hei jokujossain,
olen todella pahoillani puolestasi,ja ei todellakaan lohduta että sinulla asiat ovat noin kuin kirjoitit, ymmärrät varmaan.......

Ottaisitko miehesi takaisin, jos hän pyrkisi? antaisitko kaiken anteeksi.......Hurjan vaikeita kysymyksiä. Minä en enää tietäisi vastausta jos minulle näin kävisi...ennen olisin tiennyt.Olin niin ehdottoman varma kaikesta...siis ihminen on niin älytön.Onneksi en koskaan ole sortunut moittimaan muiden päätöksiä, vain omiani.

Mun elämä on tällä hetkellä tyyntä, odotan vain jotain.......myrskyä varmaan.
Mut hei, sinnitellään, toivon sinulle kaikkea hyvää. ja kirjoitellaan tänne ja jutellaan näin, me kaksi miesten murjomaa.....😟

Paraskin neuvomassa.
Emäntä on taas kokousmatkoilla ja onnessaan sinne lähti. Veljeni neuvoi minua ja kertoi, että 5-10 vuotta se naisten juoksuaika kestää "vain". Onko niin ? Sekö aika vaaditaan sen ymmärryksen hankkimiseen, että se naapurin ruoho ei todellakaan ole sen makeampaa kuin se omakaan ? " miksi meille täällä aina käy näin, näin " lauloi vicky virve rosti "
migi

Migi, ystäväni!

Haluaisin kysellä vähän tästä vaimosi "juoksuajasta".Tunnut olevan aika lailla käärmeissäsi siitä.Mitä jos...siis jos, se ei olekaan mitään juoksuaikaa vaan vaimosi tarvitsee ns. omaa tilaa. Tällä tarkoitan siis ihmisen ihkaomaa aikaa vain itselleen ja omille jutuilleen

Kerroit, että vaimosi joutuu työn puolesta kulkemaan, siitä et voi häntä syyllistää, vai kuinka? Oletkohan rehellinen itsellesi kun et voi sietää vaimosi reissuja, onkohan siinä takana se kesällinen reissu kuitenkin.Se jäytää sinua vieläkin, luen sen rivien välistä...niin, voin toki olla täysin väärässäkin. Mut mieti, heitän sulle vähän palloa kanssa.

Jos vaimosi harrastaa sitten taas muunlaisia reissuja, asia on täysin eri.

ja hei, usein paras neuvoja ja auttaja on se kuka sydänverellään kokee asioita....ja tulee auttaneeksi samalla toista hädässä olijaa.

Ps. on muuten pirun hyvä kipale se vickyn piisi, täynnä sanomaa!!!!!!😞

Tsempataan.............

Jokujossain
En osaa sanoa miehenä, miten miehesi tulisi suhtautua ja käyttäytyä. Niinkuin miehen tulee ? Jos tosi- oikea- jne mies on , voi puhua ummet ja lammet kiihkoilematta. Keskenkavuiset ja muutoin vajavaiset turvautuu itkuun ja nyrkkiin.
Surusuu
Ei ne vaimon menemiset ole minua haitanneet muutoin kuin siinä vaiheessa, että ne näyttävät muodostuvan tärkeämmiksi kuin tämä koti. Siihen minulla on mielestäni oikeus ja velvollisuus isänä ja miehenä puuttua. Esimerkiksi viime kesänä olisi pitänyt aivan pakosta päästä kokouksen jälkeen savusaunomaan sen äijäköörin kans. Minä sanoin että ei käy. Onko se vääryys ? Tuleeko miehen puuttua ollenkaan mihinkään ? Onko se aitoa rakkautta vai sairaalloista mustasukkaisuutta että pyrkii asettamaan joitakin rajoja ? Tarviiko naiset rajoja ? Onko se niin että me urokset tuodessamme tiettyä turvaa, asetamme kahlitsevia rajoituksia naaraille, niinkuin susilaumassakin ?
alfauros migi

migi kirjoitti 15.03.2007 klo 18:32:

Surusuu
" minulla on mielestäni oikeus ja velvollisuus isänä ja miehenä puuttua."

toki, meillä on oikeuksia ja velvollisuuksia....mutta vaimosi on aikuinen nainen, voitko päättää hänen asioistaan. Hän tekee tai ainakin pitäisi tehdä omat päätökset ja kantaa vastuu.Et luota vaimoosi, eikö?Mitä sitten vaikka saunoisi 100 miehen kanssa kunhan ei tee sellaista jota kutsutaan aviorikokseksi......

"Minä sanoin että ei käy. Onko se vääryys ? Tuleeko miehen puuttua ollenkaan mihinkään ? Onko se aitoa rakkautta vai sairaalloista mustasukkaisuutta että pyrkii asettamaan joitakin rajoja ? Tarviiko naiset rajoja ?"

Mun mielestä aikuiset ihmiset eivät tarvitse toisiltaan rajojen asettelua..toivon että ymmärrät mitä tarkoitan. Voit sanoa vaimollesi että et pidä siitä että hän saunoo miesköörin kanssa mutta mun mielestä sun pitäis jättää vastuu päätöksestä vaimollesi, aikuiselle ihmiselle.Hän tekee sen päätöksen, et sinä, ja et varmastikaan väkisin ja pakottamalla. Seuraukset voivat olla tuhoisia. Kerroin miehestäni joskus aikaisemmin , että hän ei sallinut minun käydä tyttöjen iltaa viettämässä, syyllistämällä rahasta ja yms, ne ovat juuri omiaan murentamaan kahden aikuisen välistä suhdetta. Minä olin pikkutyttö jota voi torumalla syyllistää ja heikentää.Mun mielestä ei mitenkään tervettä.......joskus viisikymmentä vuotta sitten ehkä, eikä se tervettä ollut silloinkaan.

Onko se niin että me urokset tuodessamme tiettyä turvaa, asetamme kahlitsevia rajoituksia naaraille, niinkuin susilaumassakin ?
alfauros migi

Hm....tuo on aika brutaali vertaus.......toisaalta ymmärrän sinua.Miehillä on saalistusvietti ja reviirinpuolustaminen varmaankin kuin luonnosta, mutta hei, ehkä se erottaa meidät eläimista siinä että me olemme samanarvoisia ja samat oikeudet. Lisääntyminen on eläimillä pääasia, ok, mutta meillä ehkä vähän muitakin asioita mielessä.

Omaan elämääni palatakseni, olen päättänyt luovuttaa.....mieheltäni ovat tunteet kuolleet ja en minäkään häntä enään tulisesti rakasta.On tapahtunut liikaa ja sanat ovat satuttaneet liikaa, ei enää jaksa tätä paskaa.Kun nyt saisin itseni kootuksi ja saisin aikaiseksi lähtemisen......

Tervehdys.
Niin, luottamustahan sitä tarvitaan ja kyllä se minunkin tapauksessa palailee varmaan kesän jälkeen. Se vaan oli mulle silloin niin kova paukku, että ajan se vaatii. Pyrin aina ajattelemaan tilanteen siten, että jos olisin vastaavassa tilanteesa niin miten suhtausin jos vaimo pyytäisi, etten mene. Ja monastihan hän minua kieltääkin menemästä. Ja takuulla kieltäisi jos olisin menossa 8 naisen kanssa savusaunomaan jonnekkin mökille ! Enhän minä sellaisessa tapauksessa luottaisi edes itseeni. Enkä varmaan edes suunittelisi lähteväni. Kun niihin kuuluu se alkomahoolin käyttö ja kun olen nähnyt minkä vaikutuksen se vaimolleni tekee.... Ei se tee minullekkaan siinä mielessä hyvää ja kovin kärkkäästi vaimo minulle siitäkin asiasta sanoo. Hälläkö on vain oikeus puuttua aikuisen ihmisen tekemisiin ? Lisäksi perustan käsityksiäni pitkälti velimiehen kokemuksiin. Hällä vaimo muutama vuosi sitten ihastui taksikuskiin ja lopulta "kärähtivät" samasta hotellihuoneesta "koulutuspäivien" reissulla. Kova oli se tilanne silloin, mutta nyt on heidän asiat pääpiirteissään kunnossa. Sieltä minä sen opin sain että kannattaa tiettyjä merkkejä havaittaessa puuttua tilanteeseen, ennenkuin se on myöhäistä.
Mikset surusuu kokeile ensin sitä lyhyempää poistumista. Ei kai se kannate heittää pyyhettä noin vain kehiin kun ei ole varmaa tietoa miten asia tulee etenemään kun tosipaikka tulee eteen ?

Vielä lisäyksenä surusuulle jotta ymmärtäisit minua
Kun lukee nuista muista ketjuista mitenkä mies1966 ja matti1965 kertovat tilanteistaan ja katuvat sitä, etteivät aiemmin ole huomanneet tilanteen muuttuvan vaimon osalta ja nyt on sitten myöhäistä. Juuri sen minä pyrin välttämään asioihin puuttumisella. Jos en mitään olisi tehnyt ja antanut tilanteen mennä vaan, niin kyllä tässä olisi varmaan jo saanut tavaransa pakata. Ymmärrän myöskin vaimoni tarpeen, monien lastenhoitovuosien jälkeen siihen "omaan elämään" ja olen sen sallinutkin, mutta tokihan sen huomaa, milloin se ajaa tämän yhteisen elämän edelle. Ei se ole mukava näky kun vaimo tulee silmänaluset mustana laivaseminaarista ja nukkuu vuorokauden ja ei jaksa edes lasten hoitoon osallistua. Ja se kun alkaa kuukausittain toistua... Ja vielä korostan sitä, että piti minun itsekkin vastaavasti muuttua. En ole esimerkisi kohta vuoteen käynyt itsekseni ravintolassa. Aiemmin piti melkein viikoittain päästä tuulettumaan. Ei tämä vieläkään helppoa aina ole ja helposti lipsahdetaan siihen kylmän sodan aikaan, mutta vielä kerran, älkää pitäkö minua sovinistina, vaan perheensä parhaaseen pyrkivänä isänä. Sitä minä ainakin yritän olla. Voiuhan olla että konstit on väärät, mutta muita en tiedä.
migi

Hei,

Paljompa olette ehtineet taas kirjoitella. Arvatkaa mitä, mitä enemmän oma liittoni menee päin seiniä, sitä vähemmän tekee mieli sanoa sitä tai tätä antaakseen vinkkejä kenellekkään muulle 😀 Mutta yritän silti, jos mitään järkevää osaan sanoa.

Mietin surusuu viime yönä valvoessani omien murheideni kanssa, että jos sinulla ei avioliitossasi ole alkoholi, väkivalta tai kestouskottomuus kuvioissa mukana, sinnittelisin viimeiseen henkäykseen asti. Minusta silloin nimittäin on 90% pelistä voitettu. Se jäljellä oleva 10% ei ole helppo, mutta ilman noita kolmea riiviötä ongelmien ratkominen on kuitenkin paljon paljon helpompaa. Sanoisimpa, että sinulla on sentään ne 10% toivoa jäljellä. Olen toki samaa mieltä, ettei itseään pidä kiduttaa vuosikaupalla. Mutta mutta, mieti nyt kertaalleen vielä mitä menetät jos menetät kaiken yhdessä rakentamanne. Yritä uudelleen, älä heitä vielä lössiksi. Olen kai vanhanaikainen, mutta en usko arjen olevan niin kauheasti kukkeampaa uudessa suhteessa - ellei vanha suhde sitten ole läpimätä noiden kolmen pääpiruongelman takia 🙂 Jaksa toivoa vielä! Minusta on hienoa, että voit purkautua työpaikalla heittämällä läppää. Sitä minäkin olen aina tehnyt kun kotona on ollut vaikeaa. Ja sekin on minusta hienoa, että huolehdit ulkonäöstäsi eli siis itsestäsi. Olet sen arvoinen. Hemmottele itseäsi vieläkin enemmän. Mutta yritä keksiä jotain millä voisit yllättää ja hemmotella miestäsikin... teillä on varmasti vuosien mittaan kehittynyt omat konstinne hemmotella toinen toistanne. Yritä vaikka niitä kaikkia vuoron perään. Älä anna vielä periksi, en näe tilannettanne toivottomana ollenkaan, jos vain onnistut jotenkin avaamaan miehesi. Muista että rakkaudessa kaikki keinot ovat luvallisia 😋 Jos te olette olleet pitkään yhdessä, perussitoutuminen ei ole kadonnut, vaikka kiihkeät tunteet olisivatkin. Mutta huolehdi omasta jaksamisestasi, siitä ovat riippuvaisia myös lapsesi!! Ja kuten sanoin, kyllä meilläkin lentää kipeät sanat ilmassa harva se päivä, minä ainakin voin painaa sellaiset villaisella, jos vain mieheni jättäisi kodin ulkopuoliset suhteet ja keskittyisi perheemme rakentamiseen... meillä kun olisivat ne lapsetkin vielä tekemättä...

Migi, olen surusuun kanssa eri mieltä "vapaudesta". Minä ainakin haistoin avioliittomme alkavan kariutumisen juuri siitä, että vaistosin mieheni sydämen ja ajatukset olevan muualla. Hän alkoi puhua "vapaudentarpeestaan" ja tiesin vaaran nurkan takana. Hän alkoi yöpyä "kavereidensa luona" ja olla ulkona jatkuvasti töiden jälkeen. Hänen aikataulunsa luistelivat, ja kun yritin suunnitella jotain ja sopia ajoista, hän sanoi minun olevan poliisinainen... Minusta kaikki aina viittasi siihen, että hänelle kotimme ei ollut enää tärkeä. Joten kun hänen uusi suhteensa tuli päivänvaloon, en ollut yllättynyt. Minusta kuitenkin - vai elänkö utopioissani - perheessä tiedetään milloin tullaan ja mennään jos tosissaan halutaan jotain rakentaa. Eli siis jos halutaan antaa toinen toiselleen aikaa. Mutta se minua kärventää väliin, että mieheni kanssa tämä rajojen asettelu on yksipuolista. Hän vaatii minulta hirvittävästi, mutta minä en saisi kysyä edes hänen mahdollista kotiintuloaikaansa... kun typerys alkuun kyselin ruuanlaittoa varten tai mahdollisia YHTEISIÄ menoja varten... sitten kyynistyin ja lakkasin kyselemästä. Olkoot missä on, en jaksa taistella kaiken aikaa. Jos haluaa mennä, menköön... mutta vitsihän onkin siinä että hän haluaa mennä ja minun pitää niellä kaikki kuin idiootti istuen kotona odottamassa milloin herra suvaitsee saapua. Ja kun sitten en haluakaan halata ja pussata muusta puhumattakaan, kun vastaani leijuu typykän hajuvesi päiväkausia... ihme ja kumma kuinka kiittämätön sielu olenkaan... hän kun kuulemma tekee kaikkensa meidän ja minun eteeni... en voi olla sanomatta silloin aina, että kaiken paitsi typykän heivaamisen yli laidan...

Itse asiassa minä olen alkanut epäillä, että siinäkö se toisten liittojen salaisuus onkin, että ne eivät anna tuota "vapautta" liidellä. Minä en edes pystynyt sanomaan miehelleni ota tai jätä, kun sain tietää uudesta suhteesta. Halusin nuuskia ilmaa, ja ymmärtää, onko liitomme minkään väärtti hänen silmissään. Halusin myös tunnustella, kuinka tärkeä tuo uusi suhde hänelle oli. Silloin rakkaus loimusi kuumimmillaan, he olivat seurustelleet vasta muutaman kuukauden. Ehkä minun olisi pitänyt silloin olla topakka ja sanoa minä tai hän. Vasta nyt kärvisteltyäni asian kanssa useita kuukausia alan olla siinä pisteessä. Koska yksinkertaisesti en jaksa enää. Tiedän että miehenikin on omilla äärirajoillaan. Siksi uskonkin yhä vahvemmin, että minun pitäisi vain pakata laukkuni... kun emme etene yhtään mihinkään. Hänen "juoponlupauksensa" suhteen väliaikaisuudesta ovat siksi jääneet. Eli hän pitää vapautensa ja haluaa silti sitoa minut...

Niin surusuu, oikeastaan minä itse yritän vain kasata viimeiset voimani paetakseni tätä helvettiä jollaiseksi koen arkemme. En halua loppuelämääni elää näppejäni nuollen, kun toiset ovat vieneet parhaat palat päältä. Exäni kanssa jo tein sitä, muut naikkoset nauttivat sillä välin kun minä hoidin miehen lapset, kodin ja yrityksen eli kaiken likaisen jota velvollisuuksiksi kutsutaan... Hei, olen ajatellut, että minäkin voisin NAUTTIA joskus elämästäni taas... mielessäni takarajana pidän tulevaa kesää... haluan nauttia kesästäni kuten joskus ennen ilman että kukaan pilaa sitä omalla itsekkyydellään ja minua pomotellen. Minäkin haluan olla VAPAA 😉 Itse asiassa haluan vain olla onnellinen taas. En kaipaa vapautta olla sinkku... mutta jos se on onnen hinta, ok.

Migi,
en pidä sinua sovinistisena, halusin vain antaa ajatuksia naisen näkökulmasta,Tunnut mieheltä joka on vastuuntuntoinen ja taatusti rakastaa lapsiaan ja vaimoaan. Sitä vain lipsahtaa pariskunta kriisitilanteissa joko apatiaan tunteista tai sitten kaadutaan sinne toiseen suuntaan että aletaan kontrolloimaan toisen tekemisiä ja aletaan tavallaan päättää toisen ihmisen elämästä....ymmärrätkö mitä ajan takaa????

Ei mulla oo paikkaa minne mennä ,ainakaan vielä kun asunnonhaku on ihan alku tekijöissään.Sen tiedän että en aio kerjäämään ruveta, sen verran on mulla ylpeyttä kuitenkin jäljellä, kaiken tämänkin jälkeen, luojan kiitos.

viikonloppuja vaan

Hei migi,
vastasin viestiisi mutta se ei oo tullu perille, liian yksityiskohtaista varmaan.

tsemppii...

Tehdäämpä pitkä viestiketju.
Ei tänne tosiaan kaikki viestit mene perille. Ehkä hyvä niin.
Mietin sitä, mitä voit surusuu yksin tehdä asian hyväksi. Kelaa mennyttä elämäänne vaikka vanhojen valokuvien avulla läpi. Siellähän on niistä hienoista hetkistä otettuja kuvia. Missä hymyillään onnellisena. Miksei se olisi vielläkin mahdollista ? Ja sitäkin voi miettiä, mitä HYVÄÄ siinä puolisossa olikaan ja voisiko niitä piirteitä ja tapoja korostaa ja palauttaa ? Kertomalla isännälle kuinka pidät siitä taikka tästä asiasta ja haluaisit sitä enemmän ? Onko se tosiaan ylitsepääsemättömän vaikeaa ? Ei luulis kenenkään moisesta suuttuvan. Ja ota myös jokujossain neuvoista vaari, sillä aika realisti hän on. Olen sivusta nähnyt niitä perusteettomia avioeroja, joissa vasta vuoden kahden päästä havahdutaan siihen, että päätös lähdöstä perustuikin loppujen lopuksi väärinkäsitykseen eikä mihinkään "tunteeseen" niinkuin silloin taisteluvaiheessa oli luultu.
migi

Heippa taas

Luin aivan järkyttyneenä "jokujossain" sanojasi......EI EI EI.... en missään nimessä ole tarkoittanut että ihmiset olisivat vapaita tekemään mitä sattuu sillä varjolla että päättävät aikuisena omista tekemisistään. Olen varmastikin kirjoittanut aivan sekoja ja niin että asia on mennyt harakoille...

Yritin tuoda omaa näkökantaani siihen asiaan että kyllä aikuisella ihmisellä täytyy olla älliä päässä että ei tee typeryyksiä. Yritin migi sinulle vain sanoa sitä että mielestäni ei voi aikuisella ihmiselle määrätä ns. rajoja omiin tekemisiin.Kyllä jokaisella aikuisella täytyisi olla omassa päässään säännöt ja rajat mitä voi tehdä kun ollaan kiinteässä parisuhteessa.

Ja pettämisistä minä kun en tiedä yhtikäs mitään, sen tähden sanani eivät saaneet ymmärrystä.Olen niin naiivi etten ymmärrä sitä puolta ihmiselämässä. Olen aina ollut 100% naimisssa, mieleeni ei ole koskaan ,ei koskaan tullut että voisin pettää miestäni vaikka olis ollu kuinka vaikeeta.

ympärilläni on monta ystävää jotka pettävät ja sitten minä olen se joka kuuntelee näitä juttuja....voitte uskoa että se ei ole helppoa...omalla vakaumuksellani se tuottaa monta vaikeaa hetkeä, mutta olen sitä mieltä että jokainen aikuinen elää omaa elämäänsä ja vastaa myös siitä mitä tekee....se ei ole mun tehtävä sit enään muuta ku olla olkapää ku surraan menetettyy elämää.....joopa!

Kiitos "jokujossain" sanoistasi ja rohkaisusta yrittää vielä.Mutta, en tiedä jaksanko ja mietin myös sitä että miksi mun olis yksin taas jaksettava.Mä oon yrittäny niin monta kertaa ja yksin parantaa tätä meidän liittoo et nyt on paukut loppu.
Ja se on kans vaikee asia kun mieheni ei suostu kertomaan, tunteeko mua kohtaan mitään enään, kannattaako mun edes yrittää......

Ja vielä siitä aikuisen ihmisen rajoista....Jos toista rakastaa ja kunnioittaa ja se on molemminpuolista, ei meillä olis täs maailmassa mitään ongelmaa rajoista. Me oltais samanvertaisia ja kommunikointi pelais ja yhdessä sovittais ja leikittäis tätä leikkiä. Eikä yritettäis raadella toista heti kun siihen tilaisuus tulisi.....uskon myös että meillä suomalaisilla on niin paljon näitä itsetunto ongelmia että ne lyö kapuloita rattaisiin parisuhteissa.

Välinpitämättömyys on eri asia mistä mä oon yrittänyt tässä kirjoittaa. se kun astuu kuvioihin, ollaan jo hukassa.Ei kysellä eikä olla huolestuneita toisesta,sitä kutsutaan välittämiseksi ja rakastamiseksi Toivottavasti ymmärrätte mistä yritän näin sekavasti kirjoittaa🙂👍

Hei,

Siinä olen surusuu samaa mieltä kanssasi, että vastuullinen aikuinen ei edes laita itseään tilanteisiin, joissa vaara syrjähyppyihin vaanii. Mutta sitten tulevat ne vaiheet elämässä, jolloin alamme pölvästelemään... kuka mitenkin. Toisaalta ymmärrän erinomaisesti migin halun taistella parisuhteensa pelastamiseksi ja vapauden rajojen vetelyn. Vaan en ole itse onnistunut liittoani pelastamaan...

Senkin ymmärrän surusuu, että yksipuolisesti yrittäen ei yksikään parisuhde ala toimimaan. Joten et voi yksin rekeä vetää loputtomiin. Mutta ehkä me täällä yritetään auttaa sinua löytämään jotain, mikä avaisi lukot väliltänne. Me emme ole vielä toivottomia liittonne pelastamiseksi 🙂🌻

Tsemppiä siis 🙂👍

Ja vielä muutama sananen.
Siitä sukupuolten tasa-arvosta. Näitä palstoja kun lukee tulee väistämättä mieleen, että on olemassa sellainen mykkä suomalaismiesten rotu, jonka, perustehtävän tehtyään, saa se kansainvälistyyppinen menestyjä suomalaisnainen lempata kierrätykseen. Ja sitten ne kansainvälisille tavoille oppineet suomalaismiehet, jotka sitä naisen käsittelyä osaavat harjoittaa joka paikassa ja välissä ja josta kärsivät ne pullantuoksuiset suomiäidit pettäjän vaimoina ?. Näinkö se on todella ? Kyllä minä karsisin sen etuliitteen "tyypillinen suomalais-" molempien sukupuolten edestä.
Surusuu. Pyrin vielä kiteyttämään tilannettas. Sanot ettet rakasta enään miestäsi ( kovin paljon ), ja olet epävarma, rakastaako hän sinua enään ? Oliko se näin ? Ja miehen tulisi sinulle kertoa ja osoittaa se rakkaus sinulle, jos sitä on jäljellä, eikä vaan ilkeillä ja haukkua ? Ja nyt se olennainen kysymys: Jospa hän pohtii samoja asioita ja odottaa sinun jotakin osoittavan ja tunteesi ilmaisevan ? Mene ja tiedä. Onko se vastuu siihen elämänlaadun parantamiseen yksin hänellä ?
Suomalaisnaisena joka synnyttää suomalaispoikia, suomalaismiehelle, suomalaistyttöjen sulhasiksi kannattas miettiä miltä siitä suomalaismiehestä tuntuu, nuin niinku ilman kansallisuutta.
Sekavaa ? migi
ps tulee myöhemmin taas esimerkkiä elävästä elämästä.

migi kirjoitti 19.03.2007 klo 21:21:

Suomalaisnaisena joka synnyttää suomalaispoikia, suomalaismiehelle, suomalaistyttöjen sulhasiksi kannattas miettiä miltä siitä suomalaismiehestä tuntuu, nuin niinku ilman kansallisuutta.

Hei migi,

Väärinkäsitysten välttämiseksi, älä vain kuvittele, että mikään omista jutuistani liittyy suomalaisuuteen. En ole koskaan edes kunnolla seurustellut suomalaismiehen kanssa, kun eivät koskaan olleet minusta kiinnostuneet... mutta kun olen pitkään elänyt myös poissa kotimaasta, voin vakuuttaa että kyllä näissä kipeissä asioissa voi heittää kansallisuustittelit kuten sukupuolenkin taivaan tuuliin. Kuten eräs täkäläinen osuvasti minusta sanoi kieliriitojen yhteydessä... ai on kansainvälinen sana 😋 Kun sattuu, kipu on yhteinen tunne kenelle vaan 🙂👍