Pettäjän tunteet ja avioliiton jatkaminen

Pettäjän tunteet ja avioliiton jatkaminen

Käyttäjä Sweet82 aloittanut aikaan 18.10.2015 klo 16:51 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Sweet82 kirjoittanut 18.10.2015 klo 16:51

Hei,

lueskelin hieman kirjoituksia täällä, mutta en juurikaan löytänyt vastaavia tarinoita etenkään pettäjän näkökulmasta.

Kerron oman tarinani ja toivoisin kuulevani että toivoa voisi vielä olla.

Olen pian 33-vuotias naimisissa oleva kahden lapsen äiti. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä yli 14-vuotta ja naimisissa 9-vuotta. Rakastuin palavasti mieheeni jo 16-vuotiaana ja pari vuotta häntä jahdattuani aloimme viimein seurustella. Mieheni on minua 5-vuotta vanhempi ja tämä suhde on elämäni ainoa ja ensimmäinen parisuhde.

Olemme kokeneet paljon asioita yhdessä, niin hyviä kuin huonojakin eikä suhteessamme ole koskaan ollut minkäänlaista kriisiä. Olen aina ajatellut että olemme loppuelämämme yhdessä ja suhtautumiseni pettämiseen ja ”hurahduksiin” on ollut todella jyrkkä.

Elämämme on monella tapaa ollut hetkistä ja muutoksen alla jo useampia vuosia, tänä keväänä viimein alkoi tuntua siltä että elämä tasaantuu. Itse olen kokenut eläväni jonkinlaista kolmenkympin kriisiä viimeiset 3-vuotta, laihdutin rajusti ja työelämässä tein täydellisen muutoksen n. vuosi sitten. Miehelläni on myös vaativa työ jossa hän on edennyt aika nopeasti.

Keväällä huomasin olevani tyytymätön parisuhteeseen. Nyt ajateltuna olemme unohtaneet täysin parisuhteemme tässä vuosia kestäneessä pyörityksessä. Emme myöskään olosuhteista johtuen ole saaneet ollenkaan kahdenkeskistä parisuhdeaikaa, lapset ovat aina kulkeneet mukana. Huomasin itsessäni kaipuuta niihin rakkaudentunteisiin ja osoituksiin ja yritin korjata tilannetta yltiöpäisellä seksillä… se toimikin jonkun aikaa. Lopulta saimme mieheni kanssa kahdenkeskeisen viikonlopun vietettyä ja odotukset olivat molemmilla ihan erilaiset ja tuo viikonloppu päättyi riitaan. Silloin huomasin mitä kaipaan ja haluan ja kävimme tästä mieheni kanssa keskustelua ja kirjoitin hänelle ihan viestejäkin siitä mitä suhteessamme kaipaan ja haluan. Mieheni ei oikein ottanut näitä keskusteluja ja viestejä tosissaan ja elämä jatkui niihin palaamatta. Tunnistin sen pahan olon itsessäni mutta ajattelin että koska arki on kuitenkin ihan hyvää ja se toimii niin antaa ajan kulua ja katsotaan mitä tapahtuu.

Olin myös ollut muutamilla tyttöjen reissulla ja huomannut saavani paljonkin miehiltä huomiota ja huomasin miten hyvältä se tuntuikaan. Halusin entistä enemmän lähteä ”radalle” hakemaan sitä huomiota jota niin kipeästi kotona kaipasin. Aina olen ollut kova flirttailemaan ja tutustunut helposti ihmisiin ja pitänyt hauskaa. Kaikki on kuitenkin ollut aina hyvin viatonta ja kontrolli on ollut todella tiukka.

Kesällä sitten lähdin ystäväni kanssa festareille. Siellä tutustuimme ihan sattumalta miesporukkaan ja jäimme heidän kanssaan juttelemaan. Ihan sattumalta istahdin erään porukassa olevan miehen viereen ja aloimme jutella. Heti ensimmäisenä selvisi perhestatukset (tämä mies oli myös pitkässä suhteessa ja pienen lapsen isä) yms. se oli todellakin aivan täysin viatonta. Päädyimme sitten viettämään illan porukalla tanssien ja hauskaa pitäen. Jonkinlainen kipinä siinä välillämme oli vaikka mitään ei tapahtunutkaan. Seuraavana päivänä törmäsimme uudelleen ja vietimme taas illan yhdessä, päädyimme suutelemaan ja vaihtamaan numeroita (mies pyysi numeroni). Ilta päättyi tosin äkisti ja lyhyeen kun tajusin mitä olen tekemässä ja lähdimme ystäväni kanssa pois. Numerot oli kuitenkin vaihdettu ja lähetin kuitenkin miehelle perään vietin jossa pahoittelin tapaa jolla lähdimme pois. Hän vastasikin seuraavana päivänä ja aluksi viestittely oli hyvinkin neutraalia… mutta pian me molemmat tunnustimme ihastuneemme toisiimme.

Tästä alkoi viestittely jota mies yritti muutamaankin otteeseen lopettaa mutta jotenkin se aina vain sitten kuitenkin jatkui. Kyseinen mies asuu toisella puolella suomea mutta lopulta saimme kuitenkin kuukauden päähän tapaamisen sovittua. Itse ehkä vähän lapsellisesti ajattelin että tapaamisella huomattaisiin että ihastusta ei olisikaan, mutta siinähän kävi sitten täysin päinvastoin… Suhteemme jatkui 3kk, pääasiassa puhelimella ja viesteillä, mutta kyllä me onnistuimme välimatkasta huolimatta tapaamaan useita kertoja ja joka tapaamisella tunteet vaan vahvistuivat.

Itselläni oli todella ristiriitaiset tunteet, toisaalta olisin halunnut tämän miehen kanssa jotakin enemmän, toisaalta pelotti irtautua vanhasta. Oma mies on kuitenkin hyvä mies eikä mitään suuria ongelmia suhteessa ole ollut. Koko tämän suhteen ajan kuitenkin yritin myös omalle miehelleni edelleen kertoa niitä samoja asioita, etten ollut meidän suhteeseen tyytyväinen. Lopulta tuntui että vain luovutin, koska mieheni ei tuntunut noteeraavan viestejäni millään lailla. Oma pahaolo vaan kasvoi ja kasvoi ja lopulta provosoin miestäni sen verran että jotenkin hän älysi kysyä olenko mennyt ihastumaan toiseen ja tiesin jo pidemmän aikaa että jos hän sitä kysyisi en voisi enää valehdella. Ja niin tämä suhteeni sitten paljastui.

Mieheni oli järkytyksestä suunniltaan enkä kuitenkaan pystynyt aluksi hänelle kertomaan koko totuutta suhteestani. Kerroin että minulla on vahvoja tunteita tätä toista ihmistä kohtaan… mieheni päätti antaa minulle tilaa ja aikaa selvittää tunteitani ja päästi minut jopa tapaamaan tämän toisen miehen ihan luvan kanssa. Ja huomasin että eivät ne tunteet kadonneet mihinkään vaikka mieheni oli saanutkin tietää. Tämä toinen mies jopa kertoi rakastuneensa minuun lopullisesti tämän tapaamisen jälkeen.

Lopulta kuitenkin tämä ihastukseni yllättäen halusikin päättää suhteen. Hän kertoi ettei pysty perhettään jättämään. Se tietysti sattui vaikken itsekään ollut ollenkaan varma mitä haluan tai aion tehdä. Kaikkein eniten sattui ajatus, että oma avioliitto saattaa olla mennyttä ja tämä mies vain jatkaisi elämäänsä ilman että hänen puolisonsa saisi koskaan tietää asiasta mitään. Lopulta sitten mieheni uhkasi kertoa tämän toisen miehen puolisolle jos hän ei itse kerro ja niin hän sitten kertoi suhteestamme puolisolleen. Päädyimme molemmat yrittämään korjata nykyiset suhteet, tapasimme vielä viimeisen kerran ja sanoimme hyvästit. Vaikka sydämessäni tiedän että tämä oli oikea ratkaisu, oli/on tunteet edelleen vahvat tätä toista ihmistä kohtaan… Ja se pelottaakin niin kovasti, että miten voimme mieheni kanssa päästä tästä yli? Miten pääsen yli näistä tunteista toista kohtaan? Miten saan palautettua ne rakkauden tunteet miestäni kohtaan, koska tällä hetkellä en tunne romanttisia tunteita miestäni kohtaan… Onnistuuko se koskaan? Mieheni on tajunnut että on pitänyt minua itsestään selvyytenä ja haluaa tehdä kaikkensa että päästään asian yli mutta itselläni mieli ailahtelee jatkuvasti ja välillä ikävöin niin älyttömästi tätä toista miestä.

Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia? Vaikka olenkin pettänyt niin olen tavallaan samalla vihainen miehelleni että hän on pitänyt minua itsestään selvyytenä joka on johtanut tähän tilanteeseen… Voiko tästä selvitä ja löytää ne vanhat tunteet uudelleen?

Käyttäjä mariella kirjoittanut 17.01.2016 klo 23:07

En ole tunteeton ihminen ja varsinkin pitkässä parisuhteessa noita rakastumisen/ihastumisen tunteita ulkopuolisiin tulee mutta aikuisella ihmisellä on olemassa itsekuri ja kehittynyt moraalin tunne.
Nuo edellämainitut säätelevät sitä, lähdetäänkö tunteista tekoihin.
Siinä vaiheessa, kun huomaa ruohon alkavan vihertää toisella puolen aitaa, on itsetutkiskelun, sekä oman parisuhteen analysoinnin paikka.
Ei ole pakko lähteä tunteista tekoihin, jotka haavoittavat muita vuosikausia.
Ollaanko me aikuisia, se ratkaisee tässä asiassa paljon 🙂👍

Käyttäjä Sweet82 kirjoittanut 18.01.2016 klo 07:47

Niin mariella sanopa se, miksi näin kävi ihmiselle jolla on ollut tällaisia asioita kohtaan erittäin jyrkkä mielipide aina ja todella tiukka kontrolli... Oman suhteen ongelmat olin jo huomannut ja niistä miehelleni puhunut. Sen kun ymmärtäisin itsekin että miksi näin kaikesta huolimatta tapahtui...

Käyttäjä joku toinen kirjoittanut 18.01.2016 klo 15:47

Mitä olen siasta lukeneut, ei ole mitenkään tavatonta, että pettäjällä on ollut itsellään varsin jyrkkä asenne pettämistä kohtaan ja moni on hyvin hämmentynyt tilanteesta itsekin.

Mitä tulee aikuisuuteeni, niin itse näen ja koen, että ihminen ei koskaan ole ns. valmis, hän tekee virheitä ja oppiminen on eliniän mittaista.

Ihminen tulee elämässää tienristeyksiin ja valitsee joskus väärän tien. Mistä sitten johtuu,? Ehkä joku voi olla impulisseherkempi kuin joku toinen, ehkä jollain sitten on löyhempi moraali, kuin toisella arvot asenteet ovat erilaiset, eivätkä nekään aina ole pysyviä tiloja. Syitä on varmasti monia.

Itse en ole ollut parinkymmenenvuoden suhteeni aikana koskaan ihastunut tai rakastunut keneenkään toiseen. En kuitenkaan pidä itseäni sillä saralla ketään toista parempana tai jalomapna ihmisenä. Ehkä minun eteeni ei vaan ole tullut sellaista ihmistä.

Näissä asioissa tulee myös erottaa hyväksyminen ja ymmärtäminen. Ei pettämistä tarvitse hyväksyä, vaikka ymmärtää tai yrittää ymmärtää sitä. Aivan kuin monissa muissa asioissa esim. rikollisen tekoja ei tarvitse hyväksyä vaikka ymmärtäisikin niitä asioita, joitka siihen on johtanut. Ihminen voi oppia itsestään, mutta myös muista, jos haluaa.

Käyttäjä unbroken kirjoittanut 16.12.2016 klo 19:21

Olen kommentoinut tätä ketjua lähes vuosi sitten. En tiedä onko nyt oikea tapa kertoa tilanteestani juuri tässä ketjussa, mutta näin nyt kuitenkin päädyin tekemään. Sydäntä vihloo vieläkin, vaikka tapahtuneesta on jo parisen kuukautta.

Tapasin noin vuosi sitten syksyllä naisen, johon ihastuin niin sanotusti korviani myöten. Taustana voisin kertoa, että hän on minua yli 10 vuotta nuorempi ja opiskelee vielä yliopistossa. Kaikki tuntui kuitenkin niin oikealta. Meillä oli keväällä suunnitelmissa muuttaa yhteen ja perustaa perhettä. Tästä keskustelimme hänen aloitteestaan. Matkustan paljon työni puolesta ja hän opiskeele, joten minusta tuntui hyvinkin luontevalta, että tapasimme etupäässä viikonloppuisin. Olin myös hänen luonaan joitain kertoja yötä ja vietimme yhdessä useita viikonloppuja.

Syyskuussa sain yllättäen uhkaavan tekstiviestin. Viestissä mies kertoi miten oli saanut avovaimonsa kiinni pettämiestä ja olin yksi niistä miehistä, joiden kanssaan hän on keskustellut whatsapissa. Ensireaktioni oli, että tämä viesti on varmaankin tullut väärään osoitteeseen. Sisällöstä kuitenkin tunnistin, että kyseessä oli tämä tapailemani nainen.

Meidän juttumme pättyi siihen.

Käyttäjä Sad_fairy kirjoittanut 05.01.2017 klo 19:40

Hei Sweet82!

Oletko saanut tunteitasi miestäsi kohtaan heräteltyä? Olen kiinnostunut, sillä mieheni on samassa tilanteessa. Meillä on siis kuukausi sitten paljastunut pettäminen, minä olen siis petetty. Mieheni haluaa jatkaa kuitenkin kanssani ja sanoo että tunteet ja kipinä minua kohtaan voisivat palata ajan kanssa. Sanoo kyllä rakastavansa minua mutta oli vahvan ihastunut toiseen ja jopa jätti minut mutta palasi parin päivän päästä takaisin. Mieheni sanoo tehneensä virheen ja olleensa kuin "huumeessa". Olen aika tyrmistynyt. Siksi mieluusti kuulisin miten teidän kävi loppupelissä.

Käyttäjä Sweet82 kirjoittanut 26.02.2017 klo 10:58

Hei Sad fairy!

Meillä tapahtuneesta on nyt jo puolitoistavuotta aikaa. Mä tiesin tehneeni oikean ratkaisun pysyessäni puolisoni kanssa yhdessä. Pariterapiassa käytiin. Siitä ei saatu kovin konkreettista apua koska meillä sujuu kommunikointi muutenkin hyvin. Mutta puolisolleni siitä oli apua ja hän kävi vielä yksinkin terapiassa liittyen ihan toiseen asiaan.

Ei meillä helppoa olliut ja ne tunteet toista kohtaan kulkivat mukana aika kauan. Viimesyksynä viimein huomasin niiden tunteiden muuttuneen pelkiksi suloisiksi muistoiksi...

Oma parisuhde voi hyvin. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. On löydetty jotakin uutta, jännittävää....

Tämä kriisi taisi avata molempien silmät huomaamaan mitä vierellä on. Ja vaikka miestäni petin, en koskaan ajatellut tai puhunut hänestä pahaa tai syyttänyt häntä omista teoistani.

Näköjään kun ikää tulee lisää niin mustavalkoisuus muuttuu harmaan sävyiksi.

Joten oma kokemukseni on että selvitä voi. Jos sitä molemnat aidosti tahtovat. Meillä ei tuota asiaa enää nostella pöydälle eikä siitä riidellä. Se on nyt menneisyyttä.

Käyttäjä 10vuodensolmu kirjoittanut 26.02.2017 klo 19:05

Sweet82 kirjoitti 26.2.2017 10:58

Hei Sad fairy!

Meillä tapahtuneesta on nyt jo puolitoistavuotta aikaa. Mä tiesin tehneeni oikean ratkaisun pysyessäni puolisoni kanssa yhdessä. Pariterapiassa käytiin. Siitä ei saatu kovin konkreettista apua koska meillä sujuu kommunikointi muutenkin hyvin. Mutta puolisolleni siitä oli apua ja hän kävi vielä yksinkin terapiassa liittyen ihan toiseen asiaan.

Ei meillä helppoa olliut ja ne tunteet toista kohtaan kulkivat mukana aika kauan. Viimesyksynä viimein huomasin niiden tunteiden muuttuneen pelkiksi suloisiksi muistoiksi...

Oma parisuhde voi hyvin. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. On löydetty jotakin uutta, jännittävää....

Tämä kriisi taisi avata molempien silmät huomaamaan mitä vierellä on. Ja vaikka miestäni petin, en koskaan ajatellut tai puhunut hänestä pahaa tai syyttänyt häntä omista teoistani.

Näköjään kun ikää tulee lisää niin mustavalkoisuus muuttuu harmaan sävyiksi.

Joten oma kokemukseni on että selvitä voi. Jos sitä molemnat aidosti tahtovat. Meillä ei tuota asiaa enää nostella pöydälle eikä siitä riidellä. Se on nyt menneisyyttä.

Tervehdys,

Luin koko ketjun läpi ja seurasin Sweet82 koettelemuksia. Olen itse nyt petetyn asemassa ja käytännössä näen itseni täysin miehesi paikalla. Puolisoni sain kiinni toisen kanssa baarista ja nyt kohta 2kk mennyt ja olen aikeissa muuttaa lähistölle toiseen asuntoon. Meillä on ihana 7v tytär ja 10vuoden yhdessäolon historia, johon kuuluu vaikka mitä, eli sinänsä tilanne on toinen (historiamme paljon myrskyisämpi kuin teidän, molemminpuolista pettämistä jne.).

Kiinnostaisi vain juuri tuo aika ja kiinnostaa näkemyksesi, mitä saatan saada aikaan, jos muutan nyt pois? Muutan siksi, että oma mielenterveyteni kärsii tästä tilanteesta ja heijastuu kotioloissa. Puolisoni kun näkee toista osapuolta toisin kuin sinä kirjoittamasi perusteella. Uskon siksi että minun on vaikeampi pysyä tuolla tavalla puolisoni rinnalla kuten miehesi ja "antaa ajan kulua", koska kolmas osapuoli on vahvasti läsnä vaikka puolisoni onkin hänen näkemisestään rehellinen.

Lukase pitkähkö tarinani täältä https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?grp=58;mid=56504 ; ja jos jaksat ja jos saat muodostettua mitään näkemyksiä miten minun tulisi ehkä toimia, niin anna palaaa 🙂 en muuta pitkälle ja olemme sopineet, että pidän avaimen vanhaan asuntoon ja voin tulla aina yöksi jos yksin olo meinaa tappaa.. TIetenkin tässä mietitään miten tämä asia lapselle viestitään jne... Puolisoni tuntuu kuitenkin olevan niin vahvasti toisen pauloissa, että tunnen huutavani tyhjille seinille (vaikka hän sanookin toista ja sanoo ajattelevansa minua koko ajan miettiessään mitä haluaa tulevaisuudelta..). Tiedän että tästä tulee pitkä taival, mutta en itse ole luovuttanut. Koen vain muuton väliaikaisesti hyväksi oman mielenterveyden kannalta ja samalla saisin annettua tilaa puolisolleni. Eniten pelkään katkeroituvani täällä ollessani. Katkeroitumisen ja vihan patominen on käsittämättömän vaikeaa, kun kolmas osapuoli on läsnä... muuten uskosin kaiken olevan helpompaa.

Vastausta odotellen..

Käyttäjä KasKas kirjoittanut 13.03.2017 klo 13:34

unbroken kirjoitti 16.12.2016 19:21

Olen kommentoinut tätä ketjua lähes vuosi sitten. En tiedä onko nyt oikea tapa kertoa tilanteestani juuri tässä ketjussa, mutta näin nyt kuitenkin päädyin tekemään. Sydäntä vihloo vieläkin, vaikka tapahtuneesta on jo parisen kuukautta.

Tapasin noin vuosi sitten syksyllä naisen, johon ihastuin niin sanotusti korviani myöten. Taustana voisin kertoa, että hän on minua yli 10 vuotta nuorempi ja opiskelee vielä yliopistossa. Kaikki tuntui kuitenkin niin oikealta. Meillä oli keväällä suunnitelmissa muuttaa yhteen ja perustaa perhettä. Tästä keskustelimme hänen aloitteestaan. Matkustan paljon työni puolesta ja hän opiskeele, joten minusta tuntui hyvinkin luontevalta, että tapasimme etupäässä viikonloppuisin. Olin myös hänen luonaan joitain kertoja yötä ja vietimme yhdessä useita viikonloppuja.

Syyskuussa sain yllättäen uhkaavan tekstiviestin. Viestissä mies kertoi miten oli saanut avovaimonsa kiinni pettämiestä ja olin yksi niistä miehistä, joiden kanssaan hän on keskustellut whatsapissa. Ensireaktioni oli, että tämä viesti on varmaankin tullut väärään osoitteeseen. Sisällöstä kuitenkin tunnistin, että kyseessä oli tämä tapailemani nainen.

Meidän juttumme pättyi siihen.

Tämä on ollut varmastikin kova kolaus, olen erittäin pahoillani puolestasi.
Toivottavasti olet jaksanut tämänkin jälkeen eteenpäin.

Käyttäjä KasKas kirjoittanut 13.03.2017 klo 13:47

Sweet82 kirjoitti 26.2.2017 10:58

Hei Sad fairy!

Meillä tapahtuneesta on nyt jo puolitoistavuotta aikaa. Mä tiesin tehneeni oikean ratkaisun pysyessäni puolisoni kanssa yhdessä. Pariterapiassa käytiin. Siitä ei saatu kovin konkreettista apua koska meillä sujuu kommunikointi muutenkin hyvin. Mutta puolisolleni siitä oli apua ja hän kävi vielä yksinkin terapiassa liittyen ihan toiseen asiaan.

Ei meillä helppoa olliut ja ne tunteet toista kohtaan kulkivat mukana aika kauan. Viimesyksynä viimein huomasin niiden tunteiden muuttuneen pelkiksi suloisiksi muistoiksi...

Oma parisuhde voi hyvin. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. On löydetty jotakin uutta, jännittävää....

Tämä kriisi taisi avata molempien silmät huomaamaan mitä vierellä on. Ja vaikka miestäni petin, en koskaan ajatellut tai puhunut hänestä pahaa tai syyttänyt häntä omista teoistani.

Näköjään kun ikää tulee lisää niin mustavalkoisuus muuttuu harmaan sävyiksi.

Joten oma kokemukseni on että selvitä voi. Jos sitä molemnat aidosti tahtovat. Meillä ei tuota asiaa enää nostella pöydälle eikä siitä riidellä. Se on nyt menneisyyttä.

Mielestäni et aivan suoraan vastannut Sad_fairy:n kysymykseen "Oletko saanut tunteitasi miestäsi kohtaan heräteltyä?". Hyvinhän voi mennä vaikka tunteita ei juuri olisikaan, eikö?

Meillä on sama tilanne kuin teillä (oli) ja tässä sitä reilun vuoden jälkeen odotellaan puolison tunteiden palaamista minua kohtaan. Tunteet kolmatta osapuolta kohtaan ovat kuulema haalistuneet huomattavasti - mene ja tiedä. Ja tokikin tässä odotellaan myös, että minä pystyisin antamaan anteeksi ja päästämään irti katkeruudesta ja sen tuomasta ajoittaisesta kostontarpeesta.

Linkissä meidän tarinamme: https://www.tukinet.net/keskustelu/viesti.tmpl?grp=58;mid=55891

Käyttäjä Sweet82 kirjoittanut 22.04.2017 klo 15:16

Moi!

Siinä asiassa en osaa auttaa että miten pois muuttaminen vaikuttaa tilanteeseen sillä meillä se ei koskaan ollut vaihtoehto.

Tunteeni toista miestä kohtaan ovat kokonaan kadonneet, lähes vuosi siihen meni aikaa.

Omaa puolisoani kohtaan tunteet ovat vain vahvistuneet. En koe että ne koskaan olisivat edes kuolleet, mutta toki vahvat tunteet toista kohtaan ovat sotkeneet omaa tunne-elämää.

Itse en näe että sellainen ulkokultaisuus ja sopu tarkoittaisi samaa asiaa kuin että menee hyvin.

Mutta elämämme on jatkunut eteenpäin ja kaikista karikoista on menty yli. Toisiamme tukien 🙂