Täällä puhutaan paljon "näyttelemisestä", normaalista elämästä ja sellaisesta. En kannata pettämistä itse, sillä mielestäni suhteessa tulisi olla rehellinen. Mutta sitten toisaalta, en näe, miksi pettäjä "näyttelisi" rakastavaa - pettäjä voi aivan hyvin rakastaa puolisoaan ja perhettään ja silti pettää. Aivan samoin perhe voi elää ihan tavallista elämää, vaikka toinen osapuoli pettää. Lyön pääni vetoa, että Suomi ja maailma on täynnä perheitä, joissa toinen vanhemmista tai jopa molemmat ovat pettäneet, mutta se ei ole tullut ilmi ja perhe on vaan puksuttanut menemään. Jotkut ovat ehkä eronneetkin, mutta muista syistä. Lisäksi, kun sanotaan, että pettäminen aiheuttaa perheeseen sitä ja tätä ongelmaa, vaikka ei tulisikaan ilmi niin kumpi siinä on ensin, muna vai kana - aiheuttiko pettäminen ne ongelmat vai aiheuttivatko ongelmat pettämisen? Kuka tietää. Nämä eivät ole mustavalkoisia asioita, vaikka ne usein mielellään sellaisina nähdään.

Yksi syy, miksi pettäminen aiheuttaa niin paljon tuhoa on ihan vain se, miten siihen suhtaudutaan; se on ihmisille kuin maailmanloppu. Mutta ei missään lakikirjassa määrätä suhtautumaan asiaan niin. Ei se ole pakollista. Olen tietysti vähän väärä henkilö saarnaamaan tästä, koska itse vedin vuosisadan draamakohtauksen mieheni pettämisestä ja se kesti ja KESTI, draama siis. Näin jälkikäteen olisin voinut käyttää senkin ajan järkevämmin. Kauheaa ajan, voimien ja mielenterveyden hukkaan heittämistä - ja miksi? Ihan turhaan. Mutta ehkä se sitten piti käydä läpi, että pääsi tähän pisteeseen asti.

Meillä on lännessä niin voimakas monogaamisen suhteen ideaali ja suhteeseen ja puolisoon ladataan valtava määrä odotuksia. Puolison tulee rakastaa vain ja ainoastaan minua, minun tulee omistaa hänet, hänen seksuaalisuutensa, hänen rakkautensa. Mutta selvästi ihmiset eivät ole rakennettuja koko elämän kestävään, putkinäköiseen monogamiaan kuin poikkeustapauksissa (siksi sallittuna sarjamonogamia). Itse näen, että paljon vältyttäisiin ongelmilta ja sydänsuruilta, jos tämä hyväksyttäisiin eikä vaadittaisi, toivottaisi ja odotettaisi, että puoliso koko loppuelämän ajan katsoo ja koskee vain ja yksin minuun.

-------

Tamarindi: Itse ajattelin korkean moraalin omaavilla ihmisillä ajattelin itse niitä, jotka eivät petä, eivät edes silloin, kun osuu oikea kiusaus eteen. Enkä tarkoita tällä nyt sitä, että hankkii salasuhteen, kokonaisen suhteen ylläpitäminen vaatii jo yleensä aika paljon omaa aktiivisuutta. Tarkoitan esimerkiksi satunnaista hairahdusta humalassa, suutelua, ihastusta työkaveriin, joka etenee hiljaa ja melkein salakavalasti jne. Monissa tapauksissa raja on häilyvä - on esimerkiksi tietenkin selvää, että seksi on pettämistä, mutta missä määrin esimerkiksi chaittaily on pettämistä? Millaisia viestejä on soveliasta lähettää? Usein käynee niin, että sitä rajaa venytetään ja venytetään, kunnes yhtäkkiä ollaankin jo selvästi rajan tuolla puolen, "vahingossa". Ihmiset ovat tässä mielessä hyviä petkuttamaan itseään ja todennäköisesti vakuuttelevat itselleen homman olevan ihan viatonta ja ystävyyspohjalta ennen kuin ollaan jo täysin punaisella alueella.

Oikeastaan arvelen, että yksi juttu pettämisessä on se, että ihmiset tuntevat itsensä huonosti. Olen suhteellisen samaa mieltä ihastumisesta kuin sinä, se on lähtöisin ihastujasta itsestään, ei kohteesta ja mielestäni oleellista on vieläpä se, että ihastukselle on oltava tilaus. Toisin sanoen, kukaan ei ihastu ellei ole oikeassa mielentilassa sitä varten - mutta ihmiset harvoin tunnistavat näitä mielentilojaan tai ajattelevat koko asiaa.

-------

Maisa1: Tässähän toinen nainen on kertonut toimintansa motiiveja. Harva lienee aidosti liikkeellä ilkeyttään tai pahuuttaan. Toki toisia naisia voi ja saa sääliä, jos niin haluaa, kuten Lämminverinen tekee, mutta selvästi ainakin osa heistä on ihan tyytyväisiä elämäänsä. Kaikki eivät halua samoja asioita, perhettä, lapsia ja sen sellaista.

Olen pettäjä ja toinen nainen, samassa persoonassa. Rohkenen silti vielä ilmaista ajatuksiani.
Toimin väärin ja silti näin teen. En yritä puolustella itseäni, en hae hyväksyntää ja miksi sellaista antsaisinkaan. Tuskin ketjun aloittajakaan sitä on hakenut. Onpahan tuonut oman näkökulmansa.
Kaikilla meillä osapuolilla on omat kipukohtansa. Kukaan meistä toivottavasti ei ylennä itseään ja mitätöi silti kenenkään ihmisarvoa.
Kaikilla on oikeus tulla kuulluksi, niin pettäjän kuin toisenkin naisen ja petetyn.
Korkealla moraalintunnolla emme ole kaikki varustettuja, sitä eivät olleet entiset pettäjätkään, muutenhan tästäkin ketjusta jäisi petettyjen kommentit pois.

Theofano kirjoitti 4.1.2017 17:57
Maisa1: Tässähän toinen nainen on kertonut toimintansa motiiveja. Harva lienee aidosti liikkeellä ilkeyttään tai pahuuttaan. Toki toisia naisia voi ja saa sääliä, jos niin haluaa, kuten Lämminverinen tekee, mutta selvästi ainakin osa heistä on ihan tyytyväisiä elämäänsä. Kaikki eivät halua samoja asioita, perhettä, lapsia ja sen sellaista.

Kiitos Theofano tästä kommentista! On ihanaa, että joku näkee elämäntapamahdollisuuksia väljemminkin kuin vain sen perinteisen "perhepaketin" verran.

Pieni tunnelmaväläys elämästäni: Istun nyt omassa kodissani sohvalla tablet-tietokone sylissäni. Aamukahvi on jo juotu, mutta asuna on edelleen joululahjaksi saatu ihana pyjama. En ole sisustusfriikki sen enempää kuin ulkonäkö- tai pukeutumisfriikkikään. Ihan tavallinen nainen. Kotini on kuitenkin ihana! Tämä on minun rakas valtakuntani. Olen laittanut tämän itselleni rakkaudella. Täällä on edelleen joulukoristeet ja jouluiset tekstiilit, koska mielestäni joulu loppuu vasta loppiaisena. Nytkin palaa sekä kynttilöitä että ikkunassa sähkövalot. Kodissani on usein kukkia, koska rakastan niitä. Nyt löytyy sekä tulppaaneita että hyasinttiasetelma, josta lähtee aika voimakas tuoksu. En voisi kuvitella asuvani kodissa, jossa lattioilla lainehtisi lasten leluja ja olisi lasten/nuorten aiheuttamaa meteliä. En silti halveksu sellaista elämäntapaa. Se vain on ihan erilainen elämäntapa kuin minulla. Olen parhaillaan nuhassa. En kuitenkaan vietä sairaspäivää, vaan teen tänään etätyöpäivän. Olen työhöni pääosin tyytyväinen. Työni ei ole aivan sitä, mitä haluaisin, mutta se antaa minulle paljon vapauksia. Suunnittelen lähteväni taas kuukaudeksi ulkomaille loppukeväästä tai alkukesästä. Pidän matkustelemisesta ja olen yksin matkustellen kolunnut monia maailman kolkkia. Tutustun aika helposti uusiin ihmisiin matkoillani ja muutenkin. Minulla on useita kummilapsia, joiden elämään olen yrittänyt osallistua paljonkin. Osallistun myös vapaaehtoistyöhön, jonka hyöty menee suurimmaksi osaksi lapsiperheille. Mitäköhän muuta kertoisin itsestäni? Olen arvoiltani yllättävän konservatiivinen, mutta ajattelen ettei kukaan koskaan omista toista ihmistä. Pidän Kahlil Gibranin alla olevasta runosta. Vaikka siinä puhutaan lapsista, voisi lapsi-sanan paikalle mielestäni vaihtaa sanan "aviopuoliso".

******************************

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi.
He ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia.
He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta,
ja vaikka he ovat sinun luonasi, he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi,
sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa, mutta et heidän sielujaan,
sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa,
jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa,
mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista,
sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.

Sinä olet jousi, josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.
Kun taivut jousimiehen käden voimasta,
taivu riemulla.

- Kahlil Gibran

Beren kirjoitti 4.1.2017 16:25

Lämminverinen, kiitos hyvästä kirjoituksesta. Anteeksi tämä pieni sivujuonne tähän keskusteluun mutta olen useamman kerran miettinyt miten voit nähdä miehesi vuosia kestäneen kaksoiselämän paljastumisen loppujen lopuksi parantaneen parisuhdettanne.

Omalla kohdallani pettämisen kokemus on ehkä tavallaan tehnyt itsestäni tunteiden osalta tietoisemman ja pelottomamman ja ehkä myös herkemmän. Siis tavallaan se on avartanut omaa maailmaani. Hinta on kuitenkin ollut kova, enkä mitenkään osaa nähdä, että olisin kokonaisuudessaan voitolla. Suhteeseeni puolisoon vaikutus on ollut kokonaisuudessaan negatiivinen. Olen varautuneempi, kunnioitus on vähäisempää, olen taipuvaisempi hakemaan tukea muualta ja rakkaus on tavallaan puolella liekillä. Tunnen ajoittaista vihaa vaimoa kohtaan, jollaista en aikaisemmin ole tuntenut. Kun haaveilen jostain, vaimo ei ole niissä mukana samalla tavalla kuin aikoinaan. Elän elämää vaimoni kanssa mutta minulla on vaikeuksia panostaa suhteeseemme kunnolla. Tavallaan teen sen mikä pitää tehdä. Ja tämä kaikki ehkä voimakkaimmin sen takia, että tuntee tulleensa pidetyksi niin vähäarvoisena on voitu huijata ja valehdella mennen tullen. Tämän seurauksena vaimoa on vaikea pitää yhtä suuressa arvossa kuin ennen.

Lämminverinen, miten olet onnistunut palauttamaan omanarvontunteen sekä välttämään vihan ja katkeruuden vuosia kestäneen pettämisen jälkeen?

Beren, olen odottanutkin sinua tänne. Pari vuotta sitten kun täällä elämääni pohdin, sain paljon ajatuksia sinulta.
Ei omanarvontuntoni ole vielä kokonaan palautunut, se että käyn täällä edelleen silloin tällöin osoittaa sen, sillä haen täältä edelleen tukea, joskin hyvin paljon harvemmin. Se miksi nyt tänne tulin ennen Joulua, johtui siitä, että syksy on ollut rankka ihan muissa asioissa ja se heijastuu sitten taas moniin asioihin, mm parisuhteeseen. Jos muistat aikaisempia kirjoituksiani, niin kerroin jo silloin kuinka rakastuimme mieheni kanssa uudestaan ja kuinka mieheni muuttui hetki hetkeltä ja olin kiitollinen siitä että en lähtenyt vaan jäin, sillä näin sain oppia tuntemaan täysin uuden puolen miehestäni. Muistan sanoneeni että elämämni on parempaa kuin koskaan enkä tiedä kauanko tätä kestää joten otan nyt jokaisesta hetkestä kaiken irti.

Nyt kun tulin tänne ennen Joulua, löysin Serpentiinin/ ns toinen nainen aloittaman ketjun. Se ahdisti minua ja toi omat synkät aikani mieleeni, siksi päätin kirjoittaa. Mutta kysyit kuinka olen onnistunut mieheni kaksoiselämän jälkeen parantamaan parisuhdettamme. Nyt pystyn katsomaan asiaa jo ilman valtavaa tunnekuohua kun paljastumisesta on kulunut 3 v ja 21 pv.

Ensimmäinen syy on se että rakkaus välillämme ei ole koskaan loppunut ja molemmilla oli ja on valtava tahto jatkaa. Tästäkin huolimatta toki mietin vielä reilu vuosi sitten että olisiko parempi erota, sillä kyllä tämä tie on se rankempi. Tästä minua varoitettiin kun olin terapiassa, eli että ymmärrän mihin ryhdyn kun päätän jatkaa yhdessä, sen jälkeen kun olin tajunut kuinka paljon minulle oli valehdeltu ja asioita salattu.
Mutta avioerokaan ei tulisi olemaan helppo, siitä olin varma. Itsetuntoni oli miinuksella ja sitä olen kasaillut viimeiset 3 vuotta ja nyt taidan olla jo aika hyvässä jamassa. Tähän on ollut suurena apuna mieheni.

Kun päätimme jatkaa, mieheni päätti tehdä kaikkensa että onnistumme ja kun aikaa kului, minäkin päätin että haluan tehdä kaikkeni. Ensimmäinen asia minkä mieheni teki ja mikä vaikutti minuun vahvasti, oli se, että hän jätti tuon toisen naisen puhelinsoitolla. Hän halusi osoittaa että tuo kakkonen ei merkitse hänelle paljoa. Silloin minä oikeasti säälin tätä naista, sillä luulen että tämä nainen oli oikeasti rakastunut mieheeni.

Tärkeää oli myös se että mieheni sanoi että saan puhua asiasta niin paljon kuin on tarpeellista ja vaikka öisin. No minä puhuin, itkin ja puhuin, kyselin ja halusin vastauksia, valvoin varmasti ensimmäisen 5 kk aikana 80% öistä. Mieheni vastaili, se oli hänelle kyllä valtavaa tuskaa mutta en välittänyt. Se aika oli hurjaa mutta myös tuona aikana kun siivosimme itsestämme kaiken pahan monen vuosikymmenen ajalta, taisimme samalla löytää toisemme uudestaan.

Tänä päivänä en epäile miestäni, (joskaan en voi väittää että luotan häneen 100%) rakastan häntä, kunnioitan sitä kuinka paljon hän on tehnyt sen eteen että onnistumme. Ennen mieheni ei juurikaan puhunut, nykyään asia on toisin. Kun meille tulee ongelmia, me selvitämme ne. Aikaisemmin minä olen aina yrittänyt selvittää asiat puhumalla mutta mieheni on sulkenut suunsa. Minun on ollut hyvin vaikea ymmärtää miksi hän ei aikoinaan lähtenyt selvittämään huonoa oloaan minun kanssani vaan valitsi toisen naisen. Tähän mieheni on sanonut: "Helppohan hänelle oli puhua, eihän hän kyseenalaistanut tekemisiäni vaan ymmärsi kaiken, hemmotteli ja lohdutteli, enkä osanut puhua sinulle koska en aikaisemminkaan ollut puhunut".
Tänä päivänä puhumme heti kun tuntuu siltä että jokin painaa, tämä ei kyllä mieheltäni ihan onnistu vieläkään mutta paljon paljon paremmin kuin ennen, minulta taas onnistuu ehkä turhankin herkästi. Pääasia on kuitenkin se, että meillä ei enää ole mykkäkouluja.

Ehkä kuitenkin suurin muutos mitä on tapahtunut minussa ja se vaikuttaa kaikkeen on se, että olen tullut itsenäisemmäksi ja koko ajan opettelen sitä lisää. Olen tainnut olla aikoinani miehelleni itsestäänselvyys, nyt tilanne on toinen. En usko että hän pelkää kostoani. Hän tietää että minullakin on ollut ja olisi edelleen mahdollisuuksia ja tilaisuuksia.

Kiitos Beren kysymyksestäsi, ensimmäisen kerran itsekin pohdin tätä tilannetta ja aloin tässä samalla ymmärtää miten tässä näin kävi.

Vastaan tässä samassa Serpentiinille. Meillä rakasteltiin, matkusteltiin, meillä oli paljon ystäviä ja meillä pidettiin juhlia ja tiedän olleeni hyvä emäntä ja luulin olleeni riittävä vaimo. Molemmat teimme kylläkin paljon töitä. Minulla oli ja on edelleen oma yritys ja niihin aikoihin kun mieheni toinen suhde alkoi, taisin kyllä olla kovin kiireinen. En ole ollut, enkä ole ylipainoinen, pidän itsestäni erittäin hyvää huolta, tiedän olevani viehättävä ja olen siitä tyytyväinen. Meillä on kaksi aikuista lasta ja lapsenlapsia on kolme. Perheessämme vaalitaan yhteisiä päivällisiä ison ruokapöydän ääressä ja Joulu on perheemme suuri juhla jolloin kaikki ovat meillä ison ruokapöydän ääressä, tunnelmaa ei puutu.

Lapsemme ovat tienneet tilanteemme ja seuraavat kuinka meidän elämämme sujuu, taitavat olla hyvin onnellisia näkemästään. Saimme heiltä upean matkan Joululahjaksi.

Kaikkea hyvää sinulle Serpentiini, vastaan kuitenkin sinun tekstiisi tuonne myöhemmin.

Toista ei voi omistaa, se on aivan totta. Se meidän petettyjen on myös kohdattava ja myönnettävä. Jos puristat linnun nyrkkiisi, se kuolee. Jos päästät sen vapaaksi, se palaa (jos on palatakseen). Vai miten se menee.

Länsimaissa on enimmäkseen vallalla ajatus yksiavioisuudesta. Sekin totta. Itse olen mennyt aikanani naimisiin ajatuksella, että tämä on meidän perheemme perusyksikkö. Mies on minun tukeni ja rakastettuni ja minä hänen. Suhteemme perustuu keskinäiselle luottamukselle ja rehellisyydelle. Ja olen toki luullut, että olemme siitä samaa mieltä...

Pettämiseen kai ajaa joku kriisi? Avioliitossa, omassa elämässä. Voi olla avioliittoja, jossa ollaan onnettomia. Miksi silloin liittoa ei yritetä korjata tai kertakaikkiaan päätetä? Kriisi sekin.

Mutta sitä kai me petetyt yritämme huudella, että se olisi REILUA. Toisen salatun elämän paljastuessa menee rikki paljon. Näin kävi itselläni ainakin, vaikka olen myös ihan tavallinen nainen. Enkä ole riippuvainen miehestäni. Hetken aikaa menee kootessa palasia. En kelvannut, riittänyt. Meidän yhteinen elämämme ei riittänyt. Nyt ei ole enää samat fiilikset, mutta pohjalla piti käydä. Ja ehkäpä meidän elämäämme liukuneella ihmisellä oli omat kriisinsä, sen verran ikäviä temppuja ehti yrittää.

Mutta oli hyvä muistuttaa, ettemme omista ketään. Emme lapsiammekaan

😀 En siltikään olisi halunnut jakaa omaa palaani kakkua kenenkään kanssa...

Serpentiini kirjoitti 4.1.2017 17:28

lämminverinen+ kirjoitti 4.1.2017 1:5
Elimme ensimmäiset 5 kk shokissa. Mieheni sanoi muutamia asioita tuolloin, jotka ovat jääneet vahvasti mieleeni. Hän sanoi että "oikeastaan kävin ilotalossa, sain vaihtelua, jännitystä". Toinen mitä hän sanoi "joka kerta kun hänen luotaan lähdin, kirosin itseni ja ihmettelin miksi siellä kävin, mitä oikeastaan sieltä sain sellaista että kannatti riskeerata avioliitto". Mieheni on väittänyt kivenkovaan että tuo toinen nainen oli merkityksetön, joskin kuulemma hyvä kaveri.

Halusin tavata tuon naisen mutta hän ei vastannut viesteihini, soittoihini eikä mihinkään pyyntöihini. Ilmoitti mieheni kautta että häiritsen häntä ja hoitakaa keskenänne asia, ei kuulemma kuulu hänelke. No minulle oli tärkeää tavata tuo nainen ja kun vuosi oli kulunut asian ilmitulosta, odotin häntä hänen asuntonsa edessä kadulla ja sain sanottua edes jotain mitä halusin, en huutanut enkä raivonnut, jollain tavalla säälin häntä.

Mitä muuta miehesi olisi voinut sanoa, jos hän oli päättänyt pysyä avioliitossa? Olisiko hän voinut sanoa: "oli ihana rakastella hoikempaa naista", "hän puhui muustakin kuin työasioista/anopista/lapsista", "hän uskalsi ilmaista mielipiteensä/pitää puoliaan", "hän halusi seksiä useammin kuin sinä", "hän osasi tukea itsetuntoani" tms.

Yksi juttu, mikä aktivoi minua kirjoittamaan tänne, oli joissain petettyjen viesteissä toistuva halu tavata toinen nainen/mies. Mikä ihmeen juttu siinä on? Minä olen itse asiassa tavannut salarakkaani vaimon, mutta siitä on useita vuosia enkä silloin ollut edes tavannut koko miestä. Tapaamisessa oli läsnä muitakin ihmisiä ja se on jotenkin voimakkaasti jäänyt mieleeni. Nyttemmin olisi kuitenkin todella hullua tavata salarakkaan vaimon aloitteesta. En ole tapaamisesta kiinnostunut. Elämä voi kuitenkin viedä minne sattuu ja enhän tiedä, vaikka joskus törmäisimme vahingossa vaikka työn puolesta. Asun isossa kaupungissa, joten vaikka hän kävelisi kadulla vastaan, en häntä tunnistaisi.

Serpentiini, taisin nyt tönäistä sinua sillä kirjoituksesi sävy muuttui. Ei petetyn vaimon tarvitse olla ylipainoinen tai muuten hoitamaton vähän seksiä haluava.

Oletko ajatellut että salarakkaasi saattaa vielä satuttaa sinua? Miksi tämä mies pitää perheensä, rakastelee vaimonsa kanssa ja viettää perhe-elämää ja tapaa sinua kun hänelle sopii. Mieshän tässä on se suurin roisto, itseään hän vain ajattelee, vaikka kyllä sinäkin suhteestanne olet vastuussa ja olethan näin sanonutkin.

Näin miehenikin teki, tämä toinen nainen odotti milloin miehelleni sopii tulla. Tiedän tämän koska loppujenlopuksi kohtasin tämän naisen ja sain kaipaamiani vastauksia. Kysyin häneltä miksi hän ei suostunut tapaamaan minua silloin kun pyysin, olisin tarvinnut hänen kanssaan keskustelua sillä uskoin sen auttavan minua. Kysyin vielä häneltä, että pelkäsitkö kohdata minut? Hän sanoi pelänneensä. Meidän tapaamisemme kesti 15 min ja ensimmäisen minuutin aikana sain rauhoitella häntä ennen kuin hän pystyi rauhallisesti keskustelemaan kanssani. Hän oli yllätetty ja minä olin suunnitellut tilanteen, joten minulle jäi siitä erittäin hyvä olo ja hänelle todennäköisesti ahdistunut olo. Tiesin voittaneeni! Tämä minun oli koettava jotta pystyin harppaamaan aimoaskeleen eteenpäin elämässäni.

Theofano, pettämisessä aiheuttaa tuhoa se pettäminen. Valehtelu, salailu, lupausten rikominen. Tästä lienemme yhtä mieltä. Rakkauskäsitykseen mielletään kuuluvaksi uskollisuus, mikä on varmaan ideaalista, mutta kai ihanteita saa olla? Polygamisissakin kulttuureissa oikeus useampaan suhteeseen on usein varattu vain miehelle. Ihmisen luontoon kuuluu myös halu kokea olevansa rakastettu, luotettu, ainutlaatuinenkin. Ja on ihmisiä, jotka haluavat sitoutua yhteen ihmiseen (kerrallaan).

Rakkaus ei todellakaan saisi tarkoittaa omistamista eikä pettämisen tarvitse olla maailmanloppu. Mutta niin kuin aiemmin kirjoitin, (pitkässä) parisuhteessa ottaa toisen huomioon monessakin asiassa ja järjestää elämäänsä myös parisuhteen ja perheen ehdoilla. Eletään, suunnitellaan, haaveillaan yhdessä. Etenkin lasten mukana kuvioon tulee myös vastuu muista ihmisistä. Siksi ei ole mikään ihme, että elämä menee (joksikin aikaa) sekaisin pettämisen paljastuttua. Eikä ole ihme, että sattuu ja suututtaa, jos menee luotto läheiseen, rakastettuun ihmiseen. Onko ratkaisu kyynistyminen? Älä odota keneltäkään mitään, älä anna mitään, älä luota keneenkään? ”Draaman” voi tulkita paitsi omistamisen haluksi, menettämisen peloksi ja epävarmuudeksi, myös merkiksi siitä, että puoliso on rakas ja tärkeä. On hyvä miettiä, miten kulttuurimme vaikuttaa käyttäytymiseemme ja reaktioihimme ja mikä todella nousee sisimmästämme, mutta toista ei pitäisi lytätä sanomalla, että hän tuntee väärin, ”vinksahtaneesti” tai että tunteet eivät ole hänen omiaan. Pohtiminen vie aikaa, toipuminen on prosessi, eikä hyväksikään koettuja ajatuksia voi syöttää toisen päähän.

Mielestäni rakastava ihminen ei petä. Voi erehtyä, ns. hairahtua, mutta jos rakastaa, silloin ei tarkoituksella petä. Avoin suhde on vähän eri asia, mutta siinäkin voi varmasti pettää – eihän kyse ole vain/todellakaan seksistä. Pettämisen rajoja ei voi yksiselitteisesti määritellä, ja siksi niistä olisi tärkeä puhua. Siinä vaiheessa, kun alkaa miettiä, onko jokin asia ok tai tuntee siitä syyllisyyttä tai halua salata, on aika pysähtyä miettimään. Loppujen lopuksi kyse on sopimisesta, lupausten pitämisestä ja rehellisyydestä. Itse en ole luvannut mitään ikuisesti, mutta olen luvannut osoittaa rakkautta, uskollisuutta ja luottamusta.

"Oikeastaan arvelen, että yksi juttu pettämisessä on se, että ihmiset tuntevat itsensä huonosti." Kyllä. Ja ehkä haetaan myös nopeita ratkaisuja? Muutosta, tietämättä oikeastaan tarkemmin, millaista? Nykyisen parisuhteeni aikana olen ollut voimakkaasti ihastunut ja miettinyt, mitä tarvitsen ja haluan ja miten tarpeeni täytän (kyse ei ollut seksistä). Ei parisuhde ole koko elämän sisältö ja tavoite. Eri ihmisillä se tyydyttää erilaisia tarpeita, ja osan ”tyydytyksestä” saa työstä, ystävistä, harrastuksista jne. Oli aikamoinen yllätys tajuta, että lääkitsin ihastuksella erästä oman itseni ja parisuhteeni kipupistettä, jonka selvittäminen sittemmin paransi parisuhdettamme. Heittäytymällä syrjähyppyyn, vaikka sitten puolisoni hyväksynnällä, olisin luultavasti jäänyt tuosta havainnosta paitsi.

Serpentiini, tunnut ajattelevan, ettei tekosi kosketa salamiehen vaimoa tai ettei asia kuulu sinulle – kukin hoitakoon oman tonttinsa. Kysynkin nyt, voisitko ryhtyä suhteeseen (mahdollisen) siskosi miehen kanssa, tai läheisen ystäväsi miehen kanssa? Etkö yhtään ajattelisi, miltä asia heistä tuntuisi? Vai ajattelisitko ehkä, ettei suhde kannata, koska sitä olisi hankalampi ylläpitää ja salata?

Ihmettelit myös petettyjen halua tavata toinen nainen/mies. Itse ainakin haluan tutustua ihmisiin, jotka ovat puolisolleni tärkeitä. Minusta on mielenkiintoista, miten erilaisia puolia tutustakin ihmisestä nousee esiin eri seurassa. Ehkä halu tavata johtuu myös siitä, että halutaan saada tapahtunut jotenkin todemmantuntuiseksi, käsitettäväksi. En tiedä.

Olen kyllä sitä mieltä että pitkäaikainen pettäminen näkyy kotona. Olen mähnyt tämän niin monta kertaa. esim. rahahuolet, työstressi, kiire, kodinhoito, pienten lasten uuvuttamat vanhemmat saattavat luoda kotiin kireyttä ja väsymystä, mikä taas aiheuttaa puolisoiden välille erimielisyyksiä, luottamuspulaa, ja vaikka mitä muuta, mikä taas saattaa johtaa siihen että on helppoa hakea lohtua muualta.

Vau, täällä on todellinen viestiralli päällä. Paljon luettavaa ja vastattavaa. Tulin nyt vain nopeasti vilkaisemaan, sillä työt painaa päälle. Mikä muuten on teidän muiden tilanne? Oletteko työttömiä, eläkkeellä, äitiyslomalla, hoitovapaalla, vuorotyössä, lomalla vai onko teillä työaikana mahdollisuus osallistua kirjoitteluun näin aktiivisesti? Ja ei kun kahvin keittoon...

Olen vakituisessa työssä, lapseni ovat koululaisia. Töiden järjestely on melkoisen vapaata. Teen töitä myös kotona, usein iltaisin ja viikonloppuisin. Toisaalta kivaa, mutta toisaalta haastena on asettaa itselleen rajat. Par’aikaa olen fyysisesti työpaikalla. Lepuutan silloin tällöin aivojani haastamalla niitä työskentelemään jonkin täysin työstäni irrallisen asian parissa. Tietyt parisuhteeseen liittyvät asiat ovat mietityttäneet jo jonkin aikaa ja tykkään analysoida syntyjä syviä vaikkapa kävelylenkeillä tai pyykin ripustamisen lomassa – tekstiä tulee siksi aika helposti.

Minä taas olen lomalla! Tämä ketju sytyttää vastailemaan!

Lämminverinen, kiitos paneutuneesta vastauksestasi.
Te olette saaneet luotua hienon keskusteluyhteyden ja miehesi on muuttanut ratkaisevasti asennettaan. Tämä vahvistaa aikaisempaa käsitystäni, että parasta terapiaa petetylle on kun pettänyt ottaa vastuun teostaan ja on valmis käymään tapahtunutta läpi pitkäaikaisesti, myötätuntoisesti ja ymmärtäväisesti. Petetyn arvo parisuhteessa on mitätöity ja näkisin, että arvon palautus on avainasemassa kun petetty toipuu traumastaan.

Meillä toipuminen alkoi hyvin, vaimo osallistui aktiivisesti selvittämiseen ja osoitti selvästi, että haluaa sitoutua meidän suhteeseen. Vaimo oli hetken ajatellut, että hän on löytänyt elämänsä rakkauden, minkä jälkeen hän ajatteli, että hänellä oli oma pikku seikkailunsa. Asian paljastuttua hän kyllä ymmärsi, ettei kyse ollut vain hänen pikku seikkailustaan.

Meidän parisuhteen rakentaminen uudelta pohjalta jäi osittain kesken kiireisen arjen ajaessa päälle ja osittain, koska vaimo halusi lopettaa asian käsittelyn. Hänen mielestään kaikki olennainen oli käyty läpi ja asioiden toistaminen vain ylläpiti pahaa oloa. Varmasti olennaiset asiat olikin käyty läpi ja lisäyksityiskohdat eivät varmasti olisikaan muuttaneet kuvaa tapahtumista.

Vaimon on vaikea ymmärtää, että hyvällä keskusteluyhteydellä on itsessään terapeuttinen vaikutus ja hyvä keskusteluyhteys pitää sisällään, ettei etukäteen kovasti rajata sitä mistä saa puhua ja mistä ei saa puhua. Tässä törmäämme valitettavasti yhteen pettämisen syyhyn eli siihen puutteelliseen keskusteluyhteyteen. Näin se, ettemme tahdo saada luotua parempaa keskusteluyhteyttä tuo puolestaan mieleen pettämisen. Näin asiasta vaikeneminen ei suinkaan poista asiaa mielestä...

Nyt kun kotona asuu vielä lapsia, on paljon kaikenlaista mikä vie huomion. Vähän kyllä mietityttää, että minkälainen meidän suhde tulee olemaan kun jäämme kaksistaan ja vielä aikanaan eläkkeelle.

Voimia kaikille jotka pyrkivät löytämään vahvemman ja ehjemmän itsensä ja onnittelut Lämminveriselle toipumisesta.

Jotenkin en voi olla ottamatta petettynä kantaa tähän ketjuun.
En moralisoi yksistään toista naista, koska myös miehen osuus on ratkaiseva, mikäli hän toimii täysissä sielun ja kehon voimissa.
Meillähän se meni niin, että tuttavamme täysin tietoisena perheemme vaikeasta tilanteesta (sairastuin vakavasti), käytti hyväkseen mieheni burn out-tilaa tarjoten lohtua ja muutakin. Tämä teki asiasta monta kertaa pahemman, kuin suhde ns.normaalitilanteessa.
Vaikka toisaalta; eihän se koskaan ole normaalia, jos suhteessa on osapuoli, joka ei tiedä, mitä puoliso selän takana touhuaa.
Olet ehkä hyväksikäytetty; kotona mies saa perushuollon ja sinulta sen lisäksi muuta.
Minä en kunnioita kaksoiselämää eläviä ihmisiä yhtään. Kun totuus paljastuu, heistä on harvoin vastuunkantajiksi. Minunkin mieheni makasi pari kuukautta paikoillaan joulukiireisen perheen keskellä. Hän vaipui masennuksen syövereihin ja minä olin sairaana se vastuunkantaja.
En kunnioita miestäni vieläkään, kun noita tapahtumia jälkikäteen kelaan mielessäni.
Minä en saanut surra, näyttää pahaa mieltä ja pettymyksen tunteita.
Siksi olenkin syväjäädyttänyt itseni. Olen tässä perheessä minä ja lapset; miestä ei ole, vaikka hän tuossa telkkarista uutisia katsookin 😞

Maisa1: "Pettämiseen kai ajaa joku kriisi? Avioliitossa, omassa elämässä. Voi olla avioliittoja, jossa ollaan onnettomia. Miksi silloin liittoa ei yritetä korjata tai kertakaikkiaan päätetä? Kriisi sekin."

Mun mielestä on ehkä jollain tapaa jännä, että tätä asiaa kysellään tässä ketjussa paljon. Miksi onnettomista liitoista ei lähdetä? Vastaus kun on jotenkin ilmiselvä - niistä ei lähdetä siksi, että lähdön hankaluus koetaan suuremmaksi kuin jäämisen sietäminen. Vasta, kun jälkimmäinen ylittää edellisen, avioliitto päättyy, mutta siinä voi mennä todella, todella kauan, koska ihminen oppii elämään hyvinkin ikävissä olosuhteissa. Tälläkin palstalla on lukemattomia esimerkkejä ihmisistä, jotka kirjoittavat onnettomista suhteistaan, mutta "lähde!!" -neuvoihin suhtautuvat melko nurjasti tai sanovat suoraan, että kurjaa on, mutta perheen vuoksi yritetään sinnitellä.

"En siltikään olisi halunnut jakaa omaa palaani kakkua kenenkään kanssa..."

Tiedän, että asia koetaan yleensä juuri näin. Ja minäkin koin aiemmin. Olen jo todennut, että kyllä minäkin menin aikanaan rikki miehen petettyä (mieheni on vahvempi ja järkevämpi, ei mennyt rikki minun vuoksi, pisteet hänelle). Mutta sittemmin olen alkanut ajatella asiaa ihan toisin. En koe, että kukaan enää pystyy viemään minun palaani kakkua laisinkaan. Jos mieheni on jonkun muun kanssa, ihastuu toiseen tai jopa rakastuu toiseen, en näe, miksi se olisi minulta pois. Ei se vähennä hänen tunteitaan minua kohtaan (en sano, etteikö niin VOISI käydä, mutta se ei ole väistämätöntä ja mielestäni riippuu paljon ihan siitä käsityksestä, mikä ihmisellä on näiden asioiden suhteen - onko pakko aina keskittyä yhteen). Se vaan on ikään kuin lisää hänelle. Jos ajatellaan, että hänen rakkautensa minua kohtaan on pala kakkua niin jos hän on jonkun toisen kanssa, se on vain uusi pala kakkua. Minun kakkupalani ei siitä muuksi muutu.

Tamarindi: Olen ihan samaa mieltä siinä, että valehtelu on parisuhteelle tuhoisaa. En sitä vastaan argumentoinutkaan. Pointtini oli, että ei nykyinen rakkauskäsitys ole mikään kiveenhakattu, muuttumaton totuus. Totta, nykyään rakkauteen mielletään kuuluvan uskollisuus yhdelle ihmiselle, mutta miksei voisi ajatella toisin? Ei siihen ole pakko hirttäytyä. Ihanteita saa olla, mutta jos ihanteet lyövät koko ajan näpeille, voi ehkä miettiä, miksi täytyy olla juuri tämä ihanne? Ja kun tässä taas arvotetaan nämä asiat niin, että uskollisuus yhdelle ihmiselle on parempi kuin että olis useampi ihminen - miksi? Onko muita syitä kuin "tuntuu siltä"?

Avoimessakin suhteessa voi pettää, tietenkin. Jos on rajat ja ne ylitetään niin sittenhän se on pettämistä. Mun kokemuksethan on juuri tästä (joskin mua turhauttaa vähän rajojen epäselvyys ja sit jälkikäteen selviää, että ei ollutkaan hyvä ja sit ollaan vihaisia, mutta mistä minä taas tiesin... no joo).

Mutta joo, ehkä tää menee jo vähän kehäksi. Todettakoon nyt vielä, että en mä tässä pettämisen puolesta propagoi, olen tosiaan sitä mieltä, että valehtelu ja salailu ovat väärin. Lähinnä olen sillä kannalla, että tiukka takertuminen monogamiaan on osaltaan aiheuttamassa näitä ongelmia ja sitä voi miettiä, onko se ainoa parisuhdeolemisen vaihtoehto. Voi olla, että on, kaikki eivät toki ole samanlaisia, mutta jo se, jos sitä avoimesti ja rehellisesti miettisi, olisi jo osoitus siitä, että on tosiaan harkinnut ja pohtinut asiaa.

------

En mä koe, että tää on aktiivista edes. Moderointi tekee tästä normaalia palstaa paljon hitaamman metodin. 😀 Mitä en siis paheksu, moderointi on hyvä asia. Olen itse ollut nyt jonkin aikaa lomalla, mutta töiden lomassa ehdin kyllä kirjoitella, jos mua huvittaa.