtämään, ellei ole sellaista kokenut, on myös ihan tuubaa. Kyllä minä ainakin olen kokenut voimakastakin ihastumista toiseen ihmiseen parisuhteessa ollessani. En ole kuitenkaan pettänyt miestäni, koska olin sitoutunut häneen ja valitsin (päätin) kunnioittaa sitoutumistani 100%.
Toivoisin, että keskustelu pysyisi asiallisena ja täällä vosisi olla edes yksi ketju, missä pettäjät voisivat puhua avoimesti tunteistaan, koska niitä on pettäjilläkin. Ja olen eri mieltä siitä, että pettämiseen kalpenee lähes kaikki kuviteltavissa olevat ongelmat. Samoin siitä, että pettäjät ovat jotenkin kyvyttömämpiä, kuin muut ottamaan vastuuta. Moni pettäjä on aiemmin tuominnut pettämisen.
Mutta kuten sanoin, vaikka katkeruutta monella on asiasta, toivoisin silti, että pettäjilläkin saisi olla edes yksi ainoa ketju, jossa asioista voisi keskustella rakentavasti ja tuomitsematta. Petetyille täällä on pilvin pimein purkautumisketjuja.
Hei,
Olemme julkaisseet tässä ketjussa monenlaisia mielipiteitä ja toivomme, että niille on sijaa myös jatkossa. Asioista voidaan olla eri mieltä, eikä kenenkään ole syytä loukkaantua mielipiteiden eroista.
Toivomme kuitenkin kaikkien kirjoittajien muistavan, että keskustelujen otsikkoa tulisi kunnioittaa, eikä kenenkään keskustelua tulisi aiheettomasti viedä pois siitä teemasta, jota kirjoittaja on alunperin toivonut ketjussa käsiteltävän.
Tässä ketjussa keskustellaan teemasta, joka herättää voimakkaita tunteita, mutta aiheesta on silti mahdollista keskustella menemättä henkilökohtaisuuksiin.
Terveisin
Tukinet ylläpito/moderaattori
Samaa mieltä Joku toisen kanssa. Jos pistää vihaksi kuulla pettäjiä, silloin tämä ketju ei ehkä ole oikea paikka.
Minäkin aiemmin asetin itseni moraalisesti mieheni yläpuolelle; olinhan ihastunut, useastikin, mutta en ollut pettänyt. Toisin kuin mieheni. Vaan kuinkas sitten kävikään... Toki otan vastuun tekemisistäni. Kyseessä oli jossain määrin "se vain tapahtui tilanne", mutta omat valintani johtivat siihen tilanteeseen. Sen vain sanon, että jos ei sitä ole kokenut eikä edes halua yrittää ymmärtää, sitten ei ymmärrä. Keneltäkään ei toki voi vaatia ymmärtämystä ja on varsin selvää, että petettyä ei pahimmassa tunnekuohussa huvitakaan ymmärtää. Mutta täällä lienee tarkoitus keskustella kunnioittavasti ilman syyllistämistä.
Kaikki nuo "olkaa avoimia, jos muita tekee mieli!!" tai "erotkaa, jos muut kiinnostaa!!" ovat helppoa lausahduksia, mutta paljon vaikeampia toteuttaa. Harva meistä kun suunnittelee sitä pettämistä tietoisesti, mikä olisi edellytys tuollaiselle toiminnalle, että kertoo puolisolle etukäteen. On helppo sanoa, jos ei ole koskaan ollut siinä tilanteessa. Ja jos ei ole ollut, ei ole varaa tuomita, vaikka kuinka olisi elänyt moraalisen elämän. On eri asia olla ihastunut johonkuhun kuin olla paikalla tilanteessa, joka täytyy pysäyttää kesken, ettei se mene liian pitkälle. Minulla on ollut monta edellisen tapaista ihastumista eikä niissä ollut mitään ongelmaa, koska ei ollut esimerkiksi tilannetta, jossa olisimme päätyneet yhdessä jatkoille ja toinenkin olisi ollut minuun ihastunut.
Tuomitseminen on helppoa. Ymmärtäminen ei. Ketään ei voi vaatia menemään vaikeampaa tietä, mutta me täällä voimme sentään edellyttää keskustelurauhaa.
Hei, en nyt oikein kapse ymmärtänyt mitä halusit viestilläsi sanoa? Itse olen nimenomaan ottanut teoistani vastuun ja asiaa työstetään tällähetkellä. Olisi kiva kuulla sinun tarinasi koska tunnut aiheesta niin paljon tietävän. Itselläni ei ole kokemusta pettämisestä tämän enempää joten en pysty sanomaan mikä on tyypillistä pettämistilanteessa. Muutoinkin olen sitä mieltä että tyypillistä tilannetta ei ole koska jokainen on yksilö ja tilanne erilainen.
Ajattelin itse ennen hieman samalla tavalla kuin sinä mutta jos jotain tämä kokemus on minulle opettanut niin sen että asioita ja virheitä tapahtuu meille jokaiselle. En usko kenenkään olevan niin täydellinen että on varaa tuomita muita.
Itse halusin tämän keskustelun aloittaa juurikin siitä syystä että tälläistä keskustelua en löytänyt. Ehkä pettäjät eivät uskalla avautua? Ja ehkä juuri se mitä joku toinenkin sanoi: myös meillä pettäjillä on tunteet ja ne pitää myös voida ja saada käsitellä.
Tällähetkellä olen vain onnellinen siitä että rinnallani on ihminen joka näkee pintaa syvemmälle ja on valmis antamaan asian anteeksi. Ja minä yritän kaikkeni että tämä perhe pysyy koossa vaikka ei se aina helppoa olekaan. Juuri eilen keskustelimme tästä aiheesta mieheni kanssa ja hän sanoi että on tästä seurannut jotain hyvääkin. Nyt olemme molemmat aivan eritavalla läsnä tässä hetkessä. Ja olemme siitä molemmat hyvillämme.
Sweet82
Olen seurannut tätä keskustelua alusta asti. Olen petetty ja haluan yrittää löytää selityksiä miksi mieheni tapaili toista naista monen vuoden ajan. Ilmitulosta on nyt kulunut 2 vuotta ja 28 päivää.
Me päätimme pitkien ja rankkojen keskustelujen jälkeen jatkaa. Annoin miehelleni sekä myös itselleni mahdollisuuden uuteen alkuun. Minä olen samanlanen kuin sinä Sweet82, eli haluan selvittää kaiken perusteellisesti, haluan olla avoin ja toivoisin että miehenikin olisi. Haluan tietää mikä johti tähän, mitä minä olisin voinut tehdä toisin, mitä hänen olisi pitänyt tehdä toisin. Haluan myös varmistua siitä että tätä liittoa kannattaa jatkaa.
Mieheni olikin alussa hyvinkin yhteistyöhaluinen vaikka ei ymmärtänytkään miksi haluan tietää niin paljon ja miksi revin auki kaikkea muutakin avioliitostamme. Sain vastauksia kaikkiin kysymyksiini. Mieheni myös keskusteli terapeutin kanssa koska hän halusi löytää syitä omaan käyttäytymiseensä ja keskustelut auttoivat häntä paljon.
Minun mielestäni pettäminen on seurausta jostain, en usko tähän "se vaan tapahtui" väittämään. Olimme olleet siinä vaiheessa jo 27 vuotta naimisissa kun mieheni aloitti suhteen tähän toiseen. Molemmat olimme kiireisiä, paljon töitä, rakensimme kaksikin taloa, kaksi lasta harrastuksineen vei omat aikansa. Meillä ei ollut tarpeeksi aikaa toisillemme. Tämä toinen nainen oli ollut mieheni ystävä jo vuosia ennen suhteen alkamista. He tapailivat työasioiden merkeissä.
Mieheni ei missään tapauksessa halunut erota, hän jätti tämän toisen heti kun asia selvisi minulle. Hän ryhtyi taistelemaan avioliittomme puolesta. Minä taas olin niin hajalla ja loukattu mutta päätin kuitenkin näyttää että olen taistelun arvoinen ja halusin olla kaikessa parempi kuin tuo toinen. Minulla ei ollut harmainta hajua onnistunko, ainoastaan valtava halu onnistua. Elin aluksi hetken kerrallaan, sitten tunnin kerrallaan. Nykyään elän päivän kerrallaan.
Sweet82, sanot tuolla aikaisemmin että rakastat miestäsi, ainakin luulet niin. Haikailet kuitenkin sen toisen perään välillä. Tiedätkö mitä uskon, jos joudut tilanteeseen missä miehesi ei enää jaksa ja hän jättää sinut, silloin vasta tajuat oikeasti mitä olet menettämässä, silloin tajuat kuinka paljon häntä rakastat ja kuinka tärkeä hän on sinulle. Näin mieheni sanoi että hänelle tapahtui, olin ollut hänelle itsestäänselvyys.
Sweet82, oletko tällä hetkellä kuitenkin liian varma miehestäsi?
Minä olen samalla paikalla kuin miehesi, tiedän että mikään ei ole varmaa, mihinkään en voi luottaa, minusta ei huolehdi kukaan muu kuin minä itse loppujen lopuksi. Kaksi vuotta ja 28 päivää sitten hajosin tuhansiin palasiin, olen ehkä saanut kasattua puolet, toista puolikasta keräilen ja etsin milloin mistäkin, palasia löytyy odottamista paikoista.
Olenko onnellinen: olen, sillä mieheni on täysin muuttunut, saan rakkautta ja huomiota, olen miehelleni number one. Tätä on kestänyt kaikki nämä 2 vuotta ja 28 päivää, tottakai normaalissa elämässä tapahtuu normaaleja yhteenottoja eikä joka päivä ole ruusuilla tanssimista mutta 95% päivistä on ihanaa ja minun on hyvä olla hänen kanssaan.
Uskonko huomiseen: uskon huomiseen mutta en enää ylihuomiseen.
Rakastanko miestäni: rakastan.
Luotanko mieheeni: en luota, en luota kehenkään.
Kun maailmani hajosi, niin ensimmäiset 6 kk olivat niin sekasortoisia, päällimmäisenä tunteena avuttomuus käsitellä asiaa, suru, loukattu olo, hätä siitä miten elämä jatkuu, tuska kun ajattelin kuinka nuo kaksi ovat tapailleet ja kaikki ne valheet joita minulle oli kerrottu olivat koko ajan mielessäni.
Kun 6 kuukautta oli kulunut, aloin tuntea vihaa, halusin tavata tämän naisen hinnalla millä hyvänsä ja nähdä ihmisen joka on ollut osallisena elämäni romahtamiseen.
Viime vuosi on mennyt paljon itseutkiskelussa. Edelleen kysyn mieheltäni moniakin asioita ja hän vastaa kyllä, joskin huomaan hänen väsyneen ja hän sanookin välillä että "loppuuko tämä koskaan", johon vastaan että "loppuu kun olen selvittänyt kaikki asiat mielessäni ja saanut vastaukset kysymyksiini". Minulla on kyllä käsiteltävänä hurja määrä, sillä heidän suhde kesti 15 vuotta. Mieheni kertoman mukaan he tapailivat noin 5 kertaa vuodessa.
Sweet82, toivon sydämestäni että ymmärrät missä tilanteessa olet. Jos perheesi - miehesi on tärkeä, on sinun laitettava hänet ykköseksi. Tuolle toiselle ei enää voi olla sijaa haaveissasi. Mieti tilannetta, jos miehesi haluaakin lähteä, jospa hän ei jaksa. Tuleeko sinulle silloin hätä? Tajuatko vasta silloin että hän on se kaikista rakkain ihminen maan päällä etkä halua menettää häntä.
Kaikkea hyvää toivon sinulle, olen sinua ainakin 25 vuotta vanhempi (jos nimimerkkiäsi tulkitsen) mutta eivät nämä elämän kolhut tunnu yhtään helpommilta minun ikäisenä.
Sweet82 toki saa vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin, jos haluaa ja jaksaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että hänellä on omakisn kriisi selvitettävänä ja jaksettavana.
Minä en vaan ymmärrä, miten Sweet82 voisi auttaa ymmärtämään kenenkään toisen pettämiskriisiä ja puhua kenenkään muun pettäjän puolesta. Edelleen, pettäjä on yhtä paljon prtotyyppi, kuin petetty, kaikki ovat omia persooniaan ja kaikilla on omat elämät ja omat vaikuttimet asioiden takana. En siis ymmärrä, mitä Sweet82 tai muut pettäjät voisivat autttaa ymmärtä toisen ihmsen tekemisiä. Ne asiat tulee selvittää sen oman petturin kanssa, ei Sweet82 tai kukaan muukaan voi tietää, mitä jonkun toisen päässä liikkuu.
Sweet82 on kertonut mielestäni melko hyvin vaikuttimista asioiden takana, muutakin, kuin että "se vain tapahtui". Se että joku uskoo tai on uskomatta on kuulijan henk.koht. asia ja hänen mietittävissä, sille tuskin voi tehdä enempää, kuin kertoa sen, miten kukin itse kokee asiat ja tapahtumat niiden taustalla, toinen sitten uskoo tai on uskomatta. Mitä, lämminverinen+ sinun mihesi kertoi syyksi? Onko siinä jotain, mihin et usko ja miksi et?
Mitä tulee Sweet82:n "haikailuun" toisen perään, niin olen käsittänyt, että kyse on tunteista. Miten kukaan voi sammuttaa tunteensa tai sytyttää ne? Ne eivät ole välttämättä ihan vaan tahdosta kiinni. En tiedä, kuinka paljon Sweet82 puhuu miehelleen hänen kokemistaan tunteista tätä toista kohtaa ja miestänsä kohtaan vai purammeko niitä asioita vain täällä. On ymmärrettävä, että ihmisillä on erilaisia tunteita, eikä niitä voi tahdolla hallita. Sweet82:lla on edelleen tunteita toista miestä kohtaan, mitä hänen pitäisi voida tehdä asialle? Tai sille, että omaa miestä kohtaan ei ole samanlaisia tunteita tällä hetkellä? Aika, siinä se. Pettäjäkin tarvitsee joskus aikaa tuntedensa käsittelyyn, ei hänkän voi niitä sytyttää ja sammuttaa, kuten ei petetty tai kukaan muukaan. Tunteet eivät vain ole aina järjen säädettävissä.
Esitän sinulle lämminverinen+ saman kysymuksen, kuin esitit Sweet82:lle: Mieti tilannetta, jos miehesi haluaakin lähteä, jospa hän ei jaksa. Tuleeko sinulle silloin hätä? Tajuatko vasta silloin että hän on se kaikista rakkain ihminen maan päällä etkä halua menettää häntä. Tämä liittyy siihen, että miehesi on sanonut ""loppuuko tämä koskaan". Ymmärrän hyvin, että monet terapeutit antavat määräajan, jonka jälkeen pettämisestä ruotiminen loppuu, koska siinä on se riski, että pettäjä ei enää jaksa. Vaikka kuinka petetty ajatteisi, että hänellä on oikeus jankuttaa asioista vaikka maailman tappiin, on riski, että pää jää vetävän käteen. Jos toinen ilmoittaa, että hän ei jaksa, sitä kannattaa kuunnella. Asiat pitää kyllä puhua halki, mutta jossain vaiheessa on mentävä eteen päin tai voi olla, että toinen lyö hanskast tiskiin, koska parisuhteen jatkaminen käy hänelle liian raskaaksi. Toisen tunteita ei voi kontrolloida tässäkään asiassa. Tässä tullaan asiaan tunteet, miten niiden kanssa eletään ja otetaan huomioon, puolin ja toisin. Ja kuinka se on vain oma käytös ja oma persoonallisuus, mitä loppujen lopuksi voi työstää ja yrittää hallita, ei toisen.
Ymmärrän hyvin, että sinulla, lämminverinen+, on paljon kysymyksiä, miehesi suhde oli todella pitkä ja toivnn, että miehesi jaksaa myös vastata kysymyksiisi. Et ehkä koskaan saa vastauksia kaikkiin kysymyksiisi etenkään, jos et pysty uskomaan saamiisi vastauksiin. Parisuhteessa, kuten elämässä yleensä joutuu sietämään myös tiettyä määrää epävarmuuta, elämä on arvaamatonta eikä sen kulkua voi koskaan 100% ennustaa. Riittääkö sinulle miehesi sana ja omat tunteesi siitä, että liittoa kannattaa jatkaa? Jos ei, mitä hänen pitäisi tehdä?
Joku toinen,
piti käydä selaamassa ketjua ja selvittää mikä on sinun tarinasi ja sieltä selvisi tuo kirjoitukseksi mieliala. Onko ketju tarkoitettu vain pettäjille ?
Omalta kohdaltani voin sanoa että on tosi että kun epäluottamus asuu keskellämme, emme voi tietää mitä huomenna tapahtuu, lähteekö mieheni vai lähdenkö minä. Tähän on tultu ja mietittävä on miksi tässä ollaan.
Oletan, että Sweet2 on kirjoittanut tänne saadakseen näkökulmia ja myös tukea ja ymmärrystä mutta on hyväksyttävä että kaikki kommentit eivät kuitenkaan ole myönteisiä ja ymmärtäviä. Pettäjä joutuu elämään tekonsa kanssa ja petetty tuskansa kanssa kun jää vanhaan suhteeseen, se on valinta ja se joko onnistuu tai sitten ei. Olen miettinyt monta kertaa olisiko ero ollut parempi valinta. En ole kuullut ketään petettyä joka olisi sanonut että asia on unohtunut. Anteeksi voi antaa mutta voiko unohtaa?
lämminverinen+ kirjoitti 13.1.2016 22:6
Joku toinen,
piti käydä selaamassa ketjua ja selvittää mikä on sinun tarinasi ja sieltä selvisi tuo kirjoitukseksi mieliala. Onko ketju tarkoitettu vain pettäjille ?
Omalta kohdaltani voin sanoa että on tosi että kun epäluottamus asuu keskellämme, emme voi tietää mitä huomenna tapahtuu, lähteekö mieheni vai lähdenkö minä. Tähän on tultu ja mietittävä on miksi tässä ollaan.Oletan, että Sweet2 on kirjoittanut tänne saadakseen näkökulmia ja myös tukea ja ymmärrystä mutta on hyväksyttävä että kaikki kommentit eivät kuitenkaan ole myönteisiä ja ymmärtäviä. Pettäjä joutuu elämään tekonsa kanssa ja petetty tuskansa kanssa kun jää vanhaan suhteeseen, se on valinta ja se joko onnistuu tai sitten ei. Olen miettinyt monta kertaa olisiko ero ollut parempi valinta. En ole kuullut ketään petettyä joka olisi sanonut että asia on unohtunut. Anteeksi voi antaa mutta voiko unohtaa?
Mitä on unohtaminen? Ei ihmiset tahdostaan unohda asioita, varsinkin jos niissä roikkuu kiinni. Muistamma hämmästyttävuä asioita, hämmästyttävän kaukaa elämästämme ja usein niitä, jotka ovat aiheuttaneet vahvoja tuteita, hyvässä ja pahassa. Eli onko unohtaminen edes mahdollista tällaisessa asiassa? Minä olen tavannut petettyjä, jotka ovat jatkaneet yhdessä, menneet eteenpäin, jättäen asian taakseen. Eräs on hyvin läheinen ja kysyinkin miten hän vaikuttaa toipununeen niin hyvin miehensä sivusuhteesta. Vastaus oli, järkeilemällä ja rakkaudella, tietysti. Keskustelimme asiasta pitkään. Eipä asia tietenkään unohtunut ollut, mutta sen ei annettu vaikuttaa nykyisyyteen. Ja toki myös mies oli lopettanut suhteen heti. Nämä taitavat olla myöskin temperamentti- ja herkkyysasioita. Voisin kuvitellä, että näistä ei vaan kuule usein keskustelupalstoilla esim. täällä tukinetissä, koska tällaiset ihmiset eivät koe tarvetta hakeutua sellaiselle.
Eli jokainen pettäjä on erilainen ja jokainen petetty on erilainen, siksi niitä lopullisia vastauksia ja ymmärtämystä on haettava siitä omasta parisuhteestaan.
Heippa, mielelläni kuulen mielipiteitä myös petetyiltä. Ehkä kuitenkin aikomukseni tällä ketjulla oli tuoda esiin se asia että myös pettäjällä on tunteet eikä niiden käsitteleminen aina ole helppoa. Joku toinen kiteytti kyllä aika hyvin asioita tuossa aiemmassa viestissään. Mielestäni olen aika selkeästi ilmaissut syyt jotka mielestäni johtivat pettämiseeni. En kokenut tuolloin että saan parisuhteessani sitä mitä tarvitsen ja sitten tuo tilanne vain tuli vastaan ja eteni koska olin heikko ja tunteet vahvoja. Nyt suhde on kuitenkin ollut 3kk loppu. Ja tosiaan ainut haikailuni toista miestä kohtaan tällähetkellä on se että mietin mitä hänelle mahtaa kuulua... Se aika minkä yhdessä vietimme oli kuitenkin kokemuksena mieletön, sitä en voi kiistää...
Tiedostan täysin kaikki järjelliset asiat, tämän nykyisen elämän ja sen hyvyyden. Yhteiset vuodet, lapset ja mahtavan ihmisen. Kuitenkaan en ole vielä saanut tunteitani heräämään. Tänään kävimme taas paritetapiassa ja terapeutti sanoi että tunteita ei voi jouduttaa. Ne tulevat sitten kuin tulevat jos tulevat. Uskon tämän pätevän myös tunteisiini toista miestä kohtaan. Tunteet lakkaavat sitten kuin lakkaavat enkä sitä prosessia voi jouduttaa.
Mieheni kanssa puhumme kaikesta, myös tunteistamme ja/tai niiden puutteesta. Mieheni ehdottomasti haluaa tietää missä mennään.
Olen jotenkin hyväksynyt sen asian että ketään ei voi omistaa. Jos mieheni ei tätä asiaa kestä hän lähtee, enkä minä sille mitään voi. Sama toisinpäin: jos minä en niitä tunteita löydä niin lähden eikä mieheni sille mitään voi. Tällähetkellä olemme molemmat tässä siksi että tahdomme ja annamme sen ajan kulua.
Niin. Ei sitä unohda. Mutta miksi se pitäisi unohtaa? Ihmiset aina kirjoittavat, että anteeksi voi antaa, mutta ei unohtaa ikään kuin jälkimmäinen osa olisi paha asia. Kuten olen sanonut, olen itsekin ollut petetty ja kyllä, annoin anteeksi enkä ole unohtanut. Mutta en haluakaan unohtaa. Se on osa meidän suhdettamme ja se kasvatti minua ja se on sitä, mikä on tehnyt minusta sen, mikä olen tänään.
Olen myös eri mieltä "voiko luottaa enää" -dilemmasta. Varmaan siihen ei voi luottaa, etteikö toinen ehkä tekisi jotain, mutta itselleni oli valtavan vapauttavaa se ymmärrys, että ei tarvitse luottaa siihen. Luotan siihen, että suhteemme jatkuu ja että me olemme toisillemme tärkeimpiä. Luotan siihen, että mieheni rakastaa minua ja haluaa minulle hyvää. Minun ei tarvitse luottaa siihen, käykö mies jossain joskus, satunnaisesti tai säännöllisesti, koska se ei ole tärkeää sen kannalta, mikä on minulle oleellista suhteessa. En halua enää yrittää omistaa mieheni ruumista ja ajatuksia enkä kontrolloida niitä. Haluan ne vain, jos hän vapaasti ne minulle antaa silloin, kun antaa.
Mitä tulee omiin sähläilyihini, siitäkin olen jo todennut, että mieheni toipui noin 100 kertaa nopeammin kuin minä. Eikä ole millään tavalla osoittanut, että asia olisi jäänyt roikkumaan tai että olisi menettänyt kunnioituksensa tai että haluaisi lähteä (on tiukasti sitä mieltä, että ei mihinkään - olen periaatteessa tarjonnut hänelle tätä vaihtoehtoa, koska olen sanonut suoraan, että aion kyllä tulevaisuudessa harrastaa seksiä muidenkin kanssa).
Mutta eniveis. Ei tämä ketju toki ole vain pettäjille, mutta sen verran toki me pettäjät varmaan täällä toivomme, että saisimme kuitenkin keskustella sovinnollisessa ja rauhallisessa ilmapiirissä. Enkä nyt viittaa sinuun sinänsä, Lämminverinen vaan yleisesti totean. Mutta sitä pidän vähän epäreiluna, että niin moni on paitsi ihmetellyt niin myös, ainakin epäsuorasti, tuominnut Sweet82:n haikailun tätä toista miestä kohtaan ja kehottanut/käskenyt lopettaa se. Pettämisketjuissa petetyt usein valittavat, ihan aiheesta, miten heidän pettäjäpuolisonsa vain käskevät päästä yli ja siirtyä eteenpäin. Miten tämä eroaa kehotuksista, että Sweet82:n täytyy vain nyt lopettaa tuntemasta jotain? Jos ei petetty noin vain napista painamalla voi sammuttaa tunteitaan, kyllähän se nyt koskee meitä kaikkia. Vastaava vaatimus on yhtä kohtuuton pettäjälle, vaikka pettäjän tunteet kuinka loukkausivat petettyä. Kun niitä tunteita ei vain VOI pistää kerrasta poikki. Suhteen voi, mutta tunteet haihtuvat vain ajan mittaan, eivät napin painalluksella.
Joskus minusta tuntuu, että "kyllä se sitten tajuaa, mitä on menettämässä, kun lähden" on myös jonkinlainen puolustusreaktio. Että hähää, siinähän saa pettäjä sitten lopulta nokilleen. Ehkä saa, ehkä ei. Eivät kaikki "tajua" tuota, vaikka petetty lopulta lähtisikin. Tunnen niitäkin suhteita, jotka ovat alkaneet pettämisestä eikä se pettäjä "tajunnut" tuota asiaa vaan oli onnellinen uuden kultansa kanssa. Osa on eronnut (ei tosin pettämisen takia, siis näistä tuntemistani pareista), osa on yhä yhdessä tämän kanssa, jonka kanssa petti edellistä kumppaniaan. Elämä menee joskus niin. Yksi näistä "yhä yhdessä" -tyypeistä on muuten oma isäni. Tyyppi ei TODELLAKAAN tajunnut vaan on selvästi onnellinen uuden vaimonsa kanssa. (Millä en tahdo väheksyä äitiäni ollenkaan, hänessä ei ole mitään vikaa, mutta lopulta asia on niin, että kakkosvaimo on enemmän samantyyppinen ihminen kuin isäni, mikä ilmeisesti toimii paremmin.)
Ai niin, vielä siitä "se vain tapahtui" -lauseesta, jota pettäjiltä usein kuulee. Niin, eiväthän asiat "vain tapahdu", mutta toisaalta, ei se lause ole valettakaan. Se voi aidosti olla pettäjän kokemus. Pettäjä voi kokea, että oli voimaton muuttamaan asioita, tekemään muunlaisia valintoja. Tai valinnat, jotka johtivat tilanteeseen, olivat niin pieniä, etenkin alussa, että askeleen astuminen yhdestä toiseen aina helpotti seuraavaa eivätkä ne vaikuttaneet silloin sen kummoisemmilta tai vaarallisilta.
Se lause ei välttämättä niinkään kuvaa sitä, että pettäjä yrittäisi välttää vastuuta vaan tunnekokemuksen suuruutta. Joskus sitä itsekin katsoo taaksepäin ja ihmettelee, että miten "näin" pääsi käymään, joidenkin asioiden suhteen siis. Voi olla, että valinnat, jotka johtivat pettämiseen näkyvät selvinä vasta jälkeenpäin ja aina eivät silloinkaan.
Miten surullista Sweet82 ja toisaalta toivorikasta.
Kukaan ei voi tunteitaan "käskeä johonkin suuntaan", sen vuoksi ne on elettävä.
Minä olen odottanut lähes kaksi vuotta, että mieheni tunteet loppuisivat tuota toista kohtaan. Tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin, että niin ei tule tapahtumaan.
Tällä toisella osapuolella on aviokriiri, ehkä jo avioero meneillään. Tämä tilanne ei tule auttamaan miestäni palaamaan "vanhan lapasen" luokse, päinvastoin.
Mainittakoon vielä, että koskaan en ole saanut tunnustusta pettämisestä, mutta kaikki merkit viittaavat siihen ja todisteitakin olen jo saanut. Niitä en kuitenkaan ole valmis vielä paljastamaan.
Todisteista huolimatta kaikkein eniten uskon omaan intuitiooni ja niihin klassisiin merkkeihin, jotka aikoinaan aloittivat epäilyni pettämisestä ja siitä on aika tarkalleen kaksi vuotta.
Toivon Sydämestäni, että Onnistutte Miehesi kanssa löytämään Yhteisen tien kulkea Yhdessä Rakastaen ja Kunnioittaen toisianne.
Antakaa aikaa, sitä minäkin toivon itseltäni, vaikka joskus se tuntuu niin vaikealta.
Itse olen kokenut "kohtaamisen" kymmenen vuoden nykyisen parisuhteen alkamisen jälkeen. Olin silloin tullut suhteessani petetyksi ja olin niin sanotusti sydän vereslihalla. Ja voi pojat että se oli menoa ensisilmäyksellä. Se oli match made in heaven.
On täysin käsittämätöntä kuinka hyvin joskus voi jonkun ihmisen kanssa vaan "matchätä". Olisin ollut niin vietävissä kuin toinen osapuoli olisi tullut vastaan. Mutta perheellinen, pienen lapsen isä. Ihmisillä on korkea moraali ja siksi olin "tavoittamaton". Sitä kesti pari vuotta ja kahta suudelmaa pidemmälle emme menneet, mutta loppuiän paikka sydämessäni on hänen. Emme ole tavanneet seitsemään vuoteen ja sen jälkeen olemme molemmat saaneet kaksi lasta omissa parisuhteissamme. Emme ole myöskään pitäneet mitään yhteyttä seitsemään vuoteen sillä molemmat tiedämme että se olisi tunteita raastavaa johti mihin tahansa. Emme voi olla tekemisssä keskenämme. Toisessa elämässä ja toisessa paikassa? Aivan varmasti.
Vaikka olen myös myöhemmin sortunut fyysisen tason pettämiseen yhden yön juttuna (halusin tasata tilit ja kokea sen että onko se sen arvoista, ei ollut), niin suurempana uhkana omalle parisuhteelleni pidin tätä henkistä kolahdusta joka ei kuitenkaan johtanut mihinkään. Mutta tunteita ei voi saada pois päältä. Voi tehdä vain järkeviä valintoja. Miettiä elämää kokonaisuutena.
Tein valintani ja jatkoimme vaimoni kanssa parisuhdettamme, saimme lisää lapsia ja olemme saaneet oman parisuhteemme sotketuksi solmuun kun vaimoni ei osannut päästää irti omasta ihastuksestaan tarpeeksi ajoissa. Silti en kuitenkaan kadu että olen tehnyt valintani kuten olen ne tehnyt. Tosin en voi tietää kuinka elämä olisi mennyt toisia uria pitkin jos olisin valinnut toisin, mutta kun katsoin lapsiani, niin paha olla sitä mieltä että tuli väärin tehtyä.
Vaikka pidän pettämistä vääränä, niin ymmärrän kyllä tunteiden moniuloitteisuuden. Ne eivät ole koskaan helppoja asioita ja toista ihmistä ei voi omistaa. Olkaa avoimia ja ottakaa toisen sydän vastaan jos se vapaaehtoisesti teille annetaan, mutta tehkää valintanne muita ihmisiä kunnioittaen.
Juurikin tuo avoimmuus, minkä Keaton mainitsi. Se, että pettäminen ei ole avointa, vaan salaista on mielestäni monen parisuhteen rikkova pointti.
Ja sitäkin tulee ajatelleeksi, että, kun se on tapahtunut kerran, miksei toistekin???
Elämä on täynnä valintoja ja mahdollisuuksia uuden kumppanin löytymiseen mutta tehkää se todellakin avoimin kortein: ensin parisuhde poikki ja sitten uusi kumppani.
Me emme todellakaan omista täällä ketään mutta vihkivalan lausuneena en hyväksy kolmatta osapuolta suhteeseemme.
Ja nyt; järkiinnyttyään miehenikin ajattelee samalla tavoin. Hänen syrjähyppynsä huumavaihe oli jo ohitettu, kun se paljastui.
Siksi eroon kolmannesta osapuolesta ei liittynyt dramaattisia tunteita. Pikemminkin häpeää, ahdistusta ja inhoa 😳
Mariella, ymmärrän hyvin tuon ajatusmaailman että lopettaa vanha suhde ennen kuin aloittaa uuden, jos haluaa muita kannattaa erota... Mutta mitäs jos keatonin hyvin kuvailema tilanne tulee eteen? Niinkuin itselläni. Kumpikaan osapuoli ei hakenut uutta suhdetta tai ollut ajatellut haluavansa muita. Ne kemiat vaan kohtasivat niin että se oli menoa... Vaikka tekemäni oli väärin en vaan olisi osannu tajatella että olisi ollut järkevää ihastuksen ja vahvan vetovoiman vuoksi erota 14-vuotta kestäneestä suhteestani ja lasteni isästä... Toisin sanoen hätiköidä kun en oikein itsekään tiennyt mitä halusin.
Yritin alussa ehdottaa tälle toiselle ystävyyssuhdetta, sillä jotenkaan en voinut vain unohtaa. Vaikutus oli niin suuri. Hän oli sitä mieltä että ystävyys ei onnistu. En olisi siis siinäkään vaiheessa halunnut tästä ihmisestä luopua kun katkaisimme suhteen mutta puolisoiden painostuksesta niin oli tehtävä... Mutta nyt ajatellen parempi näin koska todennäköisesti tunteet olisivat edelleen vahvempia jos pitäisimme yhteyttä.
Itse en osaa ajatella että jos kerran pettää, pettää toistekin. Itse en olisi koskaan lähtenyt yhdenillan juttuun. Seksin takia minun ei tarvitse pettää, se on avioliitossani aina toiminut hyvin - ja toimii edelleen. Mutta jos ajautuisin vastaavaan tilanteeseen uudelleen niin ehkäpä siinä vaiheessa avioliittoni olisi todella ohi. Itse näen asian niin että jos ihastuu ja rakastuu toisiin ei suhde voi olla täysin kunnossa - tämä koskee minua itseäni.
Niin, mieheni tuskin tätä koskaan unohtaa. Mutta tuskin unohdan minäkään. Koin jotain todella ainutlaatuista ja ainutlaatuisia hetkiä... tuleeko tälläisiä hetkiä enää koskaan? Jos elämäntilanteemme olisi ollut toinen, olisimme varmasti yhdessä tämän toisen kanssa. En tiedä olisiko se pidemmän päälle toiminut mutta olisimme ottaneet selvää. Ehkä jossain toisessa elämässä...