Hei kaikille tasapuolisesti. 🙂
Nyt tuli niin paljon kysymyksiä, että muistankohan enää kaikkia...
Mutta siis, asuin lasteni isän luona vuodesta 2003 joulukuuhun 2006. Joulupäivänä lähdin, ja tein sen kertomatta että lähden. Yritin kertoa muutamaa päivää aikaisemmin kun kyyti odotti pihalla, mutta mieheni äiti otti lapset syliinsä ja sanoi, että saan lähteä ilman lapsia. Niinpä sitten jäin, mutta vain muutamaksi päiväksi.
Tämä mies oli aluksi ihanan ja luotettavan oloinen, mutta muuttui pikkuhiljaa. Naimisiin mentyämme meno alkoi olla jo kaaoottista.
Hän kuristi minua kaksi kertaa, mustasukkaisuuksissaan, ja toisella kerralla jäi nuorempi lapsi meidän väliin. Olin imettämässä häntä parhaillaan kun mies hyökkäsi kimppuuni. Lisäksi hän löi minua useita kertoja, sekä teki hyvin selväksi sen, että minä en ole minkään arvoinen ihminen. En osannut tehdä kotitöitä oikein, tosin ei hänkään niitä tehnyt, vaan äitinsä. Mies siis asuu äitinsä kanssa. En osannut hoitaa lapsia oikein, enkä pihaa, enkä oikein mitään muutakaan. En osannut edes kävellä oikein.
Lisäksi mies oli hyvin mustasukkainen. En olisi saanut sanoa kaupassa myyjälle päivää, en soittaa kenellekään, enkä käydä ystävieni luona kylässä. Lisäksi minulla ei olisi saanut käydä ystäviä kylässä. Vanhempiini ja sisaruksiini en myöskään olisi saanut pitää yhteyttä. Kun olin pihalla, mieheni soitti minulle minuutin välein, etten vain ole puhelimessa kenenkään kanssa. Ja vessaan en olisi saanut mennä puhelin taskussa, koska kuulema kirjoitan miehille tekstiviestejä vessanpöntöllä istuessani.
Tilanne todellakin oli sellainen, että kotoa oli lähdettävä ennenkuin pahempaa sattuisi. Olisin ollut huono äiti jos olisin jäänyt sinne. Elämäni olisi kamalaa, jos asuisin yhä siinä talossa. Olisihan siellä tietysti pärjännyt, jos olisi pysynyt kiltisti sisätiloissa, toisen omaisuutena...
Lapset, jotka ex miehelleni määrättiin, ovat tällä hetkellä 5 ja 6 vuotiaat. He ovat kumpikin tyttöjä. Mielellään he tulevat minun ja 2-vuotiaan pikkuveljensä luokse, mutta itkun kanssa lähtevät pois. Isänsä on alkanut selittää heille, että minä en välitä heistä yhtään, enkä rakasta heitä, sanonut heille että heidän oma äiti vihaa heitä.
En ymmärrä tuollaista menettelyä. Miksi lapsille täytyy sanoa noin...
Lapsetkaan eivät pääse käymään isänsä luota missään, vanhempi lopetti juuri esikoulun. Eskarissa hän kävi, mutta ei kavereiden luona kylässä, eikä juurikaan edes ulkona, omalla pihalla.
Lapsillani ei ole isänsä luona harrastuksia, he ovat vain siellä talossa.
Käsitykseni mukaan sairaalloinen mustasukkaisuus on siirtynyt hänellä minusta lapsiin. Kun ei ole enää vaimoa, jonka voi omistaa, täytyy omistaa lapset... ☹️
Minä voin tällä hetkellä ihan hyvin, pakkaan tavaroitani kovalla vauhdilla ja siivoilen kotiani, joka jää kohta tyhjilleen. 29. päivä siirrän itseni, kissani ja omaisuuteni uuteen kotiin. Onneksi sain myytyä pesukoneet ja pakastimen, samoin kuin osan huonekaluista ja muista tavaroista. Ei ole niin paljon muutettavaa.
Oikeasti en tiedä miten voin, sanon vain aina että hyvin. Olen ihminen, joka ei tunne mitään. En tunne tunteitani, olen haudannut ne jonnekin. Olen kyllä yrittänyt opetella päästämään ne esiin, mutta se ei tahdo onnistua. Olen 4- vuotiaasta asti tukahdutanut tunteeni, ollut suojakilpeni suojissa.
Tällä hetkellä olen 25-vuotias. Kilpeni on jo aika vanha...
Joskus vielä teen itsestäni niin vahvan, etten enää ikinä tarvitse muureja ympärilleni. Ja siinä minä onnistun! 😀
Hyvää kesää teille kaikille.
Olisi muuten kiva jos joku teistä sattuisi asumaan Pohjois-Pohjanmaalla... 🙂